Nainen! Jos KUOLISIT, kuka jäisi sinua kaipaamaan?

Äiti. Siinäpä se surijajoukko onkin. Ehkä esihenkilö, koska iso työvoimapula. 

Lapsi, äiti ja jonkin verran kavereita ja sukulaisia. 

Eipä ole ketään joka järjestäisi edes sitä muistotilaisuutta.

N27

Sinua incelliä ei itkisi edes äitisi vaan lähinnä nauraisi.

Lapset, lapsenlapsi, äiti, veli perheineen, ystävät.. Kotona ikävöisi kaksi kissaa. 

Lapseni.

Heille antaisi lohdusta että tietäisivät että olisin heidän isoveljen kanssa siellä toisella puolella.

Itse en pelkää kuolemaa enää.

Veli.

Kaikki mun boytoyt

Äiti, veli, pari ystävää.

Varmaan mun kissat, jos eivät saisi ruokaa normaaleina ruokinta-ajankohtina. 

Toivottavasti ei kukaan muu, minusta on masenta ajatus, että kuolleita pitäisi erityisemmin itkeä. Jokainen kuolee ja se on oikeastaan elämälle merkitystä antava asia, jos kaikki eläisi ikuisesti niin olisiko millään sitten lopulta enää merkitystä.

Onko sillä jotain merkitystä?

Ei.

Vierailija kirjoitti:

Eipä ole ketään joka järjestäisi edes sitä muistotilaisuutta.

N27

Miksi tätäkin piti alapeukuttaa? Onko joku kateellinen, että vanhempani ovat kuolleet ja minulla ei ole ystäviä tai puolisoa?

Hyvä kysymys. En oikeasti tiedä jäisikö kukaan kaipaamaan. Onhan mulla tietty mies ja lapsi ja muutama kaverikin. Joitakin läheisiä sukulaisia. Mysteeriksi jää, että kaipaisivatko tai itkisivätkö. Syynä se että olen aika rikkinäinen ja traumatisoitunut ihminen. Ehkä olisivat vain tyytyväisiä että pääsivät tällaisesta paskasta eroon. 

Ei kukaan.

Jos nyt just kuolisin, niin mun neljä lasta, miesystävä, isä ja äitipuoli, isoisä ja bonusmummi, veli perheineen, aikuiset kummilapset perheineen, kaksi tätiä puolisoineen, ainakin neljä serkkua (ne läheisimmät), pari lapsuudenystävää lapsineen ja työkaverit, luultavasti he kaikki jollain lailla mut erityisesti 5 jotka on tulleet erityisen läheisiksi. Ja ehkä osa vapaaehtoistyön kautta tutuiksi tulleista ihmisistä myös.

Aviomies, 2 aikuista lasta ja pari ystävää.

Ei kai kukaan 😭😭

Vierailija kirjoitti:

Varmaan mun kissat, jos eivät saisi ruokaa normaaleina ruokinta-ajankohtina. 

Toivottavasti ei kukaan muu, minusta on masenta ajatus, että kuolleita pitäisi erityisemmin itkeä. Jokainen kuolee ja se on oikeastaan elämälle merkitystä antava asia, jos kaikki eläisi ikuisesti niin olisiko millään sitten lopulta enää merkitystä.

Musta taas on kaunista itkeä kuolleita läheisiä. Osoitus siitä, kuinka tärkeitä olivat, kun heidän menetys koskettaa.

Ei oo miestä,ei sukukulaisia ja poikakin kuoli viisi vuotta sitten.

Niin ei kai kukaan.....

Avuton ja vätysmäinen aviomies, joka parkuisi arkkuni äärellä, että "kuka mulle nyt laittaa ruokaa, pesee pyykit, vaihdatuttaa paidan ja kalsarit", se olisi hänen virtensä, en tiedä pysyykö kanttori nuoteissa perässä.