Työttömiä on lähes 300 000. Määrä noussut 37 000 henkilöllä vuodessa...
Työttömiä on lähes 300 000. Määrä noussut 37 000 henkilöllä vuodessa.
Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan joulukuussa oli avoinna 82 100 työpaikkaa, mikä on 47 400 vähemmän kuin vuosi sitten.
Minulle on edelleen täysi mysteeri, että miten tukien laskeminen luo uusia työpaikkoja. Se tuo tietenkin säästöjä, mutta mistä ihmeestä ne uudet työpaikat oikein tulee?
Kommentit (70)
Tosiasia on se, että oikeistolla ei ole mitään historiaa onnistuneesta talouspolitiikasta. He eivät ole ikinä onnistuneet siinä ollessaan vallassa. Aivopestyt lampaat kuvittelevat toista, luulevat että jatkuva ihmisten herjaaminen ja solvaaminen on johtajuutta ja vahvuutta.
Onneksi meillä on työvoimapula niin kohta ei ole lainkaan työttömiä *hymiö*
Vierailija kirjoitti:
Mutta eihän se voi olla mahdollista, sillä nykyhallituksen mukaan jokainen ihminen voi vaikka huomenna mennä töihin, astuu ovesta sisään ja aloittaa työt. Suomessahan oli karjuva työvoimapula.
Tosiasia nyt on vain niin, että ihmiset eivät voi mennä mielikuvitustyöpaikkoihin joita ei ole olemassa ja tämä hallitus ei ole niitä luonut yhtään lisää vaan päinvastoin, työpaikkoja on jatkuvasti vain vähemmän.
Toiminimen saa netissä pystyyn. Heti huomenna voit aloittaa työt. Jos et ehdi kaikkea tehdä itse, voit palkata jonkun toisenkin.
Kuinka ihminen voi mennä mielikuvitustyöpaikkaan jota ei ole olemassa, kun ihmisen kuulemma pitää vain mennä töihin. En usko, että tulen saamaan tähän ikinä vastausta. Kun mitään karjuvaa työvoimapulaa ei ollutkaan, niin koko hallituksen ja heidän kannattajien hevonpaskalta putosi pohja.
Ryhtykää yrittäjiksi. Kukaan ei estä. Ainahan te valitatte miten yrittäjillä menee liian hyvin ja kuulemma yritystukiakaan ei leikata, joten nyt on täydellinen hetki vaihtaa osia!

Monta kertaahan sulle on vastattu.
Johtuu persuista, kun menivät vaatimaan että ulkomaalaisille pitäisi maksaa palkkaa suomessa. Vai miten se nyt meni.
Vierailija kirjoitti:
Johtuu persuista, kun menivät vaatimaan että ulkomaalaisille pitäisi maksaa palkkaa suomessa. Vai miten se nyt meni.
Kaikki muut, myös vihervasemmisto vaativat että suomeen tarvitaan työvoimaa 1500 eurolla kuussa.
Vierailija kirjoitti:
-90 luvun alussa oli 500 000 työtöntä ja siitäkin päästiin yli.
Då räknades de på ett annat sätt.
Då Sipilä tog över, var den totala mängden arbetslösa 620.000 personer. Nästa månad var det 640.000 personer. Därefter började siffran sjunka och då Sipilä avträdde, var siffran nere vid 480.000 arbetslösa. En minskning om 140.000 arbetslösa var sann.
Nästa månad med Rinne som busschaffis, sjönk siffran till 440.000 personer. Därifrån framåt har siffran vuxit för var mätning och då Sanna gav Finland mittfingret, var siffran redan 535.000 personer. Nu är siffran 546.362 arbetslösa och ni är först i början av era nästa förlorade tio år.
Det sägs att efter sju goda år kommer sju dåliga. Finland har sin helt egna takt där det efter ett gott år eller bara ett kvartal, kommer 10 förlorade år.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta eihän se voi olla mahdollista, sillä nykyhallituksen mukaan jokainen ihminen voi vaikka huomenna mennä töihin, astuu ovesta sisään ja aloittaa työt. Suomessahan oli karjuva työvoimapula.
Tosiasia nyt on vain niin, että ihmiset eivät voi mennä mielikuvitustyöpaikkoihin joita ei ole olemassa ja tämä hallitus ei ole niitä luonut yhtään lisää vaan päinvastoin, työpaikkoja on jatkuvasti vain vähemmän.
Toiminimen saa netissä pystyyn. Heti huomenna voit aloittaa työt. Jos et ehdi kaikkea tehdä itse, voit palkata jonkun toisenkin.
Ok. Aloitan yksityisen lääkäriaseman. Tosin koulutusta minulla ei ole mutta onhan Google.
Vierailija kirjoitti:
Ryhtykää yrittäjiksi. Kukaan ei estä. Ainahan te valitatte miten yrittäjillä menee liian hyvin ja kuulemma yritystukiakaan ei leikata, joten nyt on täydellinen hetki vaihtaa osia!
Yrittäjäksi yllyttäminen statuksen vuoksi osoittaa, ettet ainakaan itse ole käynyt yrittäjyyskurssia. Halu ei riitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
-90 luvun alussa oli 500 000 työtöntä ja siitäkin päästiin yli.
Niin on nytkin jos 9 eurolaiset lasketaan työttömiksi. Nehän saa työttömyyskorvausta.
Ei lasketa. He ovat työllistymistoimenpiteissä. Joten he eivät kuulu työllisiin, eivätkä työttömiin. Tämä.on sitä kuuluisaa datakikkailua, mitä harrastetaan julkishallinnossa.
Vierailija kirjoitti:
Ei niitä tulekaan.
Koko juttu on täyttä kusetusta.
Ette ole kuunnelleet tarkkaan mitä Purra ja Orpo on sanoneet.
Idea näissä leikkauksissa on se, että ovat päättäneet että Suomen sosiaaliturvan tasoa on alennettava kauttaaltaan. Se on kyse nyt ideologiasta. Ei työllisyydestä tai valtion velasta.
Mutta miksi kenelläkään olisi noin päätön ja sairas ideologia?

Republikaanit ovat olleet toinen Yhdysvaltain valtapuolueista 250 sataa vuotta. Se on aina vannonut näiden teesien nimeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johtuu persuista, kun menivät vaatimaan että ulkomaalaisille pitäisi maksaa palkkaa suomessa. Vai miten se nyt meni.
Kaikki muut, myös vihervasemmisto vaativat että suomeen tarvitaan työvoimaa 1500 eurolla kuussa.
Persut vaativat ulkomaalaisille 3600 euron kuukausituloja, kun suomalaisille heidän mukaansa riittää 9 €/päivässä.
Vierailija kirjoitti:
Tässä tarvitaan nyt jotain hokkuspokkus temppua. Miten nämä työpaikat jaetaan työttömien kesken joita on paljon enemmän. Visainen tehtävä ratkaistavaksi. Ai niin, ja sitten nämä mene töihin tyypit voisivat ratkaista tämän yhtälön.
Samalla jouduttaisiin kieltämään työpaikan vaihtaminen.

Myyntiedustushommissa tuntuu olevan ainakin jatkuva avopokeri käynnissä. Edustajat vaihtavat firmoja ja tuotealueita yhtä usein kuin kalsareita. Häviäjä saa tuotteet, joita yksikään organisaatioasiakas ei halua ostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
-90 luvun alussa oli 500 000 työtöntä ja siitäkin päästiin yli.
Niin on nytkin jos 9 eurolaiset lasketaan työttömiksi. Nehän saa työttömyyskorvausta.
Jos lasketaan työttömiksi kaikki samalla tavalla kuin 90-luvulla, niin luku on lähes 600000. Jos suhteutetaan väestön ikääntymiseen, kun eläkkeelle jäi isot ikäluokat, eikä uusia palkattu, niin tuo puoli miljoonaa vastaa ysärin 800 000 työtöntä.
Onko mitään, missä oikeisto on onnistunut?
Vuodessa saatu kaikki sekaisin.