Tämän takia Persut äänestää Stubbia
Pekka Haavisto on ollut jo useasti historian väärällä puolella, aiheuttamassa vähintään hämmennystä. Hän on liittynyt jo nuorena vihreään liikkeeseen, joka on ollut epädemokraattinen ääriliike. Nyt voimme huomata että tämä liike on onnistunut nostamaan maapallon lämpötilaa jo 1,5 astetta ja siten toiminut tarkoitustaan vastaan, estämällä ydinvoiman käyttöä monessa maassa.
Syytän vihreitä maapallon lämpenemisestä ja Pekka Haavistoa sen jäsenenä. Mikä on arvostus ihmiseen, joka on liittynyt järjestöön, joka yksinkertaistaa maailman ongelmia ja hyökkää demokratian vastaisesti erilaisiin kohteisiin lamaannuttaen ne. Muistakaa Koijärvi liike ja kaikki ne itsensä kahlehtineet ihmiset sadoissa eri mielenosoituksissa.
Kohottaako se arvostusta presidenttiehdokkaaseen, että hän on liittynyt heppoisesti ryhmään, mikä on osoittautunut olleen väärässä ja toimineen pyrkimyksiään vastaan, ymmärtämättömyyttään ja naiviuuttaan.
Tähän päälle tulee Pekan NATO vastustus, pakkoruotsin kannatus, armeijan supistukset, venäläisille viisumihelpotuksia, Carunan myynti ulkomaille, Pekka toi ISIS vaimot perheineen Suomeen lakia rikkoen ja hyllytti virkamiehen syyttä, koska tämä ei halunnut rikkoa lakia ym.
Kommentit (157)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt oikeasti kaikki uurnille, niin saadaan illalla nauttia selkävoitosta.
Ei jaksa ei kykene. Hirvee darra
Onks viherpiiperö laajentanut liikaa tajuntaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt oikeasti kaikki uurnille, niin saadaan illalla nauttia selkävoitosta.
Ei jaksa ei kykene. Hirvee darra
Kun mietit hetken Tyttiä, niin jaksaa, jaksaa
Mitä ihmettä AP nyt höpöttää 1,5 asteen lämpenemisestä? Eihän persut edes usko ilmastohumppaan omien sanojensa mukaan.
Ilmasto on aina muuttunut ihmisistä huolimatta sanoo persu, Putinin ja Trumpin öjy maittaa, pensa autoilu jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Höpö höpö. Persut makaa krapulassa vaalipäivän ja uli ulisevat mestarinsa häviötä. Get over it
Niinpä, minäkin odotan että olisi jo ensi viikko, vaalit ohi ja pressa selvillä. Sitten voi kaikki ihmiset päästä sen yli ja lopettaa tämän jankkauksen, koska vaalit oli ja meni ja sitten voidaan palata taas muihin mielenkiintoisempiin keskustelunaiheisiin. Onko kukaan oikeasti niin naiivi, että kuvittelee sillä olevan jotain merkitystä, kuka siellä presidentin pallilla istuu?
No kyllähän Sale oli mies paikallaan koronakriisissä ja Natoon liittymisen järjestelyissä, vaikka yksi prinsessa ei boomerin nyrkistä tykännytkään.
Vierailija kirjoitti:
Äänestäkää pois, jos luulette, että Stubb ajaa teidän asioitanne. Hän unohtaa luultavasti teidät heti, kun vaalit on ohi. Niin ja hänhän ei elämässään ole tehnyt yhtään mitään väärää ja on aina ajanut kaikkia teidän asioitanne.
Äänestän itse Pekkaa.
Ihanko itse? Ettei naapuri käy rustaamassa punaista viivaa paperiin sun puolestasi? Melkoinen nero, kun ihan itse osaat
V v vassarit ei ymmärtäneet, että persut tekee pressan. Persujen äänet jotka ratkaisee pelin, samoin keskusta, kristillisten. Nyt Viher vassarit saa mitä tilaa toteutuu. Jospa menisivät lakkoon huomenna.
Tottakai Persut äänestää Stubbia.
Suomenruotsalainen elitisti, joka on opiskellut rahalla. Kannattaa EU:ta ja monikulttuurisuutta. Koheltaa jatkuvasti, viimeksi ainakin rajakysymyksessä, eli rajat auki!
Ai niin ja tietysti sateenkaariväen puolustaja.
Vierailija kirjoitti:
Ainoa syy on kansan tyhmentyminen, kuten PISA tulokset osoittavat.
En allekirjoita väitettä. Nykyiset pisatulokset eivät vaikuta aikuisiin. Noin 20-25- vuotiaisiin koulujen ja opiskelun "kehittäminen" ja asennekasvatus on ehtinyt jo vaikuttaa. Ei toki kaikkiin vaikka egoismi on yleisesti lisääntynyt yhteiskunnassa, se tavallaan tyhmentää kun mennään pelkkä oma etu edellä.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä AP nyt höpöttää 1,5 asteen lämpenemisestä? Eihän persut edes usko ilmastohumppaan omien sanojensa mukaan.
Ilmasto on aina muuttunut ihmisistä huolimatta sanoo persu, Putinin ja Trumpin öjy maittaa, pensa autoilu jne.
Maittaa se Pensa Haavistollekin. Eipä tuon epelin autoissa taida olla edes katalysaattoria. Mutta se on sitä parempaa, niinkuin vihervasikoilla aina
Vierailija kirjoitti:
Äänestäkää pois, jos luulette, että Stubb ajaa teidän asioitanne. Hän unohtaa luultavasti teidät heti, kun vaalit on ohi. Niin ja hänhän ei elämässään ole tehnyt yhtään mitään väärää ja on aina ajanut kaikkia teidän asioitanne.
Äänestän itse Pekkaa.
Äänestä vaan, ei pidä välittää siitä, että monia, esim. minua se oudoksuttaa. Haavisto (en ole sinunkauppatuttu) on varmasti sinulle hyvin sopiva ehdokas. Hyvää vaalipäivää.
Haavisto on viisaampi, rauhallinen, ulkopolitiikan syvä osaaja, joka jaksaa presidentin vaativassa työssä. Stubb on hetken ihminen, joka kääntyy joka suuntaan. Ei luotettava johtajana. Mietin seuraavat kuusi vuotta eteenpäin ja päädyn, että kestän paremmin Haavistoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äänestäkää pois, jos luulette, että Stubb ajaa teidän asioitanne. Hän unohtaa luultavasti teidät heti, kun vaalit on ohi. Niin ja hänhän ei elämässään ole tehnyt yhtään mitään väärää ja on aina ajanut kaikkia teidän asioitanne.
Äänestän itse Pekkaa.
Ihanko itse? Ettei naapuri käy rustaamassa punaista viivaa paperiin sun puolestasi? Melkoinen nero, kun ihan itse osaat
Eikös punaista ja vihreää sekoittamalla tule ruskeaa?
Vierailija kirjoitti:
Äänestäkää pois, jos luulette, että Stubb ajaa teidän asioitanne. Hän unohtaa luultavasti teidät heti, kun vaalit on ohi. Niin ja hänhän ei elämässään ole tehnyt yhtään mitään väärää ja on aina ajanut kaikkia teidän asioitanne.
Äänestän itse Pekkaa.
Kuka sellaista on väittänyt.
Vihreistä tullut omituista ääriporukkaa. Heijastavat tuo oman äärensä vastustajiin ja se on jotenkin hyvin masentavaa. Se miten sokeita ovat omalle alennustilalleen. Aivan kuin jokin haavoittunut eläin joka hyökkäilee, raapii ja puree. Näille pitäisi antaa vaikutusvaltaa? Ihan pahaa tekee katsoa tuota kun ymmärrys on pyöreän nollan luokkaa.
Uskon ja toivon, että kaikki ihmiset ajattelevat omilla aivoillaan. En usko, että persut kulkevat talutusnuorassa vaan näkevät presidentin oman elämänsä kautta. Onko kokoomus hyvä kaikilla johtajapalleilla vai onko parempi saada vastavoima kokoomuksen vallalle?
Haaviston lempeä hymy pettää.
Hän ei ole sen suomalaisempi kuin Stubb, vaan maailmaasyleilevä ja naiivi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äänestäkää pois, jos luulette, että Stubb ajaa teidän asioitanne. Hän unohtaa luultavasti teidät heti, kun vaalit on ohi. Niin ja hänhän ei elämässään ole tehnyt yhtään mitään väärää ja on aina ajanut kaikkia teidän asioitanne.
Äänestän itse Pekkaa.
Kuka sellaista on väittänyt.
Vihreistä tullut omituista ääriporukkaa. Heijastavat tuo oman äärensä vastustajiin ja se on jotenkin hyvin masentavaa. Se miten sokeita ovat omalle alennustilalleen. Aivan kuin jokin haavoittunut eläin joka hyökkäilee, raapii ja puree. Näille pitäisi antaa vaikutusvaltaa? Ihan pahaa tekee katsoa tuota kun ymmärrys on pyöreän nollan luokkaa.
Eihän sinua kukaan kiellä äänestämästä Stubbia? Eikä minua kielletä äänestämästä Haavistoa. Mikä ongelma sinulla on?
Vierailija kirjoitti:
Äänestäkää pois, jos luulette, että Stubb ajaa teidän asioitanne. Hän unohtaa luultavasti teidät heti, kun vaalit on ohi. Niin ja hänhän ei elämässään ole tehnyt yhtään mitään väärää ja on aina ajanut kaikkia teidän asioitanne.
Äänestän itse Pekkaa.
Samalla lailla sekin unohtaa .Yhtä turhia ovat molemmat.
Vierailija kirjoitti:
Luuletteko, että kokkarit haluaisi oikeasti olla teidän kaveri? Ei todellakaan. He ovat hienostokansanosaa, ei heille kelpaa tavallinen perusihminen. Hyväksyy teidät vain, kun suosuitte heidän kanssaan hallitukseen kyykyttämään köyhiä.
Maailma on muuttunut, joten kannattaa päivittää 40-luvun virsi nykyaikaan. Sorron yöstä noustiin ylös ja nyt on aika yhteistyön. Edellinen hallitus ei onnistunut köyhyyden poistamisessa vaikka lisäsi velkaa. Rahaa valui köyhille vain muutama euro tai kymppi per nenä, aika kertaluontoisesti.
Kehitysavussakaan raha ei ole oleellinen apu, vaan köyhille mahdollisuuksien antaminen. Että työkykyiset oppisivat tekemään itse, nousemaan itse köyhyydestään ylös. Silloin on mahdollista antaa etuuksia niille, jotka eivät oikeasti pärjää itse.
Huomenna voivat Pekan äänestäjät palata sinne Al-Holin leirille.
Ympyrä sulkeutuu samalla taas kuudeksi vuodeksi...
Ei minua kukaan käske. Mutta kieltämättä keskisormen näyttäminen puhemiehelle Eduskunnassa oli huono veto Haaviston taustajoukoilta tässä tilanteessa.