Voin henkisesti huonosti surmatun 4-vuotiaan vuoksi
Tämä tapaus menee pahasti ihon alle. En ole voinut välttyä uutisotsikoilta. Uusimpia juttuja en enää lue, mutta valitettavasti osui silmiin mm.tekotapa. Sattuu. Itkettää. Tapaus tulee ajatuksiin vähän väliä. Vääryys on niin suuri. En oikein tiedä, miten pääsisin tunteesta yli. En ole varsinaisesti uskovainen, mutta olen rukoillut. Kynttilän sytytin pientä ajatellen. 😥😭💔
Kommentit (522)
Samoin on mennyt kuin ap:llä.
Lapsiparka, mitä kärsimystä hän on joutunut kestämään.
Sama. Heräsin viideltä ja aloin miettimään tuota kauhua, enkä saanut enää unta. Saa kyllä vihan ja avuttomuuden tunteen pintaan. Tulee mieleen alkaa tukiperheeksi, jos sijoitusperheeksi ryhtyminen vaatisi töistä pois jäämistä...
Suomessa tapahtuu paljon pahempiakin asioita joka päivä. Mm lasten hyväksikäyttöä, lapsikauppaa, lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa jne. Se asia on hyvä tiedostaa. Mutta niihin ei kannata jäädä vellomaan eikä sitä tuskaa kannata ottaa omille harteilleen.
Se mitä ihminen voi tehdä on lisätä hyvää tähän maailmaan omalla toiminnalla.
Jos te annatte sen asian mennä itseenne ja tulette vihaiseksi, se pahuus on tehnyt tehtävänsä.
Toimikaa itse hyvän asialla. Jos te näette lapsen kadulla kenellä ei näytä asiat olevan hyvin, puhukaa sille.
Niinpä. Fakta on se, että joka päivä tässä maailmassa lapset kokevat aivan kammottavia tekoja ja kuolemia.
Onko joku oma trauma hoitamatta, jos järkyttää ihan hirveästi? Surullista tuo on ja kauheaa, toki.
Samoin, itkettää.En jaksa lukea enempää. Miten julmaa ............
Meillä on huutava pula välittävistä aikuisista. Tuolla on tavaton määrä lapsia ja nuoria, jotka odottaa tukiperhettä, -henkilöä, jne...Mitä hittoa ap sinä olet tekemässä aikuisena? Suret omaa pahaa oloasi? Ja nyt toivot meiltä muilta empatiaa itsellesi? Jaat sydämen somee ja olet ostanut omatuntosi puhtaaksi?
Vierailija kirjoitti:
Suomessa tapahtuu paljon pahempiakin asioita joka päivä. Mm lasten hyväksikäyttöä, lapsikauppaa, lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa jne. Se asia on hyvä tiedostaa. Mutta niihin ei kannata jäädä vellomaan eikä sitä tuskaa kannata ottaa omille harteilleen.
Se mitä ihminen voi tehdä on lisätä hyvää tähän maailmaan omalla toiminnalla.
Jos te annatte sen asian mennä itseenne ja tulette vihaiseksi, se pahuus on tehnyt tehtävänsä.
Toimikaa itse hyvän asialla. Jos te näette lapsen kadulla kenellä ei näytä asiat olevan hyvin, puhukaa sille.
Näyttää pedarille jos alkaa kadulla juttelemaan vieraalle lapselle.
Vierailija kirjoitti:
Sama. Heräsin viideltä ja aloin miettimään tuota kauhua, enkä saanut enää unta. Saa kyllä vihan ja avuttomuuden tunteen pintaan. Tulee mieleen alkaa tukiperheeksi, jos sijoitusperheeksi ryhtyminen vaatisi töistä pois jäämistä...
Et sä mitään ala.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa tapahtuu paljon pahempiakin asioita joka päivä. Mm lasten hyväksikäyttöä, lapsikauppaa, lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa jne. Se asia on hyvä tiedostaa. Mutta niihin ei kannata jäädä vellomaan eikä sitä tuskaa kannata ottaa omille harteilleen.
Se mitä ihminen voi tehdä on lisätä hyvää tähän maailmaan omalla toiminnalla.
Jos te annatte sen asian mennä itseenne ja tulette vihaiseksi, se pahuus on tehnyt tehtävänsä.
Toimikaa itse hyvän asialla. Jos te näette lapsen kadulla kenellä ei näytä asiat olevan hyvin, puhukaa sille.
Anteeksi mutta mikä on pahempaa kuin nelivuotiaan hengen riistäminen kiduttaen??

Sijaisperheen vanhemmat voivat käydä normaalisti töissä kodin ulkopuolella. Meillä sijoituslapset ovat kumpikin jo kouluikäisiä.
Kun vellotte siinä kauhussa niin teidän olisi hyvä tietää tosiasioita ihmisen kehon ja psyykeen toiminnasta.
Pojalle on tullut opioidivyöry, joka poistaa kivuntunteen. Kipu olisi alkanut vasta, jos elämä olisi jatkunut ja olisi pitänyt parantua vammoista. Samaten mieli on mennyt jäätymistilaan, jolloin mieli poistuu ja ihminen joko saa täyden black outin tapahtumista eikä muista tapahtumia tai siirtyy seuraamaan niitä kehonsa ulkopuolelta turtana.
Toki tuo kuolema on turha ja surullinen ja lapsen elämä katkaistiin törkeällä tavalla. Ihmistä ei kuitenkaan pysty kauhean hyvin kiduttamaan niin, että hän olisi tapahtumissa läsnä samassa tietoisuuden tilassa kuin te surijat ja myös kipureaktio on eri kuin normaalitilassa. Onneksi.
Yli 10000 lasta kuolee päivittäin nälkään ja te surette yhtä. Ei järki päätä pakota.
Missä åidin kuva ? Entä isä miten reageeraa. Ei saisi piilotella kuvia kun on näin vakavasta asiasta kysymys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa tapahtuu paljon pahempiakin asioita joka päivä. Mm lasten hyväksikäyttöä, lapsikauppaa, lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa jne. Se asia on hyvä tiedostaa. Mutta niihin ei kannata jäädä vellomaan eikä sitä tuskaa kannata ottaa omille harteilleen.
Se mitä ihminen voi tehdä on lisätä hyvää tähän maailmaan omalla toiminnalla.
Jos te annatte sen asian mennä itseenne ja tulette vihaiseksi, se pahuus on tehnyt tehtävänsä.
Toimikaa itse hyvän asialla. Jos te näette lapsen kadulla kenellä ei näytä asiat olevan hyvin, puhukaa sille.
Anteeksi mutta mikä on pahempaa kuin nelivuotiaan hengen riistäminen kiduttaen??
Se, että kidutettu nelivuotias jää henkiin. Tuskan määrä loppui kuolemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa tapahtuu paljon pahempiakin asioita joka päivä. Mm lasten hyväksikäyttöä, lapsikauppaa, lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa jne. Se asia on hyvä tiedostaa. Mutta niihin ei kannata jäädä vellomaan eikä sitä tuskaa kannata ottaa omille harteilleen.
Se mitä ihminen voi tehdä on lisätä hyvää tähän maailmaan omalla toiminnalla.
Jos te annatte sen asian mennä itseenne ja tulette vihaiseksi, se pahuus on tehnyt tehtävänsä.
Toimikaa itse hyvän asialla. Jos te näette lapsen kadulla kenellä ei näytä asiat olevan hyvin, puhukaa sille.
Anteeksi mutta mikä on pahempaa kuin nelivuotiaan hengen riistäminen kiduttaen??
Pitkäaikainen seksuaalinen hyväksikäyttö, joka aiheuttaa henkisiä ja ruumiillisia vammoja, mutta lapsi jää kuitenkin henkiin?
Vierailija kirjoitti:
Suomessa tapahtuu paljon pahempiakin asioita joka päivä. Mm lasten hyväksikäyttöä, lapsikauppaa, lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa jne. Se asia on hyvä tiedostaa. Mutta niihin ei kannata jäädä vellomaan eikä sitä tuskaa kannata ottaa omille harteilleen.
Se mitä ihminen voi tehdä on lisätä hyvää tähän maailmaan omalla toiminnalla.
Jos te annatte sen asian mennä itseenne ja tulette vihaiseksi, se pahuus on tehnyt tehtävänsä.
Toimikaa itse hyvän asialla. Jos te näette lapsen kadulla kenellä ei näytä asiat olevan hyvin, puhukaa sille.
Esille tulevat tapaukset on vain jäävuorenhuippu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa tapahtuu paljon pahempiakin asioita joka päivä. Mm lasten hyväksikäyttöä, lapsikauppaa, lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa jne. Se asia on hyvä tiedostaa. Mutta niihin ei kannata jäädä vellomaan eikä sitä tuskaa kannata ottaa omille harteilleen.
Se mitä ihminen voi tehdä on lisätä hyvää tähän maailmaan omalla toiminnalla.
Jos te annatte sen asian mennä itseenne ja tulette vihaiseksi, se pahuus on tehnyt tehtävänsä.
Toimikaa itse hyvän asialla. Jos te näette lapsen kadulla kenellä ei näytä asiat olevan hyvin, puhukaa sille.
Anteeksi mutta mikä on pahempaa kuin nelivuotiaan hengen riistäminen kiduttaen??
Se, että joutuu elämään elämäsä loppuun asti haavoitettuna henkisesti ja fyysisesti.
En kestä. Olen itsekin ajatellut tätä poikaa, pientä poikaparkaa.. olen itse pienen, iloisen, hyvinvoivan pojan isä.. tuntuu niin kamalalta, eikö kukaan voinut tätä pientä auttaa.. kauhea tuo ihminen, joka teki tuon teon, ansaitsisi samanlaisen kohtelun.
Halataan koko maailmaa ja täällä tapahtuu näin kauheita , miten kukaan ei puutunnut . Voi pientä poloista mitä sai kokea.