Mikä avuksi kun häkellyn tylyjen ihmisten kohdalla? Töissä varsinkin ongelmana jos kollega on tyly ja hapan
Jotenkin jäädyn, jos en saa ystävälliseen käytökseen vastakaikua. Esimerkkinä, että tulen uutena taloon, tervehdin ja hymyilen. Vastaukseksi saan kalsean hein, kylmää tuijotusta, puhumattomuutta, ignooraamista. Mulle tulee ihan fyysisiä oireita sellaisten ihmisten läheisyydessä: verenpaine nousee, hikoiluttaa, sekoilen sanoissa ja tekemisissä.
Olen hoitoalalla, ja siellä siis tämmöistä (vaihdan paikkaa vaihtelun vuoksi silloin tällöin). Mulle on vaikeaa tajuta että joiltain puuttuu perus käytöstavat töissä. Huomaan että tällaisien ihmisten kohdalla rupean tsemppaamaan kauheasti. Esitän sotilaallisen tehokasta ja jämptiä ettei vain tulisi selän takana sanomista. Suoritan ja suoritan ja olen aina ystävällinen, avulias ja kohtelias, ja koitan näin ostaa hyväksynnän. Olen lopulta saanut nämä kalseat ihmiset puolelleni, mutta se vaatii ihan hirveästi voimia. Sitä paitsi siinä vaiheessa kun olen saanut heidän ns. luottamuksensa, niin itse koen heitä kohtaan salaa enää vain suurta vastenmielisyyttä.
Mulla on mennyt usko ihmisiin hoitoalalla jotenkin ihan kokonaan. Hyviäkin ihmisiä on, vähintään neutraaleja, mutta ne kamalimmat ovat sitten sellaisia että ovat todellakin traumatisoivan kamalia.
Kommentit (33)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On muuten tuttua. Yrität saada mulqvistin kunnioittamaan sinua ollaksesi turvassa, sitten huomaat että se alkaakin helvetti sentään oikein yrittää kaveerata mikä on myös kamalaa! Noiden kanssa on vaikea voittaa.
Huh, tämä. Nuo vastenmieliset ihmiset haluavat istua kanssani tauoilla, huokuvat siinä kintereillä ilkeää energiaansa ja kuvittelevat että ollaan samaa pataa. Siinä sitten olet ja kuuntelet sitä myrkyllistä kollegaa ja ahdistut lisää. Aina menee huti näiden kanssa.
Ap
Ap
Juuri näin!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosiasiassa ainakaan minä en uskalla sanoa näille ilkiöille mitään,hyökkäävät vaan pahemmin ja äänen volyymikin nousee...sietämätöntä.
Sitten et sano, otat käsikynkkää ja lähdet kanssaan kohti pomon koppia ja siellä sitten kysyt pomolta, että mitä v-tua sinä täällä firmassas sallit??!! Ei muuta ku kovat konstit käyttöön. Ei nää päätä silittämällä lopeta. Mitä enemmän "valtaa" saavat, sitä enemmän sitä käyttävät.
Tässä puhuttiin nyt oikean elämän tilanteista. Neuvosi on ihan naurettava ("ota käsikynkästä kiinni ja pomon koppiin") :D
Tuollaista ei tarvitse sietää ollenkaan. Ei yhtään.
Jatkossa etäistä ja vähäistä kommunikaatiota. Nämä ovat usein sellaisia, että jos hellyt olemaan yhtään ystävällinen hyvänä päivänä, lyövät lisää töykeyttä kehiin, jolloin jää vielä entistäkin nolatumpi olo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosiasiassa ainakaan minä en uskalla sanoa näille ilkiöille mitään,hyökkäävät vaan pahemmin ja äänen volyymikin nousee...sietämätöntä.
Sitten et sano, otat käsikynkkää ja lähdet kanssaan kohti pomon koppia ja siellä sitten kysyt pomolta, että mitä v-tua sinä täällä firmassas sallit??!! Ei muuta ku kovat konstit käyttöön. Ei nää päätä silittämällä lopeta. Mitä enemmän "valtaa" saavat, sitä enemmän sitä käyttävät.
Tässä puhuttiin nyt oikean elämän tilanteista. Neuvosi on ihan naurettava ("ota käsikynkästä kiinni ja pomon koppiin") :D
Miksi?
Annat niille takas samaa käytöstä. Kyllä se viesti menee perille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosiasiassa ainakaan minä en uskalla sanoa näille ilkiöille mitään,hyökkäävät vaan pahemmin ja äänen volyymikin nousee...sietämätöntä.
Sitten et sano, otat käsikynkkää ja lähdet kanssaan kohti pomon koppia ja siellä sitten kysyt pomolta, että mitä v-tua sinä täällä firmassas sallit??!! Ei muuta ku kovat konstit käyttöön. Ei nää päätä silittämällä lopeta. Mitä enemmän "valtaa" saavat, sitä enemmän sitä käyttävät.
Tässä puhuttiin nyt oikean elämän tilanteista. Neuvosi on ihan naurettava ("ota käsikynkästä kiinni ja pomon koppiin") :D
Taidat olla juuri se, josta ap kirjoitti. Ylpeä ja koppava.
Nykyajan pikaviestimet antavat näille myös oman mellestyskenttänsä. Tällainen tapaus kohteli todella törkeästi useita kertoja. Katsoi jollakin kierolla tavalla kuitenkin, että tässä meillä on orastava ystävyys alkamassa ja alkoi pommittaa viesteillä. Niitä tuli säännöllisesti riippumatta siitä vastasinko lyhyesti vai en ollenkaan. Koska hän oli etäinen työtuttu, en voinut sanoa suoraan mitään enkä estää. Oli pakko odottaa, että kyllästyi.
Voisiko olla että näillä ilkeillä ja jopa sadistisilla ihmisillä on ihan vain mielenterveysongelma, päässä oikeasti vikaa? Huomaan suhtautuvani näihin nykyään psyykkisesti sairaina jolloin pystyn paremmin sanoittamaan heidän käytöstään, enkä ota siitä itseeni.
Minä hymyilen vaan. Muistan kuitenkin, että kun ei tiedä mihin hetkeen toisen elämässä on astunut ja joillakin on se paha hetki syntymästä alkaen. Ja sitten se, että ihan kuten minunkaan ei ole pakko pitää kaikista ihmisistä, niin muillakin on se sama oikeus olla pitämättä minusta ja jokaisella on omat syynsä olla pitämättä.
oon ottanut sellaisen linjan, että jos joku tyly tai vmäinen töissä, niin jätän sen sit huomiotta,se ei diggaa mun persoonaa.hyvä tietää se.
kivoille, oon kiva takaisin.häkellyn kyllä itsekkin töykeydestä.
ei hymyilyä,ei auttamista,ei reaktioo mihinkään, mitä joku töykeä sanoo tai tekee.0%luottamusta työkaverina yhteisiin töihin.näin pärjää sit jotenkin.jos niille on kiva ne rupee kiusaamaan ja sabotoimaan töitä.ei hyvä merkki työkaverissa.
Vierailija kirjoitti:
No et tiedä näiden ihmisten taustaa, voivat olla väsyneitä tai muuten huono päivä. Yleensä ei pidä ottaa henkilökohtaisesti kun tuskin on henkilökohtaista.
Tässä yksi hapannaama paikalla😆?!