Pienehkö tai max keskikokoinen terve (seura)koirarotu. Ei ihan minirotuja. Suosituksia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos koira halutaan lenkkikaveriksi ei kannata ottaa ihan kaikkein pienimpiä koska niitten kohdalla lenkkeilyinto on aika yksilöllistä. Osa jaksaa pitkiäkin lenkkejä mutta osa tekee mieluummin vain pieniä lenkkejä.

Unohtaisin myös kaikki tappijalat ihan kokonaan. Riski liikuntahaluttomaan kalliita hoitoja jatkuvasti tarvitsevaan koiraan on niissä valtavan suuri. Inkongruenssileikkaus, lonkkaleikkaus, ristisideleikkaus, rahaa palaa jo näihin ihan helv*tisti ja lisäksi loppuelämän kipulääkitykset päälle.

 

Rotutesti ehdottanut laiskoja rotuja, eli tuskin kovin paljoa lenkkeilee.

Kyseessä päivittäiset kävelylenkit, yhteensä yleensä noin 10-12km. Päälle muu ulkonaoleilu ja pihatyöt. 

Minkä läpipaskatesti

Anteeks mitä😄 No tämän testin tein https://www.hankikoira.fi/rotutesti

Vierailija kirjoitti:

Onko teillä itsellä mitään ajatuksia mahdollisista roduista?

Tuttavaperheissä on pieninä-keskikokoisina seurakoirina ja lenkkikavereina villakoiria, kääpiöpinsereitä, kääpiösnautsereita ja kleineja sekä mitteleitä. Perheet ovat tyytyväisiä koiriinsa eivätkä nämä ole kai pahemmin sairastelleetkaan lukuunottamatta yhtä pinseriä ja paria villakoiraa. Mutta yksittäisistä sairastelijoista ei kannata eikä voi päätellä paljoa rodun tilanteesta, suurin osa noista villakoirista ja kääpiöpinsereistä tuntuisi olevan näillä useilla tuttavillani joilla noita rotuja on, suht ok terveydeltään.

Mielessä on ollut mm noi aloituksessa mainitut tipsu ja lapinkoira. Lisäksi tiibetinterrieri ja villakoira. 

Joku spanieli? Vesikoira? Tolleri? Stabyhoun? 

Nuo kaikki kuulostavat ihan hyviltä vaihtoehdoilta lukuunottamaa tiibetinspanielien tappijalkaisuutta. 

Villakoiran turkki kasvaa reilun sentin kuussa ja vaatii tiheää pesua, fööniä ja ajelua. Älä usko palstoilla näkyviä "pari kertaa vuodessa ajan turkin koneella ja on helppo"-puheita. Tuolla tyylillä "hoidettu" koira kasvattaa trimmien välissä paksun, takkuuntuvan ja pohjalta huovittuvan karvan jonka ajelu on koiralle usein epämieluisaa jopa kivuliasta. Karva on pestävä ja suorittava föönillä että leikkuri kulkee siinä hyvin. Lisäksi tämä on tehtävä niin usein ettei koira ehdi tulla ympäriinsä takkuihin. Takkujen alla iho kutiaa ja kiristää, joskus tulehduksiin asti. Villakoirissa haasteena myös pienten kokojen luonteitten epävarmuus ja huono luustotilanne. Keskikokoisista löytyy enemmän tasapainoisuutta ja niitä myös luustokuvataan enemmän.

Tiibetinterriereissä löytyy luonteita joka lähtöön. Kivoja koiria on paljon mutta tutustu huolella koiran vanhempien luonteisiin niinkuin tietysti kaikissa roduissa pitää tehdä. Selkäongelmia esiintyy jonkun verran, vaikea tietää todellista määrää koska selkä jätetään usein kuvaamatta. Mutta suvun selkätilanteesta kysyisin kun lähden pentua etsimään. Selkäsairauksia esiintyy myös villakoirilla mutta just noita keskareita sentään selkäkuvataan jo aika kivasti.

Lapinkoira on sitten vähän eri tyyppinen rotu jota en juuri tunnekaan eli sitä saavat kommentoida muut. :) Karvaa varmaan ainakin irtoaa... :) mistä tulikin mieleen että mieti haluatko hoitaa karvan koiraSSA (villakoirat ja tibet) vai koiraSTA irrottua (matoilta, vaatteista ja lattioilta). Tämäkin on yksi ero.

Vierailija kirjoitti:

Nuo kaikki kuulostavat ihan hyviltä vaihtoehdoilta lukuunottamaa tiibetinspanielien tappijalkaisuutta. 

Villakoiran turkki kasvaa reilun sentin kuussa ja vaatii tiheää pesua, fööniä ja ajelua. Älä usko palstoilla näkyviä "pari kertaa vuodessa ajan turkin koneella ja on helppo"-puheita. Tuolla tyylillä "hoidettu" koira kasvattaa trimmien välissä paksun, takkuuntuvan ja pohjalta huovittuvan karvan jonka ajelu on koiralle usein epämieluisaa jopa kivuliasta. Karva on pestävä ja suorittava föönillä että leikkuri kulkee siinä hyvin. Lisäksi tämä on tehtävä niin usein ettei koira ehdi tulla ympäriinsä takkuihin. Takkujen alla iho kutiaa ja kiristää, joskus tulehduksiin asti. Villakoirissa haasteena myös pienten kokojen luonteitten epävarmuus ja huono luustotilanne. Keskikokoisista löytyy enemmän tasapainoisuutta ja niitä myös luustokuvataan enemmän.

Tiibetinterriereissä löytyy luonteita joka lähtöön. Kivoja koiria on paljon

Joo jokaisessa noista omat hyvät ja huonot puolensa. Villiksistä varmaan kokona olisi sopivin se keskikokoinen. Ei tuolla turkin hoidolla ole niin väliä että missä se on, koirassa vai lattialla. Jälkimmäiseen malliin on tottunut tiibetinmastiffin kanssa. 

Harkitse myös sekarotuista! Ajattelen rotuihin liittyviä tyypillisiä sairauksia.

Coton de Tulear. Itselläni on 9v. narttu ja päivääkään ei ole ollut kipeä. Terve rotu.

Jaksaa pitkiä lenkkejä, seurakoira ja sylikoira, helppo kouluttaa, uskollinen, ei saalisviettiä joten pystyy pitämään irtikin pihassa, kiltti mutta tarvittaessa vahtii, karva ei ole niin työläs kun sanotaan ja suuri plussa on että karvaa ei lähde ollenkaan, vain harjatessa.

44 jatkaa. Kun koiran totuttaa pesuihin ja turkin hoitoon ja tekee koneajelun parin kuukauden välein -siis jos haluaa pitää koiran mahdollisimman helppohoitoisena-  ei se ole vaikeaa, mutta vaatii hieman viitseliäisyyttä. Tässä välissä pitää leikata silmiä esiin ja karvoja varpaitten väleistä. Toinen vaihtoehto on teettää työ ammattilaisella mutta se sitten toki maksaa.

Villakoirakerho on juuri järjestämässä rotuinfo-webinaaria rodusta kiinnostuneille. Tästä maksuttomasta tapahtumasta löydät tiedot ja ilmoittautumisosoitteen Suomen Villakoirakerhon sivuilta. 

Adoptoi joka tapauksessa, ei tuoteta koiria. Tarpeeksi jo maailmassa. Ja ylim tapetaan

Jos ne kerran ovat perheenjasenia.....

Kääpiösnautseria suosittelen, jos turkin hoitaminen ei ole ongelma ja on malttia kouluttaa koira hyvin. Hyvin itsepäisiä koiria, mutta myös älykkäitä. Jaksavat tehdä pitkiä lenkkejä. 

Vierailija kirjoitti:

Coton de Tulear. Itselläni on 9v. narttu ja päivääkään ei ole ollut kipeä. Terve rotu.

Jaksaa pitkiä lenkkejä, seurakoira ja sylikoira, helppo kouluttaa, uskollinen, ei saalisviettiä joten pystyy pitämään irtikin pihassa, kiltti mutta tarvittaessa vahtii, karva ei ole niin työläs kun sanotaan ja suuri plussa on että karvaa ei lähde ollenkaan, vain harjatessa.

Meillä oli Japaninpystykorva, samat meriitit kuin edellisellä. Karva irtosi ajoittain vain tupsuina joten oli helppo imuroida. Pitkäikäinen, ei rotusairauksia.

Kyllä trimmattava koira on niin kiva, kun karvaa ei lähde. Vesikoirat, labradoodle, ald suosittelen harkitsemaan.

En ole mikään koiraexpertti enkä ole vielä lukenut muiden ehdotuksia, mutta tässä nyt mitä mun mieleen tulee ekana mieleen:

1. Sekarotuinen on aina paras!

2. Puli! Koska se nyt vaan näyttää niin hassulta! Maailman hassuimman näköinen otus! Onko tuo muka oikeasti koira? Onko tommonen muka oikeasti olemassa? Jee! Jee! Jee! Ainoa huono puoli: omistajan on varmaan ihan tajuttoman työlästä pitää huolta tuollaisesta turkista!

3. Labradoodle. Noita Puleja olen nähnyt vain valokuvissa, muistaakseni en ole koskaan nähnyt ainuttakaan tosielämässä. Mutta labradoodleihin olen törmännyt. Hämmennyin kun niihin törmäsin ensimmäistä kertaa, koska en voinut tajuta että onko se jokin ihmeen terrieri kuten sarjakuvahahmo Tintin koira Milou, vai että onko se sittenkin jotain ihan muuta, en voinut tajuta että mitä minä silmieni edessä näin. Mutta silti siis, se mitä labradoodlesta tajusin: turkki on 100 kertaa helpompi hoitaa kuin Pulin turkki, luonne on täydellisen ihana, jopas oli kaikinpuolin hurjan mukava koira ja mukava kaveri, ei ikinä aiheuta mitään harmia kenellekään. Hiljainen, hillitty, siisti, rauhallinen, kiltti, kiva,...

4. Mikä vain spanieli. Tai sitten ehkä toissijaisesti melkein mikä vain terrieri tai snautseri. Näissä roduissa sitten on vikoja! Siis kaikenmaailman terveyshuolta, korvien tulehduksia, sekä haastavia luonteita. Ja näitä rotuja jos meinaa pitää niin tarvitsee tarjota niille paljon sellaista niiden tarvitsemaa aktiviteettia eli esim metsässä/suossa/järvessä rämpimistä kaikenmaailman metsästettävien lintujen perässä tms. Mutta on nämä silti paljon parempia kuin jotkin muut tunnetut "seurakoirat" eli esim kiinanpalatsikoira, mäyräkoira, mopsi,...

Bordercollie.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sekarotuiset ainoita varmasti terveitä. Rescue-koiraa suosittelen. 

En halua rescuekoiraa, ainakaan näitä mitä rahdataan bisneksenä jostain euroopasta. Minusta hyvin epäeettistä toimintaa. 

Rescue on eri asia kuin pentutehtailupentu. Mutta joo, en suosittele rescueta aloittelijalle. Aloittajalle suosittelisin pehmokoiraa. Aivan absurdia kysellä rotusuosituksia ja kertoa kriteeriksi vain koiran kokotoive.

Bichon frise tai havana

Aivan ihania seurakoiria kilttejä ja rakastavat lapsia 

Tiibetinterrieri, joka on nimestään huolimatta paimenkoira taipuu moneen menoon. Vahva suositus!

Dalmatiankoira.

Welsh gorgi 

Vierailija kirjoitti:

Kääpiösnautseria suosittelen, jos turkin hoitaminen ei ole ongelma ja on malttia kouluttaa koira hyvin. Hyvin itsepäisiä koiria, mutta myös älykkäitä. Jaksavat tehdä pitkiä lenkkejä. 

Mun tuttava hankki kääpiösnautserin. Ehkei tuttava oikein osannut kouluttaa koiraansa, koska lopputulos: se koira ainavaan räksytti ja puri. Räksytti, räksytti, räksytti, puri, puri, puri. Mitään muuta se koira ei sitten tehnytkään. Puri ihmisten varpaita, jalkoja, sormia, kasvoja, hiuksia,... mihin vain se koira hampaansa sai kiinni niin se koira puri.

Kun se koira alkoi vanheta niin tuttava hankki toisenkin kääpiösnautserin. Se oli ihan päinvastanen koira! Hiljainen. Hiljainen. Hiljainen. Ei ikinä haukkunut. Ei ikinä purrut. Eli sikäli täydellisen kiltti. Ei satuttanut kärpästäkään. Mutta se koira tykkäs juosta! Sitä ei ikinä voinut ulkona hetkeksikään päästää irti hihnasta, koska välittömästi se lähti juoksemaan ihan hulluna pois... ja sitten se vaan koko päivän juoksi ja juoksi ja juoksi eikä sitä millään saanut kiinni, eikä se noudattanut ainuttakaan käskyä, eikä ikinä tullut pyydettäessä luokse... joten illalla kun se oli väsynyt kaikkeen maratoonijuoksemiseen niin se ihan itse palasi takaisin kotiin.

Eli nuo molemmat kääpiösnautserit oli ihan aivottomia! Kumpikaan ei osannut ollenkaan tehdä yhteistyötä ihmisten tai muiden koirien kanssa. Molemmat ihan yhtä sekasin, mutta ihan eri lailla!

Mutta joo: uskon että tuollainen äärimmäinen sekopääkäytös ei johdu rodusta, ei johdu koirasta itsestään, vaan johtuu omistajasta.

Ja tosiaan hyvä puoli tuossa rodussa: fyysisesti varsin pieni eli kevyt eli helppo käsitellä, sitä jaksaa nostella, jne. Mutta silti varsin kovakuntoinen eli jaksaa juosta kaikki ne lenkit ja maratoonit jotka omistajakin jaksaa juosta. Fyysisesti vähintäänkin yhtä kykeneväinen juoksija kuin ihminen, vaikka on niin tosi pieni.