Lue keskustelun säännöt.
Oudosti se meni tämä elämä
21.01.2024 |
Nuorena sina kaikki sanoi ,että "sähän olet vielä nuori, kyllä sä löydät paikkasi maailmassa". Sitten sen sanominen loppui ja nyt ihmiset ihmettelee, kun nyt yli 50v en löytänyt mitään paikkaa maailmassa.
Kommentit (74)
Vierailija kirjoitti:
Löysin paikkani sen jälkeen kun tutustuin Jeesukseen.
Elämä lähti sen jälkeen rullaamaan.
Vaikka en ole aina onnellinen ja hyvällä tuulella, tiedän olevani oikealla paikalla.
Minä en ole vielä paikkaani löytänyt, tai oikeastaan päässyt siihen paikkaan, jossa pitäisi olla. On jarrut päällä, kun tuntuu niitä vaikeuksia tulevan niin paljon tällä tiellä, jos suostuu heittäytymään johdatukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta tuntuu, että olen aina ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan :-)
Nuorena välillä ritsaamassa tavaraa kaupoista, välillä viikonloppuisin juoppoputkassa ja aina oikeaan aikaan.
Työtävieroksuvana ihmisenä nuoruus meni työttömyyskorvaukset rilluttelemalla ja pankkikortteja varastamalla ja aina oikeassa paikassa, korvauksia ja pankkikortteja tuli ja elämä hymyili.
Muutaman kymmenen vuotta tein kunnan töitä, jos niitä nyt töiksi voi kutsua ja kun ikää tuli nelkytviis, iski masennus kuin tilattuna.
Eläkepaperithan siitä pamahti kouraan vielä kun niitä sai helposti, oikeaan aikaan ja siitä pitäen olenkin vittänyt lokoisaa elämää harrastusten parissa ja tietenkin oikeaan aikaan.
Tätä voisi jo sanoa oikein Hannu Hanhen elämäksi hyvinvointiyhteikunnan pitäessä huolta kehdosta hautaan ja veikkaan että kuolamakin tapahtuu oikea-aikaisesti kun sen aika on.
Niin kliseistä kuin onkin, niin lapset tuo merkityksen. Tämän tosin tajuaa siinä vaiheessa kun ei ole enää lapsentekoiässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minullekkin sanottiin nuorena että kun opiskelee ahkerasti niin saa töitä aina. No opiskelin talonrakentajaksi ja kirvesmieheksi ja vielä rakennusmestariksi mutta töitä olen saanut erittäin vähän. 25 vuodessa olen ollut 5 vuotta töissä. Nyt oon ollut 10 vuotta työtön.
Jotain vikaa on nyt, jos ei ole rakennusalalla viimeisen 25 vuoden aikana ollut kuin 5 vuotta töissä! Nyt on työllisyystilanne toki huono, mutta on tuossa välissä ollut kausia, että rakennusmestareita ja kirvesmiehiä revittiin kaikki töihin ja niitä kausia on 25 vuoden aikana ollut pyörimässä enemmän kuin viisi vuotta.
Ei ole missään vaiheessa revitty mitään. Rakennusala on aina ollut sellainen että työttömänä saa olla. Pimeänä töitä kyllä löytyy, mutta eipä kerry eläke. Työnantajat myös huijaa palkoissa ja jättää eläkemaksut maksamatta ja palkatkin. Palkkaturvasta saa rahansa useinmiten hakea. Tuli seurattua sivusta tuotakin vuosia. Kusetetuksi tulet. Jos puolisoa ei ole elättämässä niin kurjaa on.
En tiedä minkälaista paikkaa haet, mutta voit koska vaan mennä metsään luonnon keskelle ja todeta, että paikkasi on juuri tässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Löysin paikkani sen jälkeen kun tutustuin Jeesukseen.
Elämä lähti sen jälkeen rullaamaan.
Vaikka en ole aina onnellinen ja hyvällä tuulella, tiedän olevani oikealla paikalla.
Sama täällä. En voi ymmärtää, miten kukaan tulee toimeen ilman Jeesusta. Jumala antaa perusturvan elämään, vaikka miten maailma heittelisi.
Mulla on huulirasva. Kun se on mukana niin selviää mistä vain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyisin niitä paikkoja on paljon vähemmän. Kaikkia ihmisiä vain ei tarvita.
Joo, ei tarvita. Vuosikymmeniä olen turhaan elänyt.
Etkö osaa itse arvostaa itseäsi?
Hyvänen aika, onhan jokaisella itseisarvo ja ihmisarvo!
Minä olen tutkinnon suorittamisen jälkeen ollut hetken töissä, mutta "urani" olen tehnyt työkyvyttömyyseläkkeellä.
Olen silti nykyään itseni paras kaveri ja pidän aina puoliani. Sillä oikeasti tykkään minusta, enkä anna kenenkään kohdella huonosti.
Pitää rakastaa itseään, sitä persoonaa joka on. Ihan sama, kuinka "hyödyllinen" olen yhteiskunnalle tai kenellekään. Välillä on tilaisuus positiivisiin kontakteihin muiden kanssa, ja sekin on ihan kivaa. En silti ole riippuvainen muista ja heidän hyväksynnästään.
Olen
Niin, jokainen on kyllä itsessään arvokas ihminen, vaikka ei mitään olisi niin sanotusti näkyvästi saavuttanut tai tehnyt.
Paine siihen, että pitäisi olla saavuttanut jotain sellaista, minkä muutkin huomaa, tulee yleensä siitä, että seuraa sellaisia, jotka ovat jotain näkyvää saavuttaneet.
Joskus ihan lähipiirissä voi olla sellaisia ihmisiä, joiden poistuminen tuttava- tai näköpiiristä - tai vähintäänkin heidän seuraamisensa lopettaminen - jo korjaa itsetunto-ongelman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samat fiilikset, ikää vähemmän. Ihan ok työ löytynyt (ei tietenkään koulutusta vastaava eikä siltä alalta jolle halusin), ei hyvin palkattu mut en elä tukien varassa. Muuten niin irrallaan ja ulkopuolella kaikesta. Pitäisi elää nyt niitä kuuluisia ruuhkavuosia joita kaikki kiroaa ja kauhistelee, mut töiden jälkeen olen niin yksin. Muilla sosiaaliset menot, kaverit ja/tai perhe. Vaikka elämässäni on paljon hyvää, ilman ketään kenen kanssa jakaa asioita kaikki tuntuu merkityksettömältä. En ymmärrä miten ihminen voi jäädä ulos kaikesta???
Sulla on onneksi työ. Se on jo paljon. Pystyt elättämään itsesi. Mulla ei ole koskaan niin ollut.ap
Totta ja onneksi töissä on ihan jees työkavereita, joiden kanssa saa jutella. Edes sen verran sosiaalisuutta elämään. Tulee vaan siitäkin surullinen olo kun kuulee mitä muut tekevät vapailla. Voinhan minä tehdä samat asiat mutta tietysti aina yksin. Sitten on vauvalahjakeräykset, häät yms. Voin järjestää elämääni paljon asioita mutta muita ihmisiä en siihen saa. :(
Vierailija kirjoitti:
Onhan sulla paikka avlla
Olen heikkolahjainen ja minulla on toisinaan erinäisiä vaikeuksia hahmottaa lukemaani. Olen yrittänyt lukea Aku Ankkaa ja ymmärtää sen kontekstistia, tuloksena on ollut vain vaikeaselkoiselta tuntuva arvomaailma, jossa kapitalismi kätkeytyy syvälle tarinoiden moraalisiin opetuksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pysähdy, älä pyri mihinkään päin. Pysy siinä missä olet ja hoida se homma kunnolla ja tunnollisesti. Kyllä ajallaan siitä sitten "ajaudut" kuin itsestään eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyisin niitä paikkoja on paljon vähemmän. Kaikkia ihmisiä vain ei tarvita.
Joo, ei tarvita. Vuosikymmeniä olen turhaan elänyt.
51v, enkä ole vieläkään paikallani. Se on sukuhauta, en tahdo sinne juuri nyt.
Elämäni, pieni ja vaatimaton, on kaikkea muuta kuin turha.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pysähdy, älä pyri mihinkään päin. Pysy siinä missä olet ja hoida se homma kunnolla ja tunnollisesti. Kyllä ajallaan siitä sitten "ajaudut" kuin itsestään eteenpäin.
Hieno ajatus, jota useimmat tuskin allekirjoittaa, koska useimmat ajatuvat ja myös jumiutuvat nuorena johonkin ja siinä he sitten ovat eläkkeeseen tai kuolemaan asti jumissa.
Minulla ei koskaan ollut tuota ongelmaa että en olisi ollut "oikealla paikallani". Minä olin missä olin, paikkani ei koskaan ollut ongelmani. Vaan ongelma oli se että koko nuoruuteni ajan ympärilläni oli tusinoittain ihmisiä jotka eivät olleet omalla paikallaan! Nimittäin koko nuoruuteni ajan ympäristöni oli täpötäynnä niin väkivaltaisia pahoinpitelijöitä että he kaikki olisivat kuuluneet koko loppuelämäkseen vankilaan. Mutta eivät he jostain ihmeen syystä vankilaan joutuneet vaan saattoivat loputtomiin jatkaa pahoinpitelyitään.
Niin: kun elinympäristössä 12 ihmistä on väärässä paikassa eli ei vankilassa, niin se kolmastoista ihminen (eli minä) joutuu vuodesta toiseen niiden muiden pahoinpitelyiden uhriksi. Miksei ylivoimainen enemmistö, yli 90% ihmisistä, ole löytänyt omaa paikkaansa, ei ole päätynyt loppuiäkseen vankilaan - niin että muut voisivat elää turvassa ja rauhassa? Enemmistö ihmisistä ei ikinä löydä omaa paikkaansa - ei ikinä päädy vankilaan vaikka sinne kuuluisivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Musta tuntuu, että olen aina ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan :-)
Nuorena välillä ritsaamassa tavaraa kaupoista, välillä viikonloppuisin juoppoputkassa ja aina oikeaan aikaan.
Työtävieroksuvana ihmisenä nuoruus meni työttömyyskorvaukset rilluttelemalla ja pankkikortteja varastamalla ja aina oikeassa paikassa, korvauksia ja pankkikortteja tuli ja elämä hymyili.
Muutaman kymmenen vuotta tein kunnan töitä, jos niitä nyt töiksi voi kutsua ja kun ikää tuli nelkytviis, iski masennus kuin tilattuna.
Eläkepaperithan siitä pamahti kouraan vielä kun niitä sai helposti, oikeaan aikaan ja siitä pitäen olenkin vittänyt lokoisaa elämää harrastusten parissa ja tietenkin oikeaan aikaan.
Tätä voisi jo sanoa oikein Hannu Hanhen elämäksi hyvinvointiyhteikunnan pitäessä huolta kehdosta hautaan ja veikkaan että kuolamakin tapahtuu oikea-aikaisesti kun sen aika on.
Se varsinainen maksun aika koittaakin sitten vasta siellä rajan tuolla puolen.
"Kuinka on sun sielus laita, minne kuljet matkamies? Lavea on tie tai kaita, kumpi niistä sinun ties?", kuten lauletaan kristillisessä laulussakin. Ja Raamatusta löydät lisää ajateltavaa.
Vierailija kirjoitti:
Samat fiilikset, ikää vähemmän. Ihan ok työ löytynyt (ei tietenkään koulutusta vastaava eikä siltä alalta jolle halusin), ei hyvin palkattu mut en elä tukien varassa. Muuten niin irrallaan ja ulkopuolella kaikesta. Pitäisi elää nyt niitä kuuluisia ruuhkavuosia joita kaikki kiroaa ja kauhistelee, mut töiden jälkeen olen niin yksin. Muilla sosiaaliset menot, kaverit ja/tai perhe. Vaikka elämässäni on paljon hyvää, ilman ketään kenen kanssa jakaa asioita kaikki tuntuu merkityksettömältä. En ymmärrä miten ihminen voi jäädä ulos kaikesta???
Itsellä vähän samoja viboja, kun ero alkaa olla selvitty ja lapset isoja. Työelämässä on rittänyt myllerrystä, ja sekin alkaa asettua. Olen kotiutunut nykyiseen asuntoon reilussa vuodessa.
Suku on läheinen, mutta juuri nyt kaikki ovat vähän omissa oloissaan.
Ei tässä auta muu, kuin laittaa vaihdetta silmään ja alkaa toteuttaa lykättyjä haaveitaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Löysin paikkani sen jälkeen kun tutustuin Jeesukseen.
Elämä lähti sen jälkeen rullaamaan.
Vaikka en ole aina onnellinen ja hyvällä tuulella, tiedän olevani oikealla paikalla.
Sama täällä. En voi ymmärtää, miten kukaan tulee toimeen ilman Jeesusta. Jumala antaa perusturvan elämään, vaikka miten maailma heittelisi.
Mulla on huulirasva. Kun se on mukana niin selviää mistä vain.
Jeesus pysäyttää sinut taivaan portilla ja kysyy, että kuulitko ilosanoman Hänestä ja pelastuksen tärkeydestä sen huulten rasvaamisen ohessa. Ja että laitoitko luottamuksesi vain huulirasvaan, mutta et Häneen.
Sillä joka turvaa häneen, sillä on myös iankaikkinen elämä ja ihana taivasosa. Huulirasva taas auttaa vain tässä ajassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Löysin paikkani sen jälkeen kun tutustuin Jeesukseen.
Elämä lähti sen jälkeen rullaamaan.
Vaikka en ole aina onnellinen ja hyvällä tuulella, tiedän olevani oikealla paikalla.
Sama täällä. En voi ymmärtää, miten kukaan tulee toimeen ilman Jeesusta. Jumala antaa perusturvan elämään, vaikka miten maailma heittelisi.
Mitäpä sitten, kun olen ollut uskovainen kohta 30 vuotta, ja minulla on ihan sama ongelma kuin ap:lla. Minua ei ole Jumala johdattanut elämässäni oikein mihinkään. Äärimmäisen eristyneeseen ja yksinäiseen, turhaan elämään vaan. Ainoa ilo uskosta on, että voi yrittää ajatella, että kai tällä on joku hyvä tarkoitus, tai että taivaassa saa sitten iloita. Mutta ei se tee tällaista tyhjän panttina elämän sivusta katselemista mitenkään miellyttäväksi, ja masennustakin on joutunut vuosien varrella kokemaan sen takia.
Ei muullakaan yli nelikymppisenä ole paikkaa.
Nuorempana minuun heijastettiin kaikenlaisia odotuksia: "sinusta tulee vielä jotain suurta, teet hienoja asioita!" Yritin kyllä kaikenlaista.
Nyt hyvä jos pääsisin henkilökohtaisen avustajan töihin.
Vaikka olen kristitty, ärsyttää tuollainen uskontojuttujen mukaan vetäminen. Jeesus ei sinua mihinkään työpaikkaan johdata.
Sama täällä. En voi ymmärtää, miten kukaan tulee toimeen ilman Jeesusta. Jumala antaa perusturvan elämään, vaikka miten maailma heittelisi.