Mutta missä on Kate Middleton?
Huhumylly pyörii. Nähty viimeksi ennen joulua. 28.12. kuninkaallisten joulunviettopaikalta oli joku viety ambulanssilla. Yli 60 päivään kukaan ei ole nähnyt Katea, lapsia, Katen vanhempia. Ennen kuulumatonta.
Oliko oikeasti leikkauksessa? Vai onko käynnissä erokriisi?
Espanjalaismedia puolestaan väittää, että Kate on koomassa.
Mihin William säntäsi pari päivää sitten?
Vai onko kaikki foliohattuilua ja Kate toipuu kaikessa rauhassa leikkauksesta pitäen kotikoulua lapsille?
Let's spekuloidaan :D
Kommentit (32325)
Luulin, että syöpä olisi saatu pois. Mutta remissio tarkoittaa, että syöpä on yhä läsnä, mutta tällä hetkellä ei kasva.
Vierailija kirjoitti:

Tässä on aika paljon tullut muunneltua totuutta. Syyskuussa Kate sanoi lopettaneensa yhdeksän kuukauden kemoterapian. Eli hän oli kemolla jo silloin kun kävi tuon vatsaleikkauksen, josta erikseen sanottiin ettei syöpää ole.
Mahdetaankohan nytkään puhua totta.
Remissio = taudin oireiden tai löydösten (mahdollisesti väliaikainen) väheneminen tai taudin oireiden muuttuminen näkymättömäksi.
Tuon perusteella Kate Middletonin syöpä on parantumaton. Ja odotettavissa on, että se remissio tulee päättymään ennemmin tai myöhemmin ja silloin se tahtoo olla menoa se.
Eihän se ollut muuta kuin syovän esiasteen soluja. Mikä tässä olisi totuus? Valehtelevaa sakkia ovat.
Vierailija kirjoitti:
Remissio = taudin oireiden tai löydösten (mahdollisesti väliaikainen) väheneminen tai taudin oireiden muuttuminen näkymättömäksi.
Tuon perusteella Kate Middletonin syöpä on parantumaton. Ja odotettavissa on, että se remissio tulee päättymään ennemmin tai myöhemmin ja silloin se tahtoo olla menoa se.
Eikö Suomessa ainakin ns. terveen paperit saa 5 vuoden päästä jos syöpä ei ole uusinut? Eli voisiko tässäkin olla siitä kyse?

Ei ole siitä kysymys. Jos syöpä on sellainen, joka voidaan parantaa ja se häviää elimistöstä kokonaan hoitojen myötä, niin silloin ei sen jälkeen puhuta mistään remissiosta.
Remissio tarkoittaa parantumattoman syövän sellaista vaihetta, että se ei etene ja oireet lievittyvät. Odotusarvo siinä on kuitenkin se, että se uusii vielä. Ei toki välttämättä koskaan siitä enää lähde etenemään, mutta odotusarvo on kuitenkin että aikanaan se siitä taas etenee ja uusii ja leviää.
Esimerkiksi tällä suomalaisella muusikolla rintasyöpä on ollut nyt vuosia remiossa:
https://yle.fi/a/3-9877117
Ne muutamat syöpäsolut sitten tarkoittivat levinnyttä syöpää. Se ennaltaehkäisevä kemoterapia oli sitten yhdeksän kuukauden kemojakso. No, Ykä-kuninkaan kohdalla ei taidettu kertoa miehelle itselleenkään, että se on menoa.

"Hieman" on taidettu asioita kaunistella ja muuksi selitellä mitä julkisuuteen on kertonut.
Tosin jokaisen oma asiahan se on, että mitä kertoo sairauksistaan ja hoidoistaan julkisuuteen vai kertooko mitään. Luulisi että parempi olisi olla kertomatta mitään, tai kertoa vain että on syöpä jota hoidetaan, kuin alkaa mitä sattuu sepitteellista tarinaa syöttämään.
Vierailija kirjoitti:
Ne muutamat syöpäsolut sitten tarkoittivat levinnyttä syöpää. Se ennaltaehkäisevä kemoterapia oli sitten yhdeksän kuukauden kemojakso. No, Ykä-kuninkaan kohdalla ei taidettu kertoa miehelle itselleenkään, että se on menoa.
Olen kyllä lukenut, että Katen syöpä Ei ole levinnyt.
Vierailija kirjoitti:
Katen syöpä on remissiossa nyt.
Mikä ei todellakaan tarkoita, ettei voisi siitä taas riehaantua.

Kaikkea voi lukea. Selvää on, että kaikki mitä kukakin on lukenut, ei voi olla totta. Kate itse on kertonut vetäneensä 9 kk kemoterapiakuurin, jolla on häneen pysyvät terveydelliset vaikutukset. Aika hevoskuuri johonkin yksittäiseen kasvaimeen.

Esim. tunto katoaa jalkapohjista, ainakin joillakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katen syöpä on remissiossa nyt.
Mikä ei todellakaan tarkoita, ettei voisi siitä taas riehaantua.
Eihän tuossa niin väitetäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulin, että syöpä olisi saatu pois. Mutta remissio tarkoittaa, että syöpä on yhä läsnä, mutta tällä hetkellä ei kasva.
Tässä on aika paljon tullut muunneltua totuutta. Syyskuussa Kate sanoi lopettaneensa yhdeksän kuukauden kemoterapian. Eli hän oli kemolla jo silloin kun kävi tuon vatsaleikkauksen, josta erikseen sanottiin ettei syöpää ole.
Mahdetaankohan nytkään puhua totta.
As the summer comes to an end, I cannot tell you what a relief it is to have finally completed my chemotherapy treatment. The last nine months have been incredibly tough for us as a family. Tuo 9 kuukautta voi tarkoittaa koko tuota sairastelurulettia eikä pelkästään kemohoidon pituutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulin, että syöpä olisi saatu pois. Mutta remissio tarkoittaa, että syöpä on yhä läsnä, mutta tällä hetkellä ei kasva.
Tässä on aika paljon tullut muunneltua totuutta. Syyskuussa Kate sanoi lopettaneensa yhdeksän kuukauden kemoterapian. Eli hän oli kemolla jo silloin kun kävi tuon vatsaleikkauksen, josta erikseen sanottiin ettei syöpää ole.
Mahdetaankohan nytkään puhua totta.As the summer comes to an end, I cannot tell you what a relief it is to have finally completed my chemotherapy treatment. The last nine months have been incredibly tough for us as a family. Tuo 9 kuukautta voi tarkoittaa koko tuota sairastelurulettia eikä pelkästään kemohoidon pituutta.
Eli leikkauksen jälkeen vatuloitiin 3 kk ennen kuin havaittiin, että kappas, syöpähän se oli. Ei tämä Suomen hoitotakuu nyt niin huono olekaan.
Eihän se nyt ole mikään ihme, jos kuninkaallisten kohdalla huonoja uutisia annostellaan tipoittain. Elisabetinkin kohdalla kansaa alettiin vähitellen valmistella tulevaan kuolemaan ihan jo sillä, että majesteetti piti viimeisen joulupuheensa kuihtueena mekko roikkuen ympärillä. Varmasti olisi ollut haluttaessa varaa teettää uusi istuvampi mittojen mukaan.
Catherinen kohdalla tämä asia näyttää erityisesti menevän ihmisten tunteisiin. Olisiko kyse siitä että jos nuorehkolle, kauniille ja rikkaalle ihmisellekin voi putkahtaa syöpä, niin kukaan ei ole siltä turvassa. "Koska se ei saa olla totta, niin se ei voi olla totta." Minkälainen hulabaloo siitä olisi syntynyt jos silloin heti viime vuoden alussa olisi julistettu, että nyt Walesin prinsessalla on syöpä joka ei koskaan voi parantua.
Vierailija kirjoitti:
Remissio = taudin oireiden tai löydösten (mahdollisesti väliaikainen) väheneminen tai taudin oireiden muuttuminen näkymättömäksi.
Tuon perusteella Kate Middletonin syöpä on parantumaton. Ja odotettavissa on, että se remissio tulee päättymään ennemmin tai myöhemmin ja silloin se tahtoo olla menoa se.
Team William syöttää medialle niin sekavaa settiä tuosta feikkikaten syövästä, ettei usko erkkikään.
- ei ole syöpää
- syöpä oli läsnä mutta poistettu
- saa ennalta ehkäisevää kemoterapiaa
- hoito päättyi
- kate on syöpävapaa ja keskittyy pysymään syöpävapaana
- olikin vain syövän esiastetta
- nyt onkin remissiossa
No, remissio on hyvä vale siinä mielessä että kun haluavat kloonista eroon niin sanovat että syöpä uusiutui eikä voitu tehdä mitään.
katsokaa feikkikaten nenää, isompi kuin oikealla Katella oli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Remissio = taudin oireiden tai löydösten (mahdollisesti väliaikainen) väheneminen tai taudin oireiden muuttuminen näkymättömäksi.
Tuon perusteella Kate Middletonin syöpä on parantumaton. Ja odotettavissa on, että se remissio tulee päättymään ennemmin tai myöhemmin ja silloin se tahtoo olla menoa se.
Team William syöttää medialle niin sekavaa settiä tuosta feikkikaten syövästä, ettei usko erkkikään.
- ei ole syöpää
- syöpä oli läsnä mutta poistettu
- saa ennalta ehkäisevää kemoterapiaa
- hoito päättyi
- kate on syöpävapaa ja keskittyy pysymään syöpävapaana
- olikin vain syövän esiastetta
- nyt onkin remissiossa
No, remissio on hyvä vale siinä mielessä että kun haluavat kloonista eroon niin sanovat että syöpä uusiutui eikä voitu t
Ja harhat jatkuu, eikö ole oikeaa lääkitystä vielä löytynyt?
On muuten selvästi ikääntyneen näköinen, kun näkee lähikuvassa. Niin se kauneus on vaan katoavaista ja saa nähdä selviääkö syövästäänkään lopulta.
Katen syöpä on remissiossa nyt.