IL: Miksi naiset ottavat eron?
Karuja syitä ja antaa todella karun kuvan suomalaisista miehistä.
Alkoholi. Kaikista yleisin syy naiselle erota oli puolison alkoholinkäyttö. Alkoholinkäyttö saattoi olla esimerkiksi päivittäistä tissuttelua tai sitten toistuvasti ikävää humalakäyttäytymistä, johon saattoi yhdistyä henkistä ja fyysistä väkivaltaa sekä turhia lupauksia paremmasta.
Uskottomuus. Toiseksi yleisin syy vain yhden vastauksen erolla oli puolison uskottomuus. Syynä saattoi olla niin toistuva kuin kertaluontoinen pettäminen, joka oli tullut vastaajalle yllätyksenä.
Jaetulla sijalla: Epätasa-arvo kotitöissä ja seksiongelmat. Näitä vastauksia tuli yhtä paljon. Epätasa-arvo ilmeni niin, että puoliso ei tehnyt esimerkiksi kotitöitä tai osallistunut lastenhoitoon ollenkaan tai riittävästi. Seksiongelmat olivat esimerkiksi seksin puutetta tai haasteita seksitarpeissa ja -haluissa.
Eriävät arvot ja tulevaisuuden visiot. Pariskunnan elämänarvot tai näkemykset yhteisestä tulevaisuudesta eivät kohdanneet. Erityisesti se, että kumppani ei osannut sanoa, haluaako perustaa perheen, häiritsi kyselyn joitakin naisvastaajia.
Tarpeet eivät täyty. Puolisonsa jättänyt koki, että ei saanut suhteesta tarpeeksi esimerkiksi virikkeitä tai huomiota. Suhde tuntui kuivuneen kasaan ja toinen saattoi tuntua passiiviselta.
Henkinen väkivalta. Suhteessa ilmeni erilaisia henkisen väkivallan muotoja, kuten toisen mitätöintiä, haukkumista, alistamista, kontrollointia, sairaalloista mustasukkaisuutta tai muuta vastaavaa.
Muut syyt: Aineiston vastauksissa yleisyysjärjestyksessä ilmeni myös seuraavia syitä jättämiselle: fyysinen väkivalta, psyykkiset paineet, toimimaton kommunikaatio, raha-ongelmat tai erilaiset näkemykset talousasioissa, eri elämäntavat, yhteisen ajan puute, muu addiktio: pelaaminen, oma uskottomuus, puolison mielenterveysongelmat ja puolison tekemät rikokset.
Kommentit (140)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä löytyy nuorten ei eronneiden naisten kommentit ketjun aiheeseen?
Eroamaton henkilö ei voi kertoa syitä eroonsa.
Milloin olisi parempi aika huolestua naisten heikentyneestä kyvystä vaalia onnellisen ydinperheen parisuhdemallia? Edistääkö TikTok pitkäjänteisyyttä tai OF mielenterveyttä?
Tavisnaisilla ei ole mitään tiktokkeja tai onlyfanseja, mutta ettehän te pidä tavisnaisia minään. Sellainen jännittävä nainen pitää saada.
Mielestäsi naiset taantuisivat huomioaddikteiksi, jos vain siihen ulkonäöll
Hämmästyttävintä on se, että suurin osa noista eron syistä on näkyvissä heti suhteen ensimmäisestä päivästä lähtien. Ei voi tulla mitenkään yllätyksenä viiden vuoden päästä.
Vierailija kirjoitti:
Naiset eroavat, koska naiset haluavat olla onnellisia.
Ja kuitenkin loppuviimeksi se on uusi mies, joka tekee onnelliseksi
Naiset on itse täydellisyyksiä, joilla ei ole mitään vastuuta eikä mitään korjattavaa. Miehillä taas on sitäkin enemmän kaikkea vialla. Joten onko ihme että itse täydellisyys kyllästyy katsomaan epätäydellisyyttä.
Sitähän tuo on aina. Nainen määrää, uhkailee, vaatii.. Mies ei tee mitä käsketään tai vaikka tekeekin, nainen on tyytymätön > ero.

Se on se antajan ja saajan, myyjän sekä ostajan ero.

Kuinka tyhmä ihmisen täytyy olla, että uskoo tuohon? Eihän naiset tule edes keskenään toimeen. Ehkä kannattais monen naisen alkaa uhriutumisen ja marttyroinnin sijaan kantamaan vastuuta eikä syyttää aina muita kaikesta.
Vierailija kirjoitti:
Naiset on itse täydellisyyksiä, joilla ei ole mitään vastuuta eikä mitään korjattavaa. Miehillä taas on sitäkin enemmän kaikkea vialla. Joten onko ihme että itse täydellisyys kyllästyy katsomaan epätäydellisyyttä.
Sitähän tuo on aina. Nainen määrää, uhkailee, vaatii.. Mies ei tee mitä käsketään tai vaikka tekeekin, nainen on tyytymätön > ero.
Eroaminen on nimenomaan vastuunottoa omasta onnellisuudestaan. Kukaan ei eroa onnellisesta suhteesta. Eroaminen huonosta suhteesta jos mikä on tilanteen korjaamista. Lähtemisen perimmäinen syy on AINA se, että lähteminen on jäämistä parempi vaihtoehto oman hyvinvoinnin kannalta.

Jos se suhde on ollut onnellinen, se voi olla sitä vastaisuudessakin, jos tahtoa on. Useilla ei ole. Syytetään vain toista. Ne omat demonit ei mihinkään katoa vaihtamalla puolisoa. Vai mistä ajattelit sen johtuvan, että seuraavasta suhteesta/avioliitosta erotaan huomattavasti todennäköisemmin kuin ensimmäisestä?
Vierailija kirjoitti:
Naiset on itse täydellisyyksiä, joilla ei ole mitään vastuuta eikä mitään korjattavaa. Miehillä taas on sitäkin enemmän kaikkea vialla. Joten onko ihme että itse täydellisyys kyllästyy katsomaan epätäydellisyyttä.
Sitähän tuo on aina. Nainen määrää, uhkailee, vaatii.. Mies ei tee mitä käsketään tai vaikka tekeekin, nainen on tyytymätön > ero.
No eikö se sitten ole win-win -tilanne, jos mies pääsee moisesta määräilijästä eroon?
Vierailija kirjoitti:
Huom. kyseessä on subjekttivinen itse ilmoitettu syy. Todellisuudessa ihmiset myös selittävät asiat itselleen parhaassa valossa ja on vaikeuksia kyseenalaistaa omaa käytöstään. Jos olisi joku syvemmin luotaava tutkimus eroista niin pitäisi vähintäänkin kysyä molempien osapuolten näkemystä.
Huomionarvoista on myös se että naiset eroavat paljon helpommin kuin miehet. Tätä tuskin voi pitää pelkästään miesten syynä, vaikka monen suosima narratiivi onkin että miehet ovat huonoja. Tämä ilmiö ehkä eniten heijastaa yhteiskunnallisia nykyrakenteita jossa mies ei voi enää toteuttaa miehuuttaan luontaisissa rooleissaan ja päinvastoin, toinen toisiaan täydentäen. Nykyään molempien olisi toteuttaa samoja rooleja niin pitkälle kuin mahdollista ja näin ollaan "samanlaisia", yksilöitä, ei yhteinen yksikkö. Samalla biologinen psyyke ei mukaudu tällaiseen ja se ristiriita on pysyvä.
Näinhän mies ajattelee. Puolueeton näkemys=miehen näkemys.
Enkä kyllä ymmärrä miksi kyselet edes puolueettomuuden perään. Jos toinen osapuoli on avioliitossa onneton, liitto on yksiselitteisesti huono.
Niin ja kumpi ottaa eron, se jota kohdellaan huonosti vai se joka kohtelee huonosti? Niinpä.
Vierailija kirjoitti:
Naiset on itse täydellisyyksiä, joilla ei ole mitään vastuuta eikä mitään korjattavaa. Miehillä taas on sitäkin enemmän kaikkea vialla. Joten onko ihme että itse täydellisyys kyllästyy katsomaan epätäydellisyyttä.
Sitähän tuo on aina. Nainen määrää, uhkailee, vaatii.. Mies ei tee mitä käsketään tai vaikka tekeekin, nainen on tyytymätön > ero.
Kyllä miehissä se vika useammin on. Miehet eivät huolehdi ulkonäöstään eikä terveydestään yhtä hyvin kuin naiset. Miehet eikä osallistu tasaveroisesti kodin hoitoon. Miehet ovat naisia itsekkäämpiä ja huonompia puhumaan. Nuo kaikki ovat isoja vikoja parisuhteessa.

Kyllä naisissa se vika useammin on. Naiset eivät huolehdi ulkonäöstään eikä terveydestään yhtä hyvin kuin miehet. Naiset eikä osallistu tasaveroisesti kodin hoitoon. Naiset ovat miehiä itsekkäämpiä ja huonompia puhumaan. Nuo kaikki ovat isoja vikoja parisuhteessa.
Niin totta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huom. kyseessä on subjekttivinen itse ilmoitettu syy. Todellisuudessa ihmiset myös selittävät asiat itselleen parhaassa valossa ja on vaikeuksia kyseenalaistaa omaa käytöstään. Jos olisi joku syvemmin luotaava tutkimus eroista niin pitäisi vähintäänkin kysyä molempien osapuolten näkemystä.
Huomionarvoista on myös se että naiset eroavat paljon helpommin kuin miehet. Tätä tuskin voi pitää pelkästään miesten syynä, vaikka monen suosima narratiivi onkin että miehet ovat huonoja. Tämä ilmiö ehkä eniten heijastaa yhteiskunnallisia nykyrakenteita jossa mies ei voi enää toteuttaa miehuuttaan luontaisissa rooleissaan ja päinvastoin, toinen toisiaan täydentäen. Nykyään molempien olisi toteuttaa samoja rooleja niin pitkälle kuin mahdollista ja näin ollaan "samanlaisia", yksilöitä, ei yhteinen yksikkö. Samalla biologinen psyyke ei muka
No kerro nyt, mikä ihme estää miestä nykymaailmassa toteuttamasta miehuuttaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset on itse täydellisyyksiä, joilla ei ole mitään vastuuta eikä mitään korjattavaa. Miehillä taas on sitäkin enemmän kaikkea vialla. Joten onko ihme että itse täydellisyys kyllästyy katsomaan epätäydellisyyttä.
Sitähän tuo on aina. Nainen määrää, uhkailee, vaatii.. Mies ei tee mitä käsketään tai vaikka tekeekin, nainen on tyytymätön > ero.
No eikö se sitten ole win-win -tilanne, jos mies pääsee moisesta määräilijästä eroon?
Voi hyvin ollakin. Moni mies vaan ei välitä, ei hetkahda niin pienestä, että se jäkätys menisi ihon alle. Se ei tarkoita, että valittava osapuoli on aina oikeassa.
Näkökulmanhan voisi kääntää ihan toisinpäin: mikä naisissa on vikana, että mihinkään ei voi olla tyytyväinen? Voisiko itse tulla jossain vastaan? Olisiko itsellä jotain korjattavaa?
Mutta ei. Kaikki vika miehissä. Aina ja iankaikkisesti. Aamen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset on itse täydellisyyksiä, joilla ei ole mitään vastuuta eikä mitään korjattavaa. Miehillä taas on sitäkin enemmän kaikkea vialla. Joten onko ihme että itse täydellisyys kyllästyy katsomaan epätäydellisyyttä.
Sitähän tuo on aina. Nainen määrää, uhkailee, vaatii.. Mies ei tee mitä käsketään tai vaikka tekeekin, nainen on tyytymätön > ero.
Kyllä miehissä se vika useammin on. Miehet eivät huolehdi ulkonäöstään eikä terveydestään yhtä hyvin kuin naiset. Miehet eikä osallistu tasaveroisesti kodin hoitoon. Miehet ovat naisia itsekkäämpiä ja huonompia puhumaan. Nuo kaikki ovat isoja vikoja parisuhteessa.
No niin no... Läheltä seuranneena kyllä useimpien viimeisten erojen syy on ollut siskojen täysin epärealistiset vaatimukset miehilleen.
Kyllä sitä parisuhdetta molempien pitää hoitaa, eikä vain miehen. Minulla on hyvä mies, jota kohtelen myös vastavuoroisesti hyvin, enkä kiristä vaatimuksia sitä mukaa kun "ukko-kulta" myöntyy aiempiin. Ja näin kyllä suurin osa suvun naisista ja ystävättäristäni tekee...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset on itse täydellisyyksiä, joilla ei ole mitään vastuuta eikä mitään korjattavaa. Miehillä taas on sitäkin enemmän kaikkea vialla. Joten onko ihme että itse täydellisyys kyllästyy katsomaan epätäydellisyyttä.
Sitähän tuo on aina. Nainen määrää, uhkailee, vaatii.. Mies ei tee mitä käsketään tai vaikka tekeekin, nainen on tyytymätön > ero.
Kyllä miehissä se vika useammin on. Miehet eivät huolehdi ulkonäöstään eikä terveydestään yhtä hyvin kuin naiset. Miehet eikä osallistu tasaveroisesti kodin hoitoon. Miehet ovat naisia itsekkäämpiä ja huonompia puhumaan. Nuo kaikki ovat isoja vikoja parisuhteessa.
No niin no... Läheltä seuranneena kyllä useimpien viimeisten erojen syy on ollut siskojen täysin epärealistiset vaatimukset miehilleen.
Kyllä sitä parisuhdetta
Jep. Näissä asioissa vallitsee edelleen aikamoiset kaksoisstandardit. Eikä miehet ja naiset ole tasa-arvoisessa asemassa.
Kyllä sitä naisena kuulee vaikka mitä valitusta ja urputusta niistä puolisoista, mutta jännä kun moni ei pysähdy miettimään, mitähän se toinen osapuoli joutuu jatkuvasti kestämään ja sietämään omalta puoleltaan.
Kaikilla meillä on omat heikkoudet ja huonot puolemme. Ihan jokaisella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset on itse täydellisyyksiä, joilla ei ole mitään vastuuta eikä mitään korjattavaa. Miehillä taas on sitäkin enemmän kaikkea vialla. Joten onko ihme että itse täydellisyys kyllästyy katsomaan epätäydellisyyttä.
Sitähän tuo on aina. Nainen määrää, uhkailee, vaatii.. Mies ei tee mitä käsketään tai vaikka tekeekin, nainen on tyytymätön > ero.
No eikö se sitten ole win-win -tilanne, jos mies pääsee moisesta määräilijästä eroon?
Voi hyvin ollakin. Moni mies vaan ei välitä, ei hetkahda niin pienestä, että se jäkätys menisi ihon alle. Se ei tarkoita, että valittava osapuoli on aina oikeassa.
Näkökulmanhan voisi kääntää ihan toisinpäin: mikä naisissa on vikana, että mihinkään ei voi olla tyytyväinen? Voisiko itse tulla jossain vastaan? O
Ei naisessa ole tuossa mitään vikaa ja kaikki vika on miehessä. Mies kieltäytyy kuuntelemasta, reagoimasta ja puhumasta. Tuo on aloituksessa mainittua henkistä väkivaltaa. Mies on vittumaisella käytöksellään torpedoinut parisuhdettaan jo vuosia. Ero on vain ajan kysymys ja johtuu kokonaan miehestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset on itse täydellisyyksiä, joilla ei ole mitään vastuuta eikä mitään korjattavaa. Miehillä taas on sitäkin enemmän kaikkea vialla. Joten onko ihme että itse täydellisyys kyllästyy katsomaan epätäydellisyyttä.
Sitähän tuo on aina. Nainen määrää, uhkailee, vaatii.. Mies ei tee mitä käsketään tai vaikka tekeekin, nainen on tyytymätön > ero.
Kyllä naisissa se vika useammin on. Naiset eivät huolehdi ulkonäöstään eikä terveydestään yhtä hyvin kuin miehet. Naiset eikä osallistu tasaveroisesti kodin hoitoon. Naiset ovat miehiä itsekkäämpiä ja huonompia puhumaan. Nuo kaikki ovat isoja vikoja parisuhteessa.
Niin totta
Olisi, jos et olisi lapsellisesti vaihtanut sukupuolia.
Kikkailusi ei auta. Tilastot todistavat, että miehet ovat lihavampia, huonokuntoisempia ja haluttomampia hoitamaan terveyttään. Tilastot todistavat että miehet eivät osallistu omien lastensa hoitoon yhtä paljon kuin naiset.
Miehet ovat huonoja kumppaneita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset on itse täydellisyyksiä, joilla ei ole mitään vastuuta eikä mitään korjattavaa. Miehillä taas on sitäkin enemmän kaikkea vialla. Joten onko ihme että itse täydellisyys kyllästyy katsomaan epätäydellisyyttä.
Sitähän tuo on aina. Nainen määrää, uhkailee, vaatii.. Mies ei tee mitä käsketään tai vaikka tekeekin, nainen on tyytymätön > ero.
Kyllä miehissä se vika useammin on. Miehet eivät huolehdi ulkonäöstään eikä terveydestään yhtä hyvin kuin naiset. Miehet eikä osallistu tasaveroisesti kodin hoitoon. Miehet ovat naisia itsekkäämpiä ja huonompia puhumaan. Nuo kaikki ovat isoja vikoja parisuhteessa.
No niin no... Läheltä seuranneena kyllä useimpien viimeisten erojen syy on ollut siskojen täysin epärealistiset vaatimukset miehilleen.
Kyllä sitä parisuhdetta
Terveisin mies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset on itse täydellisyyksiä, joilla ei ole mitään vastuuta eikä mitään korjattavaa. Miehillä taas on sitäkin enemmän kaikkea vialla. Joten onko ihme että itse täydellisyys kyllästyy katsomaan epätäydellisyyttä.
Sitähän tuo on aina. Nainen määrää, uhkailee, vaatii.. Mies ei tee mitä käsketään tai vaikka tekeekin, nainen on tyytymätön > ero.
Kyllä naisissa se vika useammin on. Naiset eivät huolehdi ulkonäöstään eikä terveydestään yhtä hyvin kuin miehet. Naiset eikä osallistu tasaveroisesti kodin hoitoon. Naiset ovat miehiä itsekkäämpiä ja huonompia puhumaan. Nuo kaikki ovat isoja vikoja parisuhteessa.
Niin totta
Olisi, jos et olisi lapsellisesti vaihtanut sukupuolia.
Kikkailusi ei auta. Tilastot todistavat, että naiset ovat lihavampia, huonokuntoisempia ja haluttomampia hoitamaan terveyttään. Tilastot todistavat että naiset eivät osallistu omien lastensa hoitoon yhtä paljon kuin naiset.
Naiset ovat huonoja kumppaneita.
Voihan sen näinkin nähdä
Naiset eivät eroa onnellisesta ydinperheestä, vaan syyt on tässä ketjussa selkeästi lueteltu. Vilkaise ketjun alkuun.