Lapsi vastahakoisesti 40-vuotiaana

Vierailija kirjoitti:

Kiitos jo tähän mennessä vastanneille :)

Mä vaan aina muistan kuinka mun kaverilla oli samanikäinen isä kuin mun mummo, 75v.

Oma isäni oli silloin n40v ja me siinä 16-19v porukkaa.

Se vaan istui nojatuolissa ja tuijotti.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos jo tähän mennessä vastanneille :)

Hyviä kokemuksia/näkökulmia teillä puolesta ja vastaan. 

Edelliselle vastaajalle: näiden viiden vuoden parisuhteen vuosien aikana kertakaan avomies ei ole osoittanut haluavansa oman lapsen. Nyt tämä iskostui hänelle voimakkaana.

Pulmaa lisää tämä, että olisin aikalailla yksin, koska avomies on töissä merillä. Hän on siis aika-ajoin kotona ja puolestaan kauan yhtäjaksoisesti poissa kotoa. Itselläni on ollut tässä monta vuotta jo kiinnostava työ, jota ei voi tehdä etänä. En tiedä, miten ja milloin (vanhempainvapaan jälkeen tietty) pääsisin työpaikalleni, kun käytännössä minähän hoitaisin tulevan mahdollisen lapsen aamuin, illoin ja öin suurimman osan vuodesta.

Jäisikö minulla energiaa enää esikoiselle teinilleni, kaikki mietityttää tässä nyt.

Asumme nykyään aika kaukana kaupungista, eli palvelujen äärelle ei pääse kävellen. On minu

Mieti omaa jaksamistasi ja ennen kaikkea sitä haluatko lapsen. Teinin kanssa kaikki varmasti järjestyy, isommasta lapsesta on jo eri tavalla seuraa ja jopa apua kun pienestä. 

Mun eksä halusi lapsia vimmatusti enemmän kuin minä, halusin kuitenkin, joten niitä on nyt kaksi. Eksä olisi halunnut vielä kolmannen samaan syssyyn, mutta mä olin hoitanut edellisetkin lähes kokonaan, vaikkei mies ollut edes merillä, muuten vain omien projektiensa kanssa aina menossa. Mä tiesin että kaksi jaksan, kolmatta en olisi jaksanut silloin kun ne kaksikin oli pieniä. Nyt ehkä voisin jaksaa kun noi kaksi on jo isompia. Mut ollaan tosiaan erottu kun en jaksanut mieslasta enää siinä samassa kuormassa. Ja oli paljon muitakin syitä. Mut tässä vaiheessa vähän päälle nelikymppisenä kolmas lapsi voisi olla ihana jos olisi hyvä parisuhde. Muuten ehkä ei.

Eli mun ohje on, jos haluat lapsen, ja jos tiedät että jaksat hoitaa, koska toisesta ihmisestä ei ikinä voi tietää.

Ei missään nimessä. Olen nyt 35, kesällä 36 ja mulla on kohta 4 täyttävä lapsi. Tietäen mitä ensimmäiseen neljään vuoteen voi sisältyä, en tekisi edes tässä iässä toista lasta, puhumattakaan vielä 40-vuotiaana. Btw, kaikkien, riippumatta siitä onko puoliso merillä vai ei, pitäisi ajatella sitä vaihtoehtoa että jää yksinhuoltajaksi tai että lapsi on vammainen ja mitoittaa resurssit sen mukaan. Kaikki keskustelu tilasta (mahtuuko asuntoon), rahasta jne on ihan turhia kun et lasta edes halua.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos jo tähän mennessä vastanneille :)

Hyviä kokemuksia/näkökulmia teillä puolesta ja vastaan. 

Edelliselle vastaajalle: näiden viiden vuoden parisuhteen vuosien aikana kertakaan avomies ei ole osoittanut haluavansa oman lapsen. Nyt tämä iskostui hänelle voimakkaana.

Pulmaa lisää tämä, että olisin aikalailla yksin, koska avomies on töissä merillä. Hän on siis aika-ajoin kotona ja puolestaan kauan yhtäjaksoisesti poissa kotoa. Itselläni on ollut tässä monta vuotta jo kiinnostava työ, jota ei voi tehdä etänä. En tiedä, miten ja milloin (vanhempainvapaan jälkeen tietty) pääsisin työpaikalleni, kun käytännössä minähän hoitaisin tulevan mahdollisen lapsen aamuin, illoin ja öin suurimman osan vuodesta.

Jäisikö minulla energiaa enää esikoiselle teinilleni, kaikki mietityttää tässä nyt.

Asumme nykyään aika kaukana kaupungista, eli palvelujen äärelle ei pääse kävellen. On minu

Älä vaan lähde miehen halusta tämmöiseen asetelmaan tekemään lasta! Mies kaiken lisäksi saattaa erota, koskaan mikään ei ole varmaa. Jolloin lapsi jää isän työkuvioiden takia täysin sinulle.

Keskity teiniin ja kohta koittavaan omaan elämään. Me teimme Iltatähden 39v. ja voin sanoa, että kyllä kaduttaa. Isommat 2 ovat jo omatoimisia koululaisia (15, 13) ja nyt huomaan, että olen aivan läkähtynyt tämän yhden (2v) perässä juoksemiseen. Rakas hän on, mutta en voi olla miettimättä miten älyttömän rentoa elämä muuten jo olisi. Sen sijaan nyt ei saa minuuttiakaan istua rauhassa kun taapero ehtii joka paikkaan ja mihinkään ei taas pääse ilman lasta. 

Jotenkin sitä oli unohtanut miten intensiivistä tämä aika on. Tai ehkä aiemmista taaperoista oli aikanaan toisilleen seuraa. Tai itse jaksoi nuorempana paremmin. Tai ei ollut odotuksia edes mistään muusta ajanvietosta ja sitä pystyi asennoitumaan, että elää vain pikkulapsiarkea. Nyt olimme taas jo ehtineet tottua omaankin elämään välissä ja tuntuu tosi raskaalta luopua siitä.

Et ole vastuussa miehen haluamisista. 

Tulin vahingossa raskaaksi 39-vuotiaana kun meillä oli jo 10 ja 13 vuotiaat lapset. Eka ajatus oli abortti. Olin käytännössä ollut aina se ensisijainen huoltaja ja vastuunkantaja perheessä ja nyt kun lapset olivat jo isompia oli minun vihdoinkin mahdollisuus panostaa enemmän omaan, rakkaaseen, työhöni. Olin kuitenkin jo yllättävän pitkällä raskaana enkä sitten pystynytkään. Myös miehelle abortti oli mahdoton ajatus, vaikka myönsi, että haasteita on jo ihan tarpeeksi ja hänen voimavaransa vähissä.

Haasteita oli tosiaankin liikaa. Erosimme nuorimman ollessa 3-vuotias. Jäin totaaliyksinhuoltajaksi kolmen lapsen kanssa. Selkäni meni raskauden aikana. Nuorimmalla oppimisvaikeuksia ja muita nepsy ongelmia. Työurani tyssäsi kokonaan. Nyt olen menossa selkäleikkaukseen ja talous on todella ahtaalla. Rakastan kaikkia lapsiani, mutta ei tämä millään tavalla helppoa ole ollut.

Ap, mieti hyvin oletko tarvittaessa valmis oikeasti yksinhuoltajaksi teinin ja taaperon kanssa. Loppujen lopuksi me naiset olemme yleensä ne, jotka kantavat lopullisen vastuun lapsista, kun olosuhteet menevät ikäväksi.

Sanoisin ädjöö. Jäät vastentahtoisesti tehdyn lapsen kanssa yksin kun lasta halunnut seilailee merillä. Juu ei kiitos.

Jos teidän parisuhteenne on hyvä ja tärkeä, ja tunnet halua täyttää puolisosi toiveen, ryhdyt hankkiutumaan raskaaksi. Tiedät kokemuksesta, että lapsen hoivaaminen, huoltaminen ja kasvattaminen on välillä todella raskasta, mutta tiedät myös, että se tuo kaikkein suurimmat myönteiset tunteet ja kokemukset. Jos alat laskea tarkasti, meneekö kuormitus vanhempien välillä tasan, todennäköisesti katkeroidut. Jos yksinkertaisesti heittäydyt hommaan, huomaat Elämän kantavan. Onnea matkaan!

Kannattaa erota. Miehellä on oikeus saada puoliso, joka haluaa myös lapsia.

Jokainen lapsi ansaitsee syntyä äidille joka on hänet halunnut. Eli ei missään nimessä toisen mieliksi. Etenkään tuossa tilanteessa, kun miehestä ei olisi edes juuri apua lapsen kanssa. Miksi hän edes haluaa lasta, jos työ on sellainen ettei hän juuri sen lapsen kanssa ehdi arkea elämään? Jos tosissaan haluaa, niin sitten etsii ihan ensimmäiseksi paremmin lapsiperhearkeen soveltuvaa työtä. Pitää valtaosan perhevapaista ja osallistuu ihan alusta asti vähintään 50-50. Nyt kuulostaa siltä, että mies haluaa olla pelkkä vapaamatkustaja ja sinä olet liian tossu kieltäytyäksesi.

Ääliöt täällä taas jankkaavat kuinka HE eivät jaksaisi. Jos on itsensä päästänyt niin huonoon kuntoon että on nelikymppisenä ikäloppu niin se on oma moka. Monet muut meistä ovat yhtä hyvässä kunnossa tai paremminkin kuin parikymppisenä.

Joka tapauksessa AP:llehan se nakki tuossa napsahtaa. Isä katoaa merille ja ap on käytännössä yksinhuoltaja lapselle, jota ei halunnut. En lähtisi hommaan.

Vierailija kirjoitti:

Jos teidän parisuhteenne on hyvä ja tärkeä, ja tunnet halua täyttää puolisosi toiveen, ryhdyt hankkiutumaan raskaaksi. Tiedät kokemuksesta, että lapsen hoivaaminen, huoltaminen ja kasvattaminen on välillä todella raskasta, mutta tiedät myös, että se tuo kaikkein suurimmat myönteiset tunteet ja kokemukset. Jos alat laskea tarkasti, meneekö kuormitus vanhempien välillä tasan, todennäköisesti katkeroidut. Jos yksinkertaisesti heittäydyt hommaan, huomaat Elämän kantavan. Onnea matkaan!

Mitä helvettiä nyt taas? Ei ikinä toisen mieliksi lasta jota ei itse halua, lapsi ansaitsee syntyä molempien vanhempien haluamana. Etenkin äidin. Sairas neuvo.

Käytännössä kaikki täällä sanovat, että älä lähde siihen.

Lisään vielä pari pointtia:

- mitä olet itse ajatellut seuraavasta 20 vuodesta oman elämäsi suhteen? Mitä haluat sen sisältävän?

- onko mahdollista, että mies ottaa vaikka ensimmäisen 6 kk jälkeen lapsen hoitovastuusta leijonanosan?  Kun tämä on lähinnä hänen haluamansa projekti ja sinä raskautuvana osapuolena enemmänkin avustaja. 

 

- ja oletko valmis, että mies lähtee ja sinulle jää vastuullesi sekä uusi pieni lapsi että vanhempi lapsesi?

Vierailija kirjoitti:

Ääliöt täällä taas jankkaavat kuinka HE eivät jaksaisi. Jos on itsensä päästänyt niin huonoon kuntoon että on nelikymppisenä ikäloppu niin se on oma moka. Monet muut meistä ovat yhtä hyvässä kunnossa tai paremminkin kuin parikymppisenä.

Joka tapauksessa AP:llehan se nakki tuossa napsahtaa. Isä katoaa merille ja ap on käytännössä yksinhuoltaja lapselle, jota ei halunnut. En lähtisi hommaan.

Tämä! Itse elämäni kunnossa 40 v ja tänään laskettuaika. Eikä oo eka lapsonen tämä. Jaksan mainiosti, tosin halusin lasta ITSE kovasti.

Vierailija kirjoitti:

Ääliöt täällä taas jankkaavat kuinka HE eivät jaksaisi. Jos on itsensä päästänyt niin huonoon kuntoon että on nelikymppisenä ikäloppu niin se on oma moka. Monet muut meistä ovat yhtä hyvässä kunnossa tai paremminkin kuin parikymppisenä.

Joka tapauksessa AP:llehan se nakki tuossa napsahtaa. Isä katoaa merille ja ap on käytännössä yksinhuoltaja lapselle, jota ei halunnut. En lähtisi hommaan.

Sinä itse olet ääliö, jos luulet, että jaksaminen on vain fyysinen juttu. Jaksaminen tarkoittaa myös mentaalista jaksamista, ehkä enemmänkin kuin fyysistä. Tässä on jo moni kommentoija kuvaillut sitä. Ei jaksa enää, eli huvita enää. Ne jutut on jo koettu, nyt on aika muille jutuille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ääliöt täällä taas jankkaavat kuinka HE eivät jaksaisi. Jos on itsensä päästänyt niin huonoon kuntoon että on nelikymppisenä ikäloppu niin se on oma moka. Monet muut meistä ovat yhtä hyvässä kunnossa tai paremminkin kuin parikymppisenä.

Joka tapauksessa AP:llehan se nakki tuossa napsahtaa. Isä katoaa merille ja ap on käytännössä yksinhuoltaja lapselle, jota ei halunnut. En lähtisi hommaan.

Sinä itse olet ääliö, jos luulet, että jaksaminen on vain fyysinen juttu. Jaksaminen tarkoittaa myös mentaalista jaksamista, ehkä enemmänkin kuin fyysistä. Tässä on jo moni kommentoija kuvaillut sitä. Ei jaksa enää, eli huvita enää. Ne jutut on jo koettu, nyt on aika muille jutuille.

Tuo riippuu ihan siitä, haluaako lapsen vai ei. Tuskin nuorenakaan sitä rumbaa erityisen hyvin jaksaa jos lapsi tulee ei-toivottuna.

Jos hän ei ole valmis vaihtamaan työpaikkaa ja olemaan läsnäoleva ja osallistuva isä, hän valitettavasti haluaa vain rusinat pullasta. Hän haluaa kokea isyyden, mutta kuulostaa ettei hän ole vastuuntuntoinen ollenkaan. 

Komppaan muita, eli älä missään nimessä tee lasta, jollet sitä itse todella halua. Jokainen lapsi ansaitsee syntyä toivottuna.

Minä kyllä en oikein jaksa uskoa koko juttua.

40-vuotias nainen, ja niin naiivi että edes alkaa kysellä moista! Siinä iässä pitäisi järjen ja elämänkokemuksen jo olla niin kehittyneet ettei edes harkitsisi.

Lisäksi että kun "mies nyt yhtäkkiä haluaa", mitä puppua!  Sitäkö sitten pitää kiltisti tanssia sen pillin  mukaan  mitä mies puhaltaa? 

Mutta JOS tuo nyt olisi totta niin ihan oman harkinnan mukaan, mutta pitää muistaa että  aikuinen on vahvasti vastuussa tekemisistään. Valittaa ei sitten pidä,

Kuka tekee lasta toisten mieliksi? Herra tähden, kyse on ihmisestä eikä mistään nukesta. Entä jos lapsi olisi sairas syntyessään? 

Kiitos kaikille vastanneille tähän mennessä :) Arvostan jokaisen viestiä. Siksi tämän ketjun perustinkin juuri, saadakseni suoria näkemyksiä. Ystäväni ja perheeni vaan myhäilevät epäselvästi kysyessäni mielipidettään. Kuulemma ainahan miehiä on merillä ollut puolet vuodesta ja me naiset olemme lapset, kodin ja kokopäivätyömme hienosti hoitaneet.

En ainostaan miehen mieliksi, vaan myös tyttäreni mieliksi ajattelin, josko kuitenkin toinen lapsi saisi tulla. Tulen itse monilapsisesta perheestä ja olenkin harmitellut, saako lapseni kokea sisarusparvea. Ikäero tietenkin olisi huomattava, että varmaankin vasta aikuisina voisivat muistella yhdessä ja jakaa kokemuksia kunnolla.

Itken silmät päästäni täällä, kun piti olla tyynen seesteinen elämänvaihe meneillään. Vajaan viiden vuoden parisuhteen jälkeen tämä avomiehen ehdoton lapsen vaatimus sai mieleni matalaksi.

 

Kuten moni teistä sanoi, ero olisi viisaampaa kuin jatkaa. Mutta sittenhän tyttäreni myös joko menettäisi ainoan tuntemansa isän elämästään (emme ole tekemisissä bioisänsä kanssa) tai ainakin vähentyisi yhteys, jos muuttaisimme erillemme eron myötä.

Avomieheni työ on merellä (tarkemmin en tunnistamisen riskin takia nyt avaa) joten emme tytön kanssa elä muutoinkaan arkea viikottain hänen kanssaan, vaikka tosiasiassa olemmekin avopari. :(

Nyt nelikymppisenä on polttavat ajat tehdä ratkaisu lapsen saamisen suhteen. Ainakaan terveydellistä estettä en keksi, että minulla olisi. Monet ikäiseni saavat lapsia, vaikka tiedänkin 40v naisella kierron suhteen todennäköisyyden olevan 5% vain. Esikoiseni sai alkunsa helposti.

Mies on parhaillaan ulkomailla, mutta olemme soittaneet tänään. Hän sanoi surullisen kuuloisena, että hän jopa miettii haluavansa erota minusta, jos en suostu yrittämään yhteistä lasta.

 

Kyynelten seasta täältä, lisää vinkkejä ja mietteitä pyytäen, kiitos <3