Lue keskustelun säännöt.
Ahdistaa niin paljon, että olen seonnut. Myyn huonekalujani ja teen kuolinsiivousta.
16.02.2024 |
Itseviha on niin jäätävä ettei pysty elämään. Siivoan kaappeja, myyn huonekalujani. En nuku, en käy missään. Olen niin helvetin ahdistunut.
Onneksi on rauhoittavia. En muista koskaan olleeni näin huonona ja umpikujassa. Tuntuu, että kaikille on parempi jos minua ei enää ole.
Kommentit (48)
Vierailija kirjoitti:
Voimia ap:lle! Kriisipuhelimeen voi soittaa 24/7. Numero on 09 2525 0111.
https://mieli.fi/tukea-ja-apua/kriisipuhelin/
Hyvä, että kirjoitit tänne, se voi olla myös tapa purkaa pahaa oloa. Myös puhuminen jollekulle, joka ei tuomitse, on hyvä askel. Kriisipuhelimessa sinua ei tuomita.
Ei kuuluisi tuomita kenenkään yhtään missään mutta kaikki eivät ole soveltuvia työhönsä kuitenkaan ja saattavat olla hyvin vähätteleviä tai jopa ilkeitä. Minulla ei ole valitettavasti kokemuksia yllä olevasta toiminnasta kuitenkaan antaa. Hyvä vinkki joka tapauksessa. Joskus vain tunteminen sekä sanoittaminen riittää. Tämäkin tapa on hyvä jos se itsestä siltä tuntuu. Sivu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tekisi mieli vain huutaa. Kun en tiedä mitä tehdä. Haluaisin juosta ulos ja paeta jonnekin. Enkä edes tiedä mitä pakenisin. Sattuu vain niin paljon, etten tiedä miten päin olen. On pelottavaa elää itsensä kanssa. En hallitse enää lainkaan, olen todella impulsiivinen. Enkä nyt kaipaa mitään diagnooseja.
Ihmiset vain latelevat niitä tietämättä edes ihmisen elämästä juuri mitään. Haluavat olla oikeassa, kahlita, lokeroida. Että mä inhoan tätä elämää, itseäni ja tätä kaikkea. En käsitä mikä on. En kestä tätä kaikkea vain. Ap
Ymmärrän sinua. Oletko yrittänyt keskustella ihmisten kanssa täysin avoimesti itsestäsi? Kuunnellaanko sinua?
Onko aloittaja kuulolla? Onko kaikki sinulla hyvin siellä?
Vierailija kirjoitti:
Muistathan että kaikki sinun tunteesi ovat sallittuja. Sinulla on niihin kaikkiin oikeus. Olet rohkea kun sanot ääneen miltä sinusta tuntuu. Seuraan ketjua ja voin vastata sinulle. Jos sinulle tulee hätä niin menehän lääkäriin tai soitat 112. Sinä et ole yksin vaikka sinusta tuntuisikin siltä. Sinä riität.
Ja sitten, muistetaan että kaikki on toksisten rakenteiden, hierarkian ja kapitalismin syytä!!
Mene ABC:lle kahville ja katsele ihmisiä. Voit vaikka alkaa jutella muille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus kuulkaa on niinkin ettei auta lepo eikä kotoa lähteminen jos tunteet ovat ottaneet vallan. Tilanne on eskaloitunut ja se on hoidettava maaliin saakka. Mutta missä on maali?
Lapsetkin saavat ajoittain raivareita ja saattavat jopa satuttaa toisia tai itseänsä vahingossakin joten tarkkana on oltava.
Lasten annetaan yleisesti tuntea sekä sanoittaa. Saisivatko aikuisetkin luvan ilman että heistä tehdään pahoja ihmisiä? Aikuisetkin saattavat joskus tuntea hyvin voimakkaasti. Sen kuuluu olla sallittua!
Ei kannata koskaan ostaa kuolinvuodetta, vaikka niitä saisi jostakin halvalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tunne tilannettasi ap, mutta ymmärrän tuon tunnetilan jossain määrin. Omalla kohdalla useat epäonnistumiset tai panostukset asihoihin, jotka ovat lopulta eivät johtaneet mihinkään pysyvään ovat saanet minut turhautumaan. Motivaation hakeminen takaisin on vaikeaa. Silti jos on umpikujassa luovuttaminen ei ole mikään ratkaisu. Umpikujassa kannattaa vaan tarttua jostain kiinni ja aloittaa alusta. Askel askeleelta on vaan mentävä. Suuret tavoitteet koostuvat kuitenkin pienistä askelista ja se ensimmäinen on vain otettava. Katkeruus, itsesääli ja viha ovat tunteita, joillle ei kannata antaa valtaa vaikka kuinka kokisi sen oikeutetuksi. Lopulta katkeruus, itsesääli ja viha syövät vain minua itseäni ja jos jään negatiivisuuden kierteeseen, sen pääse eteepäin. On annettava vaan anteeksi itselle ja muille ja sitten otettava sen ensimmäinen askel. Esimerkiksi omalla kohdalla huomaan, että motivaatio alkaa syntyä vasta tekemisen kautta. Jos jään tuntemuksien kanssa painimaan tekemättä oikeita asioita, niin silloin sitä helposti miettii kaiken loppumista tai jopa itsetuhoiset ajatuket voivat nousta pintaan jos valitsee pitäytyä umpikujassaan. Kannattaa vaan nousta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tekisi mieli vain huutaa. Kun en tiedä mitä tehdä. Haluaisin juosta ulos ja paeta jonnekin. Enkä edes tiedä mitä pakenisin. Sattuu vain niin paljon, etten tiedä miten päin olen. On pelottavaa elää itsensä kanssa. En hallitse enää lainkaan, olen todella impulsiivinen. Enkä nyt kaipaa mitään diagnooseja.
Ihmiset vain latelevat niitä tietämättä edes ihmisen elämästä juuri mitään. Haluavat olla oikeassa, kahlita, lokeroida. Että mä inhoan tätä elämää, itseäni ja tätä kaikkea. En käsitä mikä on. En kestä tätä kaikkea vain. Ap
Olet ilmeiseti kaikki päivät yksin. Se ei kaikille luonteille sovi, siinähän sekoaa. Ensimmäiseksi soitat kirkon diakonille käyt keskustelemassa, kerrot olotilasi( ei tarvitse kuulua kirkkoon).. Sinun on päästävä terapiaan . ,Yksin et tuosta selviä.
Olen selvinnyt yksin. Miten? Matkaamalla läpi synkän metsän. Miksi yksin? Koska ei ketään kiinnostanut mukaani lähteä. Pyysitkö itse sillä pitää olla oma-aloitteinen eikä aina vain odottaa että joku tarjoaa sitä apua. Pyysin mutta sain osakseni vain vähättelyä ja toteamuksen että no voi, kyllä sinä pärjäät. Sinä olet vahva ihminen. Mieti mistä kaikesta olet jo selvinnyt aiemmin! Toden totta. No, sitten minä kiitän ja lähden matkaamaan. Lupasin vielä ilmoittaa jos tapaan matkallani mielenkiintoisia asioita. Tottakai.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aloita siitä, että kohtelet muita ihmisiä hyvin. Saat hyvää, kun teet hyvää.
Bullshit. Hymy jonka lahjoitat maailmalle ei todellakaan palaa ikinä luoksesi. Ja ap, i feel you. Just eilen kerroin jossain ketjussa hoksanneeni kesken lenkin miksi se opettajanainen otti vaan ja katosi sipoonkorpeen.
Mun kaveri teki noin.
Esim vaatehuoneessa sillä oli sitten lähes tyhjää. Yhdellä hyllyllä muutama vaate.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Missä ovat myynnissä?
Kotona. Tule hakemaan. Saat kantaa itse ulos.
Rauhoittava auttoi ja nukahdin.
Olettepa kohteliaita.
Minulle kai ikävintä on se, että olen oikeasti tuhonnut elämäni koska en ole osannut elää itseni kanssa. Talous on täysin solmussa nykyään, laskut maksamatta. Oma terveys, fyysinenkin mennyt pahaksi ja pitäisi käydä kokeissa. Ihmissuhteet jne. Työpaikat. Olen kyllä hyvä tekijä mutta uuvun sitten aina ja lähden lätkimään. En jotenkin pärjää tässä elämässä ja olen liian herkkä. Pelotan myös itseäni impulsiivisuudella ja addiktiotaipumuksella. Kuin en pystyisi hallitsemaan itseäni.
Olen vähän kuin eläin, joka räyhää ja on seonnut. Lopetuspiikki olisi tarpeen. Tuntuu vain siltä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vihaan vain. Liian moniulotteista kertoa ymmärrettävästi. Inhoan tätä uhriutumista ja sekavia tunteitani. En siedä olla itseni kanssa, häpeä on niin valtava. Häpeä kai juontaa riittämättömyydestä ja typeryydestäni. Ei ole yksinkertaisesta kertoa mutta halveksun elämääni ja koen ettei minun kuulu olla täällä. Minussa kaikki huutaa, että on lähdettävä. Olen suistunut ajat sitten eikä helpotusta ole enää näkyvillä. Haluan tuhota itseni lopullisesti, niin syvää inho on. Ap
Ymmärrän tunteesi, samoja myös itsellä.
Mutta mitä ajattelisit, jos kuulisit, että jollakulla toisella olisi aivan samanlainen elämäntarina ja häpeä? Varmaan tuntisit myötätuntoa häntä kohtaan. Ihailisit, kuinka paljon hän on kaikesta huolimatta saanut aikaan. Haluaisit kannustaa häntä kokeilemaan vielä elämää.
Ihminen on julmin itselleen.
Vierailija kirjoitti:
Elämä ei ole kaikkia varten.
Elämä juuri ON kaikkia varten. Kaikki ovat tänne yhtä tervetulleita. Jokainen, itsenään.
Sä tarviit rahoittavien lisäksi nukuttavia. Toi unettomuus on se syy, miksi voit huonosti