Onko elämässäsi jokin käännekohta, jonka jälkeen se muuttui selkeästi huonommaksi virheellisen valinnan vuoksi?

Vaikea sanoa. Huonot tilanteet on yleensä sellaisia että niihin vaan ajautuu, poislukien onnettomuudet. Jossain määrin elämän paras valinta voi olla myös se huonoin valinta. Koska jotkut valinnat on isoja ja kaikki niistä on lopulta ihan kelvollisia, eikä jälkikäteen voi sanoa mikä olisi ollut paras valinta. Puolisokin on sellainen että huonot puolet ei tietenkään tule esiin välittömästi vaan pitkän kuluessa. Eihän mitään parisuhdetta edes syntyisi jos valinta osoittautuisi välittömästi vääräksi. Sama pätee työpaikkaan. 

Yleensä voi hyvinkin olla niin että tästähän voisi luulla olevan lukijakohtainen näkemyksellisyyden rajatasoista riippuva todellinen asiayhteyden toteaminen.

Käännekohta oli se mitä minulle tehtiin, mitä minulle tapahtui ja miten minua kohdeltiin. 

Vaihdoin vakituisesta työpaikasta määräaikaiseen työhön, jotta olisi lyhyempi työmatka. Valinta oli todella huono. Työpaikassa olikin vaikka mitä ongelmia ja nyt on hankala päästä takaisin vakituiseen työsuhteeseen.

Jätin ensirakkauden 12 vuotta sitten ja en ole löytänyt tilalle uutta kenen kanssa olisi kolahtanut syvemmin

Ihastukseni. En valinnut.

Lasteni isän tapaaminen. Vuosien kärsimys. Edes eron myötä ei pääse kokonaan eroon lasten takia. 

15 v kun syrjäydyin yhtenä kesänä. Muutuin todella sulkeutuneeksi ja yksinäiseksi, millä on ollut hyvin pitkäaikaiset seuraukset. Nyt kolmekymppisenä asiat ovat paremmin, aika hyvinkin, mutta vieläkin paikkailen jälkiä niistä ongelmista, jotka alkoivat tuolloin. 

Ollut huonoja aikoja ja hyviä aikoja. Loppujen lopuksi nyt 4-kymppisenä menee paremmin kuin 2-kymppisenä, vaikka tie oli kivinen.

Olen kyllä tehnyt paljon virheellisiä valintoja elämässäni, mutta sitten minå olen korjannut ne, joten elämä ei ole pitkällä tähtäimellä kuitenkaan mennyt pilalle.

Lähdin aikuisiällä opiskelemaan uutta alaa. Valitsin alan, jolta piti mukamas eläköityä paljon porukkaa, töitä riittäisi, vakituinen työpaikka varma jne. No todellisuus on toinen. Pätkätöitä ja epävarmuutta riittää, eläköityvien tilalle ei enää palkata vakkareita, vaan määräaikaisia, jotka voi sitten potkia lomiksi pois. Olisi pitänyt valita toinen ala, jos vain olisi ollut se kristallipallo mistä olisin nähnyt tämän. 

Meinasin tehdä virheen, kun ajattelin etten tarvitse korkeakoulututkintoa. Aloitin opinnot kuitenkin "läpällä" ja elämä veikin juuri opintoja vastaaviin hommiin ja olen tehnyt loistavan uran tähän mennessä.

Nuorempana kuvittelin, että ihan hyvin tulisi toimeen näissä kaupan alan töissä. Mutta oikeasti. Kaupan alalla on tosi huonot palkat jopa esimiestyössäkin. Vähänkö olis potuttanut myöhemmin, jos olisin jäänyt vaan töihin silloin. 

Synnytettyäni toisen lapseni elämä muuttui täysin. Kroppa on ihan romuna. Joka askel muistuttaa että vauva ei aina todellakaan mahdu ulos ilman damagea. 

Ei ehkä vastaa kysymykseen, koska kyseessä ei Suomessa ole oma valinta. Ennemminkin tämä on tapahtuma joka muutti elämän selkeästi huonommaksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vaihdoin vakituisesta työpaikasta määräaikaiseen työhön, jotta olisi lyhyempi työmatka. Valinta oli todella huono. Työpaikassa olikin vaikka mitä ongelmia ja nyt on hankala päästä takaisin vakituiseen työsuhteeseen.

Tingin palkasta, koska ajattelin lyhyen työmatkan olevan sen arvoista. Luulin myös, että tässä olisi mahdollista päästä vakituiseksi, mutta enää en edes sitä haluaisi. Nyt on vain pakko ottaa vastaan pätkätöitä muualta ja toivoa, että onnistaisi tällä kertaa paremmin. Olisinpa vain jatkanut aiemmassa työpaikassa hyvällä palkalla ja kivassa tehtävässä.

Usein yläpeukutan niitä, jotka ovat ymmärtäneet kysymyksen. Aika alas on vajottu, kun sekin on niin vaikeaa.

Oliskohan omalla kohdalla huono valinta ollut se, että en mennyt lukioon. Ulkopuolisen silmiin tämä on varmasti huono valinta, mutta en tiedä, olisiko asiat menneet sen paremmin vaikka olisin sen lukion käynytkin. Mutta en valita mistään, on työ ja perhe eikä kukaan kiusaa.

Väkisinkin tulee elämän inventaario kun mittari lähenee kuuttakymppiä. 

 

itsellä helähti oikein kunnolla ikäkriisi ja elämältä putosi pohja. Olin täysin hukassa. Enää ei ollut ketään passattavaa ja piti alkaa miettimään oikeasti mitenkä on elänyt ja mitä jatkossa.

Järkytyksekseni aidosti ymmärsin että olen elänyt liian kilttinä koko tähän astisen elämän. Syynä hylkäämisen pelko.

Lapsuusmuistoja on pulpahtanut pintaan ja pystyn näkemään kuinka hylätty ja kaltoinkohdeltu olin. Silloin sitä piti ns. normaalina. 

Tajusin myös että elimistöni on ollut ja tajusin stressitilassa koko elämän. Elämä väkivallan uhkan alla sekä henkisesti kylmässä tunneilmapiirissä aiheutti trauman.

Mutta koskaan ei ole liian myöhäistä!

Sitä pohdin tässä nyt. Vaan kyse ei ole varsinaisesti omasta valinnasta, vaan ajautuminen tilanteeseen, jota yritin parhaani mukaan estää :D Toisaalta mun ei kannattaisi vaivata sillä päätäni, koska tää tilanne ei loppupeleissä ollut mun käsissä. Mut itsekriittisenä sitä miettii mitä olisi voinut tehdä toisin, vaikka hyvin mahdollisesti tilanne olisi silti sama...huoh.

Olin todella hyvä koulussa mutta menin kypsymättömyyttäni kämppikseksi kaverin kanssa, jolla oli vain huono vaikutus minuun. Käytännössä tuhosin tulevaisuuteni parissa vuodessa. Ja on ollut todella kovan työn takana muuttaa suuntaa myöhemmin aikuisena. Olen jokseenkin onnistunut nyt, mutta ymmärrän, jos kaikki ei onnistu. Ei muuten ole todellakaan helppoa. Olkaa aikuiset oikeasti tarkkaavaisia siinä kohtaa kun nuorellanne on tulevaisuuden valintojen paikka.

Elämä taitaa mennä yleensä huonompaan suuntaan kun ei tee mitään elämänsä eteen. Itse kun heittäydyin töistä pois säästöilleni niin tuntuihan se hyvältä silloin mutta pidemmällä aikavälillä on todennäköisesti huono valinta koska ei tämä erakoituminen taida missään mitään auttaa ja säästötkin loppuu joskus.

Ikääntyminen ei ole valinta mutta elämä muuttuu ja on pakko miettiä asioita tarkemmin.