Lapsen saanti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain kaksoset 20-vuotiaana. Olimme olleet miehen kanssa yhdessä 14-vuotiaasta asti, joten lapsi oli ihan "tehty", eikä mikään vahinko. Asuimme kämäsessä kerrostalossa ja mies kävi töissä. Kaksosten eka vauva vuosi oli JÄRKYTTÄVÄ, itki ja huusi 24/7 ja pää meinas seota. Kuitenkin ekan vuoden jälkeen kaikki oli jo hyvin ja nukkuivat melkein kokonaisia öitä jo. Sit oltiin säästetty hyvin, ostettiin ok.talo ja mä menin ammattikorkeeseen. 

Nyt kaksoset on lähestymässä teini-ikää ja meillä menee hyvin :) 

Nuoret äidit on parhaita!

Minä sain esikoisen 37-vuotiaana ja mielestäni se oli hyvä ikä. Kuopuksen sain 41-vuotiaana.

Alle 30-vuotias on aivan liian nuori.

N52

Oot 52-vuotias kun sun kuopus on vasta 11-vuotias..

Mun äiti oli tuolloin jo mun kah

Tuleeko näille toivottavasti näet lapsenlapsesi ja jaksat niitä hoitaa-mussuttajille mieleen, etteivät lapset ole mikään tae lapsenlapsista?

Ihan hyvä suunnitelma! Minulle kävi niin, että minulla oli 22-vuotiaana silloisen avopuolison kanssa vauvan hankinta käynnissä. Oli seurusteltu 4 vuotta, joista lähes 3 asuttu yhdessä. Hän sanoi, että elämä on niin yksitotista, että kyllä meille mahtuisi lapsia ja sai minut houkuteltua suunnitelmaan. Onneksi en tullut raskaaksi, koska hän jätti minut. Yhtenä päivänä vaan sanoi, että ei tämä ole sitä mitä hän haluaa ja me ollaan väärät ihmiset toisillemme. Erotessa kävi ilmi, että hänellä oli uusi ihastus. Tein varmaan 3 raskaustestiä varmistaakseni, etten vaan ole raskaana. Sehän oli todella suuri järkytys minulle koko hänen päätöksensä. Myöhemmin olen ajatellut, että se koko vauvaidea oli häneltä vain siksi, ettei elämä olisi tylsää ja hän jo silloin kaipasi muutosta, muttei varmaan itsekään tiennyt, millaista muutosta.

Tulin äidiksi 28-vuotiaana, jolloin olin ollut jo muutaman vuoden uudessa suhteessa. Jälkikäteen ajateltuna olisin varmasti ollut valmis äidiksi jo aiemmin, mutta kun sen isänkin pitää olla valmis isäksi, kypsä siihen tehtävään. Se oli hänelle sopiva ikä, hän oli ehtinyt juuri täyttää 30 vuotta ja elämä oli meillä melko vakaalla mallilla.

Vierailija kirjoitti:

Minä olin 27v kun aloimme yrittää lasta, 30v kun lapsi syntyi.

Sinulla ja miehelläsi on hyvä tilanne lapselle, alkakaa vain yrittää, ja piut paut äidillesi! Jos hän on yhtään normaali ihminen, niin eiköhän hän asialle lämpene alkukauhistelun jälkeen.

Omakin äitini muuten oli sitä mieltä, älkää nyt vielä, ei kai vielä! Hänellä se johtui nähdäkseni ylikorostuneesta pelosta. Ei olisi jaksanut alkaa stressata lapsenlapsista (kätkytkuolemat ja mitä mielikuvituksellisimmat tapaturmat).

Ihana kommentti, kiitos <3

Jos äitini on oikeasti sitä mieltä, ettei aio hoitaa tai tukea lasta, niin se on hänen ongelmansa.. Vaikka tietenkin toivon että tulee olemaan tukenani, mutta jos ei, niin en voi sitten mitään sille.

ap

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvä suunnitelma! Minulle kävi niin, että minulla oli 22-vuotiaana silloisen avopuolison kanssa vauvan hankinta käynnissä. Oli seurusteltu 4 vuotta, joista lähes 3 asuttu yhdessä. Hän sanoi, että elämä on niin yksitotista, että kyllä meille mahtuisi lapsia ja sai minut houkuteltua suunnitelmaan. Onneksi en tullut raskaaksi, koska hän jätti minut. Yhtenä päivänä vaan sanoi, että ei tämä ole sitä mitä hän haluaa ja me ollaan väärät ihmiset toisillemme. Erotessa kävi ilmi, että hänellä oli uusi ihastus. Tein varmaan 3 raskaustestiä varmistaakseni, etten vaan ole raskaana. Sehän oli todella suuri järkytys minulle koko hänen päätöksensä. Myöhemmin olen ajatellut, että se koko vauvaidea oli häneltä vain siksi, ettei elämä olisi tylsää ja hän jo silloin kaipasi muutosta, muttei varmaan itsekään tiennyt, millaista muutosta.

Tulin äidiksi 28-vuotiaana, jolloin olin ollut jo muutaman vuoden uudessa suhteessa. Jälkikäteen aja

Tämä kuulostaa ihan minun kirjoittamalta :D

Paitsi esikoinen syntyi kun olin 31-vuotias. Olin vielä 25-vuotiaanakin ihan teini, enkä todellakaan olisi ollut valmis äidiksi aiemmin.

Kyllä palaset loksahtaa paikalleen. Ja ap, vaikka osa ihmisistä on vastaan nuorena äidiksi tulemista, elämä on teidän. Älä välitä heistä - tai äidistäsi.

Itselläni kolme lasta sain ensimmäisen 23 vuotiaana. Lapset aikuisia, mutta mieti kaksi kertaa onko järkevää hankkia lapsia tämmöiseen paikkaan. Jos olisin lisääntymis iässä en välttämättä tekisi lapsia tälläiseen maailmaan. Rakastan omia lapsiani mutta olen kehoittanut heitä todella vakavasti harkitsemaan lapsettomuutta. Kaikki omaisuus voidaan iloisesti kuluttaa tässä elämässä eikä mitään tarvitse siirtää tulevaisuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin 32 kun sain ensimmäisen. Ja nyt mietin, että toivottavasti pojat haluaisivat omat lapsensa nuorena, jotta ehtisin vähän aikaa edes olla reipas mummo ennen kuin ikä alkaa liikaa painaa.

Minulla sama. Haluaisin olla mummo 40-50 vuotiaana että jaksaisin puuhailla kaikkea heidän kanssa. Siksi nuorena äidiksi on unelmanikin.

ap

Joo. Sitä ei voi tietää missä iässä omat lapset haluaa perheenlisäystä. Minulla on pieni lapsenlapsi ulkomailla. Olen houkutellut, että muuttakaa Suomeen, mutta ei heitä kiinnosta. Lapsen isä ei puhu suomea, eikä varmaan kovin helppo saada täältä töitä. Kesällä tulevat lomalle pariksi viikoksi, mikä on ihanaa, että saan mummina olla.

 

Eipä minullakaan ole mahdollisuuksia käydä siellä usein. Vaihdoin työpaikkaa vuosi sitten ja tulevana kesänä vasta kunnolla vuosilomaa. Viime kesänä sain 2 päivää lomaa ja 3 päivää palkatonta, jolloin siivosin ja järjestelin toisen lapsen rippijuhlia. On ollut myös työttömyysjakso muutama vuosi sitten, jolloin lainasin muutaman tonnin rahaa elämiseen ja muuttoon, ja ne alkaa olla maksettu kohta takaisin. Korona vei työt ravintolassa. Nyt on pienempi palkka kuin ennen koronaa, mutta päivätyö.

Lasten hankintaa ei voi suunnitella niin, että nyt on varma työ ja pysyvä kumppani. Työelämässä sattuu ja tapahtuu muutoksia. Kumppani voi olla pysyvä nyt, mutta kukaan ei tiedä, onko 5 vuoden päästä. Minunkin puolisoni/ lasten isän houkutteli matkaansa eräs 3 lapsen yh. Ei siinä katsota, hajoaako perhe, kun sellainen villitys iskee.

Ensimmäisen sain 23-vuotiaana.  Minunkin äitini sanoi että ei sitten hoida vaikka en olisi kyllä sitä odottanutkaan.

Eikä hoitanut.

Jäin lapsen kanssa sitten yksin 25-vuotiaana kun isää ei enää sitten huvittanutkaan.

Toisen lapseni synnytin 39-vuotiaana, "vahinkolapsi" ts. ei suunniteltu ja totaalinen yllätys. Yksin hoidin tämänkin.

Kyllä lapsen kanssa pärjää kun vain haluaa. Maailman sivu on pärjätty yksinkin.

Mitään ruusutarhaa ei kannata odottaa, mutta jos toinen pysyy rinnalla ja ottaa vastuunsa niin aina helpommalla pääsee.

Pitää vain muistaa että lapsi muuttaa kyllä sitten elämää tosi paljon. On vastuu uudesta ihmiselämästä joka on riippuvainen sinusta vuosia eteenpäin. Paljon joutuu luopumaan mutta itse ainakin kasvoin henkisesti valtavan paljon kun vastuu lapsesta jäi minulle. 

Miettiä pitää tarkoin myös tulevaisuutta, ei pelkkää nykyhetkeä. Mutta jos koet olevasi henkisesti niin kypsä ja vastuullinen että voit siihen ryhtyä, tiedät itse parhaiten.

Olin 27 vuotias kun sain tyttäreni. Isäni ensimmäinen kommentti oli että pilaan elämäni ja hän ei ainakaan sitä lasta hoida. No, tyttö taisi olla parin kuukauden ikäinen kun pappa vaihtoi vaippoja ja työnteli vaunuissa. Niin se mieli muuttui. 

Ihminen on aivoistaan fyysisestikin keskenkasvuiset vähintään 30v asti. Ei ole sattumaa että ihminen on hedelmällisimmillään silloin kun on tyhmimmillään.



https://www.menshealth.com/health/a26868313/when-does-your-brain-fully-…

Kahden lapsen äitinä, 23 v, 30 v olin kun heidät sain. Nyt 1 lapsenlapsi ja olisin syvästi kaivannut lisää.  Asiat täytyy miettiä tarkkaan kun on nuori. Haluatko vanhuuden jossa sinulla ei ole ketään? Ystävät elävät omaa elämäänsä,et voi luottaa että ovat pitämässä sinua kädestä. Veri on vettä sakeampaa,  oikeasti. Jos olet edes kutakuinkin ok vanhempi voit saada joskus vanhana juttelu seuraa. Hoitaa ei tarvitse ketään. Itsekkyys nuorena voi olla itku vanhana!

Jos ei joku jo sanonut, niin se sun äiti ei tule koskaan niitä lapsia hoitamaan myöhemminkään, niin sitä on turha jäädä odottamaan. Olette oikein hyvässä tilanteessa ensimmäiseen lapseen.

Jos oma äitini olisi minulle noin tökerösti sanonut niin ei tarvitsisi tulla kyllä lasta katsomaan. Saa sitten keskenään miettiä miksei lapsi ja lapsenlapset käy kylässä.

Sinähän sitä hoidat. Mitäs nyt äidiltä lupaa kysyt, onnea teille.

Ensimmäisen sain 24-vuotiaana ja toisen 26-vuotiaana. Se oli hyvä ikä, vaikka urakehitys  siinä 5 kotiäitivuoden takia kärsikin. Sittemmin olen kyllä saanut koulutusta vastaavia hyviä töitä.

Jos sinä sen lapsen haluat, niin tokihan sinä sen sitten hankit. Ei siihen tarvitse kysyä kenenkään muun kuin puolison suostumus. Kaikki muut ympärillä saavat olla ihan mitä mieltä tahansa, se on ihan sama kuin kissan pierun ujellus tuulessa.

Hyvää äitiyttä!

Vela43v.

18v , kävin ammattikoulun loppuun, anoppi asui tien toisella puolella ja kysyi voisiko hän hoitaa koulupäivinä, myös kun valmistuin heti kun olin työssä pojan eskariin asti. Poika on nyt 46v.

Toisaalta ymmärrän myös äitiäsi. Meillä oli toissa viikonloppuna serkkutapaaminen ja meitä oli paikalla noin kymmenen iältään 40-53 vuotiaasta naista. Osa tehnyt ensimmäisen lapsen parikymppienä, osa kolmikymppisenä ja osa siltä väliltä. Kenelläkään ei ole vielä lapsenlapsia. Lähes kaikilla oli nuorin lapsi muuttanut pois kotoa ihan vuoden parin sisällä (itselläni vielä kotona asuvia lapsia).

Keskustelu kääntyi myös siihen, että toivommeko lapsenlapsia. Yhteistä kaikille oli se, että kaikki toivoivat lapsenlapsia vähän myöhemmin. Perusteet olivat kaikille samoja. Arki oli kaikkien mielestä ollut todella raskasta kun lapset olivat kotona. Ei niinkään lapsista johtuen, vaan siitä että työelämä vaatii aivan älyttömän paljon ja vie ihmisistä mehut ihan kokonaan. Kaikki toivoivat muutaman vuoden ns. hengähdysaikaa ennen lapsenlapsen tuloa. 

Toisaalta ymmärrän syyt ihan hyvin. Moni tekee todella vaativaa  yötä, jossa vaatimukset nousevat jatkuvasti . Osalla on pätkä työsuhteita ja ovat joutuneet kouluttautumaan lisää samanaikaisesti ruuhkavuosien kanssa. Aika monella meistä on vielä omia vanhempia, joiden asioiden hoitaminen vaatii aivan älyttömästi aikaa ja on todella raskasta. Lasten hoitamisesta on siirrytty suoraan vanhusten hoitamiseen. 

Itselleni asia ole vielä edes ajankohtainen, mutta näitä juttuja kuunnellessa tuli mieleen, että moni ikäiseni nainen taistelee aivan erilaisten paineiden kanssa kuin omat äitimme. 

Mun anopin kommentti oli myös tyyliin "tehän sen sitten hoidatte" kun ilmoitettiin lapsenlapsen tulosta. Oltiin miehen kanssa 25 ja anoppikin alle viidenkymmenen. No, nyt tästä tulee kohta 10v aikaa ja hyvin on mennyt. Meillä on parisuhde kasassa, työpaikat, talo, koira.

Isovanhemmilla, myös anopilla, lapset käy yökyläilemässä satunnaisesti, yleensä näitten isovanhempien (myös anopin) aloitteesta, ja on hyvät välit kaikkiin. Lasten ollessa pieniä en oikein olisi heitä raaskinutkaan laittaa hoitoon ja kyläiltiin perheenä, nyt isompana nää kyläilyt on iso ilo kaikille.

Varmasti asiat ois mennyt ihan hyvin vaikka ois tehnyt lapset vanhempanakin, mutta nyt on kyllä suorastaan ihanaa kun ne sitovat pikkulapsivuodet on takana päin ja on itse vielä suht nuori ja esim työelämän suhteen ehtii vielä vaikka mitä. Hyvin tuota ehtii sitä "omaa elämää" vielä sittenkin kun lapset kasvaa ja muuttaa aikanaan pois. 

Sain lapsen pitkälle yli 30-v ja suosittelen kyllä tekemään lapset nuorempana, jos on mahdollisuus ja sopiva tilanne. Nuorempana jaksaa paremmin.