Lapsi vastahakoisesti 40-vuotiaana
Hei kaikki,
Olen tasan 40v nainen. Minulla on yksi lapsi edellisestä suhteesta ja ilolla olen hänet kasvattanut ja seurannut kehitystään jo nuoruusvuosiin. Muutaman vuoden seurustelun jälkeen nyt avomieheni - lapseton, saman ikäinen kuin minä - ilmoitti haluavansa lapsen. Miten toimisitte, jos itse ette välttämättä enää haluaisi, mutta tietäisitte sen olevan tärkeää puolisollenne? Myös tyttäreni toivoo lasta perheeseen, toivoo olevansa sisko jonain päivänä.
Tässä iässä ei ole sanottua, että lapsen saaminen olisi naiselle mahdollista. Mutta haluisin kuulla, kumman näkökulma on painavampi ja kumman ratkaisee, lasta haluavan vai vastahakoisesti siihen suostuvan mutta lopulta varmasti lasta äärimmäisesti rakastavan?
Kiitos!
Kommentit (94)
Tämähän on hyvin yksinkertaista. Molempien vanhempien on haluttava syntyvää lasta.
Olet varmasti elämässä jo nähnyt, että kaikki mitä vastoin omaa intuitiota vastahakoisesti tehdään, menee melko varmasti pieleen.
Meillä lapset 40- ja 42-vuotiainan. Ihan hyvin on jaksettu. Vanhempi nyt 10 v.
Jos et halua enää lasta niin kerro se avomiehelle, jotta hän voi etsiä jonkun joka haluaa.
Eikö nuo asiat keskusteltu jo alussa?
Kiitos jo tähän mennessä vastanneille :)
Hyviä kokemuksia/näkökulmia teillä puolesta ja vastaan.
Edelliselle vastaajalle: näiden viiden vuoden parisuhteen vuosien aikana kertakaan avomies ei ole osoittanut haluavansa oman lapsen. Nyt tämä iskostui hänelle voimakkaana.
Pulmaa lisää tämä, että olisin aikalailla yksin, koska avomies on töissä merillä. Hän on siis aika-ajoin kotona ja puolestaan kauan yhtäjaksoisesti poissa kotoa. Itselläni on ollut tässä monta vuotta jo kiinnostava työ, jota ei voi tehdä etänä. En tiedä, miten ja milloin (vanhempainvapaan jälkeen tietty) pääsisin työpaikalleni, kun käytännössä minähän hoitaisin tulevan mahdollisen lapsen aamuin, illoin ja öin suurimman osan vuodesta.
Jäisikö minulla energiaa enää esikoiselle teinilleni, kaikki mietityttää tässä nyt.
Asumme nykyään aika kaukana kaupungista, eli palvelujen äärelle ei pääse kävellen. On minulla auto kuitenkin, mutta mietin, että arki ei ole enää niin vaivatonta kuin kaupungissa asuessamme aiemmin.
Mitä mieltä olette tai kokemuksianne? Kiitos :)
Älä tee lasta toisen mieliksi. Mies voi lähteä koska vaan menemään tai vaikka kuolla. Lapsi jää sinulle.
Kuulostaa mukavalta miehesi kannalta. Hän pääsee töihin lepäämään vauva arkea ja sinä hoidat melkeinpä kaiken.
eli ihan miten tykkäät.
Kasvatit jo lapsen. Nyt saat nauttia omasta elämästäsi
En tekisi. Mies voi lähteä teit tai et.
Oletko puhunut miehelle näistä ajatuksista? Tai kysynyt miten hän on ajatellut lastenhoidon hoitaa, kun itse ei pysty olemaan kotona?
Toivottavasti teidän suhde ei kaadu tohon. Mutta tilanne kuulostaa kieltämättä hankalalta. En rupeaisi enää puolison mieliksi lastenhankintan.
Valitettavasti olen niin paljon palstaa lukenut, että tulee mieleen, jos sillä on jo toinen nainen, jonka on raskaaksi saattanut?
Mies, joka suostui kumppaninsa vaatimukseen lapsesta vastaavassa tilanteessa moi! Lapsi on nykyisin jo aikuinen ja tietysti häntä rakastan kovasti. Mutta en olisi lasta koskaan itse halunnut ja kadun että suostuin. Se johti moneen raskaaseen vuoteen monesta syystä ja lopulta avioeroon. Eron jälkeen ex vaimoni teki lapsen tapaamisen hyvin hankalaksi ja koko ero oli todella vaikea. Lapsettomasta suhteesta voi aina lähteä paljon helpommin.
m56
Maalaisjärkeä nyt päähän. Älä tee lasta miehen mieliksi. Varsinkin jos on kerran paljon poissa kotoa. Miehillä iskee paniikki monesti tossa iässä kun tajuavat että hei nyt se lapsi on tehtävä kun ikääkin on jo näin paljon. Eivät edes mieti että siitä lapsesta olisi huolehdittava seuraavat 18-20 vuotta ainakin. Kyllähän lapsen äiti hoitaa sen, minä lähden merille...
Itse en tuossa tilanteessa missään tapauksessa tekisi lasta. Jos pitäisi valita lapsi tai ero, valitsisin eron.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos jo tähän mennessä vastanneille :)
Hyviä kokemuksia/näkökulmia teillä puolesta ja vastaan.
Edelliselle vastaajalle: näiden viiden vuoden parisuhteen vuosien aikana kertakaan avomies ei ole osoittanut haluavansa oman lapsen. Nyt tämä iskostui hänelle voimakkaana.
Pulmaa lisää tämä, että olisin aikalailla yksin, koska avomies on töissä merillä. Hän on siis aika-ajoin kotona ja puolestaan kauan yhtäjaksoisesti poissa kotoa. Itselläni on ollut tässä monta vuotta jo kiinnostava työ, jota ei voi tehdä etänä. En tiedä, miten ja milloin (vanhempainvapaan jälkeen tietty) pääsisin työpaikalleni, kun käytännössä minähän hoitaisin tulevan mahdollisen lapsen aamuin, illoin ja öin suurimman osan vuodesta.
Jäisikö minulla energiaa enää esikoiselle teinilleni, kaikki mietityttää tässä nyt.
Asumme nykyään aika kaukana kaupungista, eli palvelujen äärelle ei pääse kävellen. On minu
En tosiaankaan tekisi. Olisit käytännössä yksinhuoltaja seuraavat 18 vuotta. Minulla oli jo aivan tarpeeksi rankkaa, kun mies teki iltavuoroja ja ammattiurheili, harrastus-koti-rallin pyöritys oli mun harteilla, vaikka kyllä mies teki osuutensa, eli vei lapsen hoitoon ja kävi kaupassa ja tiskasi ja imuroi. Mutta mun piti hakea lapsi, tehdä ruoka ja lähteä kuskaamaan, pyykit ja sitten iltapalat, isomman läksyt sun muut....nuorena vielä jaksoi. Sä et ole enää nuori! Jos tilanne olisi kuten teillä, niin en tekisi enää lasta. En ryhtyisi puoliyksinhuoltajaksi, ja mistä tiedät edes että mies osallistuu edes läsnä ollessaan? Entäs ne vanhempain- ja hoitovapaat, kuka ne pitää? Sano rehellisesti, että sun osaltasi se juna meni jo.
Olen nyt 54 v. ja lapset on muuttaneet kotoa, ja minulla on taas mahdollista tehdä mitä huvittaa. En vaan voisi kuvitellakaan enää istuvani kuuntelemassa jonkun teinin kiukutteluja ja hakevani sitä aamuyöllä autolla jostain bileistä.
No et todellakaan enää lasta hanki! Kyllä se juna on jo mennyt.
Ja esikoisesi tehköön itse lapsensa. Se homma kuuluu nuorille.
Ethän raskaudu miehesi mieliksi. Voi olla että myöhemmin purat katkeruuttasi siihen lapseen. Vaikket haluaisi.
Ja lisään vielä tähän, että mies on tästä ihan samaa mieltä, terveys ei ole kummallakaan enää ihan entisensä. Senkään kannalta ei jaksaisi enää murkkuteiniä nurkissa. Viimeisen jälkeläisen muutosta on nyt vuosi. Nautimme siitä menemisen ja tulemisen vapaudesta, olemme taas alkaneet käydä leffoissa ja konserteissa, puhumattakaan siitä, että seksiä voi harrastaa milloin huvittaa, kun kahdestaan ollaan. . Kolme muksua on tehty ikävuosina 26-33 v. ja se on ihan riittävä määrä ja aikajana.
nro 17
En lähtisi. En jaksaisi enää samaa rumbaa, ja vaarana tietty myös se, että lapsi ei olisi terve, tai se, että mies ei kantaisi omaa osaansa. Iso ei.