Enkö koe lapseni kasvua?

5 tuntia on liikaakin? Pitäisköhän tollasten ihmisten harkita uudestaan, onko heistä vanhemmiksi!

Vierailija:

19, mitä ratkaisevaa tapahtuu 3v synttäreiden jälkeen? Miksi lapsi kaipaa seuraa 3v ja 1päivää vanhana, mutta ei 2v11kk30päivää vanhana? Ai niin, sillon loppuu kotihoidontuki! :o

Itse vein lapseni päiväkotiin hänen ollessaan 2 v 5 kk, kun koin että a) lapsi tarvitsee leikkiseuraa, ohjattua toimintaa yms ja b) äiti tarvitsee aikuiskontakteja ja ns. omaa aikaa, tai pää hajoaa, tukiverkkoakaan ei juuri ole.

Joten menin osa-aikatyöhön joka on mulle sitä " omaa aikaa" , lapsi meni päiväkotiin 18h/viikko. Molemmat ollaan tyytyväisiä, kaikki muut on tyytyväisiä PAITSI naapuruston kaikkitietävät akat, jotka itse hoitavat lapsensa kotona 3-vuotiaaksi ja sitten laittavat heidät tarhaan, vaikka itse ovat edelleen kotona. Mutta turha pitää yli 3-vuotiasta kotona, kun siitä ei enää saa rahaa, ja tarhapaikka on ilmainen. Sitäpaitsi, sitten voi kiillottaa sädekehäänsä av:lla kertoen että " miiiiiiinä kyllä pidin lapseni kotona kolmevuotiaaksi, miiiiiiinä en halunnut menettää sekuntiakaan hänen kasvustaan tai kehityksestään, minäminäminä" .

T: yh-äiti 28v ja tyttö 3½v

Kotona hoidetut pääsevät muskareihin, kerhoihin, kylään ja puistoihin, koska kotona olevilla (tuntemillani) äideillä on suuremmat paineet siitä, että lapsi saa virikkeitä. Moni työssä käyvä ei välttämättä jaksa viedä lasta edes uimahalliin työpäivän jälkeen (ymmärrettävää), mutta kotona hoidettu pääsee taatusti erilaisiin paikkoihin.

Harvemmin " minäminäminä" pätee siihen, miten lasta pidetään kotihoidossa, että muka ÄIDIN itsekkyyden tähden? Enkä muuten tunne ainuttakaan perhettä, jossa esikoinen olisi viety hoitoon kun kotona pienempiäkin lapsia.

Mulla 3-v. kotihoidossa, koska olen äitiyslomalla. Paineet virikkeistä ja lapsiseuran järjestämisestä ovat täyttä totta, lapsi vonkaa kerhoon ja kylään koko ajan. Mutta puistosa olen törmännyt äiteihin, jotka ovat eristäytyneitä ja reilusti yli 3-v. lapsella ei ole leikkikävereita vanhempien työttömyyden tms. takia.

Vierailija:

Kotona hoidetut pääsevät muskareihin, kerhoihin, kylään ja puistoihin, koska kotona olevilla (tuntemillani) äideillä on suuremmat paineet siitä, että lapsi saa virikkeitä. Moni työssä käyvä ei välttämättä jaksa viedä lasta edes uimahalliin työpäivän jälkeen (ymmärrettävää), mutta kotona hoidettu pääsee taatusti erilaisiin paikkoihin.

Ei muskaria, ei jumppaa, ei kerhoja, ei leikkipuistoja. Äitihän ei katsos to-si-aan-kaan mene mihinkään perhekerhoihin tai leikkipuistoihin muiden pällisteltäviksi (itse on sanonut näin), eikä tytöt suostu menemään yksin kerhoon tms (ihmekös tuo, kun aina ollaan oltu vaan kotona tai omassa pihassa). Tytöillä on todella puutteelliset sosiaaliset taidot, ei onnistu edes se, että olisivat pihassa pari minuuttia minun tai jonkun muun äidin kanssa, sillä aikaa kun oma äiti käy kotona vessassa tms. Hirveä parku alkaa heti, kun äiti katoaa näkyvistä.

Olen varovasti ehdottanut että äiti veisi tytöt vaikka puistotädille (noin 200 metrin päässä olisi puistotätitoimintaa, ja ryhmässä on tilaa) mutta eihän äiti semmoisesta viitsi maksaa, kun ne voi ulkoilla kotipihallakin! Kotipihalla on seurana meidän tyttö 3v, ja samassa talossa asuva 5v poika, ei muita lapsia.

Tekisi mieli sanoa suoraan, että jos 3- ja 4½-vuotiaat lapset on täysin riippuvaisia äidin läsnäolosta, se ei ole enää ihan normaalia. Toki tytöt ovat vielä pieniä, mutta en tunne ainoaakaan muuta lasta joka olisi noin kiinni omassa äidissään, vaikka olisi ollut kotihoidossakin.

Eli ei kaikki kotihoidossa olevat taatusti saa virikkeitä, ei tosiaankaan.

MINÄ en vie lastani hoitoon, MINÄ teen niin ja näin, ja jos joku tekee eri tavalla kuin MINÄ, niin MINÄ en voi ymmärtää sitä, sillä MINUN tapanihan on tottakai se ainoa oikea.

Ja jos kyse ei ole äidin rahanahneudesta, miksi lapsi sitten lykätään hoitoon heti kun täyttää 3v ja kotihoidontuki loppuu?

Vierailija:

Harvemmin " minäminäminä" pätee siihen, miten lasta pidetään kotihoidossa, että muka ÄIDIN itsekkyyden tähden? Enkä muuten tunne ainuttakaan perhettä, jossa esikoinen olisi viety hoitoon kun kotona pienempiäkin lapsia.

Ja todellakin suurin osa täällä missä asustan, ovat kotona siihen asti kun kuopus on 3-v. Muskarit, kerhot, liikuntaleikkikoulut, kyläilyt, ulkoilut, uimahallit ovat arkipäivää.

Yhtä iloisena jää, ja yhtä iloisena lähtee.

Ei vaikuta siltä etteikö ymmärtäisi että äiti/isä tulee hakemaan.

olkoonkin sitten kummassakin syynä se rahanahneus.

alati vaihtuvine täteineen?

Eikä siis näin ollen ole " eristäytynyt" muista lapsista, isoista massalapsiryhmistä kylläkin. ??????????????

Vierailija:

Ja todellakin suurin osa täällä missä asustan, ovat kotona siihen asti kun kuopus on 3-v. Muskarit, kerhot, liikuntaleikkikoulut, kyläilyt, ulkoilut, uimahallit ovat arkipäivää.

Meillä lapsi käy seurakunnan kerhossa pph:n kanssa 2 kertaa viikossa, vapaapäivinäni (jos ne on arkisin) menen minä ko. kerhoon. On siis sellainen jossa pph/äiti/isä on mukana. Lisäksi lapsi käy " uimakoulussa" , muskari jätettiin väliin nyt kun lapsi ei itse enää tykännyt. Koko ajan on ollut 1-2 harrastusta viikossa iltaisin tai viikonloppuisin. Lisäksi käymme paljon kylässä, kylpylöissä ja lasten tapahtumissa mitä vain löytyy. Ulkoillaan myös sekä arkisin että varsinkin viikonloppuisin.

Misk iihmeessä päviäktoilasta pitää raahta harrastuksissa ja kylässä monta kertaa viikossa? Kuulostaa hurjalta.

käytännössä näet häntä aamulla sen verran, että kuskaat hoitoon, illalla haet, istutat telkkaohjelmien ääreen, sitten syötte, leikitte ehkä tunnin, sitten kylpy ja nukkumaan. Lauantaipäivä menee viikosta toipumiseen, sunnuntai on ainoa eheä päivä, jolloin ehkä jotain voit nähdäkin. Ja silloinkin pitää valmistautua tulevaan viikkoon.

Milloin olet vaan lapsesi kanssa?

Lapsi herää kello 7. Hoitoon kello 8.15, syö aamupalan pk:ssa, joten aamulla on tunti aikaa leikkiä tai vaan olla äidin kanssa. Tarhaan on alle 50 metrin matka, minun työpaikalleni puoli kilsaa.

Haen lapsen tarhasta kello 16-16.30 Lapsi menee nukkumaan kello 21. Meillä on 4½-5 tuntia aikaa olla yhdessä. Lapseni ei istu telkkarin edessä, katsoo ainoastaan lauantaina Pipsa Possun. Lapsi syö päiväkodissa 2 lämmintä ateriaa aamu- ja välipalan lisäksi, kotona saa vain iltapalan arkisin, joten en ole kiinni ruuanlaitossakaan. Kylvyssäkään ei todellakaan käydä päivittäin, sitäpaitsi yhdessäoloahan sekin on kun minä kylvetän lasta.

Lauantait ei todellakaan mene viikosta toipumiseen (mitä se edes on?), eikä sunnuntaisin valmistauduta tulevaan viikkoon muuten kuin pakkaamalla tarhareppu valmiiksi illalla (mitä muuta valmistautumista se vaatisi?).

Sellaista elämä vaan on, että töissä on käytävä jos ei halua tukiaisilla elää. Lapseni täytti juuri 3 vuotta ja on ollut tarhassa lokakuusta asti.

Vierailija:

käytännössä näet häntä aamulla sen verran, että kuskaat hoitoon, illalla haet, istutat telkkaohjelmien ääreen, sitten syötte, leikitte ehkä tunnin, sitten kylpy ja nukkumaan. Lauantaipäivä menee viikosta toipumiseen, sunnuntai on ainoa eheä päivä, jolloin ehkä jotain voit nähdäkin. Ja silloinkin pitää valmistautua tulevaan viikkoon.

Ja siitä viikosta toipumisesta puhuvat kyllä kaikki minunkin työssä käyvät tuttuni. Jos on vähänkin haastavampi työ ainakin.

katsotaan työ- ja tarhavaatteet, katsotaan kuka vie ja kuka tuo, katsotaan isän työmatkat, onko muuta yllättävää,samaten tarkistan onko kaikki ulkovaatteet yms. käyttökelpoisia vai pitääkö pestä/korjata ja käyn myös omat työni läpi.

Lasten kotihoidon tukea en pidä varsinaisena tukiaisena enkä paheksuttavana asiana, itse asiassa kunnioitan vanhempia jotka pystyvät ja haluavat hoitaa lapsensa kotona 3-vuotiaaksi, mutta elämäntapatyöttömyyttä en kunnioita lainkaan.

Olen asianajaja, ja työskentelen perhelain parissa, työni on ajoittain hyvinkin haastavaa. Siltikään en makaa lamaantuneena viikonloppuja toipuakseni työviikosta, vaan nollaan pääni jo perjantaina kun kävelen töistä tarhaan hakemaan lapseni. Ja ihan viimeistään pe-iltana silloin, kun lapseni jo nukkuu: katson televisiota tai luen hyvää kirjaa, otan pari lasillista hyvää viiniä, tms.

Vierailija:

Ja siitä viikosta toipumisesta puhuvat kyllä kaikki minunkin työssä käyvät tuttuni. Jos on vähänkin haastavampi työ ainakin.