Lapsuuden köyhyys vaikuttaa koko elämään - miten?

Alottajan normaalius on toki hänen subjektiivinen kokemuksensa josta me muut emme voi päätellä vielä mitään. Silti, ihmetyttää aina tämä aikuisten ihmisten yksinkertaisuus, jossa pyritään kumoamaan tilastoa yksittäisellä ja itsearvioidulla kokemuksella.

Mieleen iskostuu jotenkin että ei saa käyttää rahaa, en ole sen arvoinen, pakko säästää kun kohta tapahtuu jotain pahaa eikä kukaan ole auttamassa. 

Itse kasvoin näennäisen keskiluokkaisessa perheessä, mutta meidän äiti kieltäytyi käyttämästä rahaa lapsiin tai kotiolojen parantamiseen. Toisin sanoen korkeakoulutetun naisen piti veren maku suussa kasvattaa omat ruoat, varastaa kaupasta, laittaa lapset kouluun kirpparirytkyissä ja itsetehdyissä vaatteissa ja tiuskia aina jos lapsiin piti käyttää rahaa. Lapsuudenkodissa meillä syötiin perunavelliä ja nakkikastiketta, auto oli 20 vuotta vanha, ikinä ei lomamatkoja, saippua piti jatkaa vedellä jne.

Itselleni oli kyllä kova shokki muuttaa omilleni. Laihduin kuukaudessa 10 kiloa kun en raaskinut ostaa tarpeeksi ruokaa, ja kuljin rumissa halvimmissa kirpparikuteissa tai toisilta saaduissa melkein kolmekymppiseksi. Taloni lämmitys on 15,5 asteessa, en vieläkään osaa nauttia lomamatkoista ja saatan skipata syömistä tai kodinhankintoja. Tiedostan mistä asia johtuu mutta silti on vaikeaa muuttaa tottumuksia normaalimpaan suuntaan. Aina on jotenkin pieni ääni takaraivossa että mitä nyt haluat kuluttaa rahaa, ilmankin pärjää, mikä nyt luulet olevasi. Joskus venytän jopa tarpeellisia hankintoja ihan uskomattoman kauan.

Olen aina ollut työtön ja jotkut kokee sitä kurjuutta minun puolesta. On säälittävää asua yksiössä, on säälittävää kun ei ole lapsia, on säälittävää, kun en matkustele, on säälittävää ajaa polkupyörällä, jne. 

 

Tämä on sitä sontaa, jota yritetään syöttää. Jos elää ekologisesti ilman autoa, ilman tuhlaamista krääsään, ilman matkustelua, miten tämäkin asia on saatu käännettyä päälaelleen.

Tutkitusti rikkaat ovat vähemmän empaattisia kuin köyhät. Pahimmat koulukiusaajat tulevat varakkaista perheistä. Koskelan murha tästä hyvänä esimerkkinä.

En usko tuohon.Tottumukset muuttuu olosuhteiden mukaan.

Tuohan oli jopa tekosyy kalliisiin lahjoihin joulukeräyksissä.

Siinä mielessä kyllä että itse pyrin parempaan elämään ja elintasoon. Ja omat lapset taas pykälän eteenpäin koska heillä oli mahdollisuus kouluttautua kunnolla ja nyt tienaavat jo enemmän kuin minä ikinä. 

Kunnianhimo ja työmoraali tärkeimmät opit vanhemmilta, edelleenkin pidän häpeänä loisia tuilla. 

Köyhyys ei toisaalta lähde minusta eikä meistä ikinä, emme törsää rahaa turhaan. Itse ostan vaatteita vain tarpeeseen ja teen kaikki ruuat itse (no, jo maun ja laadunkin takia). Elämme suht vaatimattomasti okt:ssa mutta panostimme lomataloon ulkomailla, se on koko perheen käytössä. Mitään emme hanki vain itselle vaan ajattelemme aina koko perhettä

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ollut työtön ja jotkut kokee sitä kurjuutta minun puolesta. On säälittävää asua yksiössä, on säälittävää kun ei ole lapsia, on säälittävää, kun en matkustele, on säälittävää ajaa polkupyörällä, jne. 

 

Niin, on säälittävää kun se elämä ei etene tietyn käsikirjoituksen mukaan.

Sääli on oikein oivallinen tapa nostaa sitä omaa egoaan. 

Olen huomannut että empatiakyvyttömyys köyhyyttä ja huono-osaisuutta kohtaan syntyy kahta reittiä: ihminen on kotoisin hyväosaisesta perheestä eikä hänellä ole kokemusta huono-osaisuudesta. Hänen vanhempansa ovat saattaneet omata halveksivan asenteen huono-osaisia kohtaan ja tämä tapa ajatella on siirtynyt lapselle. Tai sitten asenne on omaksuttu koulumaailman kovassa ja hierarkisessa kulttuurissa jossa köyhät ja huono-osaiset lapset ovat helposti alinta kastia.

Toinen reitti empatiakyvyttömyyteen syntyy siitä että lapsi elää köyhän ja vaikean lapsuuden mutta nousee siitä omin voimin, kovuudella ja taistelutahdolla. Hän sairastuu vahvuuteen eikä siedä heikkoutta itsessään eikä muissa. Hänestä tulee säälimätön heikkojen halveksija. Köyhät, työttömät, moniongelmaiset, yhteiskunnan tukien varassa elävät ovat hänen julmuutensa kohteina. Apua ei saa pyytää, heikko ei saa olla, elämä pitää rakentaa kovalla työnteolla itse.

Kiitos teille kaikille perustellisista omakohtaisista kuvauksista. Nyt ymmärrän. 

ap

Henkinen köyhyys vaikuttaa enemmän.

Mä olen kasvanut köyhässä kodissa. Tosin muita ongelmia ei ollut kuin rahan puute. Eli lapsuuden koti oli lämmin, rakastava ja kannustava. Nykyään elän tällaista aika perus keskiluokkaista elämää. Se mihin lapsuuden köyhyys on vaikuttanut on kuitenkin tietynlainen varautuminen mitä en muualla ystäväpiirissä näe. Mua ahdistaisi ostaa autoa osamaksulla. En halua maksaa korkoja. Asuntolaina toki on. Mutta sen koen järkevänä sijoituksena, en tyhjästä maksamisena. En ole ikinä ostanut mitään osamaksuilla. Jos ei ole tänään varaa johonkin, sitten säästän. Muutenkin kunnon puskuri tilillä tuo mulle turvallisuuden tunnetta. Se on mulle paljon tärkeämpää kuin poreamme terassilla. 

Köyhällä menee enemmän aikaa selviytymiseen. Raha tekee elämästä huomattavasti helpompaa.

 - Harrastukset mahdollistavat verkostoitumisen.

 - Helpompia saada se parempi duunikaverin tai vanhempien suhteilla. 

- Ei tarvitse tehdä töitä opiskelun ohella, enemmän aikaa opiskeluun ja verkostoitumiseen. 

-  Mahdollisuus kielikursseihin, preppauskursseihin.

- esimerkki, että opiskelu kannattaa.

- asuminen paremmalla alueella -> vähemmän sosiaalisia ongelmia -> pienempi riski joutua huonoon porukkaan.

Köyhyys ei ole sitä, ettei pääse ulkomaille rantalomille, saa harrastella kalliita välineurheiluja tai ei saa viimeisintä huutoa olevaa puhelinta tai tietokonetta.

Köyhyys on jatkuvaa huolta ihmisen perustarpeiden toteutumisesta.

Köyhyys on esim sitä, ettei tiedä riittääkö rahat kuun vaihteeseen, onko mitään syötävää seuraavalle päivälle tai kykeneekö maksaa sähkölaskun. Köyhyys on jatkuvaa stressiä selviytymisestä 24/7. Köyhyys on toivotonta stressiä, jolle ei näy loppua.

Köyhyydestä aiheutuva stressi vaikuttaa ihmisen fysiologiaan aivomuutoksina. Kenenkään ei ole hyvä joutua kestämään jatkuvaa, ympärivuorokautista stressiä. 

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ollut työtön ja jotkut kokee sitä kurjuutta minun puolesta. On säälittävää asua yksiössä, on säälittävää kun ei ole lapsia, on säälittävää, kun en matkustele, on säälittävää ajaa polkupyörällä, jne. 

 

Kuinka paljon arvioisit sinulle tarjotun mahdollisuuksia tämän ns. säälittävyytesi takia, verrattuna siihen kuinka paljon elämän mahdollisuuksia on viety samasta syystä?

 

Itse koen että köyhyys on monille tekosyy yleensä evätä ihmiseltä asioita. Esimerkki: vaikka luottotiedot kunnossa, täysjärkinen ja tulot kaksinkertaiset tarvittavaan määrään, niin silti vaikeuksia saada vuokra-asuntoa yksityiseltä. Pitäisi olla korkeammat tulot ja oikein hehkua sitä että pätäkkää löytyy. Näin omaishoitajana vaikea muuttaa asiaa.

Minä olen köyhän perheen lapsi. Asuimme kerrostalolähiössä, kavereina lapsia jotka kiusasivat sekä romanilapset jotka uhkaili puukolla. Meillä oli papan mökki joka haisi homeelle, peitot ja tyynyt likaiset kun niillä nukkui.

Silti menimme sinne kävellen/ bussilla (kannoimme käsin kaikki kuukauden tavarat) viettämään kesälomaa eli keräämään marjoja ja syömään kalaa koska muuta ruokaa ei ollut. Vettäkin sai lähteestä. Sinänsä hyviä ruokia. Jos ei saatu kalaa eikä ollut voimia kerätä marjoja niin nälkä oli kova. Kesäloman jälkeen olimme ruskeita ja hoikkia ja meitä ihasteltiin kun meillä oli ihan mökki järven rannalla. (Tosin vanha ja homeinen vuokra tontilla).

Koulu kun alkoi oli aamupalalla itsetehtyä leipää (siis pelkkää leipää)ja teetä ilman sokeria. Koulun jälkeen ei oikein ollut ruokaa joten piti odottaa seuraavaan koulupäivään. Koulussa oppilaat kertoivat kuinka olivat käyneet ruotsin risteilyllä ja ulkomailla, itse en noista tiennyt mitä ne on joten ihan kiva kun heillä oli ollut kivaa.

Vaatteita saatiin jostain kierrätyskeskuksesta, aina ne eivät olleet sopivia. Nälässä ei oikein jaksanut keskittyä oppimiseen, kavereilla riitti energiaa. Muistan kuinka joku sanoi syöneensä jugurttia aamupalaksi, oi se olisi ollut ihanaa.

Kotona ei oikein ollut tekemistä, sulkapalloa tai vanhojen lehtien lukemista. Olin utelias ja iloinen lapsi mutta se kaikki koteloitui kun en päässyt toteuttamaan itseäni. Nyt ole taidoton enkä oikein kelpaa mihinkään. Töitä olen tehnyt mutta huomaan että olen niin paljon muista jäljessä että se harmittaa. Ikäiseni osaavat asioita kun ovat lapsena saaneet opetella, on ollut virikkeitä.

Jatkuva huoli toimeentulosta tuhoaa aikuisenkin terveyden. Aikuisella kuitenkin pitäisi olla kykyä käsitellä vaikeita asioita ja haasteita. Lapsella ei ole aikuisen kykyä ymmärtää eikä käsitellä asioita. Jatkuva huoli tuhoaa mielenterveyttä sekä uskoa elämään.

Lapset ovat tietoisia perheen taloudellisista resursseista. Resurssien puute määrittää lasten osallisuutta ja näkyy vertaissuhteissa. Huono-osaisilla nuorilla on hyväosaisia heikompi itsetunto ja heiltä puuttui useammin opiskeluun liittyvä suunnitelma kuin muilta nuorilta.

Köyhiä vihataan, julkinen keskustelu on aika karseaa luettavaa. "Tuet pois! Saunan taakse vaan kaikki!" Aikuisten puhe koskettaa ja vaikuttaa myös lapsiin.

Muualla maailmassa, myös Amerikassa lapset/ nuoret saattavat jättää opinnot kesken ja mennä matalapalkkatyöhön auttaakseen perhettään. Näin ei kuitenkaan pysty nostamaan elintasoaan joten köyhyys jatkuu sukupolvesta toiseen. Myös Suomessa köyhä lapsi todennäköisemmin jää opintojen ulkopuolelle tai opiskelee alemman tason tutkinnon kuin rikkaan lapsi. Koulutuksella on suuri merkitys työllistymismahdollisuuksiin ja siihen, millaisen toimeentulon yksilö voi saavuttaa, joten köyhyys usein periytyy nimenomaan matalamman koulutustason kautta. 

Toimeentulotukea saavilla vanhemmilla on vähemmän mahdollisuuksia tukea nuoria taloudellisesti kriittisten siirtymien aikana, kuten kotoa pois muuttamisessa tai opiskeluiden aloittamisessa. 

Köyhyydellä on suuria vaikutuksia läpi elämän. Ja niitä tämä hallitus lisää Suomen kansalle nyt roppakaupalla. 

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut että empatiakyvyttömyys köyhyyttä ja huono-osaisuutta kohtaan syntyy kahta reittiä: ihminen on kotoisin hyväosaisesta perheestä eikä hänellä ole kokemusta huono-osaisuudesta. Hänen vanhempansa ovat saattaneet omata halveksivan asenteen huono-osaisia kohtaan ja tämä tapa ajatella on siirtynyt lapselle. Tai sitten asenne on omaksuttu koulumaailman kovassa ja hierarkisessa kulttuurissa jossa köyhät ja huono-osaiset lapset ovat helposti alinta kastia.

Toinen reitti empatiakyvyttömyyteen syntyy siitä että lapsi elää köyhän ja vaikean lapsuuden mutta nousee siitä omin voimin, kovuudella ja taistelutahdolla. Hän sairastuu vahvuuteen eikä siedä heikkoutta itsessään eikä muissa. Hänestä tulee säälimätön heikkojen halveksija. Köyhät, työttömät, moniongelmaiset, yhteiskunnan tukien varassa elävät ovat hänen julmuutensa kohteina. Apua ei saa pyytää, heikko ei saa olla, elämä pitää rakentaa kovalla työnteolla itse.

Tuo jälkimmäinen kuulostaa oudon tutulta.. Köh köh, Purru, köh köh köh. 👀

Vierailija kirjoitti:

Tästä on tehty lukemattomia tutkimuksia. Menepä kirjastoon ja ala lukemaan asiatekstiä.

Omaan kokemukseen ei sitten pidä luottaa? Pitää lukea asiatekstiä  ja tajuta että on elänyt väärin? En olisi saanut siitä kuopasta ylös kammertaa, tämä on faktaa ja tutkimustietoa!  Miksi menit tekemään väärin!

Tietysti lapsuudessa opittu malli esim. elämänhallinnassa vaikuttaa, mutta köyhä lapsuus ei ole mikään  varma tuomio jäädä vaähempiosaiseksi.

Kyllä siinä vaikuttaa oma perusluonne todella paljon.  Omalta kohdaltani voin sanoa sekä oman veljeni kohdalta että kumpikaan meistä ei otettu elämisen mallia kotoa. Kumpikaan ei saanut kouluja käydä, työelämään heti pakollisten koulujen jälkeen. Kuitenkin kumpikin meistä halusi eteenpäin ja parempaan. Kumpikin meistä opiskeli iltaisin ja suoritti mm. ylioppilastutkinnon.  Veli pääsi teknilliseen opistoon ja luki viimein diplomi-insinööriksi ja sai valtiolta työn.

Minä päädyin yliopistoon ja  hallintotieteitten maisteriksi tutkijakouluksen kautta.

Kumpikaan ei kotoa tukea saanut.  Oma sisu ja peräänantamattomuus, sitä saamme kiittää. Sekä opintovelkaa.

Minulle sanoi kerran eräs henkilö jota katson hieman ylöspäin että koskaan ei saa sanoa ei koskaan. Siitä tuli mottoni ja siihen uskon. Jos ei yhdellä tavalla niin mennään sitten toisella tavalla. Periksi ei anneta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se voi aiheuttaa traumataustan ja tuollainen pitkäkestoinen kompleksinen trauma on sellainen, josta on vaikea parantua, alentaa työkykyä, voi vaikuttaa läpi elämän ja aiheuttaa myös muita mt ongelmia, kuten masennusta. Jotka edelleen alentaa työkykyä ja pahentaa myös sitä traumsoireilua. Siinä tiivistys. 

Mistö se trauma tulee? Miksi minulle ei tullut lapsena traumaa, kun en päässyt ulkomaille ja jouduin kulkemaan veljeni vanhoissa vaatteissa? Ei selitys voi olla näin yksinkertainen.

ap

Tässä ei nyt ole kyse sinusta uuno!

Moni on kirjoittanut miten nuukailee edelleenkin kuten lapsuuden köyhänä. Voi olla myös niinkin päin, että raha polttaa heti taskussa. Etenkin nuorena aikuisena jolloin ehkä on saanutkin jo paremman toimeentulon itselleen. Kun on tottunut siihen että kyllä rahaa tulee vaikka sitten sossun luukulta niin voi olla vaikeutta ajatella tulevaisuutta, jossa tarvitseekin ehkä rikkoutuneeseen kodinkoneeseen rahaa olla säästössä. Siitähän on tutkimuksiakin että köyhyys periytyy. Periytyykö silloin ajattelumaailma että kyllä rahaa saa ilman tekemättä mitään vai helpommin uhriudutaan. 

Omassa perheessäni vanhemmat olivat töissä 90-luvun laman aikaan huonopalkkaisissa töissä. Saivat maksettua asuntolainaa ja pärjättiin jotenkin. Omanlainen nuukailu on jäänyt minullekin päälle. Pärjään hyvin mutta haluan ettei kaikki mene kädestä suuhun.

Mieheni on työttömien lapsi ja heillä taisi olla köyhät olot sekä alkoholismia. Lämmin tunnelma muuten kotona. Hän on harjoitellut rahan käyttöä. Helposti meni etenkin nuorempana överiksi ajatuksella kun rahaa kerran nyt on niin sitä pitää käyttää turhuuksiinkin. 

Kuten voi arvata niin raha-asiat on meillä olleet suhteessa useinkin hankaavat asiat. Niistä on kuitenkin selvitty ja ollaan tiivisti yhdessä oltu jo yli 20v.