Lapsen saanti

Mä olin 23v. kun iski vauvakuume. Opiskelut kesken, lukio vain käytynä eikä työpaikkaa. Onneksi tulin raskaaksi koska nyt 44-vuotiaana tuo lapsi on mun ainoa lapsi. Olisin varmaankin jäänyt lapsettomaksi jos en olisi lasta tuolloin saanut ja se olisi tehnyt musta todella katkeran. Olen kyllä ehtinyt opiskella parikin ammattia tuon jälkeen ja saada töitä.

Olin 32 kun sain ensimmäisen. Ja nyt mietin, että toivottavasti pojat haluaisivat omat lapsensa nuorena, jotta ehtisin vähän aikaa edes olla reipas mummo ennen kuin ikä alkaa liikaa painaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että kun kiehuttaa kun nään että jonkun äiti kyseenalaistaa elämän valintoja...

Nimittäin itse sain esikoisen 19-vuotiaana, justiinsa lukiosta valmistuneena. Äiti ei auttanut lapsen hoidossa ja potki pihalle (olisin muutenkin muuttanut valmistumisen jälkeen). No, lapseni isän kanssa parin vuoden päästä rakennettiin omakotitalo ja molemmilla koulutukset ja vakkari duunit vaikka saatiin lapsi nuorena.

Äitiini en oo ollut yhteydessä 20 vuoteen. Hyvin menee, ei lapsen saanti muuttanut oikeastaan mitään meidän elämässä. Ennemmin paransi.

Joten yritystä kehiin <3

Kukaan ei ole niin saatanallisen syyllistävä kuin toinen äiti toiselle. 

Äiti-yhteisö vaikuttaa ahdistavalta

ÖÖ. Ei se mitään pyyteetöntä rakkautta ole, vaan riippuvuutta henkensä edestä (lapsen puolelta) ja vallankäyttöä (vanhemman puolelta). Vaikka miten olisit hyvä vanhempi ja miten sokerikuorruttaisi. Lapsen rakkaus jos mikä ei ole pyyteetöntä, sillä lapsi pyytää saada elää, pyytää hoivaa huolenpitoa ruokaa turvaa ja mitä näitä on. Palkinnoksi sitten hymyilee vanhemmalle.

Koronapiikki

Hienoa jos olet jo tuossa iässä valmis äidiksi. Se on hyvä ikä varmasti. Itse odotan esikoistani 31 vuotiaana, mikä on hyvä ikä yhtälailla. Itse olin 23 vuotiaana vielä todella jotenkin lapsellinen ja teini, vaikka siis opiskelin yliopistossa ja sinänsä ihan fiksu ja sivistynyt, mutta täysin väärässä parisuhteessa tuolloin ja se oli sitä aikaa johon kuului baarit ja bileet ja muut opiskelijajutut. Ehkä vasta joskus 27-28 - vuotiaana jotenkin aikuistuin oikeasti ja nyt sitten on nämä perus omakotitalo, vakityö, avioliitto, ns. aikuismaiset harrastukset paikallispolitiikan luottamustehtävineen ja ensimmäinen lapsi tulossa. Meille hyvä näin. 

Vierailija kirjoitti:

Onko mies siis aviomies?

Ei ole, kihloissa ollaan.

Naimisiin ehkä parin vuoden päästä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Teet niin kuin itse haluat. Itse olen todennut, että kaikkien kanssa ei kannata jutella suunnitelmista ollenkaan. On olemassa ihmisiä, jotka löytävät kaikista suunnitelmista ongelmia ja kertovat ne kovaan ääneen. Mutta ei kukaan niitä kehtaa sanoa tai välttämättä edes ajattele, jos asia on jo tapahtumassa. Itse olin saanut jo kaikki (kolme) lastani sinun ikäisenä. Sen jälkeen vasta opiskelin ja hankin oman alan töitä. Hyvin meni ja, vaikka järjestys ehkä joillekin oli väärä, mulle juuri oikea.

Yritän olla välittämättä kuinka "kannustava" äiti on.

Olisin toinen joka saisi kaveriporukassamme lapsen ja ystäväni ovat enemmän kuin innoissaan suunnitelmista. Ja se juuri, että aina kerkeää opiskella uusia ammatteja mutta lapsia ei voi saada ikuisesti.

ap

Vierailija kirjoitti:

Olin 32 kun sain ensimmäisen. Ja nyt mietin, että toivottavasti pojat haluaisivat omat lapsensa nuorena, jotta ehtisin vähän aikaa edes olla reipas mummo ennen kuin ikä alkaa liikaa painaa.

Minulla sama. Haluaisin olla mummo 40-50 vuotiaana että jaksaisin puuhailla kaikkea heidän kanssa. Siksi nuorena äidiksi on unelmanikin.

ap

Nämä alhaisen syntyvyyden höpöttäjät voi jättää omaan arvoonsa, ei maailma juuri sinun lastasi kaipaa siinä mielessä, omahan on asiasia, mutta yksilön kannalta teko on pahin mitä voit ilmasto mielessä tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on todella vaativa otus. Kun lasta lähtee yrittämään, pitää sitoutua siihen, että se oma lapsi saattaa olla neuroepätyypillinen tai sille saattaa tulla kehityksen häiriöitä. Pitää olla valmis laittamaan lapsi kaiken edelle. Ei kiitos!

Tiedän ja olen siihen valmistautunutkin. Lapsi on aina ensimmäinen prioriteetti. 

ap

Sain kaksoset 20-vuotiaana. Olimme olleet miehen kanssa yhdessä 14-vuotiaasta asti, joten lapsi oli ihan "tehty", eikä mikään vahinko. Asuimme kämäsessä kerrostalossa ja mies kävi töissä. Kaksosten eka vauva vuosi oli JÄRKYTTÄVÄ, itki ja huusi 24/7 ja pää meinas seota. Kuitenkin ekan vuoden jälkeen kaikki oli jo hyvin ja nukkuivat melkein kokonaisia öitä jo. Sit oltiin säästetty hyvin, ostettiin ok.talo ja mä menin ammattikorkeeseen. 

Nyt kaksoset on lähestymässä teini-ikää ja meillä menee hyvin :) 

Nuoret äidit on parhaita!

Vierailija kirjoitti:

Sain kaksoset 20-vuotiaana. Olimme olleet miehen kanssa yhdessä 14-vuotiaasta asti, joten lapsi oli ihan "tehty", eikä mikään vahinko. Asuimme kämäsessä kerrostalossa ja mies kävi töissä. Kaksosten eka vauva vuosi oli JÄRKYTTÄVÄ, itki ja huusi 24/7 ja pää meinas seota. Kuitenkin ekan vuoden jälkeen kaikki oli jo hyvin ja nukkuivat melkein kokonaisia öitä jo. Sit oltiin säästetty hyvin, ostettiin ok.talo ja mä menin ammattikorkeeseen. 

Nyt kaksoset on lähestymässä teini-ikää ja meillä menee hyvin :) 

Nuoret äidit on parhaita!

Minä sain esikoisen 37-vuotiaana ja mielestäni se oli hyvä ikä. Kuopuksen sain 41-vuotiaana.

Alle 30-vuotias on aivan liian nuori.

N52

Älä nyt hyvä ihminen äitisi kanssa suunnittele lapsen hankkimista. Kannattaa itsenäistyä siitä lapsuuden perheestä. Sinä olet aikuinen etkä tarvitse äitisi lupaa lisääntymiseen.

Vierailija kirjoitti:

Minusta 30v. olis ihan ok tulla ensimmäistä kertaa raskaaksi. Olis kerennyt viettää rauhassa vapaata elämää, sillä lapsen jälkeen saat unohtaa itsesi, jos et kokonaan niin lapsi tarvitsee sinua siitä eteenpäin ainakin n.20v. ja kyllä jos välittävä ja vastuullinen olet, niin olis hyvä ottaa oma lapsi huomioon vanhempanakin:)

Jaa. Taas näitä, joiden mielestä se lapsi on vauva/taapero sen 20v.

Toki lapsi vaatii aikaa ja rahaa, mutta ei nyt ihan noin. Esimerkiksi kun oma koululaiseni on kavereillaan, niin en nökötä ovella odottamassa, vaan teen kyllä ihan omia juttuja. Että sikäli ei kyllä tarvitse itseään unohtaa.

Toki seuraavassa kommenttissa se itsensä muistaminen tarkoittaakin reppureissaamista maailman ympäri tms, jotta saadaan varmasti perille kuinka lapsen saatua koko oma elämä on nyt unohdettava jne. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain kaksoset 20-vuotiaana. Olimme olleet miehen kanssa yhdessä 14-vuotiaasta asti, joten lapsi oli ihan "tehty", eikä mikään vahinko. Asuimme kämäsessä kerrostalossa ja mies kävi töissä. Kaksosten eka vauva vuosi oli JÄRKYTTÄVÄ, itki ja huusi 24/7 ja pää meinas seota. Kuitenkin ekan vuoden jälkeen kaikki oli jo hyvin ja nukkuivat melkein kokonaisia öitä jo. Sit oltiin säästetty hyvin, ostettiin ok.talo ja mä menin ammattikorkeeseen. 

Nyt kaksoset on lähestymässä teini-ikää ja meillä menee hyvin :) 

Nuoret äidit on parhaita!

Minä sain esikoisen 37-vuotiaana ja mielestäni se oli hyvä ikä. Kuopuksen sain 41-vuotiaana.

Alle 30-vuotias on aivan liian nuori.

N52

Oot 52-vuotias kun sun kuopus on vasta 11-vuotias..

Mun äiti oli tuolloin jo mun kahden lapsen mummo.. No toivotaan että sun lapset saa nuorena lapsia että pääset näkeenkin joskus sun lapsenlapsias.

Ja sä et oo yhtään sen "parempi" kun oot saanu noin vanhana lapset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs sitten jos teille tulee ero?

Kun tulee ero.

Olin 21 ja 22. Toisen odotusaikana jäin leskeksi. Onneksi oli vakaa perusta ja tukiverkosto. 

Milloinkahan se ero tulee?  Näin 23 aviovuoden jälkeen ja lapsi kohta aikuinen hänkin.  Leskeys ja ero eivät ole yleisesti odotettavissa kaikilla.

Ja vaikka tulisi ero, niin siitäkin on moni selvinnyt. Nuokin menee niin kristallipallo-puolelle, että jättääkö sitten oikeasti asioita elämässä tekemättä, kun mielessä "entä jos..." -ajatus.

Minä olin 27v kun aloimme yrittää lasta, 30v kun lapsi syntyi.

Sinulla ja miehelläsi on hyvä tilanne lapselle, alkakaa vain yrittää, ja piut paut äidillesi! Jos hän on yhtään normaali ihminen, niin eiköhän hän asialle lämpene alkukauhistelun jälkeen.

Omakin äitini muuten oli sitä mieltä, älkää nyt vielä, ei kai vielä! Hänellä se johtui nähdäkseni ylikorostuneesta pelosta. Ei olisi jaksanut alkaa stressata lapsenlapsista (kätkytkuolemat ja mitä mielikuvituksellisimmat tapaturmat).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin 32 kun sain ensimmäisen. Ja nyt mietin, että toivottavasti pojat haluaisivat omat lapsensa nuorena, jotta ehtisin vähän aikaa edes olla reipas mummo ennen kuin ikä alkaa liikaa painaa.

Minulla sama. Haluaisin olla mummo 40-50 vuotiaana että jaksaisin puuhailla kaikkea heidän kanssa. Siksi nuorena äidiksi on unelmanikin.

ap

Unelmia on hyvä olla ja elämä jakaa ne kortit jotka on jakaakseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että kun kiehuttaa kun nään että jonkun äiti kyseenalaistaa elämän valintoja...

Nimittäin itse sain esikoisen 19-vuotiaana, justiinsa lukiosta valmistuneena. Äiti ei auttanut lapsen hoidossa ja potki pihalle (olisin muutenkin muuttanut valmistumisen jälkeen). No, lapseni isän kanssa parin vuoden päästä rakennettiin omakotitalo ja molemmilla koulutukset ja vakkari duunit vaikka saatiin lapsi nuorena.

Äitiini en oo ollut yhteydessä 20 vuoteen. Hyvin menee, ei lapsen saanti muuttanut oikeastaan mitään meidän elämässä. Ennemmin paransi.

Joten yritystä kehiin <3

Kukaan ei ole niin saatanallisen syyllistävä kuin toinen äiti toiselle. 

Äiti-yhteisö vaikuttaa ahdistavalta

No ihan puppua tuo on. Jep, vanhemmat useimmiten rakastavat lapsiaan mutta ei se mitään magiaa ole. Samaa aivokemiaa kuin muukin rakkaus.

Aina on hyvä aika saada lapsi ja aina on huono aika saada lapsi. Ei ole olemassa mitään oikeaa hetkeä. Jos haluaa lapsen kannattaa sitä mielestäni lähteä yrittämään sillä se ei ole niin yksinkertaista että kerran heilutetaan peittoa ja 9kk päästä ollaan synnärillä. Siihen voi mennä kauan ja matkalle voi sattua keskenmenoja ja muita kipeitä tapahtumia. Sen takia kun puoliso on oikea selviätte kyllä näistä yhdessä. Ei kannata vertailla muiden tilanteisiin vaan miettiä mitä itse haluaa.