Miksi toisilla on aina rahat loppu. Olen pienituloinen ja silti en ole rahapulassa
Käytännössä ikinä ei ole sellaista tilannetta, että rahat olisivat totaalisesti loppu ja joutuisin lainaamaan. Olen ollut kuntoutustuella kymmenen vuotta, olen kahden lapset totaali-yh, mutta silti pystynyt pitämään asiani järjestyksessä. Moni tuttu ja tuttava on koko ajan pyytämässä rahaa lainaan. Tosin lopetin lainaamisen, koska eihän siitä loppua tullut. Heillä ei tilanne parantunut, vaikka tulot paranivat.
Vaatimattomasti toki eletään. Lapsetkin ovat oppineet pihistelemään ja niinpä heillä on ihan hyvät säästöt opintoja ajatellen, eikä heidän tarvitse ottaa opintolainaa.
Mikä ihme ihmisen ajaa tuhlaamaan kaikki rahat, varsinkin jos tiedossa on, että tilanne ei parane. Ei se parane silläkään, että kaikki laitetaan aina heti sileäksi. Itse en nauti ostelemisesta enää ollenkaan, harmittaa vain rahanmeno, kun jotain on joskus pakko ostaa.
Kommentit (107)
Raha voi olla tiukilla sinullakin,jos joudut sairauden vuoksi käymään usein lääkärissä + lääkkeet siihen päälle. Sairasteleminen ei ole ilmaista.
En ole ikinä ymmärtänyt säästämisen ideaa. Siis sen verran kyllä, että on hyvä olla puskurirahasto, mutta muuten en. Kerran täällä vaan eletään ja mitä teen säästöilläni, kun kuolen. En saa mitään kiksejä siitä, että tuijotan säästötilini suurta saldoa.
Vierailija kirjoitti:

En tiedä onko sinulla lapsia, mutta oma säästäväisyyteni liittyy pitkälti heidän tulevaisuuteensa. Haluan, että he selviytyvät mahdollisimman vähin veloin opinnoistaan. Jos olisi kysymys vain itsestäni, niin tuskin viitsisin kitkuttaa enemmän kuin on pakko.
3€ päivässä on yli 1000€ vuodessa. Helppo raha ostaa patukka tai joku juoma, vaikka ilmankin pärjäisi.
Luultavasti olet nuuka ja kitupiikki muihin verrattuna!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä ymmärtänyt säästämisen ideaa. Siis sen verran kyllä, että on hyvä olla puskurirahasto, mutta muuten en. Kerran täällä vaan eletään ja mitä teen säästöilläni, kun kuolen. En saa mitään kiksejä siitä, että tuijotan säästötilini suurta saldoa.
En tiedä onko sinulla lapsia, mutta oma säästäväisyyteni liittyy pitkälti heidän tulevaisuuteensa. Haluan, että he selviytyvät mahdollisimman vähin veloin opinnoistaan. Jos olisi kysymys vain itsestäni, niin tuskin viitsisin kitkuttaa enemmän kuin on pakko.
Ei ole lapsia. Ymmärrän toki lapsille säästämisen.
Itsellä aika niukilla rahat nyt, mutta aivan omaa tyhmyyttäni ja tyhmydestähän sakotetaan. Kun oli enemmän rahaa, halusin auttaa huonompiosaisia ja lainasin, tokihan kaverille maksetaan takaisin. no eipä maksettu ja lisääkin olisivat vailla, mutta ei tipu enää. Pari tyyppiä neuvotteli ns maksusopimuksen kanssani, mutta ei 20e/kk paljoa lämmitä saati lyhennä tonnin velkaa.
Itse en lainaile rahaa muilta tai valittele perheelle, tutuille rahapulaa, koska häpeän omaa typeryyttäni.
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti olet nuuka ja kitupiikki muihin verrattuna!
Riippuu keneen vertaa. Miesystäväni pitää minua tuhlarina; sijoitanhan rahaa esimerkiksi astianpesuaineeseen, miehestä se on turhaa. Ostan myös vaatteita, mies käyttää 40 vuotta vanhoja vaatteita ja ne ovat sen näköisiäkin. Itse kirpparilta ostaen päivitän vaatteita välillä. Kotia emme sisusta kumpikaan. En osta ikinä pyyhkeitä, lakanoita tai kodin tarvikkeita, ellei ole kertakaikkinen pakko. Kaikki on suhteellista.
Säästäväisyyteen voi jokainen opetella. Joka kerta kannattaa pysähtyä miettimään, vaikka rahaa tilillä olisikin, tarvitsenko todella tätä ostosta? Tähän olen opetellut ja harvoin harmittaa että hitsi kun en sitten ostanut sitä. Tavaraa ja uusia haluja tulee koko ajan, muodit vaihtuu ja asiat unohtuu.

Miksi kaikkien pitäisi pakottautua säästäväisyyteen? En minä ainakaan halua. Ankeaa on elämä, jos töissä raatamisesta huolimatta ei saa koskaan ostaa mitään. Sen takia mä ainakin siellä töissä käyn, että olisi rahaa ostaa asioita ja elää. Miksi on niin vaikea ymmärtää, että kaikilla ei ole samanlaiset tavoitteet?

Mä puolestani säästän, ettei tartteis kitua siellä töissä vaan vois elää. Nyt on jo sen verran hyvät pääomatulot, että voisi tehdä osa-aikatyötä, jos vaan sellaisen saisi. Ja säästöt tehty pienistä, alle 2000 euron bruttotuloista.
Hyvä aihe. Itse en tajua miten 2 keskituloista voi valittaa ettei rahat riitä.
Itse oon 11 v. tytön äiti ja meillä on yhteishuoltajuus. En saa elareita. Käyn osa-aikaisessa työssä. Olen tehnyt kuukaudelle budjetin ja sen mukaan mennään. Olen saanut kuitenkin edellisestä työstä säästöön rahaa, joten sinällään voin käyttää koko palkan ja lapsilisän. Ihme kyllä kaikkeen on varaa eikä tarvi nähdä nälkää.
Tuttu tekee täyttä työpäivää ja hänen mies on hyvätuloinen. Valitti kerran ettei ole varaa ostaa eväitä. Kysyin eikö hänellä oo luottokorttia niin on kuulemma ihan tapissa.
Jos joku maksaisi puolet kuluista niin tuntisin olevani todella rikas.
En kyllä tosiaan ymmärrä, että eikö ihmiset laske niiden pakollisia menoja ja mieti mihin on varaa??
Nyt olen aloittamassa toisenkin työn, mutta en silti ala tuhlaamaan vaan olisi hyvä saada säästöön rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Ajan/rahan/elämänhallinta on asia jonka joko osaa tai sitten ei.
Kun terveys menee, menee rahatkin. Itselle kertyy sairaalapäiviä vuodessa yli 60, (tekee pari tuhatta euroa) lisäksi kalliit biologiset lääkkeet, joista yksi ainoa pistos maksaa yli 700€. Tähän lisäksi muut lääkkeet, kotihoidon kulut, matkakulut hoitoihin ja ihan vielä se peruseläminen, niin voidaan unohtaa ne elämänhallinnan syytökset, eikös vaan?
Vierailija kirjoitti:
Usein nämä on vain valintoja ja rahaa menee aivan älyttömyyksiin. Esim. "En käytä alkoholia, joten saa mullakin jotain nautintoja ja iloja olla". Voi olla, että tuolloin sen lauantain saunaoluen sijaan haetaan pitsaa tai tilataan noutoruokaa limppareineen, joihin menee huomattavasti enemmän rahaa.
Tuo ei ehkä paras esimerkki, mutta tuon suuntaisia "köyhiä" on tosi paljon.
Niin, mitä väärää tuossa sitten on?
Vierailija kirjoitti:
Hyvä aihe. Itse en tajua miten 2 keskituloista voi valittaa ettei rahat riitä.
Itse oon 11 v. tytön äiti ja meillä on yhteishuoltajuus. En saa elareita. Käyn osa-aikaisessa työssä. Olen tehnyt kuukaudelle budjetin ja sen mukaan mennään. Olen saanut kuitenkin edellisestä työstä säästöön rahaa, joten sinällään voin käyttää koko palkan ja lapsilisän. Ihme kyllä kaikkeen on varaa eikä tarvi nähdä nälkää.
Tuttu tekee täyttä työpäivää ja hänen mies on hyvätuloinen. Valitti kerran ettei ole varaa ostaa eväitä. Kysyin eikö hänellä oo luottokorttia niin on kuulemma ihan tapissa.
Jos joku maksaisi puolet kuluista niin tuntisin olevani todella rikas.
En kyllä tosiaan ymmärrä, että eikö ihmiset laske niiden pakollisia menoja ja mieti mihin on varaa??
Nyt olen aloittamassa toisenkin työn, mutta en silti ala tuhlaamaan vaan olisi hyvä saada säästöön rahaa.
/// No mutku progressiivinen verotus ja uliuli
Olin kahden lapsen työtön yyhoo.
Asetin lasten hyvinvoinnin ekaksi.
Tein itse ruuat, kirjat lainasin kirjastosta, marjastin ja sienestin. Kuljin aika kauheissa vaatteissa itse, lapset saivat hyvät vaatteet.
Sain diakonia-apua ja EU-ruokatukiapua, joskus käännyin sossun puoleen.
Kyllä siihen tottui eikä ollut vaikeaakaan, kun päämäärä oli selvä.
Nyt eläkkeellä. Ensin elin nuukasti. En jotenkaan ymmärtänyt, että nyt mä saan satsata itseeni eikä tarvitse enää tuijotella kilohintoja.
Elän itselleni nyt. Se on ihanaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Usein nämä on vain valintoja ja rahaa menee aivan älyttömyyksiin. Esim. "En käytä alkoholia, joten saa mullakin jotain nautintoja ja iloja olla". Voi olla, että tuolloin sen lauantain saunaoluen sijaan haetaan pitsaa tai tilataan noutoruokaa limppareineen, joihin menee huomattavasti enemmän rahaa.
Tuo ei ehkä paras esimerkki, mutta tuon suuntaisia "köyhiä" on tosi paljon.
Niin, mitä väärää tuossa sitten on?
Sitä minäkin ihmettelen. Ilmeisesti se, että on törsätty noutoruokaan, mikä tuntuu olevan synneistä suurin tässä maassa. "Kotonakin voi tehdä yhtä hyvää ja kyllä säästää!"

Kaipa tuossa viitattiin heihin, jotka sitten loppukuusta ovat rahattomia, kun alkukuussa tuhlataan noutoruokaan. Noutoruoka on kyllä Suomessa suhteettoman kallista ja jos sellaisia harrastaa, niin täytyy olla pinkka kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Usein nämä on vain valintoja ja rahaa menee aivan älyttömyyksiin. Esim. "En käytä alkoholia, joten saa mullakin jotain nautintoja ja iloja olla". Voi olla, että tuolloin sen lauantain saunaoluen sijaan haetaan pitsaa tai tilataan noutoruokaa limppareineen, joihin menee huomattavasti enemmän rahaa.
Tuo ei ehkä paras esimerkki, mutta tuon suuntaisia "köyhiä" on tosi paljon.
Niin, mitä väärää tuossa sitten on?
Sitä minäkin ihmettelen. Ilmeisesti se, että on törsätty noutoruokaan, mikä tuntuu olevan synneistä suurin tässä maassa. "Kotonakin voi tehdä yhtä hyvää ja kyllä säästää!"
Niinpä. Ja kun mulla se pointti ei ole siinä, että en osaisi tai voisi tehdä ruokaa itse, olen kokki, vaan siinä, että mun ei aina tarvitsisi tehdä sitä, sekä kotona, että töissä. Joskus on ihan kiva syödä jonkun muun tekemää ruokaa.
Mutta se profiloi sinut.