Suru avioerosta on jäänyt päälle, ja tunnen tehneeni virheen. Miten tätä työstää?

Vierailija kirjoitti:

Minulle ehkä kipeintä on lasten arjen ja kokemusten menettäminen: sitä ei korvaa "oman ajan saaminen" kun ovat poissa. Jakavat ihania tärkeitä asioita ja hetkiä isällä uudessa perheessä. Mietin, että ovat kenties aikanaan mummo ja pappa omien lasteni lapsille.

Kunpa olisimme olleet sitä yhdessä.

ELi olet mustasukkainen omista lapsistasi ja miehen saamista kokemuksista, kun sinä et saa olla paikalla. Katkera, kun et saa kostaa hänelle sinun uudella puolisollasi.....   Katsoppa nyt peiliin ja tarkasti.

Uusfeminismi ja kaikki siihen liittyvä voimaantumispaska on juurisyyt miksi naiset ovat paskoneet ydinperheen.

Ymmärrän tuskan, inhimillistä.

Minäkin koin pitkään surua eron jälkeen. Pääsin surusta yli, kun kykenin antamaan itselleni anteeksi. Alkuun työstin anteeksiantoa eksää kohtaan, kunnes tajusin, että en ole myöskään itselleni antanut anteeksi.  Anteeksi pitää antaa joka päivä, yksittäisiä asioita. 

 

Syyllisyys, myös alitajuinen,  estää ihmistä menemästä eteenpäin. 

Miten sen anteeksiannon oppii ja se sisäistyy? Lapsetkin sitä lisäävät nyt teini-iän myötä, minä se kaiken syy.

Vierailija kirjoitti:

Miten sen anteeksiannon oppii ja se sisäistyy? Lapsetkin sitä lisäävät nyt teini-iän myötä, minä se kaiken syy.

http://tuulikkisaaristo.fi/fi/OHJEITA/Anteeksiantoharjoitus/index.html

tuo on kirjoittanut kirjankin. 

 

minä pidän tehokkaana katsoa itseäni peilistä ja puhua ääneen. Kun on vaikea katsoa itseään puhuessa silmiin, niin tietää, mistä kenkä puristaa. Suosittelen myös erittelemään anteeksiannon, eli joka ikinen  pienikin tapahtuma annetaan erikseen anteeksi.

ja joka ilta uudestaa, uudestaan, samat asiat.

jos tuntuu, ettei pysty antamaan anteeksi, niin sitten sano peilille, että minä HALUAN antaa anteeksi.