Ystäväni on pienituloinen duunari, joka käyttää paljon rahaa ja vapaa-aikaansa työpaikalle matkustamiseen. Miksi tämä on niin epäreilua?
Itse teen tietysti etätöitä ja käyn työpaikalla muutaman kerran kesäisin, kun sovimme työkaverien kanssa lounaritreffit. Sen jälkeen kun aloitin etätyöt, rahaa on jäänyt elämiseen enemmän ja vielä enemmän aikaa ja jaksamista.
Ystäväni on duunari, joka käyttää joka kuukausi ison summan rahaa ja vapaa-aikaansa työpaikalleen ja takaisin ajamiseen. Aikaisesta alkamisajasta johtuen hänen täytyy kulkea omalla autolla mikä on vuosi vuodelta kalliimpaa. Se on ihan tolkuton määrä rahaa ja oman vapaa-ajan ja jaksamisen tuhlaamista tuollainen ajelu. Aikaisin lähtee ja myöhään illalla palaa rättiväsyneenä. Ja tästä syystä hänelle ei jää aikaa lepäämiseen ja vieläpä maksaa tästä "huvista".
Saahan matkalulut vähentää verotuksessa, mutta vähennysoikeus on pienentynyt vuosi vuodelta ja vähennyksen voi tehdä, vaikka työskentelisi etänä. Samalla autoilun hinta on noussut.
En iki maailmassa suostuisi siihen, että työnanataja ajattaisi minua omalla kustannuksellani ja vapaa-ajallani 400 kertaa vuodessa! En kyllä edes hakisi tällaista paikkaa, jos joskus sattuisikin tulemaan vastaan. Ikävästi ne pienipalkkaisimmat saavat kokea tämän epäreiluuden ja maksavat sellaisesta mistä parempipalkkaisten ei tarvitse maksaa.
Milloin Suomen työelämästä tuli näin epäreilua?
Kommentit (63)
Minulla menee 400e/kk bensaan ja auton peruskuluihin, eli veroon, vakuutukseen, katsastukseen, huoltoihin ja osiin. Nettopalkkani on kilometrivähennyksistä ja pienemmästä vero% huolimatta vain 1580e kuussa, että kyllähän se työssäkäynti iso osa on palkastani. Eikä siihen ole vielä laskettu kasvaneita ruoka- ja kustannuksia, pitää tehdä isommat satsit sapuskaa ja käyn pesulla enemmän jne.
OIkeistohallitus vähensi työmatkakulujen vähennysoikeutta. Iskee erityistesti pitkiä automatkoja töihin tekeviin.