Miksi jotkut ajattelee, että se on aina miehessä vika jos nainen ei saa orgasmia?
Mun mielestä kummallinen ajattelutapa joillakin. Ei hyväksytä sitä, että vika voi olla myös naisessa. Ei se voi olla vain miehestä kiinni laukeaako nainen. Luulisi aikuisten ihmisten nykypäivänä tietävän, että naisen orgasmi ei ole niin yksinkertainen asia. Monella naisella ongelmia saada orgasmia ja se on ihan fakta.
Itse olen saanut yhden miehen kanssa kolme kertaa orgasmin kun mies pani takaapäin ja itse hieroin klitorista. On ollut useampi mies ja hyvät taidot ollut monella. Kyllä se vika on silloin mussa, ei näissä miehissä.
Vika on siinä, että mä jotenkin jännitän toisen seuraa vaikka nautinkin paljon ja olen ollut monesti lähellä laukeamista. En vain pääse sen rajan yli. Yksin ollessa laukean kuitenkin helposti. Nautin kuitenkin vakipanon antamasta suuseksistä, sormettamisesta ja itse yhdynnästä. Himoitsen miestä ja haluan seksiä hänen kanssaan. En mä todellakaan suostuisi seksiin kenenkään kanssa jos en siitä nauttisi vaikka en orgasmia saakaan.
Mulla ei ole mitään traumoja enkä tarvitse mitään terapiaa. Ei tämä ole mulle mikään ongelma. Vakipano on tehnyt paljon sen eteen, että laukeaisin. Ei voi miestä yrityksen puutteesta syyttää. Seuraavaksi pitää koittaa josko laukeaisin lelun avulla kun mies on vieressä.
En vain voi käsittää, että miksi joillekin tuntuu olevan kamala ongelma, että kaikki naiset ei saa orgasmia toisen ihmisen seurassa. En myöskään käsitä sitä, että miten nämä jotkut ei usko, että silti voi nauttia seksistä ja haluta sitä. En käsitä myöskään sitä, että tällä palstalla tyrmätään naisten omat kokemukset, tunteet ja tuntemukset eikä uskota niitä.
Tulee tunne, että mä en saisi edes harrastaa seksiä joidenkin mielestä kun en kerran saa orgasmia miehen kanssa.
Kommentit (242)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sikäli minusta on naurettavaa väittää että se on naisen omista korvien välistä kiinni, kiihottuuko vai ei. Ei yksikään nainen kiihotu aivan vääränlaisen miehen kanssa, että bullshit.
No kyllä se nyt vain on korvien välistä kiinni laukeaako vai ei. Kyllä mä kiihotun ja paljon, mutta en vain saa lauettua miesten seurassa. Yksin laukean helposti. Jos en kiihottuisi, niin en mä silloin seksiä harrastaisi.
Ap
Joo ihan kenen tahansa haisevan puistokemistin kanssa kiihotut 🤣
Oletko koittanut jollain laukaista jännitystä. Esim. juot pari lasia viiniä. Et mene suoraan sänkyyn makaamaan, vaan esim. menet suihkuun pitkäksi aikaa miehen kanssa, halailette ja hyväilette toisianne. Jos se on se tietty tilanne, mikä tuo jännityksen, voisi rikkoa kaavaa. Panette jonkun aikaa, ja jatkatte välillä esileikillä. Tällöin ei ole tiettyä aikaikkunaa ennen miehen laukeamista, jolloin sinun pitäisi saada orgasmi, vaan saat välillä tilaisuuden rentoutua.

Vieläkö sinä vain jankkaat että muka itse tietäisit omat tuntemuksesi? Ehei! Se on aina miehen vika jos nainen, sinä mukaan lukien, ei saa orgasmia. Esimerkiksi jos sinä sekstaisit panopapan, pohjolan mahtiorhin ja mankelipillujen maestron, kanssa, niin saisit nelinkertaisen tuplamankeliorkun puolellatoista kierteellä joka ikinen k
Mutta Pappa ei saa enää vaimon pillua valumaan kiimaliemiään. Ei vaikka mitä tekisi. Semmonen vässykkä ja piilohomo kyseessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sikäli minusta on naurettavaa väittää että se on naisen omista korvien välistä kiinni, kiihottuuko vai ei. Ei yksikään nainen kiihotu aivan vääränlaisen miehen kanssa, että bullshit.
No kyllä se nyt vain on korvien välistä kiinni laukeaako vai ei. Kyllä mä kiihotun ja paljon, mutta en vain saa lauettua miesten seurassa. Yksin laukean helposti. Jos en kiihottuisi, niin en mä silloin seksiä harrastaisi.
Ap
Joo ihan kenen tahansa haisevan puistokemistin kanssa kiihotut 🤣
Onko sulla joku aivovamma vai miksi suollat tuollaista sontaa? Missä mä kirjoitin kiihottuvani kenestä tahansa?? Mä kirjoitin nyt niistä mua kiinnostavista miehistä joiden kanssa mulla on ollut seksiä ja vakipanosta joka todellakin saa mut kiihottumaan. Mä kiihotun tästä miehestä jo sillä, että ajattelen häntä ja meidän seksiä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Oletko koittanut jollain laukaista jännitystä. Esim. juot pari lasia viiniä. Et mene suoraan sänkyyn makaamaan, vaan esim. menet suihkuun pitkäksi aikaa miehen kanssa, halailette ja hyväilette toisianne. Jos se on se tietty tilanne, mikä tuo jännityksen, voisi rikkoa kaavaa. Panette jonkun aikaa, ja jatkatte välillä esileikillä. Tällöin ei ole tiettyä aikaikkunaa ennen miehen laukeamista, jolloin sinun pitäisi saada orgasmi, vaan saat välillä tilaisuuden rentoutua.
Mä en nyt kysellyt mitään vinkkejä. Anteeksi nyt vain.
Ap
Mutta Pappa ei saa enää vaimon pillua valumaan kiimaliemiään. Ei vaikka mitä tekisi. Semmonen vässykkä ja piilohomo kyseessä.
Modeko täällä kirjoittelee, kun en saa koskaan tämän jonnen tekstiä lainattua?? Ennenkin yrittänyt ja aina tulee tyhjä ruutu. Muiden tekstejä kuitenkin. Ihme juttu??
No oli kuka hyvänsä, niin tuo katkera samaa toistava jonne ei tiedä paskan vertaan meidän seksistä. Tietää just sen vähän mitä tänne kirjoittanut. Säälittävä tapaus, ei ole tainnut pillua nähnytkään pitkään aikaan.
Onhan se yksi osa totuutta, tai ainakin se toinen puoki kolikkoa, kun asiaa tarkastelee rehdisti.
Totta myös se, 95 prosenttia naisista saa orgasmin masturboidessaan. Vain seitsemän prosenttia saa ensimmäisellä kerralla orgasmin, kun he harrastavat seksiä miehen kanssa. Se on kauheaa!
Siksi miehille on opas, kun jotka harrastavat seksiä naisten kanssa. Sen pitäisi kattaa kaikki esileikistä siihen, kun juttelet kumppanisi kanssa mieltymyksistäsi. Kannattaa katsoa kolikkoon..;)
Jos AP laukeaa yksikseen, niin mikset kerro sille vakipanollesi että tekee sulle samoin? Vai onko tas joku selitys ettei käy...no kärsi sitten.
Totuushan on, että suuri osa miehstä seksiää on itsekkäitä, jotka vis veisaavat naisen nautinnosta, kunhan tse pääsevät panolle.
itse ovat täällä krjoitelleet ettevät välitä. Miehet evät myöskään ota selvää mistä suurin osa naissta nauttii.
999

Ja mihin perustat tämän totuuden? En ole yhtäkään itsekästä miestä vielä saanut sänkyyni, ja miehiä mulla on ollut jo useita kymmeniä. Ehkä mulla on vain käynyt hyvä tuuri, toisin kuin sulla.
Vierailija kirjoitti:
Onhan se yksi osa totuutta, tai ainakin se toinen puoki kolikkoa, kun asiaa tarkastelee rehdisti.
Totta myös se, 95 prosenttia naisista saa orgasmin masturboidessaan. Vain seitsemän prosenttia saa ensimmäisellä kerralla orgasmin, kun he harrastavat seksiä miehen kanssa. Se on kauheaa!
Vaimoni on siten kuulunut siihen 5% joka ei ole saanut orgasmia masturboidessa. Kuulunut myös siihen 7% joka on saanut ensimmäisellä kerran harrastaessaan minun kanssani. Tosin ei ollut hänelle eka kerta seksiä. Sitä en tiedä saiko silloin, luultavasti ei. Hänen orgasminsa olleet minusta riippuvaisia, mutta vastaavasti on saanut koko ikänsä aina niin usein kuin halunnut.
Arvoisa kh, tässä pari lainausta viesteistäsi tässä ketjussa. Huomaatko niissä mitään ristiriitaa?
"Kiitos sulle tuntematon nainen! Mulla kyllä onkin sellainen mies, ollut jo kauan, hän on aivan paras koskaan. Puhunkin niiden naisten puolesta, joilla näin ei ole. On niin kaameeta lukea täällä niitä naisten tarinoita, joiden miehet vähät välittävät heidän nautinnoistaan."
"Täällä jokainen puhuu omasta puolestaan, ja minä olen sitä mieltä, että jos nainen haluaa sitä klitorista koskettavan vaikka yhdynnänkin aikana, miksei voi niin tehdä?"
Voisitko jatkossa ihan oikeasti puhua vain omasta puolestasi, etkä muiden suilla? Uskon, että tämä palsta olisi silloin paljon parempi paikka.
Vierailija kirjoitti:
No oli kuka hyvänsä, niin tuo katkera samaa toistava jonne ei tiedä paskan vertaan meidän seksistä. Tietää just sen vähän mitä tänne kirjoittanut. Säälittävä tapaus, ei ole tainnut pillua nähnytkään pitkään aikaan.
En ole tuo sun katkera-jonne-piilohomo-vässykkä, mutta kyllä me aika paljon ollaan vuosien varrella opittu tietämään teidän seksistä. Ja myös vaimosta esim ammatista lähtien...

Omastani aina puhunkin, kenes puolesta sinä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No oli kuka hyvänsä, niin tuo katkera samaa toistava jonne ei tiedä paskan vertaan meidän seksistä. Tietää just sen vähän mitä tänne kirjoittanut. Säälittävä tapaus, ei ole tainnut pillua nähnytkään pitkään aikaan.
En ole tuo sun katkera-jonne-piilohomo-vässykkä, mutta kyllä me aika paljon ollaan vuosien varrella opittu tietämään teidän seksistä. Ja myös vaimosta esim ammatista lähtien...
Haluaisin olla kärpäsenä katossa kun rouva panopappa saa selville minkälaista tekstiä herra panopappa on vuosien mittaan vaimostaan tänne suoltanut. Voi hyvinkin olla että käry käy joskus, ei niitä keikkaluonteisesti lastenkasvatusalalla työskenteleviä, eläkevuosien kynnyksellä olevia naisia ihan tuhatmäärin ole... Joku voi hyvinkin tunnistaa itsensä, tai työkaverinsa, tai serkkutyttönsä...
Luulen että siinä vaiheessa panopapan perheessä nostetaan kissa pöydälle, ja papalta lähtee läppäri takavarikkoon ja myös suurin uhoaminen puheista...
Vierailija kirjoitti:
Totuushan on, että suuri osa miehstä seksiää on itsekkäitä, jotka vis veisaavat naisen nautinnosta, kunhan tse pääsevät panolle.
itse ovat täällä krjoitelleet ettevät välitä. Miehet evät myöskään ota selvää mistä suurin osa naissta nauttii.
999
Miehet kyllä tekevät enemmän kuin naiset sitä, mistä toinen nauttii, kunhan saa tietää asiasta. Miten naiset ottavat miehen nautinnon huomioon? Pelkkä laukeaminen ei ole hyvää seksiä miehelle. Naisille jos kertoo toiveistaan, niitä ei kyllä toteuteta kovin usein. Useimmiten ne päätyvät sille listalle, mitä ikinä ei tehdä. Nainen määrää seksissä aina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä kuka keksinyt että naisen aivot ovat sukupuolielimet! Onko ne miehelläkin aivot? Ri . kullä ne on ihan ne genitaalit, ainakin mulla. Kun mies niitä kiihoittaa tulee kyllä orgasmi. Tosin miehen on oltava osaava.
Rakastan seksiä.
Fakta nyt vain on, ettei miehenkään kulli nouse, jos nainen ei kiihoita miestä. Sama se on toisinkin päin. Aivoista lähtee kaikki käskyt alakertaan, halusitte tai ette. Jos piuha on poikki tai pykii naisen aivojen ja pillun välillä, ei tule orgasmeja. Vaatii voimakkaammat impulssit aivoista.
Tuokin fakta riippuu vähän iästä. Ennen seisoi vaikka minkälaisten kuvatusten kanssa, mutta nykyään heijari jää herkästi puolittaiseksi, jos esim. naisen kroppa paljastuu vaatteiden alta kuvottavaksi (lihava, roikkurinnat tms.). Nuorempana tuli harrastettua rumien kanssa seksiä, koska itsetuntoni oli niin huono ja en hyvännäköisiä uskaltanut lähestyä. Itsevarmuuden kasvaessa naisten taso parani merkittävästi ja onkin ollut karua huomata, että enää niitä hyvännäköisiä ei ole edes vapaana. Itse olen pitänyt kroppani kunnossa, mutta ikäisteni naisten rasvamäärä on räjähtänyt.
No eihän se kalu seiso jos ei naista halua.
Seksi on kahden kimppa. Aika moni asia pitää olla kohdillaan että orgasmi on taattu.Kaikki ei sitä saa perus yhdynnästä. Joten toisin että ihmiset olisivat avoimia mieltymystensä suhteen,sillä orgasmi lähtee aivoista. Niin kauan kun aivot eivät ole kiihotus tilassa niin aika kuivilla ollaan.
Ei todellakaan ole. Et näemmä ymmärrä tätäkään naisista, eikä ilmeisesti miehistäkään. Pappa ei ole syttynyt kuin yhdestä naisesta, vaimosta. Muiden naisten tai tyttöjen kanssa suudematkin oli enemmän vai vähemmän yhtä tyhjän kanssa. Lukuisat on ne naiset, joiden vieressä tai kanssa olen ollut, joiden kanssa juttu luistanut, MUTTA ei ole välittynyt itselle mitään seksuaalisia tunteita, panetuksesta puhumattakaan. Naispuolisista työkavereista fantasioinutkin panoista, mutta vierellä ollessa ei alapäässä ole värähtänytkään. Sitä tuli nuorempana ihmeteltyä itsekin. Kun menee vaimon vierelle, niin pillu kiinnostaa heti ja suudelma saa uhä vieläkin aivosumua aikaan. Mitäpä sinä näistä tietäisit, et mitään.