Rehellisiä vastauksia: millaista on elämä pikkulapsiperheessä?

Jollei sairastele ja nukkuu hyvin eikä ole mitään nepsyoireita, niin helppoa.

Oli rankkaa, huonon nukkumisen takia. Kiireistä, rankkaa, mutta mielekästä aikaa oli.

Uhmaikäisen kanssa eläessä huolehtii ilomielin kyllä ehkäisystä. Sen voin todeta.

Yhtä paskaa aamusta iltaan ja päivästä toiseen. Nyt on helpompaa kun on koululainen, mutta kärsimykset tulee vielä eteen jonkun vuoden jälkeen.

Useimmiten se ei ole kamalaa eikä ihanaa. Se on vain normaalia elämää kaikkine puolineen.

Joo, toisen jälkeen tuli ero. Muuttui todella rankaksi ja sekamelskaksi.  Klassista.

Sen verran rankkaa, että totesin jo synnärillä lapsiluvun jäävän yhteen. Synnytys oli kamala kokemus. En kertakaikkiaan käsitä miten ihmiset jaksaa edes kahta lasta, saati sitten vielä useampaa.

Vierailija kirjoitti:

Joo, toisen jälkeen tuli ero. Muuttui todella rankaksi ja sekamelskaksi.  Klassista.

Tämä tuntuu olevan tosi yleistä nykyään. Varmimmin yhdessä pysyvät joko lapsettomat tai max yhden lapsen vanhemmat. 

Noin puolella on nykyään nepsyoireita (pelkästään ADHD 20 prosentilla lapsista), mikä tarkoittaa sitä ettei lasta voi kasvattaa ja joutuu vaan sietämään kaiken riehumisen, rumat puheet, karkailun, tavaroiden rikkomisen ja muun.

Se on varmasti vaikeaa nille, jotka kynsin ja hampain yrittävät pitää kiinni entisestä elämästään ja roolistaan.

Ne pärjäävät kyllä, jotka tajuavat olevansa vanhempia, eivätkä enää sinkkubilettäjiä ja oman napansa ympärillä pörrääjiä.

Ongelmana eivät yleensä ole lapset, vaan ne vanhemmat.

Vierailija kirjoitti:

Se on varmasti vaikeaa nille, jotka kynsin ja hampain yrittävät pitää kiinni entisestä elämästään ja roolistaan.

Ne pärjäävät kyllä, jotka tajuavat olevansa vanhempia, eivätkä enää sinkkubilettäjiä ja oman napansa ympärillä pörrääjiä.

Ongelmana eivät yleensä ole lapset, vaan ne vanhemmat.

Mistä kumpuaa tuo ainainen käsitys biletyksen kaipaamisesta? Ei ole mitenkään harvinaista kaivata ihan vaan hetken itsekseen oloa silloin kun lapset ovat pieniä. Sitä sitovuutta, joka lapseen tulee, on vaikea käsittää etukäteen sillä juuri mikään ei sido elämässä kuin lapsi. Etenkin silloin kun lapsi on pieni. Kaikki oma aika on järjestelyn takana. Itselleni tuo on ollut ehdottomasti rankinta hyväksyä.

Jotkut päivät olivat rankkoja: jos oli oksennustautia tai täitä päässä tai uhmaa pahimillaan. Mutta pääosin päivät sujuivat hyvin, ja oli mukavaa. Meillä on kolme lasta pienillä ikäeroilla, ja toki voi olla että aika on kullannut osan muistoista, mutta mielestäni nykyään peloitellaan vanhemmuudella ihan turhaan.

Vierailija kirjoitti:

Yhtä paskaa aamusta iltaan ja päivästä toiseen. Nyt on helpompaa kun on koululainen, mutta kärsimykset tulee vielä eteen jonkun vuoden jälkeen.

Jep, meillä ne kestivätkin sitten vuosikausia, eivätkä ole vielä unohtuneet. Lapsi täyttää 23.

Ehdottoman ihanaa. Ilman lapsia olisin tuhlannut elämäni turhuuksiin.

Se on ihan itsestä ja omasta asenteesta kiinni, kuten kaikki muukin elämässä. Paskoilla ihmisillä on paska elämä ja paskat lapset. Kunnon ihmiset pärjäävät kyllä ja selviävät kaikesta. Kysy siis itseltäsi oletko paska ihminen vai kunnon ihminen.

Ihan mukavaa aikaa. Pääsi näkemään elämää vähän eri vinkkelistä kuin tavallisesti. Välillä se sitovuus oli vähän raskasta, mutta ajattelin, että ei tätä iän kaiken kestä, ensi vuonna on jo helpompaa jne. Parasta lapsenhoidossa on sen runsas palkitsevuus. Ei toki heti paikalla, vaan pitemmällä tähtäimellä. Kun jaksaa olla nyt läsnä, kuunnella ja opettaa lapselle asioita, niin tulee se vaihe, kun hän ei ole enää niin tarvitseva, vaan hänestä alkaa olla yhä enemmän apua arjen askareissa. Ja tietenkin myös paljon iloa ja syvää tyytyväisyyttä. Vähän kuin puutarhan hoito. Täydellinen ei tarvitse tässäkään olla, mutta kun hoitaa hommat riittävän hyvin, saa korjata hyvän sadon. Ja siinä sivussa nauttii koko prosessista.

Oletko mukavuudenhaluinen, laiska, "ikinuori" tai someaddikti? Älä tee lapsia. Ikinä.

Oletko vastuullinen aikuinen, jolla on mielenterveys ja elämäntavat kunnossa? Tee paljon lapsia.

Suurimmaksi osaksi hanurista koko touhu. Ei kannata lisääntyä, jos yhtään arveluttaa.

Vierailija kirjoitti:

Ihan mukavaa aikaa. Pääsi näkemään elämää vähän eri vinkkelistä kuin tavallisesti. Välillä se sitovuus oli vähän raskasta, mutta ajattelin, että ei tätä iän kaiken kestä, ensi vuonna on jo helpompaa jne. Parasta lapsenhoidossa on sen runsas palkitsevuus. Ei toki heti paikalla, vaan pitemmällä tähtäimellä. Kun jaksaa olla nyt läsnä, kuunnella ja opettaa lapselle asioita, niin tulee se vaihe, kun hän ei ole enää niin tarvitseva, vaan hänestä alkaa olla yhä enemmän apua arjen askareissa. Ja tietenkin myös paljon iloa ja syvää tyytyväisyyttä. Vähän kuin puutarhan hoito. Täydellinen ei tarvitse tässäkään olla, mutta kun hoitaa hommat riittävän hyvin, saa korjata hyvän sadon. Ja siinä sivussa nauttii koko prosessista.

Erinomainen vertaus tuo puutarhan hoito. Vie aikaa ja rahaakin, mutta lopputulos palkitsee. 

Vierailija kirjoitti:

Noin puolella on nykyään nepsyoireita (pelkästään ADHD 20 prosentilla lapsista), mikä tarkoittaa sitä ettei lasta voi kasvattaa ja joutuu vaan sietämään kaiken riehumisen, rumat puheet, karkailun, tavaroiden rikkomisen ja muun.

Vaikka lapsella olisi ADHD, niin lasta voi silti kasvattaa ja pitää kasvattaa. Kaikkea noita tapahtuu, mutta on myös keinoja vähentää epätoivottua käytöstä ja saada pidettyä se keskittyiminen kasassa. Lääkitys auttaa myös lasta.