Oliko lapsuutesi perhe köyhä? Miten se näkyi elämässänne? Lähinnä rahallisesti.

Mitenkään mutten ei näkynyt. Pukeuduimme merkkivaatteisiin, kävimme ulkomailla, saimme harrastaa...

oli vähän ruokaa, harvoin sai uusia vaatteita, ei ollut aina polttopuita edes saunan lämmitykseen jne.. Oma nykyinen tilanne on aivan toista. Sääliksi käy omaa äitiä (kuollut jo 18 vuotta sitten) ei voinut tehdä elämässään mitään mitä olisi halunnut. Ja kotona sai nyrkistä, että sellaista ihanaa oli meillä...

Mutta aina oli monipuolista ruokaa, ja meidät lapset vaatettiin hyvin. Ei kalleimpiin, muttei halvimpinkaan vaatteisiin. Äiti ompeli myös jonkin verran itse. Kävimme lomamatkoilla ja huvipuistoissa. Nyt vanhemmiten tajuan, että lähinnä äiti säästi omalla kohdallaan...että me lapset olisimme saaneet enemmän. No onneksi nyt voi antaa jotain takaisin.

köyhyys näkyi mm seuraavasti

- käytin vain serkkujeni vanhoja vaatteita, sukat ja alusvaatteet ostettiin Aholaidalta sentään uutena

- kouluun piti mennä kävellen, bussilla tai hiihtäen, bussilla sai mennä vain jos pakkasta yli -25 astetta

- ei koskaan käyty ulkomaanlomilla, eikä kyllä kotimaankaan. Aina vaan mökille.

- ei syöty herkkuja, joskus sai karkkia. Koskaan ei saatu spagetti, aina vaan sitä tavallista makaroonia. Aina oli ruokana jauhelihakeittoa, hernekeittoa, itse keitettyä mehua ja itseleivottuja sämpylöitä.



Mutta ei siitä traumoja jäänyt.

Äitini ompeli paljon vaatteitamme, kauhu muistot keltaisesta toppapuvusta jonka teki. Luokkatoverini kutsuivat minua tipuksi, se oli todella noloa. Kerran sain ellokselta farkkutakin ja puin sen päälleni talvi pakkasella, olin niin ylpeä!



Emme käyneet huvipuistossa ym. Emme ikinä saaneet esim. huoltoasemalta sämpylää, jos johonkin entiin oli kotona tehdyt eväät tai mitää ei syöty.



Ei saatu viikkorahoja ym. Joskus saimme serkuilta vanhoja leluja tai vaatteita, se oli superia!



Jouluna saimme 1-2 lahjaa leluina. Salaa herkuttelimme sokerilla ja c-vitamiinipillereillä (joita ostettiin kahdesti kotiimme)



Eka auto tuli perheeseen kun olin 10-vuotias, saab99 ja häpesin sitä...



Uimaan opin koululaisena, koska ei ollut rahaa käydä uimassa.



jne...



ap

harrastusryhmän kanssa esiintymismatkalle viikonlopuksi. Sain neuvottelujen jälkeen matkaan rahaa, olisko ollu 100mk, saman verran kuin ystäväni. Tietenkin sitä reissussa palaa rahaa, mikään ei ole halpaa tuollaisten tapahtumien kioskeissahan hinnat on järkkyjä..



Äiti haki sunnuntaina bussilta pois ja sanoi, että annas nyt ne loput rahat takaisin.. minä änkytin, että ku ei mulle jäänyt ku... ihan muutama markka jäi rahaa ja äiti veti niin kamalat pultit siitä, kertakaikkiaan.. sain sitten pikkutyttönä kuulla käyttäneeni viikon bensarahat karkkiin ja muuhun höpötykseen.



Miksi sitten sain niin paljon rahaa yleensäkään? Miksi ei edes sanottu, ettei kaikkea saa tuhlata?

Meillä oli vähän ns. itseaiheutettua köyhyyttä. Kun olin 1, niin vuokranantaja irtisanoi vanhempani vuokra-asunnosta, kun sukulainen oli tulossa asumaan asuntoon ja vanhempani ostivat uudehkon kolmion pääkaupunkiseudulta. Siihen aikaan tais olla laina-ajat luokkaa 8 vuotta, joten kyllä sitä nyky-yhteiskunnassakin ymmärtää, että jos lainaksi ostaisi uudehkon kolmion pääkaupunkiseudulla ja laina olis 8 vuodeksi ja toinen vaan töissä, niin tiukkaa tekis. Käytännössä mä sain aika lailla kaiken mitä tarvitsin, mut vanhemmat ei muutamaan vuoteen ostaneet itselleen uusia vaatteita, arkisin oli ihan edullista perusruokaa ja kokolihaa vaan viikonloppuisin ja kun käytiin esim. keskustan Stockalla, niin mä sain leivoksen tai pullan, mut vanhemmat joi pelkän kahvin. Niin ja sit ehkä pahin oli meidän auto. Se oli niin vanha ja pohjasta ruosteinen, että kun siihen pelkääjän paikalle istui, niin pelkäs että pohja menee puhki ja muistan, et äiti usein istuikin niin, et ensin peppu penkille ja sit vasta jalat kyytiin. Mut niin oli naapurustossakin kaikilla aika vanhat ja ruosteiset autot ja kaikilla ihan kivaa. Sit erikseen oli ne merenrantatalot, joissa esim. kaverini asui kolmessa eri tasossa ja sitten ne vuokratalot, joissa asui toinen kaverini. Mut ei me koskaan ajateltu, että missä kukin asuu tai miten rikkaita jotkut on. Nyt vaan ymmärtää, että aika heterogeenistä oli se porukka.

en itedä johtuivatko seuraavat asiat enemmän köyhyydestä vai vain perheen " tavoista" , mutta:



-kaupungin vuokra-asunto, äiti nukkui olohuoneen sohvalla.

-ei uusia vaatteita, mm. sukat aina rikkinäisiä ja samoja koko perheen kesken. Luokkavalokuvassa minulla on eripari sukat ja liian lyhyet farkut jne, mutta silloin sitä en tajunnut.

-vessapaperi aina loppu (se on oikein jäänyt mieleeni)

-Ei harrastuksia, joihin olisi tarvittu rahaa tai kyytiä.

-Ei autoa

-Ei säännöllisiä ruokailuja, eikä joka päivä lämmintä ruokaa (pari kertaa viikossa äiti teki kattilallisen keittoa tms, jota syötiin monta päivää).

-oman sängyn sain 15-vuotiaana. Siihen asti nukuin jollain vanhoilla patjoilla lattialla.





Minusta kuitenkin tuntuu, että sain usein sen mitä halusin/tarvitsin, vain tietyt perusjutut nyt huomaan, kun itse olen perustanut oman kodin.

ja siellä sitte kuokittiin koko kesä!! ja jos tuli paljon papuja, niitä syötiin! niin, pitsaa saatiin sillon, kun äiti sai vakituisen työpaikan. limsaa äiti osti, kun veljeni unissaan hoki limsaa, limsaa. edellisestä kerrasta oli se puoli vuotta. monet mun ikäiset (vm -85) on saanut lapsilisät säästettynä tai viikkorahoja. vähän vanhempana saatiin vähän kuukausirahaa, mutta ehkä 1/10 siitä mitä muut sai.



saatiin harrastaa pianonsoittoa, kun vaari maksoi.



kaikki oli säännösteltyä, ja kahta särvitä ei saanut laittaa leivälle. leipäkoneella äiti teki leipää, aivoleipää, niinkuin me sitä ulkomuodon perusteella kutsuttiin.



asuttiin surkeimmissa vuokrataloissa, mitä löytyi. jonkin aikaa myös tuutujen nurkissa, kun äitini sairastui hometalossa eikä kunta suostunut etsimään uutta asuntoa.



kaikki vaatteet käytettyjä ja paikattuja.

käytännössä ollut varaa. Sen olen tajunnut jälkeenpäin.



Yhtenä kesänä kun oli työttömyyttä yms. ei voitu mennä mökille kun ei ollut rahaa bensaan ja mökki oli useamman sadan kilometrin päässä.

se näkyi mm. seuraavissa:

- ei ollut merkkivaatteita

- usein syötiin keittoa

- oli paljon käytettyjä vaatteita ja perittyjä naapurintytöltä

- vanhempani tuskailivat laskujen kanssa



Ehkä eniten siinä tilanteessa otti päähän että asuttiin niin ahtaasti että oli pakko jakaa huone sisaruksen kanssa. Ei ollut varaa muuttaa isompaan, kun tämä oli tuttavan kautta tullut asunto joka oli super edullinen.

Välillä rahat niin loppu, että äiti ja isä ottivat meidän säästöpossuista. (Vanhemmat eivät käyttäneet ollenkaan alkoholia, joten siihen ei ne rahat menneet)

Muiden vanhoja vaatteita, sisarusten, naapureiden

Kirpputorilta lelut, kirjat jne.

Joululahja siskon kanssa yhteiseksi. (Olimme siihen kuitenkin tosi tyytyväisiä)

Kaikki käytettyä

Itse tehty: jugurtti, mysli, viili, keittoa ruokana,

Luulen, että meilläkin osittain ainakin tämä ruokapuoli oli vähän aatteellistakin, äitini on aina ollut terveyshörhöilijä.

ruuaksi usein pelkkää perunaa kun ei ollut rahaa muuhun jne.



kummasti isillä ja äidillä oli kuiteski rahaa poltella tupakkia ja reilusti

Tehtiin 70-luvun lopulla sellaisia erittäin omatoimilomia Ruotsiin ja Norjaan ;)



Autona oli Fiat127 (muistaakseni), sen perässä avonainen peräkärry. Kärryssä mm. retkikalusto (pöytä ja tuolit), retkikeitin, vaahtomuovipatjat, teltta jne. Fiatin katolla oli lisäksi osa tavaroista pakattu oranssin uovipeitteen alle sellaiseksi nyytiksi.



Aina näillä lomamatkoilla nukuttiin teltassa. Kerran oli niin kylmä ja kurja keli ollut, että vanhempani olivat vuokranneet yhdeksi yöksi leirintäalueelta mökin. Sen takia men isitten lomabudjetti sekaisin, ja loppulomalla hyvä jos syötiin enää mitään.



Kaikki nämä lomat olivat kuitenkin aivan ihania. Vasta aikuisena olen ymmärtänyt, että ne olivat köyhä lomareissuja :) Reissuilta on mm. paljon ihania valokuvia tallessa. Mukava muisto on mm. se, kun me kolme alle 10-vuotiasta lasta nukuimma Fiatin takapenkillä lomittain pää aina vieruskaverin lonkan päällä leväten.



Ruoka oli meilläkin kotona tosi yksinkertaista, mutta siihen saattoi olla syynä myös kiireinen elämä. Uusia vaatteita me lapset saimme keväällä ja syksyllä kerran. Se olikin sitten aina suuri tapaus. Muistan yhden kerran kun menimme isäni kanssa Seppälään Ouluun (siis kaupunkiin!), niin isäni yllättäen lupasi minun ostaa sellaisen mielestäni todella ihanan talvitakin. Eikä edes ollut tarvetta siihen! En meinannut uskoa todeksi sitä!



No, nykyään vanhemmillani on hyvät työpaikat ja ansiot. Lapsuuteni oli heidän opiskeluaikaansa. Luulen itse myös niin, että tuona aikana oli paljon ihmisiä jotka elivät " köyhästi" . Ei ollut tapana ylläpitää korkeaa elintasoa esim. velaksi, vaan jos ei rahaa ollut sen mukaan eläänkin sitten mukautettiin. Nykyään ihmiset elävät hienoa elämäänsä aika paljolti velankin turvin. On paljon näkyvää materiaa, utta myös paljon velkaa.

Sai hymyn huulille!

Äitini ompeli kaiken itse. Kengät kierrätettiin ja uudet ostettiin kaupasta vain jos keltään sukulaiseltakaan ei löytynyt sopivia.

Käytettiin serkkujen vanhoja vaatteita ja heille lähetettiin meidän vanhoja vaatteita.



Ajoin ruosteisella polkupyörällä jossa oli jarrut rikki, uuden sain 15-vuotiaana. Koulussa pilkattiin fillariani, toivoin että se varastettaisiin muttei kelvannut kellekään.

Meillä ei ollut harrastuksia jotka maksoivat. Hiihdettiin ja luisteltiin ja pelattiin pesäpalloa naapurien mailoilla. Perunat ja porkkanat ja herneet yms. kasvatettiin itse mummon mökillä ja kaikki kitkivät rikkaruohoja.



Leipää meille ostettiin harvoin, karjalanpiirakoita vain juhlapäivinä. Kakut leivottiin itse, kuten pullatkin. Bussilippua en saanut, kävelin talvella kaikki matkat (koulu 3km, harrastus 2km).

Vanhempani eivät ostaneet koulukuvista kuin luokkakuvat, kun olivat niin kalliita. Olen kiitollinen niistä luokkakuvista mutta harmitti kun kaverit vaihtelivat tarrakuvia keskenään eikä minulle annettu kuin pari, siitä syystä etten voinut omaa kuvaani antaa vaihdossa.