Kaivon kakkaaminen käypi kalliiksi, jos jää kiinni.
"Nainen saastutti kahden perhekunnan käyttämän kaivoveden omalla ulosteellaan sekä sinilevää sisältäneellä järvivedellä heinäkuussa 2018 Kiteellä."
Terveyden vaarantamisesta tuli vankeutta 2v ja 2 kk. Ja korvauksia kärsimyksestä ja kivusta ja särystä tuli maksettavaksi tuhansia euroja.
Tuomio ei ole lainvoimainen.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4210016c-933e-47d8-afd7-eeaf46a6f10c
Kommentit (20)
Kannattaa olla fiksu ja tiputtaa dronella kakkaa naapurin kaivon ympärille kun eivät ole paikalla.
Hyvä tuomio. "Saastunutta vettä ehti juoda 12 ihmistä, joista suurin osa sairastui ja sai vatsaoireita. Yksi heistä oli pieni vauva."
Tuohan on ihan sama asia kuin jos olisi myrkyttänyt kaivon. Esim vauva tai joku perusterveydeltä heikompi olisi voinut kuolla.
Tuollaisia tempauksia voi Suomessa tehdä vain persaukinen, tai todella rikas, ainakin jos on niin tyhmä että jää kiinni, sillä jos ei ole yhtään fyrkkaa, eihän silloin joudu mitään ikinä maksamaankaan, ja jos on miljoonia rahaa, tuollaiset ehkä parinkymmenen tonnin luokkaa olevat korvauksetkaan tunnu missään.
Sen sijaan jollekin keskituloiselle lusiminen + tuollaiset korvaukset kirpaisevat kyllä. Vaaditaan kohtalaiset bruttotulot että tuollaiset korvaukset saa nettona maksettua.
Täytyy olla aika täti jos pystyy kakkaamaan persseestään kokonaisen kaivon.
Tyypillinen dementikko. Harva yli 60v on enää sisäsiisti. 🤭
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista,kerro lisää.
Varmaan tuli oikeudenkäyntikulujakin mukavasti korvausten ohella.
Siis oliko tää paskajuttu aloituksen arvoinen? Tosi epäselvä aloitus, huono sanojen asettelu ja jotenkin faktat ja kantit eli näkökulmat puuttuu.
Mitä oikeasti tapahtui?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista,kerro lisää.
Varmaan tuli oikeudenkäyntikulujakin mukavasti korvausten ohella.
Noin 30.000e oikeudenkäyntikuluja
Vierailija kirjoitti:
Tarinan opetus: älä jää kiinni.
Tässäoä paskantaja jäi kiinni ähäkutti.
Ja toivottavasti saa oikeanaista päänsilitystä istuesaan tuomiotaan
252
Taisi kakkantelija olla joku palstamammoista?
Hovista 4.5.6 pv.-11 2024 kuluja oikeudenkäynti kuluja 27.000e
Nyt taitaa olla jo yli 100.000e arvoinen torttu.
Voi Liisi parka
Syytetty vapautettu hovioikeudessa kaikista syytteistä.
Haisee paskalle .
Käräjäoikeuden hyvin perusteltu tuomio kääntynyt päälaelleen.
Hovioikeus ei ole tuomiotaan perustellut juurikaan eikä esittänyt mitään vaihtoehtoista teonkuvaa.
Tämä henkeen ja terveyteen kohdistunut rikos oli todella törkeä ja vaarallinen ja sen tekijä edelleen vapaalla.
Todella harmillista tämä Suomen oikeuslaitoksen mielivaltaisuus .
Tässäkin tapauksessa täysin ilman omaa tahtoaan syntymätön lapsi joutui rikoksen uhriksi ja hengenvaaraan.
Ja nyt hän joutuu maksumieheksi tässä asiassa .
Maksumieheksi ja kovalla kädellä lapselle lankeaa maksettavaksi hovioikeuden käsittelymaksu sekä oma osuutensa asianajajien palkkioista.
Hyi hemmetti. Kiva varmaan juoda kakkavettä. Voi jäädä joksikin aikaa paskan maku suuhun.