Onko normaalia ettei uupumuksen vuoksi saa sairaslomaa?
Kommentit (82)
Vierailija kirjoitti:
Onko tämä siis normaalia ettei omasta työterveydestä saa mitään apua uupumiseen? Olen aiemminkin ollut uupunut mutta nyt vasta hakeutunut hoitoon tämän takia. Lääkäri vain haukkui ja syyllisti minua heti ensimmäisestä lauseesta lähtien. Kuka on vastuussa jos menetän täysin hermoni töissä kun olen uupunut ja olen kuitenkin yrittänyt saada apua? Eikö uupuneita auteta millään tavalla? Olen kuullut että siitä voisi saada ainakin viikon tai kaksi saikkua.
Ap
Ei kuulosta hyvältä. Usein sairaslomaa saa esimerkiksi masennus- tai unettomuusdiagnoosilla. Toiselle lääkärille vaan arvioon ja voit vaikka vähän korostaa oireitasi. Tärkeää on puuttua tilanteeseen riittävän ajoissa. Ja toki myös pyrkiä ratkomaan asioita, jotka ovat tilanteeseen johtaneet. Tsemppiä!
menin uupuneena työterveyteen ja lääkäri haukkui ja ivasi ,eikä antanut yhtään sairaslomaa. irtisanoin itseni heti. koska olin alueen tuottoisin työntekijä ,meni työnantajalta työt kilpailijalle ja myös työterveys meni konkurssiin. siis karma iski tai oikeastaan taivaan tuomio, kun vähäteltiin työntekijöitä.tämä konkurssiin mennyt kunnan työterveyshoitola, ei koskaan antanut ,mistään syystä sairaslomia.paikkakunta on täynnä rollaattorilla kulkevia ihmisiä(reumat ,nivel kulumat tms.sairaudet diagnosoimatta)tämän puljun johtaja ylilääkäri oli pahin haukkuja.
Masennus diagnoosilla kirjoittavat. Kannattaa hakea toisen lääkärin kautta, työterveyteen ei ole mikään pakko mennä.
Vierailija kirjoitti:
menin uupuneena työterveyteen ja lääkäri haukkui ja ivasi ,eikä antanut yhtään sairaslomaa. irtisanoin itseni heti. koska olin alueen tuottoisin työntekijä ,meni työnantajalta työt kilpailijalle ja myös työterveys meni konkurssiin. siis karma iski tai oikeastaan taivaan tuomio, kun vähäteltiin työntekijöitä.tämä konkurssiin mennyt kunnan työterveyshoitola, ei koskaan antanut ,mistään syystä sairaslomia.paikkakunta on täynnä rollaattorilla kulkevia ihmisiä(reumat ,nivel kulumat tms.sairaudet diagnosoimatta)tämän puljun johtaja ylilääkäri oli pahin haukkuja.
Mikä tää työterveys siis oli, konkurssiin mennyt?
konkurssiin mennyt työterv oli joku kunnan järjestämä pulju pirkanmaa. tyrvään sanomissa tai alueviestissä oli juttua. akaasia tms nimi taisi olla.
Mies on ollut 20v samassa työpaikassa. Jalassa on jotain "poikki" / niin kulunut, ettei sille voi tehdä mitään. Kipulääkkeet eivät auta. Vuosien jahnaamisen jälkeen työterveyslääkäri oli sitä mieltä, että jalka kestää 16h töitä viikossa. Palaverissa miehen pomo sanoi, ettei tuo käy, koska se tulee yritykselle niin kalliiksi. Töitä kevennetään, mitä ei oikeasti tehty. Iän takia ei uudelleenkouluteta. Mitä tässä pitäisi tehdä? Mies ei kestä enää. Ikä 61v.
Uupuneella on elämäntavoissa jotain ongelmaa. Ne pitää laittaa kuntoon. Ei sairasloma siihen auta.
Vierailija kirjoitti:
Uupuneella on elämäntavoissa jotain ongelmaa. Ne pitää laittaa kuntoon. Ei sairasloma siihen auta.
Työstäkin voi uupua, esim hoitoalalla.
Vierailija kirjoitti:
Onko tämä siis normaalia ettei omasta työterveydestä saa mitään apua uupumiseen? Olen aiemminkin ollut uupunut mutta nyt vasta hakeutunut hoitoon tämän takia. Lääkäri vain haukkui ja syyllisti minua heti ensimmäisestä lauseesta lähtien. Kuka on vastuussa jos menetän täysin hermoni töissä kun olen uupunut ja olen kuitenkin yrittänyt saada apua? Eikö uupuneita auteta millään tavalla? Olen kuullut että siitä voisi saada ainakin viikon tai kaksi saikkua.
Ap
Ihan itse olet vastuussa, vaihda lääkäriä. Joudut kyllä ottamaan masennusdiagnoosin.
Itse venytin työkyvyttömyyteen asti. Yritin toki hakea apua jo alkumetreillä, mutta ei onnistunut.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoitat "evätty"? Ei sairausloma ole kenellekään subjektiivinen oikeus, vaan työterveydessä arvioitava asia. Eri työehtosopimukset sitten määrittelevät, onko ihmisellä sairauslomansa ajalta oikeus esimerkiksi sairausajan palkkaukseen (vai onko sinä aikana KELA:n sairauspäivärahan varassa).
Työterveyslääketieteen mukaan "uupumus" ei ole sairaus, eikä sillä perusteella sairauslomia myöskään kirjoitella. Jotkut työterveyslääkärit kiertävät tätä kirjoittamalla diagnoosiksi uupumuksen sijasta esimerkiksi masennus tms. Diagnoosiluokituksessa Z-diagnoosit eivät oikeuta sairauslomaan, mutta monet työnantajat myöntävät sille ajalle kylläkin palkatonta poissaoloa.
Jos ei ole työkykyinen, kannattaa sopia työnantajan kanssa palkattomasta poissaolosta.
Kenelläköhän sellaiseen on varaa. Ja tunnen kyllä selittämäsi asiat, mutta olisi kaikkien etu, että työntekijä voisi hoitaa itsensä rauhassa kuntoon, työpaikalla kun uupunut voi saada aikaan vahinkoakin kun ei pysty hoitamaan tehtäviään. Ihmeellistä, miten eriarvoisina eri syitä väliaikaiseen työkyvyttömyyteen pidetään, ei uupumus ole yhtään sen enemmän työntekijän omaa syytä kuin flunssakaan.
Epätyypillinen masennus on uupumuspainotteinen ja se on ihan oikea masennus.
Vierailija kirjoitti:
Uupuneella on elämäntavoissa jotain ongelmaa. Ne pitää laittaa kuntoon. Ei sairasloma siihen auta.
Ne ongelmat ovat yleensä työpaikalla ja ne pitää laittaa kuntoon. Väsymys voi kuitenkin olla niin kokonaisvaltaista, että tarvitaan lisäksi myös lepoa ja valitettavasti kertaalleen uupunut ihminen ei palaudu välttämättä ikinä entiselleen.
Vierailija kirjoitti:
Mies on ollut 20v samassa työpaikassa. Jalassa on jotain "poikki" / niin kulunut, ettei sille voi tehdä mitään. Kipulääkkeet eivät auta. Vuosien jahnaamisen jälkeen työterveyslääkäri oli sitä mieltä, että jalka kestää 16h töitä viikossa. Palaverissa miehen pomo sanoi, ettei tuo käy, koska se tulee yritykselle niin kalliiksi. Töitä kevennetään, mitä ei oikeasti tehty. Iän takia ei uudelleenkouluteta. Mitä tässä pitäisi tehdä? Mies ei kestä enää. Ikä
Jättää työpaikan ja siirtyy asioimaan KELA:n kanssa? Ja vuoden kuluttua eläkevakuutusyhtiön? (Ennen kuin irtisanoutuu, pitää katsoa, missä järjestyksessä ketju pysyy ehjänä.)
Vierailija kirjoitti:
Mies on ollut 20v samassa työpaikassa. Jalassa on jotain "poikki" / niin kulunut, ettei sille voi tehdä mitään. Kipulääkkeet eivät auta. Vuosien jahnaamisen jälkeen työterveyslääkäri oli sitä mieltä, että jalka kestää 16h töitä viikossa. Palaverissa miehen pomo sanoi, ettei tuo käy, koska se tulee yritykselle niin kalliiksi. Töitä kevennetään, mitä ei oikeasti tehty. Iän takia ei uudelleenkouluteta. Mitä tässä pitäisi tehdä? Mies ei kestä enää. Ikä 61v.
Mies eskaloi tilanteen ja alkaa tehdä töitä työkykynsä mukaan eikä pomon käskyjen. Sehän on KELA, joka maksaa osasairauspäivärahaa, ei kaikki mene työnantajan pussista.
Vierailija kirjoitti:
Mies on ollut 20v samassa työpaikassa. Jalassa on jotain "poikki" / niin kulunut, ettei sille voi tehdä mitään. Kipulääkkeet eivät auta. Vuosien jahnaamisen jälkeen työterveyslääkäri oli sitä mieltä, että jalka kestää 16h töitä viikossa. Palaverissa miehen pomo sanoi, ettei tuo käy, koska se tulee yritykselle niin kalliiksi. Töitä kevennetään, mitä ei oikeasti tehty. Iän takia ei uudelleenkouluteta. Mitä tässä pitäisi tehdä? Mies ei kestä enää. Ikä 61v.
Jos olisin miehesi niin ehdottomasti järjestäisin ns second opinion.
Onko jalka tutkittu, voiko leikata? Sen jälkeen kuntoutusta.
Ei työterveyslääkäritkään ole Jumalia vaan tekevät virheitä.
Onko jo neuvonut jatkotutkimuksiin?
Uupumus ei sinällään ole sairaus, mutta ikävä kyllä tuo mukanaan hoitamattomana vaikka mitä oikeita sairauksia.
Jos kärsit oikeasti esimerkiksi lamauttavasta masennuksesta, tyypillinen oire uupumuksessa, niin mene toiselle lääkärille ja oikeasti apua. Kukaan ei hyödy siitä, jos tuhoat itsesi täysin. Nettitrollit eivät päätä työkykyisyyttäsi. Eikä yksi lääkärikään, kehottaisin hakeutumaan psykologin pakeille.
Asun ruotsissa.
Olin sairaslomalla 7 viikkoa burnoutin takia.
Työpaikkalääkäri kirjotti.
Kun kävin hänen luonaan niin itkin vaan ekalla tapaamisella.
En kyennyt lähes puhumaan.
Testeissä tasa pisteet utmattningssyndrom/utmattnings depression.
Järki ei toiminut enää, en pystynyt nukkumaan. Näin näkyjä. Lähimuisti kun kultakalalla. Nämä mm.
Symptomit kirjotin onneksi paperille minkä annoin sitten lääkärille.
Koska itkin vaan.
👵🏻: yyhyy mulla on itkuinen olo ja uuvuttaa haluan kuukauden/kolmen kuukauden/vuoden sairausloman ja ilmaisen ihanan terapeutin vastaanoton.