Todella halpoja ruokia ja eineksiä. Kerro salainen köyhä ruokasi.
Nyt on vain syötävä mitä saa. Todella halpaa mutta ihan paskaan en koske, olen meinaan aidosti sitten mielummin syömättä.
Ostin esimerkiksi kerran k-menun nakkeja. Maksoivat 0,98€ mutta aivan kamalia. Onneksi heiltä saatava sika-nauta jauheliha 1,80€ 300g on ihan ok kun maustaa hyvin.
Pakko vain syödä todella edullisia ja epäterveellistäkin ruokaa.
Ruskeaa kastiketta, jauhelihaa, perunaa, pastaa, tomaattimurskaa, ranskalaisia, leipää jne.
Budjetti on suunnilleen 20€-30€/vko.
Kommentit (212)
Jos löydät hevihävikkilaatikon kaupasta niin kokeile seuraavaa: hävikkilaatikon kasviksia (paprikaa, munakoisoa, kesäkurpitsaa, sipulia, tomaattia jne) pilkottuna ja ruokaöljyssä kuullotettuna isolla pannulla, lisäksi sekaan reilusti mausteita ja joku halpa tomaattimurska ja jotain proteiinia esim kanasuikaleita, härkistä, tofua, jauhelihaa tai mitä nyt halvalla saat. Anna hautua pitkään pienellä levyn teholla.
Saat ratatouille tyyppisen terveellisen kastikkeen useiksi päiviksi. Lisukkeena eri päivinä pastaa, riisiä tms.
Pidän itse kyseisestä ruuasta, on monipuolista, ravitsevaa ja riittoisaa. Hävikkilaatikolla myös edullista annosmääriin nähden.
Ihan ehdottomasti meille halvin ruoka on kesällä keitetyt uudet perunat ja paistetut kantarellit. Molemmat kasvaa "ilmaiseksi", toiset kasvimaalla ja toiset mettässä. Ruokaan menee ostettuja tuotteita vain suolaa ja voita. Mut ei tuota koko kesää voi syödä. Eikä toi mitenkään salainen resepti ole, kyllä joka kesä jossain lehdessä tuo on ohjeena.
Minä vannon punalaputettujen proteiinien nimeen. Makaronilaatikko, jossa on kaksi pussillista Myllyn parhaan perusmakaroonia (0,78€ yhteensä), litra punalaputettua maitoa (0,60€ näyttää olevan jääkaapissa nyt kevytmaidoissa hintalappu), 4 kananmunaa 0,40€ (euron maksanut 10 munan rasia), 1,40€ punalaputettu jauheliha 400g ja desi-pari soijarouhetta (noin 0,30€), ja sit suola ja mausteet joku 0,50€. 4,00€ ja annoksia tulee vähintään 8. 50 senttiä/annos.
Kevät tulossa, niin nokkoskeitto: pihalta kerättyjä nokkosia, 50g (tarjouksessa 2,99€/500g) voita 0,30€, litra punalaputettua maitoa 0,60€, vehnäjauhoja pari-kolme rkl noin 0,10€, suola ja mausteet noin 0,20€. 1,20€ neljälle, siihen vielä kymmenen tai 20 senttiä 1-2 kananmunaa, 40 senttiä/annos. Pussillinen pinaattia pakkasesta maksaa noin 0,50€.
Munakas on meillä aika usein tehty ruoka: 6-8 kananmunaa, kasviksia (vaikka siitä hävikkilaatikosta tai kasvukauden aikana pihasta maitohorsman tai vuohenputken versoja), mausteita, mahdollisesti vähän juustoa, paistamiseen rasvaa, tietenkin suolaa+mausteita, 0,60-0,80€+0,50€+0,50€+0,1€+0,1€. 2€ koko satsi, noin 4-5 annosta. Noin 50 senttiä per annos.
Tai perunamunakas: 6 kananmunaa, 4-5 perunaa viipaleina, valkosipulia/sipulia, ehkä vähän juustoa munakasmassaan. noin euron satsi, taas 4-5 annosta, 0,30€ maksimissaan per annos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen aina näitä kasvissosekeittojen ehdottelijoita. Jos on vähän rahaa, kannattaa sijoittaan ruokiin, missä on suhteessa mahdollisimman paljon kaloreita, eikä alkaa puputtamaan laihdutusruokaa.
Minä puolestani ihmettelen tuota -sose- liitettä aina kasviskeittojen yhteydessä.
Miksi ei vain kasviskeitto? Siinä on näköä ja suutuntumaakin. Energiaa saa lisäämällä vaikka oliiviöljyä annokseen.
Jokainen varmaan tekee ja ehdottelee ruokia makunsa mukaan? Tällä palstalla on usein joku sosekeittoprotestoija, mutta eihän kenenkään ole pakko soseuttaa keittoaan, jos ei halua. Itselle taas nimenomaan kasvissosekeiton suutuntuma on mieleinen ja se on enemmän kuin osiensa summa. Myöskin tasainen keitto on omalle silmälle ilo ja värikin on aina vähän yllätys, mutta voi olla vaikka ihanan aurinkoinen porkkanan kohdalla esimerkiksi.
En söisi kasvisraastekeittoa niin mielelläni kuin soseututettua. Joskus kyllä vähän niinkin, viimeksi tein kikherneitä sisältävän kasviskeiton ilman soseuttamista, koska olin paikassa jossa ei ollut sauvasekoitinta tms ja alkuperäinen ohjekin on sellainen, että soseutetaan osa kikherneistä saostamaan keittoa ja osa jätetään sattumiksi.
Kalakeittoa harvoin soseutan, mutta siitäkin olen tehnyt versiota, jossa on soseutettua kasvispohjaa juustolla ja siihen olen lisännyt savukalaa, kivaa vaihtelua. Soseutetulle kala- tai äyriäiskeitollekin on oma nimensäkin ranskassa, bisque.
Minä en ole koskaan pystynyt syömään kesäkeittoa, vihannekset keitetyssä maidossa nyt vaan saa oksennusreaktion aikaiseksi - en voi syödä myöskään maitopohjaista kalakeittoa samasta syystä.
Mutta tuo kesäkeitto on aikaansaanut senkin, että moni kasviskeitto ei vaan uppoa tuollain palasina, vaikka on hyvää. Se ulkonäkö kertakaikkiaan vaan muistuttaa liikaa sitä koulun ruokalassa oksennettua kesäkeittoa :-(
Mutta sosekeitot ovat sitten eri asia! Tosin niissäkään en käytä lainkaan maitotuotteita enää. Ennen tein säntillisesti kuten resepteissä sanottiin, lorauta sekaan kermaa tai laita tuorejuustoa/sulatejuustoa tms. Kerran ei ollut kermaa eikä muutakaan, ja hitsit se oli niiiiiin hyvää.
Hernekeitto on sitten ihan oma maailmansa, sekään ei ole ihan niin ainutkertainen pohjoismaalainen ruoka. Split pea soup on hyvin samanlainen, siitä tietenkin puuttuu pohjoismaisen hernekeiton herneenkuoret, joista itse henkilökohtaisesti itseasiassa tykkään, mutta kyllä se ihan hernerokalta silti näyttää.
Pyrin tekemään keittoa kerran viikossa, se voi olla hernekeitto, jauhelihakeitto, kaalikeitto, kalakeitto (tavallinen tai kylmäsavulohikeitto), tai pinaattikeitto (nokkossoppa tai lehtikaalista tai mangoldista). Syksyllä tein sienikeittoa, joka sai yleisen hyväksynnän kriittisiltä teineiltä, sitä voisin tehdä useammin, mutta on taas päässyt unohtumaan.
Kaalit ja juurekset raaka-aineina. Pidän erityisesti uunissa paahdetuista juureksista, esimerkiksi juuriselleristä tulee todella hyvää.
Kaalien kanssa tärkeintä on välttää ylikypsennystä. Höyryttäminen 85-90 asteessa siten, että ovat juuri kypsiä ja jääveteen pysäyttämään kypsennys. Tämän jälkeen voi grillata keräkaalinlohkoja tai kukkakaalia, paistaa brysselinkaalin puolikkaita voissa ja lisätä vähän sitrusta, mielikuvitus on rajana. Höyrytän usein fenkolilohkoja jääkaappiin, joista saa lisukkeen nopeasti grillipannussa käyttämällä. Saa kivan pinnan ja lämpenevät samalla riittävästi. Perisynti on ylikypsennys
Tee kiusauksia ja keittoja itse - peruna, sipuli ja kaali on halpoja. Sinne sekaan sitte alejauhista tms mitä on tarjolla. Edullista, ja voi tehdä kerralla useemman päivän satsin. Einekset tulee kalliimmaksi ja on täynnä lisäainepaskaa.
Nisti-pata. Keitä makaronit. Paista sika-nauta (ale) jauheliha, mausta hyvin. Sekoita keskenään. Jos juuston jämiä, raasta sekaan. Tarjoillaan ketsupilla.
Kasvis-hernekeitto. Laita herneet likoamaan yöksi. Sekaan ohueksi leikattua porkkanaa sekä sipulia, jos tykkää. Keitä kaikki hernekeiton ohjeen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hernekeitto. Uunimakkarasta (Lidl 1,05 eur) maistuu ihan HK:n siniseltä ja teen siitä makkarakastikkeen. Lidlin Dulanon valmiit lihapyörykät 500g 2 euroa, paistan pullat voissa pannulla jotta pinta tulee rapeaksi ja tarjoan kermakastikkeen tai tomaattikastikkeen kera.
Ranskanperunat ja uunimakkara tai paistetut kananmunat. Omeletti.
Hei kiitos tuosta makkara vinkistä. Itsellä lidl valitettavasti todella kaukana mutta kun käyn keskustassa hoitamassa asioita niin käyn samalla.
Sieltä varmaan saisi kaikkea hyvää ja halpaa. Täytyy mennä ihan ajatuksella katsomaan halvimpia tuotteita jokin aamu.
Tomaattimurska, 400 g metallitölkki, alle 40 senttiä olikohan 36? Siis lidlissä.
Keitot on edullisia. Osta muutama pussi keittojuureksia ja muutama kiinteä iso peruna. Lisäksi joko kanasuikaleita tai vähärasvaista jauhelihaa. 3l kattilallisen hinta noin 5-7€ ja siitä tulee useamman päivän lämmin ruoka.
Mausteet toki lisäksi mutta niitä lienee kaapissa? Itse käytän suolaa, lihaliemikuution ja paprikajauhetta tms.
Erilaiset munakkaat on myös edullisia ja täyttäviä. Pilko sekaan jotain kasviksia kuten paprikaa, tomaattia ja/tai kesäkurpitsaa ja pilko muutama nakki pieneksi- saat kunnon omeletin jolla nälkä pysyy loitolla.
Vierailija kirjoitti:
Prinssinakki sinapilla.
Nauravatnakit. Perunamuussi.
Nakkiperunavuoka tai sitten jauhelihaperunavuokka, eli muussia ja paistettua jauhelihaa sekaisin ja uuniin. Jauhelihan voi korvata myös nakeilla.
Afrik assa söivät villikaalia nälkäänsä kun ei muuta ollut. Suomessa pettuleipää eli kaarnaa?? Kuusenhavuja? Sieniä
Salainen köyhäilyruokani? Ostan ravintolassa syömisen sijaan tarjouksesta sisäfilettä alle 40e/kg ja teen ruokani itse.
Gato de Cadiz -keitto.
Syvälle lautaselle valkosipulilla hierottuja vaaleita leipäviipaleita. Päälle joko puljonkia tai vettä, suolaa, pippuria. Jos on niin jotain juustoa ja yrttiä pinnalle.