Introvertit, oletteko vain ajautuneet parisuhteisiinne?

Vierailija kirjoitti:

Tinderiä selaan ja treffeillä käyn.

Mäkin aiemmin mutta en enää, koen sen liian raskaaksi. Olen päättänyt etten enää juokse rakkauden perässä vaan odotan että se tulee kohdalle. Ja jos ei tule, sitten pysyn yksin.

Introvertit nimen omaan eivät ajaudu parisuhteeseen, vaan sitä harkitaan omassa rauhassa ja otetaan tarvittava aika, sitten panostetaan että saadaan parisuhde käyntiin. Ekstroverttien voisi taas helposti uskoa ajautuvan parisuhteisiin, kun elämä muutenkin on jatkuvaa sosiaalisuutta.

Tässähän vielä on sekin seikka, että suurin osa tuntee olevansa erityisherkkiä, introverttejä ja ekstroverttejä sekä muuta... mutta eivät ole mitään niistä. Itsekin leikittelen ajatuksella olevani erityisherkkä introvertti, mutta todellisuudessa en ole, ihan vain kaiken keskellä.

En ole ajautunut. Olen ollut 10 vuotta sinkkuna. Harvemmin tapaa ketään kiinnostavaa ja jos tapaa niin se on jo varattu.

Juurikin näin. Minuun halutaan ripustautua, vaikka introverttinä viihdyn itsekseni. Puolisoni oli sinnikäs ja toki myös ihastuin hänen komeuteensa ja hän tosiaan on vastakohtani, ekstrovertti.

Ystävyyssuhteita en kykene pitämään yllä, mutta ystävät vain haluavat olla yhteydessä minuun. Olen kiltti ja lojaali ihminen, olisiko siinä syy?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jestas mitä soopaa. Luulen ekstrovertit enemmän ajautuu sosiaalisuuden pyörteissä. Moni introvertti taas suunnitelmallisesti etsii kumppania vaikkapa deittisovelluksista tai valikoi muuten kohteensa huolella, koska sosiaalisuus kuluttaa.

Introvertti ei ole sama asia kuin epäsosiaalinen. Moni introverssi on hyvinkin sosiaalinen. 

Intropersverssit on eri rotunsa

Kyllä, siinä mielessä, ettei ole koskaan tarvinnut naisia jahdata eikä painostaa.

Olen pahimman luokan introvertti-nainen, enkä todellakaan ole ikinä ajautunut mihinkään suhteeseen. Enkä näin ollen ole koskaan "päässyt" yhtään mihinkään suhteeseen. Muistan jo teini-iässä ajatelleeni joidenkin kiinnostusta ilmaisseiden poikien kohdalla, että olisiko heistä aviomiehiksi tai lasteni isäksi. En siis osaa suhtautua kevyesti suhteisiin tai tutustumiseen, vaan yytsin tyypin heti loppuun asti. Nyt aikuisena huomaan toistavani kaavaa, jossa oma ujouteni ja arkuuteni saa minut näyttämään todella ylimieliseltä ja ei-kiinnostuneelta, jos joku vähänkään lähestyy minua. No eipä näin nykyään enää edes juurikaan käy, kun parhaat päivät on niin sanotusti takana. Että enpä tiedä miten minä voisin ikinä päästä suhteeseen, jonkun tarvitsisi olla todella sinnikäs kohdallani. Ja koska en ulkonäölläni juuri hurmaan, niin mitään sinnikkäitä jahtaajia ei tietenkään ole. Minulle sopisi tosi hyvin toinen introvertti, mutta miten sellaiset sitten ikinä kohtaa ja pääsee asiassa eteenpäin?

Melko pitkälle kyllä.

T: nimim. Assburger

Kännissä. 

Introverttihan tarkoittaa täysin normaalia ihmistä joka vain suosii ns. rauhassa oloa... Ei ole synonyymi erakolle, sosiaalisesti estyneelle, ihmispelkoiselle tms. 

Jos omaa normaalit sosiaaliset taidot ja tapaa ihmisiä (käy töissä, harrasteissa, tapahtumissa jne.), ja ei näytä totaalisen perseeltä, niin suurella todennäköisyydellä törmää väkisinkin johonkin, joka kiinnostuu... Sitten taas eri asia, että kiinnostuuko itse. 

summa summarum: mitä enemmän ihmisiä kohtaa, sitä todennäköisemmin tapaa kumppanin... Jos taas viettää valtaosan ajasta yksin tai pienissä, tutuissa ympyröissä, niin ei kovinkaan todennäköisesti tule ketään kohtaamaan.