Sukulaisen lapsi saanut aina kaiken ja nyt tulikin stoppi, kun oikiksen ovet eivät avaudu

Oletteko koskaan miettineet, kuka tekee tulevaisuudessa kaikki ei-akateemista tutkintoa edellyttävät työt kun puolet ikäluokasta menee yliopistoon?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No jos isi ja äiti on aina järkänneet kaiken,niin kyllähän ne nyt järkkää lapsosen kalliille valmennuskurssille.Kyllä ne ovet vielä aukeaa.

Sivusta kysyn, että mitenkä isi ja äiti pystyvät järkkäämään hyvän koulumenestyksen, menestyksen harrastuksissa ja niin edelleen?

Hyvä koulumenestys on mulle ainakin perustilanne.Näille lellityille juuri se tulee kovana yllätyksenä, kun kaikki muutkin pärjää hyvin opiskelussa ja moni heitä itseään paremmin.Painivat nyt eri sarjassa.

No haloo. Kuka ei itse olisi joskus pettyessään syyttänyt ensin vaikka tilannetekijöitä, huonoa päivää tai puolueellista tuomaria? Kyllä se katse siitä kääntyy peiliin, kun tilannetta ehtii analysoimaan järjellä eikä tunteella. Ei kai siellä ap:n sukulaisellakaan olisi pääsykoekirjat toistamiseen kulumassa, jos ei olisi varsin pian tullut lopputulokseen, että pitää yrittää enemmän. Ap:n vahingonilo on säälittävää.

Toivottavasti on myös suunnitelma B mietittynä. Aina ei kaikki mene niin kuin on itse suunnitellut.

No, nuorihan näköjään oppi tästä, että ei kuitenkaan kannata luovuttaa unelmiensa suhteen ja kannattaa yrittää uudelleen. Kuulostaa fiksulta nuorelta kun on tavoitteellinen. 

Duunari-ap:ta ja hänen amismukulaansa harmittaa toisten menestys. :D Sukulaislapsi päässee tänä keväänä sisään oikikseen.

Nuo pienet asiat on teineille isoja.

Jos nuorella on vaikeuksia käsitellä pettymyksiä rakentavasti, niin vanhempien sitä pitää katsoa peiliin eikä lapsen.

Omassa sukulaisperheessäni ainut lapsi on saanut tahtonsa läpi aina viimeistään huutamalla ja/tai itkemällä. Tätä taktiikkaa hän on yrittänyt soveltaa minuunkin, heikoin tuloksin. Mutta jos lapsen kasvuympäristössä ei ole ketään, joka laittaisi stopin käytökselle ja opastaisi parempaan, niin tottahan sitä jatketaan. Sitten on koulussa näitä "minulla on oikeus"-henkilöitä, ja monet näkevät ongelmaksi fyysisen kurittamisen puutteen. Kun tosiasiassa kyse on vain siitä, että vanhemmat ovat antaneet kaikessa periksi. Yhdenlainen pahoinpitely sekin, koska ei noilla eväillä maailmassa menestytä - ei kukaan halua olla tekemisissä ihmisen kanssa, joka ei osaa ottaa muita huomioon toiminnassaan.

Lapsiparat.

Kateus on kyllä kauheaa, kohdistuu jopa perheen nuoreen. 

Mitä uutta tässä nyt on, että joihinkin korkeakouluihin joutuu hakemaan monta kertaa. Joskus ei pääse millään ja pitää keksiä uudet suunnitelmat. Ei se silti poista sitä, että nuori ihminen on siitä pettynyt ja asian käsitteleminen ottaa aikaa.

Mahtoikohan sukulainen, joka on itse kertonut olleensa mulle kateellinen nuoresta asti, iloita, kun lapseni pääsi lääkikseen toisella yrittämällä? Ei ehkä ole niin paha tapaus kuitenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten vanhemmat saivat sille lapselle laudaturin yleisarvosanaksi yo-kokeissa? Kaikki muuhan olisi ollut pettymystä, eikös?

No laudatur yleisarvosanana ei ole vielä mitään ihmeellistä.

Totta, tuohon pystyy 6% yo-kirjoituksiin osallistuneista. Tuttu juttu Kontulassa ja Vuosaaressa.

Karu maailma odottaa kun tämäkin kultalusikka suussa syntynyt ja pilalle hemmoteltu kakara joutuu pakotettuna lähihoitajan koulutukseen. Siinä ei sitten autakaan vänkääminen vastaan ja kuvitelmat siitä, kuinka kuvittelee olevansa tällaisen yläpuolella.

Vierailija kirjoitti:

Oletteko koskaan miettineet, kuka tekee tulevaisuudessa kaikki ei-akateemista tutkintoa edellyttävät työt kun puolet ikäluokasta menee yliopistoon?

Olen miettinyt, koska eihän meillä nytkään kannata töitä tehdä, vaan nostaa sossuetuuksia. Moni nuori luottaa siihen, että toimeentulotukea saa ikuisesti, miksi siis opiskella.

Ymmärrän kyllä ap:n aloitusta.

Itsekin olen tuntenut monia ihmisiä, jotka ovat aina saaneet tahtonsa läpi, myös asioissa, joissa ei kuuluisi saada.

Sitten kun asiat ei menekään oman tahdon mukaan, seuraa melkein katastrofi. Ja vika on silloin jossain muussa, ei itsessä. 

Mutta niin se elämä kasvattaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis sinä, aikuinen ihminen, olet onnellinen siitä, että sukulaisnuori ei saanut haluamaansa opiskelupaikkaa ja että häntä harmitti. Tuo kertoo paljon enemmän sinun ikävästä luonteestasi kuin siitä nuoresta.

Ja siis sinä, olet saanut jostain enemmän tietoa, kun tiedät, että ap on onnellinen ja aikuinen? Voihan hän olla myös surullinen siitä, millainen sukulaisnuoresta on tullut ja voi olla myös samalla vaikka tämän sukulaisnuoren ikätoveri tai vaikka nuorempi.

Ap, tässä. Tämä kommentoiva on oikeilla jäljillä. Olen aika surullinen tuosta tilanteesta, että ei osata katsoa sitä, olisiko itsessä jotain parannettavaa tai jos itsessä ei ole parennettavaa, niin mahdollisesti valmistautumisessa voisi olla.

Jätin tarkoituksella aloituksesta pois sen, että olen itse 51 v asianajaja, joka meni ekalla sisään oikikseen v. 1991. Ihan pelkästään lukemalla.  Tarvittaessa voisin jotenkin auttaa tätä nuorta pyrkimyksessään. En tietenkään tyrkytä mitään, mutta pyydettäessä. Pyytäminen apua saadakseen tarvitsisi kuitenkin hieman "nöyryyttä" tältä nuorelta, jotta osaisi apua pyytää. En tarkoita, että minulle nöyrtyä, vaan se, että osaa pyytää apua, vaatii aina tietynlaista nöyrtymistä.

Mutta, joo. Saa nähdä, miten tänä vuonna käy. Ja joku tuolla sanoi, että edes pääsykoekirjoja ei ole julkaistu, mutta entä sitten? Ei ne oikeusopin perusteet ole vuodesta 1991 muuttuneet minnekään saati sitten viime vuodesta. Ne perusteokset on käyttökelpoisia, joiden päälle voi sitten rakentaa muuta tietoa. Niitä voi lukea milloin vain.....

AP, asianajaja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jo oli aikakin saada pettymyskokemus.

Olet mätä.

Miten niin mätä? Minä oon samaa mieltä että tuossa vaiheessa oli viimeistään hyvä saada se pettymyskokemus. Jos ei sellaista ole koskaan vielä kokenut. En sitten tiedä oliko jo lyöhäistä, ei nuori näköjään osannut sitä käsitellä.

-Eri

Mistä sinä kenenkään pettymiskokemuksista tiedät? Uskot kateellista oliko se nyt sukulaista (ap:n kirjoitus). En ihan usko, että ihminen selviää elämänsä 20 ensimmäistä vuotta ilman pettymyksiä. Oikkikseen haetaan keskimäärin 3 kertaa, monet siis enemmän. Ja se on järkevää, koska työllistävä ja hyvin palkattu ala. Ja mitä höpiset, ettei nuori osannut käsitellä pettymystä. Hänhän nimenomaan osasi, hakee uudestaan. Ja on normaalia, että ihmisellä tulee aina aluksi pintaan itseä suojelevat defenssimeksnismit, kun pettymys on päällä voimakkaimmillaan. Pitää muistaa, ettei hän laiska varmasti ole ollut, oikkikseen on  tosi vaikea päästä ensimmäisellä kerralla. 

Meillä pääsi kaksi ihan tavis keskiverto lasta yliopistoon ensi yrittämällä. 

Vierailija kirjoitti:

Kateus on kyllä kauheaa, kohdistuu jopa perheen nuoreen. 

Sukulaisten tai miehen sukulaisten kiusaamisen kohteeksi joutuminen on kamalaa. Omia lapsia haukuttiin jo aivan pienenä, koska tiedettiin, että sillä voi vanhempaa satuttaa eniten. Nyt sitten harmittaa, kun lapsista tuli todella fiksuja kaikin puolin. Antaa koirien haukkua, karavaani kulkee eteenpäin,  haluan sanoa sinulle, joka samaa joudut kokemaan tai jolla on ap:n kaltaisia sukulaisia. 

Kuka ei olisi vihainen, turhautunut tai surullinen, jos on lukenut kuukausia pääsykokeisiin eikä pääse sisälle? Iso ponnistus ilman mitään palkintoa. Jos ei ole, niin ei varmaan edes oikeasti halua sinne.