Vaalitentti Nelosella tiistaina 23.1. klo 20.00
Kommentit (727)
Vierailija kirjoitti:
Li Anderssonin mielestä on oikein varastaa kaupasta ja olla ideologisesti työtön. Olis pressana aika hyvä arvojohtaja Suomen tulevaisuudelle.
Ei kysymys ollut, että onko se (ideologinen työttömyys) oikein, vaan että onko se väärin. Suomi on vapaa maa jossa ainakin vielä toistaiseksi saa elää valitsemallaan tavalla, ei siis voida sanoa että työttömyyden valitseminen on absoluuttisesti väärin, vaikka se olisikin tietyiltä osin muita kohtaan epäreilua. Jos vapaus valita tahdotaan poistaa, ja pakotetaan tekemään työtä ravinnon ja suojan eteen, niin sitten siirrytäänkin mielenkiintoiselle alueelle ja mieleen nousee mm orjuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
H-a olisi itänaapurin propagandisteille oikea unelma. Pääsisivät kertomaan, kuinka Suomi on äärioikeistolaisia täynnä, niin kuin tekivät Ukrainan kohdalla, ja kuinka suomen pressa on vihamielinen maassa asuvia venäläisiä kohtaan.
Ei voisi yhtään vähempää kiinnostaa mitä Venäjä Suomesta kertoo. Kukaan ei muutenkaan usko niiden juttuja. Mielummin maa täynnä äärioikeistolaisia kuin äärivasemmistolaisia.
just, eihän sillä ole väliä tietysti heh. Koko vaalit muuten vaan jauhetaan pelkästä Venäjästä. Totta kai sillä on väliä presidentinvaalissa. Itänaapurin kansan tuki kaikenmaailman hyökkäyksille rakennetaan propagandalla. Ukrainan sodan alussa venäläiset sotilaat ihan tosissaan olivat lähdössä pelastamaan maata n- atsei lta. Toki ei pidä siitä hulluudesta liikaa välittää, mutta miksi valittaisiin tieten tahtoen henkilö, joka vain pahentaisi tilannetta? Kuten sanottua, tekisi työn propagandisteille erittäin helpoksi.
Stubin kannatus putoaa joka kerta kun hänen pärstänsä ilmestyy tv-kuviin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä enemmän sukupuolten moninaisuutta vastustetaan poliittisesti, sitä enemmän kapinoivat teinit haluavat vaihtaa sukupuolensa. Miksei sukupuolten moninaisuutta voi jo hyväksyä ja tämä keskustelu voitaisiin lopettaa? Hyväksyminen ei tarkoita sitä että kenet tahansa päästetään muuttamaan sukupuolta ilman perusteellisia terveys ja mielenterveystarkastuksia. Ihmisten pitäisi olla huolestuneempia että nuoret ei saa apua mielenterveysongelmiin, jolloin he päätyvät kaiken maailman epäpätevien tiktok-terapeuttien piiriin ja diagnosoivat itse itsensä.
Koska sukupuolia on kaksi. Sitten on näitä luonnonoikkuja, mutta niitä ei tarvitse nostaa erityisesti jalustalle. Näitä sukupuolia oli yhtä paljon 40 vuotta sitten kun olin teini, mutta kaheleita tais olla vähemmän.
Sukupuolia on kaksi ja sitten hyvin pieni prosentti epäselviä. Sukupuolia ei ole sen enempää. Sen sijaan itsensä muuksi identifioivia on. Ja se on tä y s i n eri asia.
Erityisesti nuorille tytöille on tarttunut aina helposti viiletely, im-yritykset ja nyt tämä sukupuolen moninaisuus. Toivoisin, että lastensuojelujärjestöt puuttuisivat tähän tuputukseen ja vaatisivat lapsille kasvurauhaa.
Vierailija kirjoitti:
Olipa Haavisto vaisu tässä tentissä. Onko luovuttanut? Tekohymykin hyytyi loppua kohden. Ja koko ajan tuota ... kun minä ulkoministerinä Suomen Natoon vein...Vaihdan ehdokasta, ei tuosta presidenttiä tule.
On luovuttanut. alkoi ajatella asioita, hiukan liian myöhään kyllä. olisi kannattanut tehä tav jat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko nämä stubit ja Rehn oikeasti rehellisesti sitä mieltä että sukupuolia on enempi kuin kaksi?
Halla-aho ainut jolla uskallusta rehellisesti sanoa miten biologiset tosiasiat on? Ja miten tällä touhulla sekoitetaan lapsiparkojen päät.
Hän jos joku välittää lapsista
Koska H-A on väärässä.
Ja niitä sukupuolia on siis kuinka monta? Ja miten sen tietää kuka on mitäkin? Vai onko se vaan tunne? Näihin kysymyksiin en ole koskaan saanut vastausta. Olen sitä mieltä että on miehiä ja naisia ja marginaalinen osa transeja.
Jos työssä käyvät valittavat työttömistä, miksi eivät itse tarjoa omaa työpaikkaansa työttömälle?
Suurin osa ehdokkaista oli sitä mieltä, että lähi-itään paras ratkaisu on kahden valtion malli.
En ihan ymmärrä tätä. Palestiinalaiset itse ovat äänestäneet terroristijärjestö Hamasin valtaan. Terroristijärjestö Hamas ei kannata kahden valtion mallia, vaan haluaa tuhota Israelin. Palestiinalle on historian saatossa tarjottu useaan otteeseen kahden valtion mallia, mutta ovat itse siitä kieltäytyneet.
En tajua ehdokkaita, jotka hehkuttavat tätä vaihtoehtoa. Se ei ole realistinen vaihtoehto.
Lisäksi Israelilta vaaditaan tulitaukoa. Miksi juuri lainkaan ei kuulu ääniä: Hamas palauta panttivangit- tällä saisi tulitauon aikaan heti. Miksi Israelia hiilostetaan, mutta panttivankien palautuksesta ei pidetä isompaa meteliä?
Halla-Aho tuntui olevan ainoa, joka oli realistisen tilanteen tasalla, utopististen toiveiden sijaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin nähdä millaiset ihmiset ovat antaneet pojalleen nimeksi VATU? Pojasta on kuitenkin kasvamassa komea roteva mies eikä mikään muunsukupuolinen hörhö.
Sehän oli Valdemar. Lempinimi Vatu.
OT: Miksi laittaa lapselle nimeksi Valdemar, kun kutsutaan kuitenkin Vatuksi? Varmaan vaihtaa aikuisena tuon koulukiusausta aiheuttaneen Voldemortin virallisestikin Vatuksi.
No kai nyt monella on lempinimi. Pertti - Pertsa, Kari - Kartsa, Jari - Jartsa... Miksei Valdemar voi olla Vatu?
Vierailija kirjoitti:
Halla-aho on ainut joka pitää linjansa eikä mielistele ketään. Rehn on lähtenyt kalastamaan ääniä vasemmalta noilla sukupuolia on enempi kuin kaksi yms.
Keskustassa ei vieläkään ole siis hoksattu että tuo on tuhon tie jolla ne vain menettää kannattajia kun alkavat sähläämään näissä vassarifantasioissa mukana.
Ne vassarit ei äänestä jatkossakaan keskustalaista ja entiset keskustalaiset etsii itselleen toisen puolueen, joka istuu paremmin siihen omaan, konservatiivisempaan arvopohjaan.
Vierailija kirjoitti:
Huonoin tv-tenteistä, puuttuivat vain pörröiset koiranpennut, joita Li olisi saanut halailla.
Niin, Li olisi saanut jäädä lämpiöön halailemaan koiranpentuja.
Haavisto on sydämellinen, avaramielinen ja huomioi kaikki suomalaiset
Vierailija kirjoitti:
Aaltolan puhe on aina sekavaa, siitä ei saa mitään selvää.
Katsoin vasta loppua eikä Aaltola saanut enää puheenvuoroa. Mutta edellisessä tentissä minkä näin, Aaltola kuulosti aivan humalaiselta.
Vierailija kirjoitti:
Umpi surkea tentti.
Ilmeisesti vain päät punaisina mietitty miten H-a:n ei anneta olla äänessä. Että lähetysajan saa kurnuttaa yksi kommuninisti.
Toivotaan, että Li on seuraavat tentit hiljaa. Li, meitä ei kiinnosta jauhamasi asiat, ne ovat hörhöilyä. Sinusta ei myöskään ikinä tule presidenttiä, joten ole hiljaa ja anna puheenvuoro todellisille ehdokkaille!
Ihan käsi sydämellä, parhaiten pärjäsi Olli tämän illan tentissä. Huomaa kyllä että hänellä on ehdokkaista kattavimmin asiakokonaisuudet hallussa ja ulosanti rauhallista ja harkitsevaa.
Stubbilta aivan todella heikko esitys, ei mitään oikea sanottavaa mihinkään. Kaameaa omahyväistä lässyttämistä sille lapsellekin. Urpilainen kuittasi hyvin, että ei Stubbin mielipiteistä edes saa selvää.
Vierailija kirjoitti:
Haavisto on sydämellinen, avaramielinen ja huomioi kaikki suomalaiset
Ja venäläiset ja terot ja kauniit pojat ja....
Vierailija kirjoitti:
Stubbi ja hänen savuiset luukkunsa.
Päivän naurut. Ajatella ihan takan yläpuolelle ripustanut, jotkut lehmänpaskalla värjätyt ja nuotiolla poltetut afrikkalaiset laudankappaleet. Tai siis sikäläisittäin hallitsijan huvilan ikkunaluukut.
Ei ole stuppelson kuullut konmarituksesta mitään ?
Halijuttu oli myös NOLO.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko nämä stubit ja Rehn oikeasti rehellisesti sitä mieltä että sukupuolia on enempi kuin kaksi?
Halla-aho ainut jolla uskallusta rehellisesti sanoa miten biologiset tosiasiat on? Ja miten tällä touhulla sekoitetaan lapsiparkojen päät.
Hän jos joku välittää lapsista
Koska H-A on väärässä.
Ja niitä sukupuolia on siis kuinka monta? Ja miten sen tietää kuka on mitäkin? Vai onko se vaan tunne? Näihin kysymyksiin en ole koskaan saanut vastausta. Olen sitä mieltä että on miehiä ja naisia ja marginaalinen osa transeja.
En ymmärrä, miksei punavihreille kelpaa Halla-ahon ehdotus siitä, ettei sukupuolirooleja pitäisi ymmärtää niin tiukasti. Että on lukemattomia, aivan yhtä hyväksyttäviä tapoja olla mies tai nainen.
Ei meillä voi olla presidenttinä ihminen jolle status on kaikki kaikessa. Stubbille ei merkkaa mikään muu kuin oman egon pönkittäminen.
Ei ihme, jos on matkaillut viime vuonna 127:ssä maassa - vai kuinka se oli...