Onko sun elämässä joku, joka tulee varmasti apuun, jos olet pulassa?

Ei ole ainakaan sillä hetkellä

Polvileikkaus 2 x , en halunnut kotiin apua. 

Ex-mies, erosta on jo useampi vuosi mutta yhä ollaan toistemme parhaita ystäviä. Hän on vuosien varrella tullut apuun, oli asia mikä hyvänsä.

Myös kolme ystävää olisi varmasti valmiita auttamaan, heillä toki pieniä lapsia joten omien resurssien mukaan. Ja kyllä, olen todella tietoinen miten onnekkaaksi saa itsensä näistä neljästä tuntea. 

Oma aikuinen lapseni, keneenkään muuhun en luota

On. Äiti, puoliso ja veli <3 

Minulla on kolme aikuista lasta. Joku heistä pääsee varmasti auttamaan tai järjestävät asiani kuntoon muulla tavoin. Siis jos en itse pysty. Toki nyt edelleen olen heidän apunaan itsekin ja mielelläni olenkin.

saan apua, jos tyypit ei ole just sillon töissä, jos sattuvat oleen vkl kotona sit saatan saada apua ( huono tilanne terveyden kanssa (parantumaton), pelkään kuolevani piakkoin, ellen saa jotain apua lääketieteestä,enkä saa, koska jonot on pitkät ja homma on jämähtänyt kesken. rukoilemalla selviän päivistä)autan myös itse sairauden kanssa kamppailevia, perheen jäseniä ja naapureitakin joskus. siksi trollaan ja viihdyn täällä, kun en pysty liikkumaan paljoakaan.tämä on koukuttavaa puuhaa, tää nettikeskustelu.

Elämäni suuri rakkaus eli mieheni ja tietysti myös tyttäremme.

Arjessa saisin varmasti apua koiran, talouden tai poikki menneen jalan kanssa niin vanhemmiltani kuin naapureilta ja varmaan joiltain koulukavereiltakin. Paras ystäväni jäi ulkomaille, mutta hänelle voi soittaa tarvittaessa vaikka keskellä yötä kun harmittaa, tai oli syy mikä vain. Sama tietenkin myös toisinpäin kaikissa em tapauksissa.

Onnellisessa asemassa olen. Ympärillä useampikin ihminen jolta apua saa tarvittaessa. Kiitollinen olen heistä ja muistan sen myös sanoa. olen myös aina ollut/olen valmis auttamaan jos joku apua tarvitsee. 

Hautaustoimisto

Ei ole enää. Lähiperhe on kuollut ja muille sukulaisille tai ystäville en ole niin tärkeä, että kukaan oikeasti auttaisi. Saattaa mennä viikkoja että kukaan kysyy olenko edes hengissä - ellen itse ota yhteyttä, perääni ei kysellä. Olen varmaan sellainen muumioitunut ruumis sitten joskus. 

On vielä, mutta sekä isäni että tätini alkavat olla vanhoja, vaikka vielä hyväkuntoisia ovatkin. Kun heistä aika jättää, niin vähiin käy ihmiset, jotka olisivat kiinnostuneita voinnistani tai asioistani. 

Joku kirjoitti, että ex- mies tulee aina apuun, oli asia mikä hyvänsä. Hienoa että voi olla niin hyvissä väleissä erosta huolimatta. Oma mies ei lohduta eikä tue missään asiassa, ja me olemme sentään vielä yhdessä. Ainakin teoriassa.

On, useita ihmisiä. Ja jos vaikka talo palaisi, uskoisin että yhteisö (kylän ihmiset) auttaisivat monella tavalla. Ruokaa, vaatetta ja yösija löytyisi ihan varmasti.

Olen myös niitä muumioituneita sitten joskus. Ei haittaa vaikka kuus kuukautta/vuotta. Sittenhän ei ole enää mitään väliä ajallakaan.

On, kaikissa noissa tilanteissa.

On, puoliso, vanhemmat, sisarukset ja muutama ystävä.

Hyvä ketju. Toivottavasti ei mene poistoon.

Ei ole.

Ei ole ketään eikä enää ole koiraakaan. Uutta en uskalla ottaa just tuon takia, että ei ole ketään avuksi jos vaikka itse en pystykään huolehtimaan. Kipeänä oli kurja lähteä lenkittämään ja jalka paketissa ei edes onnistuisi ja sekään vahinko ei kello kaulassa tule. Etenkään näillä keleillä.

Viime talvena oli käsi kipsissä kaatumisen jälkeen ja melkoisen hankalaa eläminen senkin kanssa oli ja kun piti itse käydä kaupassakin vaikka toki jalat toimikin normisti. Samaten koronan sairastaminen ihan kunnon oireilla oli yksinään aika ikävä kokemus. Välillä sitä vaan makasi vessan lattialla pyyhkeen alla kun ei kyennyt liikkumaan edes sohvalle takaisin.