Niin se koiran ulkoilutus jäisellä talvisäällä, se jota en jaksa enää
Yritetääs uudestaan.
Eli vien koiran viikoksi hoitolaan. Lataan omat akut sillä aikaa. Olen jaksanut 10 vuotta, mutta tämä jäillä liukastelu pimeällä 3krt päivässä vie nyt multa kaikki voimat. Koira viihtyy hoitolassa, saa juosta vapaana pihalla. Toivon että ihmiset voi tehdä näin kokematta huonoa omaatuntoa. Edes lapsi ei vaadi 10 vuotta samaa vuorokausirytmiä päivästä toiseen, eli koiran kanssa on joskus pakkko katkaista se rutiini. Kun sen omistaa yksin ei ole ketään jonka kanssa jakaa vastuita.
Kommentit (74)
Jos vika on liukastelussa ja muuten homma toimisi, niin hoitolan sijaan kannattaa sama raha sijoittaa joko liukuesteisiin tai nastakenkiin.
Ja mitäpä sitä turhaa huonoa omaa tuntoa potemaan, eiköhän ne hoitolat ole sitä varten tehty, että niitä käytetään. Eipä se ole yhtään enemmän tai vähemmän tuomittavaa tuoda koiraa hoitoon vaikka ulkomaan matkan ajaksi.
Teet vaan niinkuin meidän naapurit kaikki, laitat sen koronakoirasi vaan pihalle haukkumaan. Yölläkin voi laittaa, miksikäs ei. Ei niitä tarvitse kävelyttää ollenkaan.
Ja kyllä, muutan kuun alussa pois.
Kyllä. On vähän tabu kertoa ettei jaksaisi koiran ulkoiluttamista. Tai sitten ei vaan jakseta kuunnella sitä "Mitäs otit" ja "Etkö ymmärtänyt mihin ryhdyt" -jankuttamista, eikä aiheesta sen takia puhuta.
Et ole nastakengistä koskaan kuullut?
Vie se rakkis piikille jos ulkoilu on raskasta.
Kokeeko joku muka huono omaatuntoa lemmikin viemisestä hoitolaan? En minä ainakaan! Meillä on hyvin koulutettu labbis jonka tiedän tulevan toimeen sekä ihmisten että eläinten kanssa. Aina kun on tarve vien hoitolaan ilman muuta.
No voihan sen koiran viedä hoitolaan milloin vain mitään erityistä syytä. Minä olen palkannut koiranulkoiluttajan, joka käy pitkällä lenkillä ja itse otan sitten välillä rennommin.
Vierailija kirjoitti:
Teet vaan niinkuin meidän naapurit kaikki, laitat sen koronakoirasi vaan pihalle haukkumaan. Yölläkin voi laittaa, miksikäs ei. Ei niitä tarvitse kävelyttää ollenkaan.
Ja kyllä, muutan kuun alussa pois.
Ap:lla on ollut koronakoira 10 vuotta.
Niin jos koiran hankkii, sitä on tosiaan ulkoilutettava. Tuliko asia jotenkin yllätyksenä sinulle?
No, parempi tuo on kuin jättää kokonaan vaan ulkoiluttamatta, ja jos varaa on hoitoloihin niin mikäs siinä. Ja ihmisillä on toki erilaisia tilanteita, esim. masennusta, stressiä, fyysisiä sairauksia, jolloin ei voimavaroja ole, joten eipä siitä oikein tuomita voi ketään.
Itsellä ollut onni, että 25 vuotena kun olen koiran tai koiria omistanut, totaaliyksin, ei ole vielä tullut tilannetta, etten olisi pystynyt koiriani ulkoiluttamaan. Joo, olen joskus joutunut tekemään sen vaikeassa aikuisiän vesirokossa ja 40 asteen kuumeessa tai norossa siteistä muokatut vaipat housuissa, mutta olen tehnyt kumminkin. Lyhyemmäksi voi lenkit toki jättää esim. kipeänä, ei sitä ole joka päivä pakko tuntikaupalla tarpoa. Nykyään asunkin rivitalossa, joten myös oma aidattu piha on hätäratkaisu - ja tekee aamut vähemmän kiireelliseksi, kun ennen lenkille lähtöä koirat voi päästää pissalle pihaan, niin että voi itse tehdä aamutoimet rauhassa ja sitten vasta lenkille.
Liukkaat on aika tylsiä joo, mutta piikit kenkiin niin kyllä pärjäilee. Ja kaikkein pahimmilla keleillä ajan seudun isoimpaan koirapuistoon, ja lenkki on se että oleillaan siellä tunnin verran ja koirat saa leikkiä muiden koirien kanssa. Tai usein kaupungin keskustassa kadut on paremmin hiekoitetut kuin täällä lähiössä, joten saatamme lähteä autolla keskustaan kävelemään.
Aivan hanurista nämä kelit, ja eipä se koirallekaan ole kiva liukastella. Ihan hyvä ratkaisu pitää lomaa välillä, varsinkin jos hoitopaikassa on parempi maasto!
Ehkä koiran kannalta olisi kivempi, jos etsisit lähiseudulta jonkun lenkittäjän avuksesi. Mutta jos koira viihtyy hoitolassa niin mikäs siinä, saatpa tosiaan olla kokonaan siitä vastuusta vapaa sen aikaa 🙂
Vierailija kirjoitti:
No, parempi tuo on kuin jättää kokonaan vaan ulkoiluttamatta, ja jos varaa on hoitoloihin niin mikäs siinä. Ja ihmisillä on toki erilaisia tilanteita, esim. masennusta, stressiä, fyysisiä sairauksia, jolloin ei voimavaroja ole, joten eipä siitä oikein tuomita voi ketään.
Itsellä ollut onni, että 25 vuotena kun olen koiran tai koiria omistanut, totaaliyksin, ei ole vielä tullut tilannetta, etten olisi pystynyt koiriani ulkoiluttamaan. Joo, olen joskus joutunut tekemään sen vaikeassa aikuisiän vesirokossa ja 40 asteen kuumeessa tai norossa siteistä muokatut vaipat housuissa, mutta olen tehnyt kumminkin. Lyhyemmäksi voi lenkit toki jättää esim. kipeänä, ei sitä ole joka päivä pakko tuntikaupalla tarpoa. Nykyään asunkin rivitalossa, joten myös oma aidattu piha on hätäratkaisu - ja tekee aamut vähemmän kiireelliseksi, kun ennen lenkille lähtöä koirat voi päästää pissalle pihaan, niin että voi itse tehdä aamutoimet rauhassa ja sitten v
Ap:n ratkaisu kuulostaa kyllä paremmalta, kuin sankarin viitassa, norokakat housussa koiran ulkoiluttaminen.
Vierailija kirjoitti:
Et ole nastakengistä koskaan kuullut?
siellä on pk-seudulla tällä hetkellä sen verran epätasaista jäänpintaa että nastakengilläkin se ulkoilu on yhtä töpöttelyä ja saa varoa, ettei lähde jalat alta. eri. eli hermot ja selkä/polvet/nilkat koetuksella vähän täälläkin kun tulee näitä sivulipsahduksia.

Älä töpöttele. Nastat puree sitä paremmin mitä enemmän niihin luotat ja reippaammin kävelet. 15km lenkki eilen meni ainakin ihan mukavasti, ei ollut mitenkään erityisen liukasta.Ja pkseudulla nimenomaan tämä.
Minusta huonoin nastakenkäkeli on se kun suojasään jälkeen pakkanen kiristyy nopeasti. Silloin jäästä tulee niin kovaa että nastat eivät pure kunnolla, mutta jää on vielä sileää ja liukasta. Nyt jää on pehmeää ja kengät toimivat hyvin.

Sivusta huomautan,että monilla tulee nastakengillä kävelemisestä lonkat kipeäksi. Ehkä joku viisaampi tietää miksi. Itse olen kokeillut erilaisia, niin kenkiä kuin liukuesteitä, enkä voi niitä käyttää. Pahimmalla kovan jään kelillä sepeliä on sekä jään alla, että päällä, mutta pitoa saa vain jääpiikeillä, siis vuoristojäälle tarkoitetuilla liukuesteillä. Niillä on mahdoton kävellä kerrostalon rappukäytävillä.
Monet vanhukset, heikkojalkaiset/ lonkka - tmv nivelkipuiset, tasapaino-ongelmista kärsivät ym. joutuvat olemaan puoli talvea sisällä. Terveen on vaikea ymmärtää.
"Sivusta huomautan,että monilla tulee nastakengillä kävelemisestä lonkat kipeäksi. Ehkä joku viisaampi tietää miksi."
Veikkaan että osalla syy on juuri se että niillä nastoilla töpsytellään ja sipsutellaan liian varovasti. Ainakin molemmat aiheesta valitelleet kaverini kävelevät nastoillakin niin tönkköinä että en ihmettele että paikat kipeytyy kun kaulasta alaspäin on koko kroppa kövellessä ihan jäykkänä.
Kenkämalleissa on varmaan eroja myös. Icebugeja moni kehuu, mutta minä olen sovittanut varmaan melkein koko malliston ja ostanutkin muutaman eri mallin kengät itselleni eikä täysin istuvia ole löytynyt. Tänä talvena eniten käytössä on ollut Hokan nastallinen polkujuoksukenkä - nastoitus puree hyvin ja karkean pohjakuvion ansiosta pitävät hyvin myös pehmeällä alustalla ja ennenkaikkea sopivat omaan jalkaan tosi hyvin. Kovin lämpimät nuo kyllä eivät kyllä ole ja varsikin puuttuu , mutta puutteita voi paikata sopivilla sukilla ja säärystimillä.
Vierailija kirjoitti:
Niin jos koiran hankkii, sitä on tosiaan ulkoilutettava. Tuliko asia jotenkin yllätyksenä sinulle?
Tulihan se sieltä! Tätähän tässä jo odotettiinkin. Mulla on ollut tämä koira 10 vuotta joten olen jaksanut 10 talvea. Olen siinä ajassa myös itse vanhentunut 10 vuotta. Tänä talvena on erityisen raskasta. Juuri nyt en jaksa.
Jos sullon varaa ja koira viihtyy niin loistoratkaisu.