Ystäväni on pienituloinen duunari, joka käyttää paljon rahaa ja vapaa-aikaansa työpaikalle matkustamiseen. Miksi tämä on niin epäreilua?
Itse teen tietysti etätöitä ja käyn työpaikalla muutaman kerran kesäisin, kun sovimme työkaverien kanssa lounaritreffit. Sen jälkeen kun aloitin etätyöt, rahaa on jäänyt elämiseen enemmän ja vielä enemmän aikaa ja jaksamista.
Ystäväni on duunari, joka käyttää joka kuukausi ison summan rahaa ja vapaa-aikaansa työpaikalleen ja takaisin ajamiseen. Aikaisesta alkamisajasta johtuen hänen täytyy kulkea omalla autolla mikä on vuosi vuodelta kalliimpaa. Se on ihan tolkuton määrä rahaa ja oman vapaa-ajan ja jaksamisen tuhlaamista tuollainen ajelu. Aikaisin lähtee ja myöhään illalla palaa rättiväsyneenä. Ja tästä syystä hänelle ei jää aikaa lepäämiseen ja vieläpä maksaa tästä "huvista".
Saahan matkalulut vähentää verotuksessa, mutta vähennysoikeus on pienentynyt vuosi vuodelta ja vähennyksen voi tehdä, vaikka työskentelisi etänä. Samalla autoilun hinta on noussut.
En iki maailmassa suostuisi siihen, että työnanataja ajattaisi minua omalla kustannuksellani ja vapaa-ajallani 400 kertaa vuodessa! En kyllä edes hakisi tällaista paikkaa, jos joskus sattuisikin tulemaan vastaan. Ikävästi ne pienipalkkaisimmat saavat kokea tämän epäreiluuden ja maksavat sellaisesta mistä parempipalkkaisten ei tarvitse maksaa.
Milloin Suomen työelämästä tuli näin epäreilua?
Kommentit (63)
Vierailija kirjoitti:
Eikös nämä ole ihan ammatinvalintakysymyksiä? Itselläni on hybridityö. Käytännössä se tarkoittaa, että työpaikkani voi olla etänä kotona, toimistolla tai vaihtuvissa asiakaspaikoissa. Paikka voi myös vaihtua päivän mittaan.
Niin, miksei kaikki voi olla vaan lääkäreitä ja sote-johtajia? Kas, siinäpä pulma.

Sitä se paljon on, ammatinvalintaa. Nuorilla vain ei aina ole tarpeeksi ymmärrystä ottaa huomioon tällaisia asioita. Opinto-ohjaus ei myöskään ole ajan tasalla kaikissa kouluissa.

Ei tarvitse olla lääkäri tms. vaikeasti saavutettavaa. Ihan riittää, että on tradenomi, koulutus, joka on kaikkien saavutettavissa.

Sellaisia ammatteja mitä oli vielä parikymmentä vuotta sitten, ei välttämättä tänä päivänä enää ole. Lisäksi toimipaikkoja vähennetään jatkuvasti, joka lisää työmatka-ajoja. Tulevaisuutta ei voi ennustaa.
Mut toisaalta, ystävälle työt eivät tule koskaan kotiin ja näissä tusinaduuneissa on myös helppo tehdä lyhyempää viikkoa, jolloin työmatka ei rasita. Vaatii tietysti aikansa graindaamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös nämä ole ihan ammatinvalintakysymyksiä? Itselläni on hybridityö. Käytännössä se tarkoittaa, että työpaikkani voi olla etänä kotona, toimistolla tai vaihtuvissa asiakaspaikoissa. Paikka voi myös vaihtua päivän mittaan.
Niin, miksei kaikki voi olla vaan lääkäreitä ja sote-johtajia? Kas, siinäpä pulma.
Ei tarvitse olla lääkäri tms. vaikeasti saavutettavaa. Ihan riittää, että on tradenomi, koulutus, joka on kaikkien saavutettavissa.
Turhin koulutus ikinä. Miksi tradeja on pilvin pimein työttöminä?
Erityisesti lapsia ajatellen on itsekästä valita sellainen työ, jonka takia joutuu olemaan pois kotoa pitkiä aikoja joka työpäivä.
Minä esim. lounasta lapsien kanssa yhdessä, jos ovat tulleet koulusta tai syömme ainakin välipalan yhdessä. T. yksi etätyöläinen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esim. lääkärit ovat kyllä varsin hyväpalkkaisia ja joutuvat myös matkustamaan. Ammatinvalintakysymys.
Aika moni lääkäri tekee töitä etänä. On digipalvelut yms.
Esim. oma lääkärimieheni lähti tänä aamuna 70 kilometrin päähän töihin, kuten tekee kolme kertaa viikossa joka ikinen viikko. Jonkun on pikkukunnissakin oltava töissä, eikä kaikissa niissä asu riittävästi lääkäreitä. Kaikkia vaivoja ei voi hoitaa etänä.
Voivoi, ihan kolme kertaa viikossa täytyy työpaikalle vääntäytyä. On se raskasta ja ihna duunarin työpäivään tai työrytmiin verrattavissa. Kuukausipalkka ukolla kuitenkin vähintään 7000e vai mitä? Kyllä sillä rahalla voi jo vähän autossa istuksiakin.
En laittanut viestiä valitusmielessä. Tuli olo, että lainaamani kirjoittaja kuvittelee, että kuka tahansa voi lääkärinä noin vain valita tehdä etätyötä, ja sitä olisi tarjolla niin paljon, että kaikki voivat sen varassa elää. Korjasin tämän käsityksen. Pitkä työmatka on mieheni kohdalla oma valinta, työtä olisi lähempänäkin, mutta kauempana on parempi palkka, mikä kattaa kyllä erinomaisesti matkakulut ja ylikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykytyöelämä on tällaista. Iso osa töistä on tehtävissä etänä. On kuitenkin paljon töitä, jotka vastivat läsnäoloa.
Siispä koulutus- ja ammatinvalintaa kannattaa miettiä myös tästä näkökulmasta: voiko työtä tehdä etänä. Etätyö on valtava mahdollisuus helpottaa työpäivää. Vapaa-aikaa jää useita tunteja enemmän. Siisti sisätyö. Hoksaavatkohan kaikki nuoret tämän näkökulman ammatinvalintaan. Itse aikoinani opiskelin opettajaksi. Jos nyt olisin aloittamassa koulutuspolkua, valinnoissa painaisi tosi paljon etätyön mahdollisuus. Siihen luontuvia koulutuksia minulle olisivat vaikkapa oikeustiede ja kauppatieteet.
Mullekin luvattiin edellisessä työssä etätyömahdollisuus, mutta sepä ei todellisuudessa sitten pitänytkään paikkaansa. Olin tehnyt ennenkin samaa työtä täysin etänä. Lopetin ne työt.
Aivan, tietysti on työnantajia, jotka eivät suosi etätyötä, vaikka se periaatteessa olisi mahdollista. Mutta tosiasia on kuitenkin se, että on koulutuksia/ammatteja, joissa etätyömahdollisuus on paljon todennäköisempi kuin joillakin toisilla. Siis joillakin koulutuksilla/ammateilla voi löytää etätyön niin halutessaan. Toisaalta on koulutuksia/ammatteja, joissa etätyön mahdollisuutta ei ole tai se on harvinaista.
Vierailija kirjoitti:
Erityisesti lapsia ajatellen on itsekästä valita sellainen työ, jonka takia joutuu olemaan pois kotoa pitkiä aikoja joka työpäivä.
Minä esim. lounasta lapsien kanssa yhdessä, jos ovat tulleet koulusta tai syömme ainakin välipalan yhdessä. T. yksi etätyöläinen
Kaikille se ei ole valinta. Tai tietyllä tavalla on, mutta valinta voi olla pitkän työmatkan ja työttömyyden välillä.
Vierailija kirjoitti:
tunti suuntaansa on 400 tuntia vuodessa eli 10 viikon työtuntien verran menee pelkästään autossa istumiseen josta ei saa palkkaa vaan josta maksaa itse omasta pussistaan!!!
noista pitäisi yhteiskunnan maksaa palkkaa ja kertyä ylimääräistä vapaata...
Kuulut siis niihin, jotka yrittävät nyhtää yhteiskunnalta kaiken mahdollisen. Miksi yhteiskunnan pitäisi maksaa mitään tuollaista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös nämä ole ihan ammatinvalintakysymyksiä? Itselläni on hybridityö. Käytännössä se tarkoittaa, että työpaikkani voi olla etänä kotona, toimistolla tai vaihtuvissa asiakaspaikoissa. Paikka voi myös vaihtua päivän mittaan.
Niin, miksei kaikki voi olla vaan lääkäreitä ja sote-johtajia? Kas, siinäpä pulma.
Ei tarvitse olla lääkäri tms. vaikeasti saavutettavaa. Ihan riittää, että on tradenomi, koulutus, joka on kaikkien saavutettavissa.
Turhin koulutus ikinä. Miksi tradeja on pilvin pimein työttöminä?
Ei tradenomi tietenkään ole turha koulutus, mutta ilmeisesti koulutuksen taso vaihtelee. Tradenomi on mielestäni yksi olennainen koulutusala yhteiskunnan pyörittämisessä.
Vierailija kirjoitti:
Erityisesti lapsia ajatellen on itsekästä valita sellainen työ, jonka takia joutuu olemaan pois kotoa pitkiä aikoja joka työpäivä.
Minä esim. lounasta lapsien kanssa yhdessä, jos ovat tulleet koulusta tai syömme ainakin välipalan yhdessä. T. yksi etätyöläinen
Mikä koulutus?
En ikimaailmassa suostuisi etätyöhön. Työ on paljon muutakin kuin vain rahaa.
Tarvitsen selkeän työpaikan ja eron kodin ja työn välille. On mukavaa lähteä töihin , nähdä työkavereita ja sitten palata kotiin. Etätyössä tätä samaa eroa ei ole työn ja vapaa-ajan välillä.
P.s. olen tehnyt etätyötä.
Vierailija kirjoitti:
Esim. lääkärit ovat kyllä varsin hyväpalkkaisia ja joutuvat myös matkustamaan. Ammatinvalintakysymys.
Eipä lievästi kehitysvammainen ihminen voi itse valita. Miksi älykkäät ihmiset saa palkkana ison korvauken siitä että ovat syntyneet muita älykkäämmiksi?
Eikö se perimä ole jo riittävä korvaus heille?
Kun eivät he ole sen parempia ihmisinä kuin muutkaan.
Jos maailma olisi lievästi kehitysvammaisten enemmistön hallussa, niin ei olisi atomipommeja ja ei olisi toisen maailmansodan kaltaisia luonnonkatastrofeja.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen saa itse valita missä asuu, sikäli kun rahkeet asumiseen riittävät. Se sitten vaikuttaa työmatkan pituuteen.
Helppoahan se niille on, joilla on vakituinen työpaikka ja mahdollinen puolisokin työskentelee samoilla nurkilla. Jos taas tekee pätkätöitä milloin missäkin tai liikkuvaa työtä, pitkien ja hankalien työmatkojen välttäminen voi olla mahdotonta.
Tuolla on pihat auraamatta ja kadut hiekoittamatta kun ihmisille on nykyaikana tärkeintä muka työnteko. Voisiko joku vääntäytyä niihin oikeisiin hommiin ja mennä tekemään ne oikeat työt että yhteiskunta pyörii?
Vierailija kirjoitti:
En ikimaailmassa suostuisi etätyöhön. Työ on paljon muutakin kuin vain rahaa.
Tarvitsen selkeän työpaikan ja eron kodin ja työn välille. On mukavaa lähteä töihin , nähdä työkavereita ja sitten palata kotiin. Etätyössä tätä samaa eroa ei ole työn ja vapaa-ajan välillä.
P.s. olen tehnyt etätyötä.
Missä nykyään näkee työkavereita? Meillä ei ole toimistolla nimettyjä työpisteitä. Ei siellä juuri ketään tapaa.
Sellaiset työt, joissa pitää aina mennä paikan päälle, ovat usein sellaisia "pakkohan jonkun tuokin on tehtävä", eli oikeasti kaikkein tärkeimpiä töitä, joita ei voi jättää tekemättä.
Outoa on se, että juuri näissä erittäin usein se kaikkein pienin palkka.
Eihän sitä työpain vessaan kuolluttakaan kukaan kaivannut lähes kuukauteen, eikä huomannut, että onko tehnyt töitä vai ei, joten siitä aika hyvin näkee näiden "näpyttelytöiden" tärkeyden.