Pitääkö ystävän raskaudesta iloita jos itsellä on tuska lapsettomuudesta?
Olenko myrkyllinen ystävä jos tunnen pelkästään kipua ja vihaa ystävän kertoessa raskaudestaan enkä pysty iloitsemaan hänen puolestaan? Itsellä lapsettomuutta ja kaksi kesken päättynyttä raskautta. Ajatuskin johonkin vauvakutsuille osallistumisesta saa aikaan ahdistuskohtauksen.
Kommentit (215)
Saako vanhempansa menettänyt vaatia muita olemaan hiljaa omista vanhemmistaan? Saako kävelykykynsä menettänyt kieltää muita kävelemästä ympärillään? Saako sinkuksi jäänyt tuntea pelkästään vihaa ja kipua naimisiin menevää ystäväänsä kohtaan?
Kehittämisen paikka sinulla siinä. Totta kai saa surra omaa tilannetta, mutta jos et pysty olemaan onnellinen toisen puolesta, et ole aidosti toisen ystävä. Toisen onni ei ole sinulta pois. Se on pois vain ihmisiltä, jotka haluavat hyötyä muista, mutteivat antaa toiselle mitään takaisin. Aidosti ystävääsi rakastaen haluaisit hänelle vain hyvää, omista kivuista huolimatta.
Mene terapiaan. Ei tuollainen ole normaalia.
Ei ole kysymys siitä etten haluaisi ystävälleni hyvää. Ei ole myöskään kyse siitä, että hänen ilonsa olisi minulta pois. Kyse on siitä, että kaikki hänessä muistuttaa omista menetyksistä ja herättää surun siitä mitä itse ei saa. Ap
Lapsettomuus on asia jota ei ymmärrä jos itse ei ole sitä kokenut. Siinä kivussa kiltti ja hyväsydäminenkin ihminen voi käydä läpi koko negatiivisten tunteiden kirjon. Täysin inhimillistä.
Kaikenlaiset tunteet on ihan mahdollisia eikä niitä voi luokitella oikeisiin tai vääriin. Mutta se, miten käyttäydyt ystävääsi kohtaan tuossa tilanteessa, siihen voit vaikuttaa. Vähintään asiallinen käytös ja normaalit onnittelut ovat paikallaan. Kuten edellä on sanottu, muiden onni ei ole sinulta pois ja moni varmasti voisi myös tuossa tilanteessa olla aidosti iloinenkin ystävän puolesta. Voithan toki kertoa ystävällesi, että tilanne on sinulle hankala kun toivoisit itsekin kovasti lasta, ja haluat siksi ottaa hieman etäisyyttä ainakin joksikin aikaa.
Jos ystävyytenne on aitoa, voitte puhua asiasta keskenänne. Hän varmasti ymmärtää, miksi et välttämättä jaksa osallistua vauvakutsuille.
Näihin on heti kommentoimassa ja kauhistelemassa ihmiset joilla ei ole omaa kokemusta lapsettomuudesta. Lapsettomuus on monelle elämän isoin suru ja siitä on puhuttu jopa traumaattisena kokemuksena. Se voi saada aikaan kaikenlaisia tunteita jotka eivät ole oikeita tai vääriä.
Itselle kävi niin, että lasta kovasti yrittänyt ystävä suuttui kun kerroin omasta raskaudesta. Ei onnitellut, tuhahti.
Ymmärrän toki tilanteen ikävyyden hänen kannaltaan, enkä oleta, että kattoon olisi pitänyt hypätä. Mutta itsellänikin oli takana varsin kivinen tie, ennen kuin raskauteen päästiin.
Ymmärrän, että sun on vaikea tuntea iloa toisen puolesta ainakin välittömästi. Ensin puskee pintaan toisenlaiset tunteet. Anna niille aikaa, pidä vaikka pieni hetki, että vain esität kohteliaat onnittelut, mutta sitten voit ottaa vähän etäisyyttä omien tunteiden läpikäymiselle itseksesi. Hänelläkin varmaan riittää tunnemyllerrystä yms. Kyllä ne tunteet siitä tasaantuvat ajan kanssa.
Ei sinulla ole mitään velvoitteita tuntea jotain tiettyjä tunteita kenenkään mieliksi. Tunnet mitä tunnet ja sillä hyvä. Ihminen saa tuntea myös vihaa, surua, katkeruutta ja pelkoa. Myös lähimmäisiä kohtaan. Rajat pitää vetää vain siihen, miten käyttäydytään. Tunteet ovat vapaita.
Lapsettomuudesta myös kärsinyt
Mieti asiaa siltä kannalta, että jos olisit tahtomattasi pitkäaikaistyötön, ja samalla koulutustaustalla oleva kaveri saisi työpaikan heti. Etkö iloitsisi hänen puolestaan?
Me yritettiin lasta 10 v ennen kuin "tärppäsi". En koskaan kokenut vaikeaksi sitä, että muut ympärillä tulivat raskaaksi ja saivat lapsia. Ei sinun tarvitse vauvakutsuille mennä, mutta tuota ahdistustasi sinun pitää käsitellä ammattilaisen kanssa. Et välttämättä tule koskaan raskaaksi ja parinkymmenen vuoden päästä itket sitä, että sinulla ei ole lapsenlapsia, kuten muilla tuttavillasi.
Elämä on.
Vierailija kirjoitti:
Hänen ilonsa ei ole sinulta pois.
Tapailemani nainen hankkiutui raskaaksi toiselle miehelle. Hänen mielestään minun olisi pitänyt olla iloinen tapahtuneesta.
"Ei sinun tarvitse vauvakutsuille mennä, mutta tuota ahdistustasi sinun pitää käsitellä ammattilaisen kanssa."
Ei pidä, ellei hän itse halua.
Pitääkö pakkoavioliiton osapuolien tuntea rakkautta toisiaan kohtaan, koska se on joidenkin muiden mielestä oikea tapa? Ei tarvitse.
Ei tietenkään ole pakko tuntea mitään tunnetta, mitä ei tunne!
Miten itsensä voisi pakottaa tuntemaan?
Minäkin kärsin aikanani lapsettomuudesta, enkä kerrassaan mitenkään kyennyt tuntemaan iloa siitä, että joku muu sai lapsen. Sellaisen vaatiminen on hymistelyä.
Lapsettomuuttani haluttiin lohduttaa jopa niin, että syliini tyrkytettiin vauvaa, että minua pyydettiin kummiksi ja että minulle luvattiin, että saan hoitaa tätä toisen vauvaa niin paljon kuin haluaisin.
En käsitä tällaista. En tietenkään vihaa vauvoja, mutta en minä halunnut toisen lasta, halusin oman!
Jos toisen ihmisen lapsen hoitaminen olisi automaattisesti helpotus ja onni lapsettomuudesta kärsivälle, niin johan koko ongelmaa ei olisi. Mutta se ei vaan mene niin.
Lapsettomuus ei olisi minkäänlainen ongelma, jos kaikki ihmiset ja varsinkin naiset automaattisesti rakastaisivat ja tuntisivat emotionaalista äitiyden onnea kenen tahansa lapsesta. Eihän maailma niin makaa. Eikä toisen lasta voi kuitenkaan itselleen omia niin, että voisi tehdä päätöksiä ja kasvattaa lasta omien arvojensa mukaisesti.
Enkä tietenkään sulje pois sitä, etteikö toisen lapseen voisi kiintyä. Tietenkin voi ja siihenhän adoptiosysteemikin perustuu. Mutta se kiintymys tulee muuta reittiä.
Suurin osa naisista haluaa sen oman lapsen. On normaali tunne haluta olla raskaana ja synnyttää lapsi. Jos näin ei olisi, niin ei maailmaan lapsia syntyisikään, on se sen verran vaivalloinen projekti.
Ei sitä niin suurta iloa tunne siitä, että jollekin onnistuu se, mikä itselle ei millään. Ei sitä aina pysty asettumaan vain sen toisen asemaan, kun samalla tietää, että minulle tätä ei suoda.
Ja niille jotka luulee, että lapseton ihminen kadehtii heidän lapsiaan, haluan sanoa, että se on pötyä. En kadehtinut yhtäkään ihmistä siitä hänen lapsesta. En halunnut heidän lapsiaan, en suurin surminkaan. Halusin oman ja jos tunsinkin joskus kateutta, se oli kateutta sitä asiaa kohtaan, että heille oli mahdollista saada lapsi.
Vierailija kirjoitti:
"Ei sinun tarvitse vauvakutsuille mennä, mutta tuota ahdistustasi sinun pitää käsitellä ammattilaisen kanssa."
Ei pidä, ellei hän itse halua.
No ei toki, jos ei halua. Voi aivan hyvin kärsiä siitä lapsettomuussurusta seuraavat kaksikymmentä vuotta hakematta apua tilanteeseen ammattilaiselta, ja ne seuraavat kaksikymmentä vuotta siitä, ettei ole mummo, vaikka muut saman ikäiset esim. työkaverit ovat. Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat.
Tai vaihtoehtoisesti käsitellä surua ammattilaisen kanssa ja päästä siitä yli eikä tuhlata tähån suruun loppua elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Kaikenlaiset tunteet on ihan mahdollisia eikä niitä voi luokitella oikeisiin tai vääriin. Mutta se, miten käyttäydyt ystävääsi kohtaan tuossa tilanteessa, siihen voit vaikuttaa. Vähintään asiallinen käytös ja normaalit onnittelut ovat paikallaan. Kuten edellä on sanottu, muiden onni ei ole sinulta pois ja moni varmasti voisi myös tuossa tilanteessa olla aidosti iloinenkin ystävän puolesta. Voithan toki kertoa ystävällesi, että tilanne on sinulle hankala kun toivoisit itsekin kovasti lasta, ja haluat siksi ottaa hieman etäisyyttä ainakin joksikin aikaa.
Näin juuri. Tunteita ei voi luokitella eikä niihin voi edes vaikuttaa. Sinusta tuntuu siltä kuin tuntuu eikä sitä voi muuttaa sen mukaan, minkä joku muu kokee "oikeaksi". Jos et ole onnellinen ystäväsi puolesta niin sitten et ole, omien tunteiden kieltäminen ei tee kuin entistä katkerammaksi. Hyväksyminen auttaa päästämään niistä irti, jo ihan oman hyvinvointisi takia.
Mutta huonoon käytökseen mikään tunne ei tietenkään oikeuta. Itsekin aikanaan lapsettomuudesta kärsineenä onnittelin toki kohteliaasti ja lähimmille sanoin, että toivottavasti joskus voin itsekin jakaa vastaavia uutisia.
Ei. Ei ole pakko edes pitää toisen "peikonpoikalapsesta" isonakaan jos ei nappaa, ei vain tapaa sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ei sinun tarvitse vauvakutsuille mennä, mutta tuota ahdistustasi sinun pitää käsitellä ammattilaisen kanssa."
Ei pidä, ellei hän itse halua.
No ei toki, jos ei halua. Voi aivan hyvin kärsiä siitä lapsettomuussurusta seuraavat kaksikymmentä vuotta hakematta apua tilanteeseen ammattilaiselta, ja ne seuraavat kaksikymmentä vuotta siitä, ettei ole mummo, vaikka muut saman ikäiset esim. työkaverit ovat. Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat.
Tai vaihtoehtoisesti käsitellä surua ammattilaisen kanssa ja päästä siitä yli eikä tuhlata tähån suruun loppua elämäänsä.
Kyllä minä olen lapsettomuushoitojen ja keskenmenojen myötä ammattiapua hakenut ja saanut. Ei se kuitenkaan ole juuri auttanut. Tuska on niin iso, että on mahdoton edes kohdata sellaista ajatusta etten ikinä saisi lasta. Ap
Hänen ilonsa ei ole sinulta pois.