Lapsuuden köyhyys vaikuttaa koko elämään - miten?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä on tehty lukemattomia tutkimuksia. Menepä kirjastoon ja ala lukemaan asiatekstiä.

Omaan kokemukseen ei sitten pidä luottaa? Pitää lukea asiatekstiä  ja tajuta että on elänyt väärin? En olisi saanut siitä kuopasta ylös kammertaa, tämä on faktaa ja tutkimustietoa!  Miksi menit tekemään väärin!

Tietysti lapsuudessa opittu malli esim. elämänhallinnassa vaikuttaa, mutta köyhä lapsuus ei ole mikään  varma tuomio jäädä vaähempiosaiseksi.

Kyllä siinä vaikuttaa oma perusluonne todella paljon.  Omalta kohdaltani voin sanoa sekä oman veljeni kohdalta että kumpikaan meistä ei otettu elämisen mallia kotoa. Kumpikaan ei saanut kouluja käydä, työelämään heti pakollisten koulujen jälkeen. Kuitenkin kumpikin meistä halusi eteenpäin ja parempaan. Kumpikin meistä opiskeli iltaisin ja suoritti mm. ylioppilastutkinnon.  Veli pääsi

Kannattaisi mennä tosiaan lukemaan niitä tekstejä ennen kuin alkaa sekoilemaan. Hengitä välillä, touch the grass. Tutkimuksissä ei MISSÄÄN sanota että köyhyys on varma tuomio, köyhyydestä ei saa kiivetä ylös yms. Älä saa slaagia. Mene ihan rauhassa tsekkaamaan mitä siellä OIKEASTI lukee.

Tästä tuli suomalainen sarjakin pari vuotta sitten. Sitä kutsutaan näköalattomuudeksi: ei kyetä näkemään mahdollisuuksia päästä siitä kuopasta ylös. Asutaan sekaisessa yksiössä, tehdään sinne lapsia ja eletään tuolla. Muusta ei ole saanut kunnolla tietoa ja ymmärrystä

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut että empatiakyvyttömyys köyhyyttä ja huono-osaisuutta kohtaan syntyy kahta reittiä: ihminen on kotoisin hyväosaisesta perheestä eikä hänellä ole kokemusta huono-osaisuudesta. Hänen vanhempansa ovat saattaneet omata halveksivan asenteen huono-osaisia kohtaan ja tämä tapa ajatella on siirtynyt lapselle. Tai sitten asenne on omaksuttu koulumaailman kovassa ja hierarkisessa kulttuurissa jossa köyhät ja huono-osaiset lapset ovat helposti alinta kastia.

Toinen reitti empatiakyvyttömyyteen syntyy siitä että lapsi elää köyhän ja vaikean lapsuuden mutta nousee siitä omin voimin, kovuudella ja taistelutahdolla. Hän sairastuu vahvuuteen eikä siedä heikkoutta itsessään eikä muissa. Hänestä tulee säälimätön heikkojen halveksija. Köyhät, työttömät, moniongelmaiset, yhteiskunnan tukien varassa elävät ovat hänen julmuutensa kohteina. Apua ei saa pyytää, heikko ei saa olla, elämä pitää rakentaa kovalla työnteolla itse.

Kakkostapaus on selkeästi kuin eräs Riikka. Lapsuus oli kova mutta pärjätttävä oli, heikkous on hirveää. Nyt sitten tuhoaa urakalla heikkoutta, työttömiä, apua tarvitsevia.

Jaa-a. Koen yhä häpeää ja stressiä siitä jos ostan mitään, edes ruokaa. Uskon että yleistynyt ahdistuneisuushäiriöni ja vaikea masennukseni juontaa juurensa osittain lapsuuden köyhyydestä. Tuntuu ettei rahaa koskaan ole tarpeeksi vaikka juuri silloin menisi suht hyvin ja olisin onnistunut säästämään hieman pahanpäivän varalle, koska kohta nurkan takana odottaa taas jokin yllätyslasku tai muu kulu - ja näin yleensä käykin. Jos joku kysyy mitä suunnitelmia minulla on tulevaisuudelle niin en osaa vastata mitään, niin toivoton ja epäluottavainen olo. Taloudellisia riskejä ei uskalla ottaa, eikä häviämiseen olisi varaakaan. Voi miettiä että mitä lapsuudesta asti jatkuvassa pelossa ja stressissä eläminen tekee ihmisen psyykeelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut että empatiakyvyttömyys köyhyyttä ja huono-osaisuutta kohtaan syntyy kahta reittiä: ihminen on kotoisin hyväosaisesta perheestä eikä hänellä ole kokemusta huono-osaisuudesta. Hänen vanhempansa ovat saattaneet omata halveksivan asenteen huono-osaisia kohtaan ja tämä tapa ajatella on siirtynyt lapselle. Tai sitten asenne on omaksuttu koulumaailman kovassa ja hierarkisessa kulttuurissa jossa köyhät ja huono-osaiset lapset ovat helposti alinta kastia.

Toinen reitti empatiakyvyttömyyteen syntyy siitä että lapsi elää köyhän ja vaikean lapsuuden mutta nousee siitä omin voimin, kovuudella ja taistelutahdolla. Hän sairastuu vahvuuteen eikä siedä heikkoutta itsessään eikä muissa. Hänestä tulee säälimätön heikkojen halveksija. Köyhät, työttömät, moniongelmaiset, yhteiskunnan tukien varassa elävät ovat hänen julmuutensa kohteina. Apua ei saa pyytää, heikko ei saa olla, eläm

Pakko myöntää että koen vähän tuota jälkimmäistä. Jos minäkin olen selvinnyt niin miksei muut, miksi joku jää voivottelemaan ja itkemään kohtaloaan mutta ei tee mitään? Olen sairastunut vahvuuteen jo nuorena ja menettänyt vuosien aikana terveyteni sen takia. Nyt onneksi jo eläkkeellä ja toivon että saan tilaisuuden, aikaa ja malttia toipumiseen ja hyvään loppuelämään. 

En halveksi sairaita, en tahtomattaan työttömiä enkä missään tapauksessa köyhiä työssäkäyviä lapsiperheitten vanhempia - olen ollut ja olen yhä kaikkea tuota omassa elämässäni. Mutta on ihmisryhmiä joita kohtaan en tunne pienintäkään empatiaa - kaikki ne jotka elävät pummilla toisten taskulla. Mun päähäni ei vain mahdu se mikä heillä oikeuttaa tämän kun muut raatavat 40v niska limassa saadakseen usein huonomman (mutta rehellisen) toimeentulon?? Mä en ole koskaan halunnut olla kiitollisuudenvelassa tai velkaa kenellekään mutta nämä ovat sitä täysin häpeämättömästi??

Vierailija kirjoitti:

Mä olen kasvanut köyhässä kodissa. Tosin muita ongelmia ei ollut kuin rahan puute. Eli lapsuuden koti oli lämmin, rakastava ja kannustava. Nykyään elän tällaista aika perus keskiluokkaista elämää. Se mihin lapsuuden köyhyys on vaikuttanut on kuitenkin tietynlainen varautuminen mitä en muualla ystäväpiirissä näe. Mua ahdistaisi ostaa autoa osamaksulla. En halua maksaa korkoja. Asuntolaina toki on. Mutta sen koen järkevänä sijoituksena, en tyhjästä maksamisena. En ole ikinä ostanut mitään osamaksuilla. Jos ei ole tänään varaa johonkin, sitten säästän. Muutenkin kunnon puskuri tilillä tuo mulle turvallisuuden tunnetta. Se on mulle paljon tärkeämpää kuin poreamme terassilla. 

Kun on poreamme terassilla se on ostettu pätkärahalla? Ja tili on tyhjä? 

Kaikkiin ihmisryhmiin liittyy stereotypioita. 

Itselläni ei ole velkaa, eikä elatusvelvollisuutta minun oletetaan elävän vuokralla ja jouluni ovat yksinäisiä. 

Ei se köyhyys niinkään vaikuta, vaan ne juurisyyt, miksi perhe on köyhä. Vanhempien heikkolahjaisuus, pitkäjänteisyyden puute, keskittymisvaikeudet, impulsiivisuus, rehellinen tyhmyys, oppimisvaikeudet... kaikki periytyvät herkästi jälkeläisille. Ja kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia. Heikoista rakennuspalikoista tulee heikko lopputulos ja heikko lopputulos päätyy todennäköisemmin taas köyhäksi. Kas näin on sukupolvien kierre valmis. Geenit.

Älykäs köyhä onnistuu kyllä nousemaan jaloilleen maassa, jossa koulutus on ilmaista ja kaikenmoinen kannattelu ja höösäyksen kulttuuri kukoistaa.

Haluan sanoa köyhyydestä nousemisen vaikeudesta yhden esimerkin.

Pitkäaikaistyötön saa ihmeekseen työpaikan. Työpaikalle pitää kulkea julkisilla, tarvitaan matkakortti. Työssäkäymistä varten pitäisi olla edes auttavasti siistejä vaatteita, että kehtaa poistua kotiovesta ja kohdata työkaverit. Työnteko kuluttaa entistä enemmän energiaa, töihin tarvitaan siis eväät tai rahaa työpaikkaruokalaan. Mistäs rahat työssäkäymisen aloittamiseen ennen kuin on saanut ensimmäisen palkan?

Työttömällä, joka on pitkään elänyt minimitoimeentulolla, ei ole puskurirahastoa sitä varten että saisi työpaikan. Miettikää sitä. Riikka erityisesti voisi fundeerata joskus jotain.

Myös lapsuudenkodin rikkaus vaikuttaa koko elämään. Isälläni oli yritys ja valtavasti rahaa. Minulle rahan tekeminen ja toki myös sen kuluttaminen on helppoa. En mielestäni kuluta järjettömyyksiin, mutta toki huomaan, että harrastuksiini ja ruokaan pistän sievoisia summia. En koskaan jaksa kituuttaa, vaan pistän aika huoletta rahaa kulumaan. Toki isot  osakeomistukseni myös takoo minulle rahaa helposti, eikä minun tarvitse laittaa tikkua ristiin niiden kanssa. Rahaa vaan tulee. 

Vierailija kirjoitti:

Haluan sanoa köyhyydestä nousemisen vaikeudesta yhden esimerkin.

Pitkäaikaistyötön saa ihmeekseen työpaikan. Työpaikalle pitää kulkea julkisilla, tarvitaan matkakortti. Työssäkäymistä varten pitäisi olla edes auttavasti siistejä vaatteita, että kehtaa poistua kotiovesta ja kohdata työkaverit. Työnteko kuluttaa entistä enemmän energiaa, töihin tarvitaan siis eväät tai rahaa työpaikkaruokalaan. Mistäs rahat työssäkäymisen aloittamiseen ennen kuin on saanut ensimmäisen palkan?

Työttömällä, joka on pitkään elänyt minimitoimeentulolla, ei ole puskurirahastoa sitä varten että saisi työpaikan. Miettikää sitä. Riikka erityisesti voisi fundeerata joskus jotain.

Mun työvaatteet on UFF:n kolmen euron päiviltä. Kuljen usein jakkupuvuissa ja rusettipaidoissa ja näytän ökyrikkaalta. Köyhä saa olla, muttei avuton. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluan sanoa köyhyydestä nousemisen vaikeudesta yhden esimerkin.

Pitkäaikaistyötön saa ihmeekseen työpaikan. Työpaikalle pitää kulkea julkisilla, tarvitaan matkakortti. Työssäkäymistä varten pitäisi olla edes auttavasti siistejä vaatteita, että kehtaa poistua kotiovesta ja kohdata työkaverit. Työnteko kuluttaa entistä enemmän energiaa, töihin tarvitaan siis eväät tai rahaa työpaikkaruokalaan. Mistäs rahat työssäkäymisen aloittamiseen ennen kuin on saanut ensimmäisen palkan?

Työttömällä, joka on pitkään elänyt minimitoimeentulolla, ei ole puskurirahastoa sitä varten että saisi työpaikan. Miettikää sitä. Riikka erityisesti voisi fundeerata joskus jotain.

Mun työvaatteet on UFF:n kolmen euron päiviltä. Kuljen usein jakkupuvuissa ja rusettipaidoissa ja näytän ökyrikkaalta. Köyhä saa olla, muttei avuton. 

Syötkö sä myös niitä UFF:n vaatteita?

Vierailija kirjoitti:

Itselläni jäänyt juuri tuo ettei kehtaa pyytää apua tai mitään keneltäkään. Täytyy pärjätä. Ja leivällä vain juusto tai leikkele, ei kumpaakin kun se nyt vaan on tuhlaamista. Ja minulla siis nykyään on varaa mutta silti hirveää jos joudun heittämään ruokaa roskiin. Syyllisyys iskee. Hämmennyin kun leivoin ystäväni kanssa kakkua ja olisko ollut leivinjauhe kun unohtui, niin hän heitti taikinan roskiin ja aloitti uudelleen ilman mitään suuria tunteita. Minä tuossa vaiheessa olen aina todennut että paistetaan sitten ilman ja syödään mitä tulee kun ennen ei ikinä ollut lisää kananmunia tai voita tai mitään laittaa toiseen yritykseen. Kaikki oli rajallista ja pidän noita rajoja itselläni turhaan vieläkin.

Olen varsin köyhistä oloista, mutta minulla oli hyvin vahva äiti, jonka kotiolot olivat myös olleet köyhät, mutta hänet oli kasvattanut evakkoleskiäiti, jolta saatiin myös minä, jonkun oudon itsetunnon, että ollaan ihan yhtä hyviä, jos ei parempia kuin isojen tilojen isännät ja näiden kakarat, ainakin älykkäämpiä.

Mutta tuo kakkutaikinan poisheitto olisi minusta ihan vain tyhmyyttä, köyhyys kotioloissani ei koskaan ollut ruuanpuutetta, maaseudulla kun asuttiin, se oli sellaista missä kaikki tehtiin itse ja silloin saa mitä tulee. Tuosta en ole päässyt eroon, tapetit on itse vaihdettava ja kun parketin hionta ei sujunut pitkin hampain annoin puolison tilata hiojan, syvällä sisimmässään kyllä ajattelin miehestä, voisi tuokin jonkun käytännöllisen taidon opetella, itse kun joutuu silikonit kylppäristä vaihtamaan ja hajulukot avaamaan, ruuat laittamaan, pitkään ihmettelin miksi ihmeessä kaupassa myydään valmis aterioita ja joku vielä tilaa kotiin ruokaa, kaikesta sitä maksetaan. 

Kyllä köyhä lapsuus ja nuoruus vaikuttaa koko elämän. En mielelläni heitä mitään käyttökelpoista pois, vaikka en tarvitsisi sitä. Katselen edelleen kaupoissa ruoan hinnat, vaikka minulla nykyään olisi varaa ostaa ruoka hinnasta välittämättä. Ajan vanhalla autolla, minulle riittää, että se kulkee. Pidän vaatteet loppuun enkä ainakaan osta mitään vain muodin vuoksi. En oikein koskaan ole oppinut harrastamaan mitään, mistä pitäisi maksaa. Kävely ja kirjasto ovat ilmaisia. 

Olen vuosien varrella oppinut myös käyttämään rahaa, en enää valitse halvinta lomamatkaa vaan sellaisen hotellin, mistä pidän. Siellä ruokakaupassa valitsen sen paremman makuisen kinkun ja juuston enkä halvinta. 

Afrikan mantereella asuu 1,4 miljardia asukasta. Yhdysvalloissa asuu vain vähän yli 300 miljoonaa asukasta. Minkä takia Afrikan mantereella ei ole vähintään 4 kertaa enemmän miljardööreja?

Myös Intiassa asuu 1,4 miljardia asukasta. Suomessa asuu vain vähän yli 5 miljoonaa asukasta. Minkä takia suomalaiset tienaa montaa kertaa enemmän kuin Intialaiset?

Jos köyhyydestä ponnistaminen onnistuisi noin vain niin...

Vierailija kirjoitti:

Haluan sanoa köyhyydestä nousemisen vaikeudesta yhden esimerkin.

Pitkäaikaistyötön saa ihmeekseen työpaikan. Työpaikalle pitää kulkea julkisilla, tarvitaan matkakortti. Työssäkäymistä varten pitäisi olla edes auttavasti siistejä vaatteita, että kehtaa poistua kotiovesta ja kohdata työkaverit. Työnteko kuluttaa entistä enemmän energiaa, töihin tarvitaan siis eväät tai rahaa työpaikkaruokalaan. Mistäs rahat työssäkäymisen aloittamiseen ennen kuin on saanut ensimmäisen palkan?

Työttömällä, joka on pitkään elänyt minimitoimeentulolla, ei ole puskurirahastoa sitä varten että saisi työpaikan. Miettikää sitä. Riikka erityisesti voisi fundeerata joskus jotain.

Ja kas tässä esimerkki avuttomasta ja tyhmästä köyhästä. Ei mitään alkeellisintakaan ongelmanratkaisukykyä. Sen sijaan vellotaan ajatuksessa, että minä nyt olen tämmöinen säälittävä köyhä ja keksitään sen seitsemän sortin syitä ja selityksiä miksei ehkä kuitenkaan voi niitä töitä tehdä, vaikka joku kotiin asti niitä tulisi tarjoamaan.

Vierailija kirjoitti:

Afrikan mantereella asuu 1,4 miljardia asukasta. Yhdysvalloissa asuu vain vähän yli 300 miljoonaa asukasta. Minkä takia Afrikan mantereella ei ole vähintään 4 kertaa enemmän miljardööreja?

Myös Intiassa asuu 1,4 miljardia asukasta. Suomessa asuu vain vähän yli 5 miljoonaa asukasta. Minkä takia suomalaiset tienaa montaa kertaa enemmän kuin Intialaiset?

Jos köyhyydestä ponnistaminen onnistuisi noin vain niin...

Katsopa keskimääräiset äo:t näillä alueilla ja tee johtopäätöksiä. Kun rakennuspalikat päässä ovat kohdillaan, köyhyydestä nousee kyllä. Aina on ollut niitä, jotka sinnikkyydellä, päättäväisyydellä ja hoksottimiaan käyttämällä saavat aikaan hienon menestystarinan. Ja aina on niitä, joiden suku sukupolvesta toiseen marisee tyhjänpanttina köyhyyttään ja herravihaa, tekemättä itse asioilleen yhtään mitään konkreettista. Ei se kannettu vesi kaivossa pysy, kuten ei mikään määrä kelan tukiakaan riitä näille. Seuraavalla viikolla olisivat taas köyhiä.

Minä olin todella hyvä koulussa kaikissa oppiaineissa. Minusta olisi voinut tulla vaikka mitä. Mutta koska olin köyhä, minulla oli vain köyhiä "ystäviä", joiden kanssa aikaa vietettiin alkoholia juoden. Kotona ei kannustettu mihinkään. En saanut koskaan mitään apua. En edes muuttoapua kun muutin ensimmäiseen omaan asuntoon.

Olen ollut koko elämäni oman onneni nojassa. Minusta on tullut kyyninen ja katkera ihminen. Ystäviä ei enää ole, enkä ole kovin menestynyt työelämässä. Teen työtä josta tienaa nippa nappa keskituloisesti. Otin tavallisen duunarimiehen, joka tienaa minua vähemmän.

Inhoan työtäni ja elämääni. Kadun joka päivä, että hankin lapsia, kun ei minusta ole äidiksikään. Vanhempiini en pidä juuri ollenkaan yhteyttä. Yksi pakollinen vierailu vuodessa.

Itsetuntoni on aivan surkea. Ja alkoholi oikeastaan ainoa lohtu elämässä. Muut tosin luulevat minulla pyyhkivän aivan hyvin, kun en kerro kenellekään miten musta mieli minulla oikeasti on.

Köyhyys ei aiheuta itsessään traumoja mutta köyhyydessä kasvaneelle kehittyy usein alistuva asenne omiinkin vastoinkäymisiin. Normalisoituu sellainen "näin tää nyt vaan menee" ajattelu. Ponnistelut eivät tuota hedelmää koska köyhän perheen lapsi luovuttaa liian helpolla. 

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni lapsuuden perheestä saatu näkökulma elämään ratkaisee, ei se köyhyys. Verrataan esim. perhettä, joka on köyhä, elää säästeliäästi ja yrittää työllistyä, kerää marjoja, leipoo itse, hankkii käytettynä huonekalut ja elää kuitenkin ihan onnellista elämää, Esimerkiksi lomalla käy lasten kanssa sienimetsässä tai eväsretkillä.

Sitten taas on nämä työttömät perheet, joissa istutaan ja odotetaan, että valtio kustantaa kaiken pyytämättä. Pitää päästä lomamatkoille Kelan tukemana tai muilla avustuksilla, kun työssäkäyvätkin pääsevät matkoille niin mikseivät hekin. Uhriutuvat jatkuvasti ja olettavat, että rahaa tulee tekemättä mitään. 

Väittäisin, että nämä kaksi erilaista kokemusta lapsuudesta valmistavat lapset hyvin erilailla suhtautumaan tulevaisuuteen ja kouluttautumaan.

Olet aivan hölmö jos luulet että kaikilla köyhillä perheillä on pohjatilanne samanlainen. Jos vaikka vanhemmalla on sairaus ja yhdellä lapsella adhd ja sienimetsä on 30 km päässä, ei siellä ilman omaa autoa tule paljon käytyä ja hyötysuhde jäisi vähäiseksi. Jos perhe on niinkin hyvässä kunnossa, että pystyy elämään suurelta osin omavaraisesti luonnosta ja tekemään itse, niin tulee mieleen, onko kyse joltain osin myös ideologisesta valinnasta. Terveillä työllistyminen ja jollain lailla eteenpäin pääseminen näyttäisi huomattavasti enemmän todennäköiseltä, kun ainakin osa-aikaista hanttihommaa sesonkeina saattaisi saada.

Vierailija kirjoitti:

Monella (suomalaisella) köyhällä on köyhän asenne. Tarkoittaa sellaista lannistunutta asennetta, ettei voi vaikuttaa omiin asioihin ja köyhyys on ikään kuin annettu asemaksi josta ei voi päästä pois. Kaikki varakkaammat ovat riistäjiä joita pitää jotenkin vihata. Ei nähdä että itselläkin on itse asiassa mahdollisuus tienata ja kasata omaisuutta. Ja sitten jos saa sitä omaisuutta, ei kuitenkaan kehdata ostaa parempia juttuja vaan piheillään kaikessa.

Pahimmat tietämäni materialistit tulevat taloudellisesti niukista oloista. Näillä on aivan tolkuton näyttämisen halu. Ahkeria kyllä ovat kieltämättä, mutta onkin sitten asia erikseen, onko järkeä, että perheen molemmat vanhemmat raatavat ajoittain kahdessakin raskaassa "sinihaalariduunissa", että on saatu ökymatkoja, 7000 euron kihlasormus ja kolmikerroksinen kivitalo (isolla velalla). En usko, että tällainen elämäntyyli takaa lapsille onnea, vaikka näytetään, miten rahasta nautitaan ja pistetään rahaa haisemaan. Joitain omia köyhän lapsuuden traumojaan tällaiset ihmiset yrittävät hoitaa.

Ja ei, kaikki köyhän taustan omaavat "menestyjät" eivät ole tällaisia, mutta ääritapauksilla on lähes aina niukka lapsuus.