Lapsuuden köyhyys vaikuttaa koko elämään - miten?

Ainoa mikä on jäänyt vaikuttamaan, on ruuan vähyys ja samojen ruokien toistuvuus.

Ruokaa saatiin kerralla niin vähän, ettei siitä tullut täyteen, ja ruuat olivat aina niitä yksiä ja samoja keittoja ja vellejä.

Tuli syömishäiriö, eli ahmin aina kun ruokaa on kunnolla tarjolla, ihan kuin se muka olisi loppumassa.

Vierailija kirjoitti:

Köyhyys ei ole sitä, ettei pääse ulkomaille rantalomille, saa harrastella kalliita välineurheiluja tai ei saa viimeisintä huutoa olevaa puhelinta tai tietokonetta.

Köyhyys on jatkuvaa huolta ihmisen perustarpeiden toteutumisesta.

Köyhyys on esim sitä, ettei tiedä riittääkö rahat kuun vaihteeseen, onko mitään syötävää seuraavalle päivälle tai kykeneekö maksaa sähkölaskun. Köyhyys on jatkuvaa stressiä selviytymisestä 24/7. Köyhyys on toivotonta stressiä, jolle ei näy loppua.

Köyhyydestä aiheutuva stressi vaikuttaa ihmisen fysiologiaan aivomuutoksina. Kenenkään ei ole hyvä joutua kestämään jatkuvaa, ympärivuorokautista stressiä. 

Yksi käytännön esimerkki: Teini-ikäisenä käytin kaiken maailman paperitolloja siteinä ja kärsin jatkuvista ohivuodoista, kun ei ollut varaa siteisiin. Myöhään iltapäivällä ja aikaisin aamulla salaa muilta kävin välillä terveydenhoitajan odotushuoneesta hakemassa siteen, hänellä oli esillä aina muutamia otettavaksi. En tietenkään kehdannut ottaa kaikkia kerralla eikä siellä montaa olisi ollutkaan, joten monesti jouduin lintsaamaan yläasteella loppupäivän, kun kuukautiset tulivat läpi vaatteista tuolille. Häpeä oli valtava. Ja varmaan hajukin, koska jos sain jostain siteen, käytin sitä niin kauan putkeen kuin suinkin kykenin. En todellakaan vaihtanut muutaman tunnin välein, mitä tuhlausta!

Näin 2000-luvulla, ei missään esihistoriassa. Hävettää vieläkin. 

Esimerkiksi siten, että jos ei ole saanut riittävästi ruokaa saattaa jäädä tapa ahmia. Vaikka ruokaa olisi aikuisena riittävästi saatavilla. Osa lihoo sen takia. Rahankäyttöön vaikuttaa myös. Ja moneen muuhun asiaan.

Vituttaa läpi elämän!

Kasvoin keskiluokkaisessa perheessä, jossa oli alkoholiongelmia. Hyvin varhaisesta lapsuudesta asti sain selvitä omin neuvoin. Vanhemmat olivat töissä, molemmat, mutta viikonlomat ja lomat olivat yhtä hurlumheitä, välillä heilui puukot ja poliisit olivat tämän tuosta oven takana. Mitään tukea en saanut elämäni missään vaiheessa.

Omien lasteni kanssa päätin toimia toisin, mutta me molemmat vanhemmat sairastuimme parin vuoden välein. Ensin minä psyykkisesti, sitten puoliso sai aivoinfarktin. Köyhyys tuli elämäämme. Siitä asti, yli kymmenen vuotta olemme eläneet kädestä suuhun. Onneksi olen verrattain kekseliäs ja olemme selviytyneet. En ole lapsille toitottanut köyhyyttämme, mutta eivät lapset tyhmiä ole, totta kai lapset tietävät, kuka on varakas ja kuka ei. Varsinkin nyt kun ovat jo opiskelemassa, niin erot tulevat selvästi esille. Toisilla on autot, mopoautot, varaa syödä pikaruokapaikoissa ja litkiä tölkkikaupalla energiajuomia. Toisille vanhemmat kustantavat satojen eurojen edestä kaikenlaista, mulla ei ole rahaa auttaa lapsiani taloudellisesti, isällään vielä vähemmän. 

Olemme silti saaneet yhteiskunnalta paljon. Turvaverkot ovat kohdallamme toimineet. Vanhempi sai lukion ajalta toimeentulotukea sosiaalisin perustein ja nuorempi on saanut autismin ja mt-ongelmien takia kuntoutusrahaa ja koska he ovat säästeliäitä, niin heillä on vähän säästöjä tulevaisuutta ajatellen. Ehkä heidän ei tarvitse ottaa niin paljon opintolainaa. Vanhempi on saanut töitäkin yliopisto- opintojen ohelle.

En haluaisi ottaa kunniaa lasteni menestymisestä, eikä tulevaisuutta voi ennustaa, mutta tällä hetkellä kaikki näyttää hyvältä. Ihan pikkiriikkisen kuitenkin haluan häntääni nostaa, näistä lähtökohdista lapset ovat sinnitelleet hyvin ja haluan uskoa, että jotain olen oikeinkin tehnyt.

Vierailija kirjoitti:

Mitä tyhmempi, sitä todennäköisemmin köyhä. Korostetun suuri osa köyhistä on kansan yksinkertaisinta sakkia. Lisäksi puoliso tuppaa löytymään likeltä omaa tasoa. Joten mitä luulet, että käy kun kaksi tämmöistä lyö geeninsä yhteen? Lopputuloksena on vähäosainen seuraavassa sukupolvessa. Ei siinä mikään ilmainen koulutus tai taikominen auta kun lähtökohdat on jo pohjimmiltaan heikot.

Onhan se totta, että kaikki ominaisuudet periytyvät, mutta oman kokemukseni mukaan niitä "tyhmiä" on myös varakkaammissa. Se on sitten sattuman satoa, että kuka menestyy ja kuka ei. Se "tyhmä" voi olla kova työmies tai -nainen, hänellä voi olla muita avuja, vaikka ystävällisyys ja auttavaisuus, jotka ovat auttaneet häntä elämässään. 

Olen varovainen, äärimmäisen varovainen. Milloin tahansa maailma voi romahtaa tai siltä se tuntuu, vaikka järki sanoo, että kaikki on hyvin, niin silti se köyhyyspeikko vaanii, koko ajan valmiina hyökkäämään.

Vierailija kirjoitti:

Kasvoin keskiluokkaisessa perheessä, jossa oli alkoholiongelmia. Hyvin varhaisesta lapsuudesta asti sain selvitä omin neuvoin. Vanhemmat olivat töissä, molemmat, mutta viikonlomat ja lomat olivat yhtä hurlumheitä, välillä heilui puukot ja poliisit olivat tämän tuosta oven takana. Mitään tukea en saanut elämäni missään vaiheessa.

Omien lasteni kanssa päätin toimia toisin, mutta me molemmat vanhemmat sairastuimme parin vuoden välein. Ensin minä psyykkisesti, sitten puoliso sai aivoinfarktin. Köyhyys tuli elämäämme. Siitä asti, yli kymmenen vuotta olemme eläneet kädestä suuhun. Onneksi olen verrattain kekseliäs ja olemme selviytyneet. En ole lapsille toitottanut köyhyyttämme, mutta eivät lapset tyhmiä ole, totta kai lapset tietävät, kuka on varakas ja kuka ei. Varsinkin nyt kun ovat jo opiskelemassa, niin erot tulevat selvästi esille. Toisilla on autot, mopoautot, varaa syödä pikaruokapaikoissa ja litkiä tölkkikaupalla energiajuomia. To

Lapsesi ovat pärjänneet hienosti ja toden totta voit olla tyytyväinen työhösi kasvattajana! On kovin harvinaista, että kykenee katkaisemaan sukupolvien ketjun. Lähipiiriini kuuluu yksi sellainen, toinen taas on jatkanut vielä pahempaa kierrettä omille lapsilleen. Ihmeellistä tuossa jälkimmäisessä tapauksessa se, että yhä edelleen kehtaa voivotella omaa lapsuuttaan suomatta ajatustakaan sille mitä omat lapset ovat kokeneet (?).

Taustani näkyy minussa taloudellisessa varovaisuudessa. Olen hyvässä ammatissa ja sellaisessa työpaikassa, jossa tuskin on odotettavissa irtisanomisia tai yt-neuvotteluja. En siltikään uskalla ottaa kovinkaan suuria taloudellisia "riskejä", esimerkiksi tuloihini nähden kohtuullista asuntolainaa. Pelkään, että tuloni jostain syystä ehtyvät ja olisin ongelmissa. Pelkään myös sairastumista tai virheiden tekoa työssä, koska ne voisivat vaikuttaa tuloihini tai työpaikkaani.

Vierailija kirjoitti:

Se voi aiheuttaa traumataustan ja tuollainen pitkäkestoinen kompleksinen trauma on sellainen, josta on vaikea parantua, alentaa työkykyä, voi vaikuttaa läpi elämän ja aiheuttaa myös muita mt ongelmia, kuten masennusta. Jotka edelleen alentaa työkykyä ja pahentaa myös sitä traumsoireilua. Siinä tiivistys. 

Miksi sitten joistain köyhistä taustoista on etenkin aiemmin kehkeytynyt hillittömiä työmyyriä?

Enemmän kiukkuisia perusluonteeltaan kuin masentuneita. Tai ainakin hyvin tekeväisiä.

Vierailija kirjoitti:

Tästä tuli suomalainen sarjakin pari vuotta sitten. Sitä kutsutaan näköalattomuudeksi: ei kyetä näkemään mahdollisuuksia päästä siitä kuopasta ylös. Asutaan sekaisessa yksiössä, tehdään sinne lapsia ja eletään tuolla. Muusta ei ole saanut kunnolla tietoa ja ymmärrystä

Ei kai kukaan lapsellinen enää tyydy yksiöön, varmaan jo vaaditaan ihmisoikeuksiin vedoten isompaa kunnalta.

Ihmiset reagoivat eri tavoin ongelmiin. Pelkkä rahallinen köyhyys lapsuudessa ei määritä pärjäämistä eikä edes suhdetta rahaan. Siihen jos päälle lisätään vanhempien ja kasvuympäristön henkinen köyhyys, niin vaikutukset ovat jo paljon pahemmat. Siltikään samantapaisista lähtökohdista ei tule samanlaisia ihmisiä, koska geenit ja opitut mallit vaikuttavat.

Ennen oli rahallista köyhyyttä huomattavasti enemmän ja silti syntyi pärjäävien sukupolvi. Nykyään tuntuu näitä henkisesti köyhiä olevan ja heidän jälkeläisiä, jotka siirtyvät suoraan lapsilisiltä eläkkeelle mielenterveyssyistä.

Köyhät katsokaa peiliin miten olette eläneet.

Hyviä kuvauksia täällä! Sama tilanne: varovainen rahankäyttö, töissä ahkera asenne, koska jos työ loppuu, suistutaan aika pian köyhyysrajalle. Ja se on paikka johon ei pidä enää koskaan joutua. Ei ikinä.