Haavisto on ollut tenteissä paljon parempi kuin Stubb
Jostain syystä aiheeseen liittyvät ketjut katoavat, vaikka olisivat asiallisia.
Haavisto on ollut paljon asiantuntevampi ja esiintyi maltillisemmin ja rauhallisemmin, vaikutti kaikin puolin valmiimmalta pestiin. Huomasi, että hänellä on laaja-alaisempaa kokemusta eri puolilta maailmaa. Vaikutti olevan myös paremmin perillä turvallisuusuhkiin liittyvästä protokollasta.
Stubbista välittyi malttamaton kuva, hän puhui päälle, eikä vaikuttanut kuuntelevan keskustelukumppania - mikä on suuri ongelma politiikassa.
Kun Haavisto puhui asiasta, Stubb puhui itsestään. Stubbin puhe poukkoili asiasta toiseen, kuin puhuisi suunnittelematta mitä aikoo sanoa. Välillä (esim IS:n susikysymyksessä) Stubb tuntui suorastaan matkivan Haaviston vastauksia.
Tuli myös kuva, että Stubb oli opetellut ulkoa ympäripyöreitä vastauksia, joista uskoi katsojien pitävän. Esim se populistinen heitto ettei naapurimaan diktaattorille vastattaisi, vaikka juuri sellaisten vaikeiden puheluiden hoitaminen suoraselkäisesti ja kunnialla on sitä presidentin tärkeintä työtä.
Haavistolla on paljon huonoja puolia kuten Stubbillakin, mutta kokemuksessa, vakaudessa ja asiaosaamisessa menee kirkkaasti ohi.
Kommentit (4025)
Vierailija kirjoitti:
Voi olla, mutta homosta ei Suomeen presidenttiä tule. Konservatiivit minä mukaan lukien ratkaisevat vaalit Stubbin hyväksi.
Tämähän se on. Suurimmalle osalle äänestäjistä presidentti on sama asia kuin linnanjuhlat, joten ei homoparia sinne. Ja suurin osa äänestäjistä on likemmäs eläkeläisiä, jotka lukevat lehtiä, katsovat televisiota ja uskovat kaiken mitä siellä sanotaan. Stubb voittanee täten ylivoimaisesti, vaikka äijä on täysi pelle.
Pekka ei välitä Suomesta. Ei ole valmis nostamaan asetta maamme suojelemiseksi.
Pekka on ainoa presidenttiehdokas, jolla on ollut sotilaita alaisuudessaan, esimerkiksi 100 hengen sotilasosasto Sudanissa ja Darfurissa. Puolustusvoimain komentaja Juhani Kaskeala on myöntänyt Haavistolle sotilasansiomitalin tämän roolista Tshadin operaatiossa ja kertoo haastattelussa, että kunnioittaa Haaviston osaamista sotilaallisissa asioissa.
Mutta miksi Pekka ei käynyt armeijaa? Miksi meidän ei hänen mielestään pidä olla valmiita puolustamaan Suomea?
Missä Pekka on sanonut, että meidän ei pitäisi olla valmiita puolustamaan Suomea? Eikö se ollut juuri puolustusministeri, joka epäili suomalaisten maanpuolustustahtoa. Armeijan käyneitä katosi heti lähes 1000.

"Pekka Haavisto perustelee siviilipalvelukseen menemistään perjantaina Helsingin Sanomien haastattelussa.
- Mietin sitä pitkään. Ystäväpiirissäni vain taistolaiset menivät armeijaan, koska he odottivat aseidenjakoa Hakaniemen torilla vallankumouksen tullessa.
- Me rauhanomaisemmat valitsimme siviilipalveluksen, Haavisto kertoo lehdessä.
Haavisto suoritti siviilipalveluksensa 1980-luvun alussa Tampereen keskussairaalan lastenpsykiatrian osastolla."
Vierailija kirjoitti:
Pekka ei välitä Suomesta. Ei ole valmis nostamaan asetta maamme suojelemiseksi.
Pekka on ainoa presidenttiehdokas, jolla on ollut sotilaita alaisuudessaan, esimerkiksi 100 hengen sotilasosasto Sudanissa ja Darfurissa. Puolustusvoimain komentaja Juhani Kaskeala on myöntänyt Haavistolle sotilasansiomitalin tämän roolista Tshadin operaatiossa ja kertoo haastattelussa, että kunnioittaa Haaviston osaamista sotilaallisissa asioissa.
Mutta miksi Pekka ei käynyt armeijaa? Miksi meidän ei hänen mielestään pidä olla valmiita puolustamaan Suomea?
Missä Pekka on sanonut, että meidän ei pitäisi olla valmiita puolustamaan Suomea? Eikö se ollut juuri puolustusministeri, joka epäili suomalaisten maanpuolustustahtoa. Armeijan käyneitä katosi heti lähes 1000.
Esimerkiksi siinä ettei ole itse käynyt armeijaa.
Olisi halunnut ajaa puolustusvoimat alas.
"Pekka Haavisto piti kiinni vielä tammikuun alussa 2022, vain reilua kuukautta ennen Venäjän suurhyökkäystä Ukrainaan, kielteisestä Nato-kannastaan."
"Haavisto ehdotti vuonna 2009 Vihreän langan haastattelussa valikoivan asepalveluksen käyttöönottoa."
Noista kaikista saattais kyynisempi lukea pientä asennetta maanpuolustustukseen.
Onko sillä merkitystä minkä värinen kravaatti on Runebergin päivänä vaalitentissä? Tärkeintä on, että puhuu kuin Runeberg, ja senhän Stubb osaa. Också på svenska and in English, jonkun verran myös muita kieliä, jopa sitä kyökki-Italiaa :D
Stubb on juuri se, mitä Suomi nyt tarvitsee ja jopa ansaitsee! Hyvä me!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pekka on ainoa presidenttiehdokas, jolla on ollut sotilaita alaisuudessaan, esimerkiksi 100 hengen sotilasosasto Sudanissa ja Darfurissa. Puolustusvoimain komentaja Juhani Kaskeala on myöntänyt Haavistolle sotilasansiomitalin tämän roolista Tshadin operaatiossa ja kertoo haastattelussa, että kunnioittaa Haaviston osaamista sotilaallisissa asioissa.
Mutta miksi Pekka ei käynyt armeijaa? Miksi meidän ei hänen mielestään pidä olla valmiita puolustamaan Suomea?
Pekka ei siis ole itse valmis taistelemaan Suomen puolesta. Mutta hän nauraa mielellään niille ääliöille, jotka menevät rintamalle vaarantamaan henkensä Suomen puolesta. Hekottelee varmasti veteraaneillekin.
Haavisto tekee jatkuvasti töitä Suomen puolesta. Hän ei ole luikkinut maasta italiaan sössittyään ministerin pestin. Suomessa asepalveluksen voi suorittaa joko siviilipalveluksena tai varusmiespalveluksena, molemmista on hyötyä sotatilanteessa.
Varmaan ja varmaan, älä oleta.
Vierailija kirjoitti:
Katselin tänään IL-tv:n vaalitentin, jossa ansiokkaan tiukkoja kysymyksiä ja skenaarioita ehdokkaille. Omasta mielestäni Stubbin puhe oudolla tavalla rönsyilevää. Esim. kysymys tuosta, miten on käsitellyt epävarmuuttaan joka on kuulemma nuorena aiheuttanut ylimielistä käytöstä, ja miten on työstänyt epävarmuuttaan. En oikein saanut päätä enkä häntää kiinni vastauksesta...
Stubbin vastauksista ei oikein muutenkaan saa kiinni. Puhuu kyllä paljon, mutta asiaosaaminen ei tule ilmi. Kommentti kuinka *Empatia on tullut minulle tutuksi* oli äärimmäisen nolo. Stubbin ajattelun mukaan tuo on sitä empatiaa, sen sanominen. Samoin se, että kun ei osannut vastata kysymykseen, koska ei selvästikään tiennyt tai ymmärtänyt asiasta, niin sanoi toimittajalle kahteen otteeseen kysymyksen olevan liian mustavalkoinen. No, mitään vastausta ei Stubbilta silti tullut, ei perusteluja, tyhjää puhetta asian vierestä tai jostain ihan muusta. Stubbilla on voimakkaana tapa ohjata kysytty asia usein ihan johonkin muuhun, johtunee siitä kun ei vain tiedä mitä sanoa. Samoin venkoilee kun ei uskalla vastata suoraan. Kun ottaa huomioon hänen aiemman floppinsa Suomen politiikassa sekä sen, että hänellä menee sukset ristiin lähes kaikkien kanssa, niin pitäisi vain tajuta että historia tulee toistamaan itseään. Ei hänestä oikeasti ole Suomen presidentiksi.
Haavisto ei kyllä ole missään epäillyt tai kyseenalaistanut suomalaisten maanpuolustustahtoa. Molemmat ehdokkaat kritisoivat Häkkäsen ulostuloa. Ilta-Sanomien skenaarioharjoitus on hyvä osoitus, miten Haavistolla näyttää olevan langat käsissä kriisitilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Onko nyt paukahtanut kaikkien päähän, että tuo vähän yli kolmensadan hengen otos, jonka tuloksena julkaistiin että kolmaosa suomalaisista ei voi äänestää Haavistoa sukupuolisen suuntauksen vuoksi oli nimenomaan tuosta firenzeläisestä "huippuyliopistosta",jossa Stubb opettaa - ja tekijänä Stubin kolleega. Tällaista mafiaa.
Nyt on kyllä karmeata jos näin on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pekka on ainoa presidenttiehdokas, jolla on ollut sotilaita alaisuudessaan, esimerkiksi 100 hengen sotilasosasto Sudanissa ja Darfurissa. Puolustusvoimain komentaja Juhani Kaskeala on myöntänyt Haavistolle sotilasansiomitalin tämän roolista Tshadin operaatiossa ja kertoo haastattelussa, että kunnioittaa Haaviston osaamista sotilaallisissa asioissa.
Mutta miksi Pekka ei käynyt armeijaa? Miksi meidän ei hänen mielestään pidä olla valmiita puolustamaan Suomea?
Pekka ei siis ole itse valmis taistelemaan Suomen puolesta. Mutta hän nauraa mielellään niille ääliöille, jotka menevät rintamalle vaarantamaan henkensä Suomen puolesta. Hekottelee varmasti veteraaneillekin.
se että sinä hekottelet varmasti veteraaneillekin ei tarkoita että kaikki muut olisi yhtä tyhmiä.
Vierailija kirjoitti:
Huippu Haaviston vaalimainos. Symppis, miksi Stubbelo on omassa niin vakava ja tärkeä. Ei tartte olla kuin kissa kaikkiessa.
Haaviston mainos on lämminhenkinen, muut ihmiset keskiössä. Stubbin ylimielinen minä minä minä joka suunnasta minä teitä ylempänä......
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pekka ei siis ole itse valmis taistelemaan Suomen puolesta. Mutta hän nauraa mielellään niille ääliöille, jotka menevät rintamalle vaarantamaan henkensä Suomen puolesta. Hekottelee varmasti veteraaneillekin.
se että sinä hekottelet varmasti veteraaneillekin ei tarkoita että kaikki muut
Minä arvostan maanpuolustusta. Kävin armeijan. Pekalle kaltaiseni ovat narreja, kun olemme valmiita puolustamaan Suomea hengellämme.
Vierailija kirjoitti:
"En luota mieheen, joka kertoo olevansa valmis hylkäämään puoluetaustansa, ideologiansa ja sidosryhmänsä, jotta tulisi valituksi presidentiksi.
Mies on rikkonut lakia, jotta saisi alaisensa toimimaan halujensa mukaan.
Ei presidentin valtaoikeuksia tälläiselle henkilölle."
Toi oli niin hyvin kiteytetty, et oli pakko viel lainata.
Hienosti lainaat omaa tekstiäsi ja kehut sitä vielä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katselin tänään IL-tv:n vaalitentin, jossa ansiokkaan tiukkoja kysymyksiä ja skenaarioita ehdokkaille. Omasta mielestäni Stubbin puhe oudolla tavalla rönsyilevää. Esim. kysymys tuosta, miten on käsitellyt epävarmuuttaan joka on kuulemma nuorena aiheuttanut ylimielistä käytöstä, ja miten on työstänyt epävarmuuttaan. En oikein saanut päätä enkä häntää kiinni vastauksesta...
Stubbin vastauksista ei oikein muutenkaan saa kiinni. Puhuu kyllä paljon, mutta asiaosaaminen ei tule ilmi. Kommentti kuinka *Empatia on tullut minulle tutuksi* oli äärimmäisen nolo. Stubbin ajattelun mukaan tuo on sitä empatiaa, sen sanominen. Samoin se, että kun ei osannut vastata kysymykseen, koska ei selvästikään tiennyt tai ymmärtänyt asiasta, niin sanoi toimittajalle kahteen otteeseen kysymyksen olevan liian mustavalkoinen. No, mitään vastausta ei Stubbilta silti tullut, ei perusteluja, tyhjää puhetta asian vierestä tai jostain ihan muusta. Stubbilla on voimakkaana tapa ohjata kysytty asia usein ihan johonkin muuhun, johtunee siitä kun ei vain tiedä mitä sanoa. Samoin venkoilee kun ei uskalla vastata suoraan. Kun ottaa huomioon hänen aiemman floppinsa Suomen politiikassa sekä sen, että hänellä menee sukset ristiin lähes kaikkien kanssa, niin pitäisi vain tajuta että historia tulee toistamaan itseään. Ei hänestä oikeasti ole Suomen presidentiksi.
Tämä itseänikin häiritsee kun Stubbin puheista ei oikein saa mistään mitään irti tai kiinni. Kovasti on sanoja ja puhetta, mutta kun kuuntelee, missä on se sisältö, aito tunne tai tietämys? En vaan saa kiinni.
Pekka sanoo just sitä mitä luulee kulloisenkin kuulijan haluavan.
Stupi on käynyr vaan 8 kk armeijaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pekka ei siis ole itse valmis taistelemaan Suomen puolesta. Mutta hän nauraa mielellään niille ääliöille, jotka menevät rintamalle vaarantamaan henkensä Suomen puolesta. Hekottelee varmasti veteraaneillekin.
se että sinä hekottelet varmasti veteraaneillekin ei tarkoita että kaikki muut
Minä arvostan maanpuolustusta. Kävin armeijan. Pekalle kaltaiseni ovat narreja, kun olemme valmiita puolustamaan Suomea hengellämme.
Edelleen suomessa on asepalveluksen voi käydä joko varusmiespalveluksena tai siviilipalveluksena ja molemmat on täysin ok. Ja molempia aivan taatusti tarvitaan jopa siellä rintamalla.
Haavisto on suosittu sen takia, että on homo.
Moni häntä äänestävä kokee suurta hyveellisyyttä juuri siksi, että on (muka) suv aitsevainen.
Sen sijaan, että tuota pidettäisiin jo vihdoin neutraalina ja presidentin tehtäviin kuulumattomana asiana.

Ei se liity Haaviston suosioon. Ainoa joka siitä tekee numeron on ne joiden mielestä homo ei voi olla presidentti. Suurimmalle osalle se todellakin on neutraali asia ja Haavisto on suosittu koska on yksinkertaisesti paras vaihtoehto tähän maailmantilanteeseen.
Hyvä täällä on olla.