Lapsen saanti

22 olin kun eka syntyi 23 vuotiaana sain toisen. Sitten oli vähän enemmän väliä.

Olin 27 v, vaikka olisinkin mieluusti halunnut esikoisen 22-24 v. 3 lasta ennen kolmeakymmentä. Valitettavasti ensimmäinen parisuhteeni epäonnistui (17-20 v) ja nykyinen mieheni ei halunnut saada lasta vielä niin nuorena.

Jos molemmat haluatte, niin ehdottomasti kyllä! Minusta vanhemmuutta, etenkään äitiyttä ei haaveena arvoteta nyky-yhteiskunnassa kovin korkealle, ainakin itse koen niin. Puhutaan "vain äideistä" ja minunkin lapsihaaveita on oma perhe vähätellyt ja kyseenalaistanut. Itse haaveilin eniten siitä, että saan oman perheen. Urahaaveita ei ole ikinä ollut muita kuin se, että minun pitää pystyä elättämään lapseni jos jokin kosahtaa karille. Voin muuttaa vaikka johonkin hevon perheeseen halvemman asumisen perässä ja töitä on silti loputtomasti tarjolla.

Sinun haaveesi on ihan hyvä ja realistinen, teistä tulee hyviä vanhempia. Onko äitisi yleensä noin negatiivinen vai vain tähän asiaan liittyen? Mulla vanhenmat ovat iloisia lapsenlapsista ja ovat auttaneet paljon, mutta heille mieluisampaa varmaan olisi jos olisin yksilapsinen kovapalkkainen menestynyt asianajaja kuin monilapsinen mediaanipalkkainen tavis-tiina tarhatäti. Ihmettelen yhteiskunnassa siis sitä, että syntyvyyden laskua kauhistellaan mutta etenkin nuoria äitiydestä haaveilevia pidetään jotenkin raasuina? 

Lasten hankkiminen on aina tuntunut ihmeelliseltä möykyltä, josta ei pääse yli, ali eikä läpi. Olen miettinyt, kuinka monta vuotta on vielä aikaa, ennen kuin lapset on hankittava ja elämä loppuu. Pitäisikö vielä mennä tälle työreissulle, näihin illanistujaisiin, noille festareille, ennen kuin on liian myöhäistä?

Itse sain esikoiseni 29v ja olen tyytyväinen. Periaatteessa olis voinut tehdä aikaisemminkin, nuorena jaksaa paremmin valvoa. Myöhemmäksi en missään nimessä olisi jättänyt.

ainoa mikä ajoituksessani haittaa, on se että olen eri tahdissa ystäviensä kanssa. Muut aikovat hankkia vasta joskus myöhemmin eivätkä lapsettomat kaverit oikein aina ymmärrä millaisessa elämäntilanteessa olen nyt. Onneksi äitikavereitakin on löytynyt kun vauvan kanssa on käynyt kerhoissa ja tutustunut.

kai pistäisin vaakakuppiin sen että kumpi on sulle just nyt tärkeämpää, perhe-elämä vai nuoruudesta nauttiminen ja kavereiden kanssa hengailu. Koska frendien näkemisen voi melkeimpä unohtaa pariksi vuodeksi. Toisaalta sama tilanne voi käydä minkä ikäisenä hyvänsä.

Vierailija kirjoitti:

Lasten hankkiminen on aina tuntunut ihmeelliseltä möykyltä, josta ei pääse yli, ali eikä läpi. Olen miettinyt, kuinka monta vuotta on vielä aikaa, ennen kuin lapset on hankittava ja elämä loppuu. Pitäisikö vielä mennä tälle työreissulle, näihin illanistujaisiin, noille festareille, ennen kuin on liian myöhäistä?

Ajattelin jo teini-ikäisenä, etten missään nimessä halua lapsia, mutta parikymppisenä aloin kuvitella, että ehkä on pakko haluta. Että perheen perustaminen vie elämää eteenpäin ja pakkohan lapsia on olla vähintään siksi, etteivät joulut olisi yksinäisiä ja ankeita.

Entäs sitten jos teille tulee ero?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten hankkiminen on aina tuntunut ihmeelliseltä möykyltä, josta ei pääse yli, ali eikä läpi. Olen miettinyt, kuinka monta vuotta on vielä aikaa, ennen kuin lapset on hankittava ja elämä loppuu. Pitäisikö vielä mennä tälle työreissulle, näihin illanistujaisiin, noille festareille, ennen kuin on liian myöhäistä?

Ajattelin jo teini-ikäisenä, etten missään nimessä halua lapsia, mutta parikymppisenä aloin kuvitella, että ehkä on pakko haluta. Että perheen perustaminen vie elämää eteenpäin ja pakkohan lapsia on olla vähintään siksi, etteivät joulut olisi yksinäisiä ja ankeita.

Perheitä ihannoidaan, ja vanhemmuudesta puhutaan usein sellaiseen sävyyn, ettei rakkautta voi ymmärtää ennen kuin on oma lapsi.

Ilmapiiri tuntuu painostavalta ja aiheuttaa paitsi jäämisen pelkoa. Jääkö elämä vajaaksi, jos ei koe oman lapsen rakkautta? Kaduttaako se myöhemmin?

Totta kai on ihan mahdollista, että myöhemmin tulee sellanen fiilis, että voihan paska, miksen hankkinut lapsia, kun oli vielä aikaa.

Totta kai se on tosi iso valinta, samoin kuin se, että tekee lapsia. Kyllä lasten hankkiminenkin voi kaduttaa, vaikka kukaan ei puhu siitä.

Vierailija kirjoitti:

Entäs sitten jos teille tulee ero?

Kun tulee ero.

Olin 21 ja 22. Toisen odotusaikana jäin leskeksi. Onneksi oli vakaa perusta ja tukiverkosto. 

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on todella vaativa otus. Kun lasta lähtee yrittämään, pitää sitoutua siihen, että se oma lapsi saattaa olla neuroepätyypillinen tai sille saattaa tulla kehityksen häiriöitä. Pitää olla valmis laittamaan lapsi kaiken edelle. Ei kiitos!

Kunpa äitisikin olisi ollut samaa mieltä.

Huhuu ap

Jokainen aikuinen tekee valintansa itse lasten suhteen. Niin sinä kuin äitisikin. Jotkut tekee lapsia nuorina, jotkut vanhoina ja toiset siltä väliltä. 

Onko mies siis aviomies?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on todella vaativa otus. Kun lasta lähtee yrittämään, pitää sitoutua siihen, että se oma lapsi saattaa olla neuroepätyypillinen tai sille saattaa tulla kehityksen häiriöitä. Pitää olla valmis laittamaan lapsi kaiken edelle. Ei kiitos!

Kunpa äitisikin olisi ollut samaa mieltä.

Yritätkö nyt jotenkin loukata?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on todella vaativa otus. Kun lasta lähtee yrittämään, pitää sitoutua siihen, että se oma lapsi saattaa olla neuroepätyypillinen tai sille saattaa tulla kehityksen häiriöitä. Pitää olla valmis laittamaan lapsi kaiken edelle. Ei kiitos!

Kunpa äitisikin olisi ollut samaa mieltä.

Mun äiti oli 17v kun sai minut ja hän kyllä teki selväksi kunpa ei olisi saanut minua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on todella vaativa otus. Kun lasta lähtee yrittämään, pitää sitoutua siihen, että se oma lapsi saattaa olla neuroepätyypillinen tai sille saattaa tulla kehityksen häiriöitä. Pitää olla valmis laittamaan lapsi kaiken edelle. Ei kiitos!

Kunpa äitisikin olisi ollut samaa mieltä.

Mun äiti oli 17v kun sai minut ja hän kyllä teki selväksi kunpa ei olisi saanut minua. 

#ällöäitimyytti

- vahinko vuodelta -73

Menin naimisiin 22-vuotiaana, ja äitini ilmoitti ettei sitten aio hoitaa lapsenlapsiaan. Eikä hoitanut. Sain esikoisen 28-vuotiaana ja toisen 30-vuotiaana. Äitini kävi pikaisesti katsomassa synnytyslaitoksella, siskoni lasta ei sitäkään, puhumattakaan että olisi jäänyt auttamaan vastasynnyttäneitä tyttäriään. Nyt äitini on vanha ja ihmettelee kun aikuiset lastenlapset eivät välitä hänestä, eivät soita eivätkä käy kylässä. Niin, miksiköhän.

Vierailija kirjoitti:

Lasten hankkiminen on aina tuntunut ihmeelliseltä möykyltä, josta ei pääse yli, ali eikä läpi. Olen miettinyt, kuinka monta vuotta on vielä aikaa, ennen kuin lapset on hankittava ja elämä loppuu. Pitäisikö vielä mennä tälle työreissulle, näihin illanistujaisiin, noille festareille, ennen kuin on liian myöhäistä?

Et edes tiedä saatko lapsia, joten älä puhu niiden hankkimisesta. Ja mitä kauemmin mietit, sitä varmempaa on ettei sinusta ole äidiksi. Elämä ei nimittäin lopu lasten saamiseen. Sitten se vasta alkaa.

Jokaisella täällä on oma mielipide asiaan, koska ratkaisu tehdään henkilökohtaisen oman senhetkisen tilanteen pohjalta. Jos sulla on asiat kunnossa ja mies vierellä, niin voisko olla helpompaa enää yrittää? Mutta sulla on myös aikaa iän puolesta vielä vaikka odottaa ja elää vapaata elämää vaikka pari tai 5 v. Lapsi sitoo sitten kun se on, voi olla myös vaikea vauva ja lapsi jne. tai sitten ei. Itse en ois ollu vielä 23v. valmis äidiksi ja kun ajattelen jälkeenpäin,niin hyvä kun en tullukaan. Sillä lapsi olisi sitonut paljon sen hetkisessä elämässäni.

Vierailija kirjoitti:

Siitä vaan, nuorena jaksaa. Olin 27 kun esikoinen syntyi. Ei mikään sano, että vauva tulee välttämättä heti kun sitä alkaa yrittää. Voi tulla keskenmeno(ja) tai muita haasteita. Nimim. kaikenlaista lähipiirissä nähnyt.

Tämä. Meillä kaivattiin pitkään ja hartaasti vauvaa, onnistui kun olin 31v. Hyvin kyllä jaksoi vaikkei  enää ollutkaan 10v nuorempi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs sitten jos teille tulee ero?

Kun tulee ero.

Olin 21 ja 22. Toisen odotusaikana jäin leskeksi. Onneksi oli vakaa perusta ja tukiverkosto. 

Milloinkahan se ero tulee?  Näin 23 aviovuoden jälkeen ja lapsi kohta aikuinen hänkin.  Leskeys ja ero eivät ole yleisesti odotettavissa kaikilla.