IL: Miksi naiset ottavat eron?
Karuja syitä ja antaa todella karun kuvan suomalaisista miehistä.
Alkoholi. Kaikista yleisin syy naiselle erota oli puolison alkoholinkäyttö. Alkoholinkäyttö saattoi olla esimerkiksi päivittäistä tissuttelua tai sitten toistuvasti ikävää humalakäyttäytymistä, johon saattoi yhdistyä henkistä ja fyysistä väkivaltaa sekä turhia lupauksia paremmasta.
Uskottomuus. Toiseksi yleisin syy vain yhden vastauksen erolla oli puolison uskottomuus. Syynä saattoi olla niin toistuva kuin kertaluontoinen pettäminen, joka oli tullut vastaajalle yllätyksenä.
Jaetulla sijalla: Epätasa-arvo kotitöissä ja seksiongelmat. Näitä vastauksia tuli yhtä paljon. Epätasa-arvo ilmeni niin, että puoliso ei tehnyt esimerkiksi kotitöitä tai osallistunut lastenhoitoon ollenkaan tai riittävästi. Seksiongelmat olivat esimerkiksi seksin puutetta tai haasteita seksitarpeissa ja -haluissa.
Eriävät arvot ja tulevaisuuden visiot. Pariskunnan elämänarvot tai näkemykset yhteisestä tulevaisuudesta eivät kohdanneet. Erityisesti se, että kumppani ei osannut sanoa, haluaako perustaa perheen, häiritsi kyselyn joitakin naisvastaajia.
Tarpeet eivät täyty. Puolisonsa jättänyt koki, että ei saanut suhteesta tarpeeksi esimerkiksi virikkeitä tai huomiota. Suhde tuntui kuivuneen kasaan ja toinen saattoi tuntua passiiviselta.
Henkinen väkivalta. Suhteessa ilmeni erilaisia henkisen väkivallan muotoja, kuten toisen mitätöintiä, haukkumista, alistamista, kontrollointia, sairaalloista mustasukkaisuutta tai muuta vastaavaa.
Muut syyt: Aineiston vastauksissa yleisyysjärjestyksessä ilmeni myös seuraavia syitä jättämiselle: fyysinen väkivalta, psyykkiset paineet, toimimaton kommunikaatio, raha-ongelmat tai erilaiset näkemykset talousasioissa, eri elämäntavat, yhteisen ajan puute, muu addiktio: pelaaminen, oma uskottomuus, puolison mielenterveysongelmat ja puolison tekemät rikokset.
Kommentit (140)
Vierailija kirjoitti:
Huumeidenkäyttö näköjään loistaa poissaolollaan.
Johtuu varmaan siitä että narkomaani ei sovellu kumppaniksi ensinkään , tai valitsee puolisokseen toisen samanmoisen .
Christiiina kirjoitti:
Mistä syistä miehet haluavat erota?
Ex-vaimo alkoi juopottelemaan, hoidin kaikki laskut, vedin perässä häntä liian kauan ja heräsin todellisuuteen. Otin eron, muutin omaan kotiin. 2v myöhemmin löysin raittiin naisen eikä asuta yhdessä vaan molemmilla omat asunnot. Kun on omat asunnot, niin ei ole rahariitoja, siivousriitoja ja muita turhia riitoja, koska toista ei tartte katsoa 24h. Se toisen näkeminen 24h alkaa ottaa päähän kaikilla yhdessäasuvilla jossain vaiheessa. Siihen päälle, kun toinen alkaa dokailee tai muuten sekoilee eikä osallistu mihinkään, niin ei se suhde kestä niin kun oli suunnitellut. Omasta erosta huomasin sen, että kun olin viikon verran ollut uudessa kodissa yksin, niin hävis pääkivut, vatsakivut, stressi ja aloin nukkumaan yöt ilman jatkuvaa heräilyä.

Sait elää roolissa missä suuri osa naisista elää parisuhteessa ja kas kummaa miehetkin saa samoja fyysisiä oireita kuin naiset. Mutta miksi ihmeessä miehet silti haluaisi, että naisten pitäisi sietää tuota terveytensä uhalla kun ette itsekään sitä kestä sairastumatta?
Vierailija kirjoitti:
Christiiina kirjoitti:
Mistä syistä miehet haluavat erota?
1. Nainen lihoaa
2. Nainen nalkuttaa liikaa
3. Nainen pettää
4. Rakkaus hiipuu
5. Mies löytää parempitasoisemman naisen esim työpaikalta
Lihoaa oikeesti et osaa suomea?
-oletko itse lihonut?
Kerrotko miten sana lihoaa taipuu?
Olen lihoanut? 😂😂😂😂
Vierailija kirjoitti:
Koska MÄ haluun
Naisella tosiaan on oma tahto, ei ole käyttöesine. Juopot, väkivaltaiset, laiskat ja ilkeät miehet tulevat jätetyiksi, koska heidän kanssaan ei haluta olla. Mutta sinä kaipaisit kynnysmattonaista.

Olen nainen

Et ole. Kukaan nainen ei halua olla kynnysmatto.

Siksi kirjotinki "Koska MÄ haluun"
Olet varmaan vähän hidas

En ole hidas, vaan tiedän ihan hyvin, että pilkkasit naisia esittämällä, että erot johtuisivat naisen oikuista ilman, että miehen käytöksellä olisi asiaan vaikutusta. "Koska MÄ haluun" ei ole ilmaus, jota käytetään rationaalisesta toiminnasta, jota naisten ottamat erot ovat.
Mistä löytyy nuorten ei eronneiden naisten kommentit ketjun aiheeseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Christiiina kirjoitti:
Mistä syistä miehet haluavat erota?
1. Nainen lihoaa
2. Nainen nalkuttaa liikaa
3. Nainen pettää
4. Rakkaus hiipuu
5. Mies löytää parempitasoisemman naisen esim työpaikalta
Lihoaa oikeesti et osaa suomea?
-oletko itse lihonut?
Kerrotko miten sana lihoaa taipuu?
Olen lihoanut? 😂😂😂😂
Eikös se ole vain hyvä, että sinäkin oman elämäsi kirjastotäti saat elämääsi sisältöä 🤭
Vierailija kirjoitti:
Mistä löytyy nuorten ei eronneiden naisten kommentit ketjun aiheeseen?
Eroamaton henkilö ei voi kertoa syitä eroonsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Christiiina kirjoitti:
Mistä syistä miehet haluavat erota?
Ex-vaimo alkoi juopottelemaan, hoidin kaikki laskut, vedin perässä häntä liian kauan ja heräsin todellisuuteen. Otin eron, muutin omaan kotiin. 2v myöhemmin löysin raittiin naisen eikä asuta yhdessä vaan molemmilla omat asunnot. Kun on omat asunnot, niin ei ole rahariitoja, siivousriitoja ja muita turhia riitoja, koska toista ei tartte katsoa 24h. Se toisen näkeminen 24h alkaa ottaa päähän kaikilla yhdessäasuvilla jossain vaiheessa. Siihen päälle, kun toinen alkaa dokailee tai muuten sekoilee eikä osallistu mihinkään, niin ei se suhde kestä niin kun oli suunnitellut. Omasta erosta huomasin sen, että kun olin viikon verran ollut uudessa kodissa yksin, niin hävis pääkivut, vatsakivut, stressi ja aloin nukkumaan yöt ilman jatkuvaa heräilyä.
&nbs
Missä kohtaa sanottiin että naisten pitäs sitä kestää. Jos on niin aasi että valitsee sellaisen miehen, niin olis kyllä peiliinkatsomisen paikka suurimalla osalla naisia.
Vierailija kirjoitti:
Jännästi yleistit tämän kaikkiin ja ainoastaan suomalaisiin miehiin.
No kun pitävät paikkansa.
Tyypillistä palstamiesten toimintaa sinulta: heti alkaa asian kieltäminen
Eiköhän syitä ole monia.
Ja miksi pitäisi jäädä huonoon suhteeseen, kun voi löytää onnellisenkin parisuhteen?
Minusta on pöljää olla väkisin hampaat irvessä yhdessä vaan siksi kun on oltu niin pitkään yhdessä tms.
Itsekin siihen sorruin edellises suhteessa. Onneksi löysin sitten elämäni miehen :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Christiiina kirjoitti:
Mistä syistä miehet haluavat erota?
1. Nainen lihoaa
2. Nainen nalkuttaa liikaa
3. Nainen pettää
4. Rakkaus hiipuu
5. Mies löytää parempitasoisemman naisen esim työpaikalta
Lihoaa oikeesti et osaa suomea?
-oletko itse lihonut?
Kerrotko miten sana lihoaa taipuu?
Olen lihoanut? 😂😂😂😂
Suomess miehissä on enemmän lihavia kuin naisissa: miehistä 72% on ylipainoisia, naisista 63%.
Nalkutus= turhautunutta puhetta. Mies ei tee, nainen sanoo monta kertaa asiallisesti, mies ei siltikään tee. Se on nalkutusta.
Mä en ymmärrä sitä, että raittiit naiset edes alkavat seurustella ryyppäävän miehen kanssa. Ei siitä tule mitään kuitenkaan. Eikö mieluummin kannata olla sinkkuna?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Christiiina kirjoitti:
Mistä syistä miehet haluavat erota?
1. Nainen lihoaa
2. Nainen nalkuttaa liikaa
3. Nainen pettää
4. Rakkaus hiipuu
5. Mies löytää parempitasoisemman naisen esim työpaikalta
Lihoaa oikeesti et osaa suomea?
-oletko itse lihonut?
Kerrotko miten sana lihoaa taipuu?
Olen lihoanut? 😂😂😂😂
Suomess miehissä on enemmän lihavia kuin naisissa: miehistä 72% on ylipainoisia, naisista 63%.
Nalkutus= turhautunutta puhetta. Mies ei tee, nainen sanoo monta kertaa asiallisesti, mies ei siltikään tee. Se on nalkutusta.
Nalkutus on jatkuvaa uudelleen sanomista asiasta jota toinen ei halua kuulla tai välitä.
Tutkitusti keskimäärin näin. Kai tiedät, ettei yksi poikkeus muuta asiaa.