Suomi on ajettu alas muutamassa vuodessa
Aiemmin arvelin että siinä menee 10-20 vuotta mutta nykytahdilla tämä tapahtuu muutamassa vuodessa. Suomessa terveydenhoito ajetaan alas, turvallisuus heikentynyt poliisien puuttuessa ja oikeuslaitosten taantumisena rikollisten edessä, valtion omaisuutta myydään hurjaa tahtia ulkomaille, tehtaita lähtee Suomesta ulkomaille, palveluita katoaa hurjaa tahtia, veroja korotetaan ja leikkauksia tehdään jatkuvasti, palkat eivät ole pysyneet hintojen perässä pitkään aikaan, lapsia ei synny enää ja väestö ikääntyy, maahaan muuttaa vaan jouten olevia jotka sitten siirtyvät rikolliselle uralle jne.
Listaa voisi jatka loputtomiin mutta eiköhän tuosta selviä mikä suunta ja lopputulos on.
Kommentit (59)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuo sinimusta saa suomen tuhottua alle kahdessa vuodessa.
Koko sinimusta liike on kielletty.
Vierailija kirjoitti:
Suomesta tehdään hallituksen johdolla kehitysmaa. Ennen tän hallituskauden loppua saadaan leikkauksilla aikaan itseaiheutettu lama, terveydenhuolto kuolin korinoihin ja koulut ala-arvoiselle tasolle.
Syntyvyys laskee ja se oli sit siinä.
Syntyvyys laski jo ajat sitten ja siksi juuri olemme pulassa.
Vierailija kirjoitti:
Aiemmin arvelin että siinä menee 10-20 vuotta mutta nykytahdilla tämä tapahtuu muutamassa vuodessa.
Oikeinhan ajattelit. Alasajohan alkoi jo v 2010 tietämillä. Oma ennusteenikin oli 2030-vaihde, jolloin olisi isomman laman vaara. Nykytahdilla ajankohta siirtyy vuodella parilla, mutta ei ole poistunut. Seuraavilta hallituksiltakin tarvitaan toimenpiteitä.
Jos ei Riikka ja hallitus osaa ennakoida tilanteita niin kuka sitten.
Päin Persettä meni persujen lupaukset ja leikkaukset ostovoiman takia.
Turha vinkua maailmantilannetta taikka historiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuo sinimusta saa suomen tuhottua alle kahdessa vuodessa.
Koko sinimusta liike on kielletty.
Meillä on sinimusta hallitus ja tuho on kauhea.
Kivikaudella kaikki elivät paljon onnellisempana kuin nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Must tuntuu et tää tehää tarkotuksella. Tää ei oo mitään salaliittoa vaan ihan puhdasta havainnointia, Eurooppaa ajetaan alas vauhdilla
Niin joku yleinen pakko näyttää olevan että väestöstä saataisiin maitokahvin väristä
Se on ollut aina alhaalla köyhille. Nyt se tulee vaan muillekin esiin.
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelen, että Suomi ei ole enää korjattavissa. Korruption määrä on niin valtava. Pitää odottaa, että koko maa tuhoutuu ja sitten rakentaa uudestaan.
Niin milläpä siitä korruptiosta pääsisi kun ei ole ketään joka sitä haluaisi tutkia tai tehdä asialle jotain kun kaikilla on omat lehmänsä ojassa.
Vierailija kirjoitti:
Must tuntuu et tää tehää tarkotuksella. Tää ei oo mitään salaliittoa vaan ihan puhdasta havainnointia, Eurooppaa ajetaan alas vauhdilla
Liberaali vasemmisto raivaa tietä suurelle kumartamalleen johtajalle.
Oikeisto haluaa vaihtaa työvoiman uussuomalaisiin.
https://radiosun.fi/2024/10/01/suomi-naivettyy-ilman-maahanmuuttoa-ulko…
Vierailija kirjoitti:
Saatanan tunarit. Kekkosta voi monesta asiasta kritisoida, mutta kokoomuksen suhteen oli oikeassa. No-nyt on sitten kaikki mestat tukittu kokkareilla ja suunta on kohti itä-eurooppaa pois pohjoismaista.
Eihän sitä gigantin nuori, terve vuoroesimies edes ymmärrä, kun pienipalkkaisena äänestää kokoomusta ja ylpeilee hyödyttömällä, epäeettisellä työllään.
Kaikki solidaarisuuus, hyvä ja kaunis rikotaan yhteiskunnasta. Tilalle tulee pakko maanpuolustus mustalla merellä , pressan Usa-fanitus, soten alasajo - halllituksen poliitikot lähtevät joukolla pois, joten hirvittävät leikkauslistat tulossa ketterän yksityisen toimijan ajaessa Kelamasseilla sisään. Tämä on Orpo/Purran rakenteelliset uudistukset: tule töihin ilman työehtoja ja saat työbonuksena terveydenhuollon. Kuulostaako tutulta?
Kyllä se alasajo on alkanut ennen Orpon hallitusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiemmin arvelin että siinä menee 10-20 vuotta mutta nykytahdilla tämä tapahtuu muutamassa vuodessa.
Oikeinhan ajattelit. Alasajohan alkoi jo v 2010 tietämillä. Oma ennusteenikin oli 2030-vaihde, jolloin olisi isomman laman vaara. Nykytahdilla ajankohta siirtyy vuodella parilla, mutta ei ole poistunut. Seuraavilta hallituksiltakin tarvitaan toimenpiteitä.
Suunta ollut alaspäin finanssikriisin 2008 jälkeen. Muissa Pohjoismaissa ollut talouden kasvua. Ei meillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai ymmärrätte, että tämän hetken tilanne on seurausta menneisyydessä tehdyistä päätöksistä?
Joissa ovat kaikki nykypuolueet olleet päättämässä, kokoomus etunenässä. Marinin miljardit ovat roposia kokkareiden jäävuoren edessä jonka verran ovat Suomea ulkomaille myynneet.
Niin, olihan sillä sannukalla nätti mekkokin taas päällä ja upea nahkarotsi, ja hyviä j-bileitäkin osasi järkätä, ihanaa...
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelen, että Suomi ei ole enää korjattavissa. Korruption määrä on niin valtava. Pitää odottaa, että koko maa tuhoutuu ja sitten rakentaa uudestaan.
Ei tätä maata saa enää tulevaisuudessa korjattua kun se ei ole enää edes yhtenäinen. Islamisaatio, rinnakkaisyhteiskunnallistuminen, vasemmistolainen valtavirtanarratiivi ja sen aikaansaamat kahtiajako sekä muut vastareaktiot takaavat sen että huominen on kaikkea muuta kuin luvattu.
Miksi äänestätte kokoomusta? Sitä saa mitä tilaa. Huoh.
Vierailija kirjoitti:
Sorvaileeko EU meille jo mittavaa tukipakettia? Eikös meidänkin pitäisi saada vastavuoroisesti apua, kun Kreikka, Italia ym. saatiin jaloilleen.
Suomi ei pyydä, ollaan taas maksumiehinä kulissit retkottaen. Ihan hirveä valtio jolle tärkeämpää näyttää hyvältä kansalaistensa kustannuksella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomesta tehdään hallituksen johdolla kehitysmaa. Ennen tän hallituskauden loppua saadaan leikkauksilla aikaan itseaiheutettu lama, terveydenhuolto kuolin korinoihin ja koulut ala-arvoiselle tasolle.
Syntyvyys laskee ja se oli sit siinä.
Syntyvyys laski jo ajat sitten ja siksi juuri olemme pulassa.
Suomessa ja koko maailmassa ei ole koskaan ennen ollut näin paljon ihmisiä. Milloin alkaa riittää?
Demokratia on uhka yksilön vapaudelle. Demokratia on diktatuuri, jota korruptoitunut virkamieskoneisto pyörittää. Demokratia perustuu enemmistön aivopesuun. Maltilliset ovat suurin haittatekijä yhteiskunnalle, koska he eivät tee mitään asioille, vaan hokevat jostain demokratiasta jatkuvalla syötöllä. Nykyinen Euroopan alennustila on nimenomaan maltillisen demokratian syytä, jotka antavat valtiomme tuhoutua vapaasti, koska itsetuhoinen demokratia.