Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Introvertit, oletteko vain ajautuneet parisuhteisiinne?
01.03.2024 |
Olin tapaamassa ystävääni ja jossain vaiheessa hän kysyi miten suht tuore suhteeni sai alkunsa. Kerroin hänelle meidän tavanneet sattumalta työkuvioden kautta ja huomanneemme varsin pian, että vetovoima on melkoinen välillämme. Ystäväni nauroi ja sanoi, että aina kaikki introvertit "vain ajautuvat sattumalta parisuhteeseen".
Aloin miettimään asiaa ja todellakin, kaikki ihmissuhteeni ovat olleet sellaisia mihin olen vain ajautunut. Ei siis vain molemmat parisuhteeni, vaan myös kaikki muutkin tuttavuudet. En ole koskaan etsinyt seuraa, koska viihdyn niin hyvin itsekseni. Sattuma on kuitenkin heittänyt eteeni ihmisiä joiden kanssa jotenkin natsaa.
Miten teillä muilla introverteilla on nämä kuviot menneet?
Kommentit (50)
En voi lähestyä miestä, olen ujo. Jos mies lähestyy minua, siirryn takavasemmalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole koskaan ajautunut, ei minulle yksikään mies ole tullut itseään tyrkyttämään, eikä nykyään kukaan kotoa löydäkään, jollen jotain aktiivisesti itse tee.
Edellisenkin kohdalla vaadittiin hurja suunnitelma, jossa yksi tuttu avusti.
Nuorena satuimme kohdakkain. Ei siihen mitään suuria tunteita kuulunut. Ja hyvä niin. Rakastuminen on mielenterveyden häiriötila.
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ajautunut, ei minulle yksikään mies ole tullut itseään tyrkyttämään, eikä nykyään kukaan kotoa löydäkään, jollen jotain aktiivisesti itse tee.
Edellisenkin kohdalla vaadittiin hurja suunnitelma, jossa yksi tuttu avusti.
Minut nykyinen mieheni löysi nimenomaan kotoani. Puhdasta sattumaahan se oli, mutta niin vain mies soitti ovikelloani ja siitä se sitten pikkuhiljaa eteni. Alunperin mies tuli minun kotiini ihan vain tapetointihommiin palkattuna remppamiehenä.
Haastavaa on kun tarttee tosi paljon hiljaisuutta ympärilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Verttiyttä ei hyödytä ylläpitää, rajoittaa vaan omaa olemista sillä keinotekoisesti.
Se on vähän kieroutunut ihmiskäsitysmalli ja jos asettaa itsensä siihen niin hyväksyy samalla sellaista mitä muut eivät pidä täysin normaalina, enemmin pitäisi pyrkiä keskimääräisyyteen eikä lokeroida itseään johonkin nurkkaan siitä hyvästä että on arka ihmissuhteissaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Verttiyttä ei hyödytä ylläpitää, rajoittaa vaan omaa olemista sillä keinotekoisesti.
Se on vähän kieroutunut ihmiskäsitysmalli ja jos asettaa itsensä siihen niin hyväksyy samalla sellaista mitä muut eivät pidä täysin normaalina, enemmin pitäisi pyrkiä keskimääräisyyteen eikä lokeroida itseään johonkin nurkkaan siitä hyvästä että on arka ihmissuhteissaan.
Yleensä se on päinvastoin. On koko ikänsä yrittänyt tunkea pyöreää palikkaa neliskulmaiseen koloon ja sitten vanhempana lopulta antaa itselleen luvan olla oma itsensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ajautunut, ei minulle yksikään mies ole tullut itseään tyrkyttämään, eikä nykyään kukaan kotoa löydäkään, jollen jotain aktiivisesti itse tee.
Edellisenkin kohdalla vaadittiin hurja suunnitelma, jossa yksi tuttu avusti.
Minut nykyinen mieheni löysi nimenomaan kotoani. Puhdasta sattumaahan se oli, mutta niin vain mies soitti ovikelloani ja siitä se sitten pikkuhiljaa eteni. Alunperin mies tuli minun kotiini ihan vain tapetointihommiin palkattuna remppamiehenä.
Tietysti joillekin käy niinkin, ei minulle. Itse menin edellistä hakemaan hänen kotoaan ihan tarkoituksella, piti vain tuttavan laatia aikamoinen suunnitelma että pääsin tekosyyllä puheisiin. Nyt kun miettii, niin olisi sen vaikeudenkin pitänyt jo kertoa minulle ettei kannata.
Baariin menen lauantaisin ja parasta seppälää päällä. Joskus kelpaan joskus ei. Kotoa ei kukaan tule hakemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Baarissa tapasin naisystäväni. Ihan tarkoituksella menin tekemään itseäni tykö, koska mieleni teki....hmm....naisseuraa.
Siitä sitten tietyllä tavalla sattuman johdattelemana parisuhteeseen. En minä varsinaisesti parisuhdetta etsinyt tai tietoisesti sen eteen toiminut.
Minua vitutaa, kun ekstroverttinä päädyin suhteeseen miellyttämishaluisen introvertin kanssa. Nyt vuosien jälkeen tajuan, että miellyttämisen halu on kadonnut ja hän haluaa olla paljon omissa oloissaan. Myös seksi on hiipunut olemattomiin. Itse kaipaan suhdetta, jossa eletään ja tehdään asioita yhdessä.
Voiko tästä selvitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen introvertti enkä ikinä ole ollut riippuvainen toisten ihmisten rakkaudesta tai mistään muustakaan. Tykkään selviytyä yksin ja itsenäisesti. Nuorena en edes ollut ikinä poikien perään enkä halunnut seurustella. Sitten tapasin nykyisen mieheni ja se tuntui vain luontevalta. Pidän itseasiassa siitä että mieheni on myös itsenäinen ja omissa oloissaan viihtyvä, jos olisi jatkuvasti kyljessäni kiinni, ahdistuisin. Näin on hyvä, halailemme, harrastamme seksiä kun haluamme... kaikki vain toimii. En kaipaa mitään muuta,
En koskaan etsinyt parisuhdetta, mutta kerran tapasin tulevan puolisoni työn merkeissä. Kun huomasin hänen olevan ihastunut otin etäisyyttä, mutta niin siinä lopulta kävi että pari meistä tuli, kai hänellä oli joku pakkomielle. On kuitenkin pärjätty, vaikka joskus harmittaa kun en voi olla koskaan kunnolla yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ajautunut, ei minulle yksikään mies ole tullut itseään tyrkyttämään, eikä nykyään kukaan kotoa löydäkään, jollen jotain aktiivisesti itse tee.
Edellisenkin kohdalla vaadittiin hurja suunnitelma, jossa yksi tuttu avusti.
Minut nykyinen mieheni löysi nimenomaan kotoani. Puhdasta sattumaahan se oli, mutta niin vain mies soitti ovikelloani ja siitä se sitten pikkuhiljaa eteni. Alunperin mies tuli minun kotiini ihan vain tapetointihommiin palkattuna remppamiehenä.
Mulla noissa remppahommissa auttelee aina sukulaismiehet, joten olen siinäkin kohtaa pitänyt huolen, ettei vaan mitään sattuisi😆
Tiedostan kyllä tekeväni oikeastaan kaiken elämässäni niin, ettei kukaan mies voi minua mitenkään löytää. En vaan osaa muuttua. Tavallaan pelottaakin ajatus siitä, että joku minusta kiinnostuisi. Koska enhän mä osaa...mitään...niihin asioihin liittyvää.
Todennäköisesti tulisi vain kauhut.
Ajauduitteko myös opiskeluaikoina juhlien jälkeen sänkyyn niiden hauskojen ja komeiden kundien kanssa? 😳
Itse asiassa kyllä, varsinkin nuorena. En ole edes koskaan ihastunut kehenkään saati rakastunut, sitä vain jotenkin ajelehti siihen että aloin hengata jonkun kanssa.
Eihän ne suhteet kestäneet, kyllästyin tosi nopeasti ja kun en jaksa määräänsä enempää yhdessäoloa, vaadin omaa rauhaa ja aikaa.
Vanhemmiten sitä sitten järki kasvoi ja alkoi ymmärtää että parisuhde ei ole minulle. Voisi jotenkin mennä niin, että omat asunnot eikä liikaa riippuvuutta. En jaksa ketään joka rajoittaa ja vaatii läsnäoloa, on saatava olla yksin.
Kuitenkin kaikkein paras kun elää yksin, ainakin minulle. Vapaus on minulle valtavan tärkeä asia.
Perhettä en kuitenkaan halua joten yhtä hyvin ja paremminkin elän ihan yksin.
Kun on pari hyvää ystävää, työkaverit, omat sisarukset jne. siinä on jo ihmiskontaktia tarpeeksi asti.
"Tiedostan kyllä tekeväni oikeastaan kaiken elämässäni niin, ettei kukaan mies voi minua mitenkään löytää. En vaan osaa muuttua. Tavallaan pelottaakin ajatus siitä, että joku minusta kiinnostuisi. Koska enhän mä osaa...mitään...niihin asioihin liittyvää.
Todennäköisesti tulisi vain kauhut."
Samaistun osittain. Mulla on aina ollut tosi paljon kiinnostuneita ja kerran jopa itsekin kiinnostuin siihen pisteeseen, että päädyimme tapailemaan. Kuitenkin itse sabotoin sen suhteen omalla käytökselläni. Ajatus siitä, että suhteesta tulisi oikeasti jotain enemmän, oli kai liian pelottava. Sattui kyllä ihan helvetisti kun se loppui ja varsinkin kun tiesin että olin itse syypää siihen.
Joskus jos olen huomannut että joku kiinnostava mies osoittaa minua kohtaan kiinnostusta, muutun aina jäätäväksi ja esitän välinpitämätöntä, ettei mies vain lähestyisi minua. Vaikka oikeasti haluaisin että lähestyisi.
Tuohon introvertin tilalle voisi heittää myös naisen, koska mies ei todellakaan ajaudu mihinkään parisuhteisiin.
Kyllä me ihan tietoisesti oltiin molemmat baariin lähdetty. Sattumaa sitten että osuttiin tiskille samaan aikaan ja alettiin jutella. Siitä vielä useampi kk etukäteen sopimatta samassa baarissa ja lopulta viestittelyä, ennenkuin kumpikaan ajatteli tässä olevan käsillä mitään vakavaa. Ei ajauduttu, harkittiin niin maan perusteellisesti ennenkuin myönsi edes itselleen. Aikaa tuosta jo 24v ja introverttejä ollaan koko perhe.
Alue: Aihe vapaa
Osalla menee taas vaihteeksi sekaisin termit introvertti, epäsosiaalinen ja yksin viihtyvä. Ovat ihan eri asioita.