Pystyisitkö parisuhteeseen eri kielisen ihmisen kanssa? Entä perheen perustaminen?

Vierailija kirjoitti:

No ei kai normi kantaväestöpaeisuhteissakaan mitään runonlausuntaa juuri harrasteta tai etenkään, että parisuhteen mies, ei kyllä välttämättä nainenkaan, halua kaikkea ruotia niin syvällisin sanakääntein. Parisuhde yleensä alkaa melko primitiivisestä fyysisestä vetovoimasta, että usein tuollainen sujuva sanailu jää toissijaiseksi. Vaikka olisi ihan samaa äidinkieltä puhuva pariskunta, niin eipä ole ihan tavatonta, että siitä huolimatta kommunikointi takkuaa ja tulee tunne, ettei toinen ymmärrä tai että toista ei kiinnosta. Nuo erot liittyvät mieluummin eri persoonallisuuksiin kuin kielieroihin.

Itselleni on kyllä ihan suhteenalkuvaiheilla tärkeätä se kommunikointi ja hyvin pitkälti sen perusteella päätän kiinnostaako joku suhteeseen asti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En pystyisi, koska kommunikointi on parisuhteessa niin tärkeää.

Tunnen monia, joilla on ollut erikielinen puoliso ja kaikki ovat eronneet, kun lapset on tehty ja alkuhuuma ohi. Ero tullut n. 7 vuoden sisään.

Varmaan monelle kielimuuri on ollut esteenä, ettei ole tuntenutkaan puolisoaaan tarpeeksi hyvin. Kun todellinen luonne paljastuu, niin ei olla enää yhteensopivia.

Hei vaan täältä erikielisen puolison puolisolta. Olemme olleet naimisissa jo melko kauan kauemmin kuin tarjoamasi seitsemän vuotta. Myös vieraalla kielellä voi kommunikoida. Kyllä suhde muuhun kaatuu kuin siihen, että puolisoilla on eri äidinkielet.

Tämä juuri. Monet, joilla on ulkomaalainen kumppani, puhuvat sujuvasti sitä vierasta kieltä ilman minkäänlaista kommunikointivaikeutta. He saattavat esimerkiksi olla opiskelemassa ja työskentelemässä ulkomailla, mikä altistaa heidät käyttämään kyseistä kieltä arjessaan jatkuvasti. Itse asun ulkomailla, ja jo pelkästään työni puolesta osallistun kansainvälisiin projekteihin, jolloin joudun kirjoittamaan akateemista tekstiä ja pitämään esitelmiä vieraalla kielellä. 

Älykkään ihmisen kanssa tämä ei tuota ongelmaa, koska älykäs ihminen osaa opetella vieraita kieliä ja kommunikoida niillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut japanilainen vaimo jo yli 20 vuotta. Tavattiin Lontoossa, jossa molemmat asuimme ja kommunikointi onnistui englanniksi oikein hyvin. Enemmän kulttuurierot aiheuttivat hämminkiä kuin kieli.

Kun muutettiin Suomeen, vaimo opetteli suomenkielen ja puhuu sitä nykyisin oikein hyvin.

Unohtui, että lapsia ei ole, mutta jos olisi, molemmat puhuisimme lapsille omaa äidinkieltämme, kuten suositus on. Näin ovat tehneet myös kaikki tuntemamme suomalais-japanilaiset pariskunnat Suomessa, joilla on lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut japanilainen vaimo jo yli 20 vuotta. Tavattiin Lontoossa, jossa molemmat asuimme ja kommunikointi onnistui englanniksi oikein hyvin. Enemmän kulttuurierot aiheuttivat hämminkiä kuin kieli.

Kun muutettiin Suomeen, vaimo opetteli suomenkielen ja puhuu sitä nykyisin oikein hyvin.

Unohtui, että lapsia ei ole, mutta jos olisi, molemmat puhuisimme lapsille omaa äidinkieltämme, kuten suositus on. Näin ovat tehneet myös kaikki tuntemamme suomalais-japanilaiset pariskunnat Suomessa, joilla on lapsia.

Millaiset kulttuurierot oli eniten ongelma? Kuinka usein käytte japanissa?

Esimerkiksi Suomessa asiat sanotaan suoraan ja Japanissa harrastetaan kaunopuheisuutta, jonka alle totuus helposti hautautuu. Kaiken kaikkiaan japanilaiset ovat kuitenkin aika samanlaisia kuin suomalaiset verrattuna vaikkapa latinoihin.

Vaimo käy Japanissa kesä- ja joululomalla. Minä olen käynyt vain muutaman kerran. Turhaan minä siellä kielitaidottomana istuisin yksin vaimon lapsuudenkodissa, kun vaimo tapaa ystäviään.

Eikö sinua lainkaan kiinnosta opetella vaimosi äidinkieltä? Minulle ja miehelleni oli ainakin itsestäänselvyys, että opettelemme toisen äidinkielen.

En missään nimessä. Olen suomalainen ja suomalaisena haluan pysyä.

Yhteisen kielen pitää olla niin vahva, ettei väärinymmärryksiä tule. Ja lapsille puhutaan aina omaa äidinkieltä. Aina, oli se miten marginaalinen kieli hyvänsä. Parasta olisi, jos yhteinen kieli olisi jomman kumman äidinkieli, ei tarvittaisi kolmatta kieltä yhteen perheeseen. Mutta jos ei ole, niin mieluiten todella hyvä kielitaito molemmilla siinä yhteisessä kielessä.

Monesti ajatellaan, että mahdollisimman monta kieltä on hyvä, niin lapset oppivat helposti kieliä. No joo, oppivat, jos ovat kielellisesti lahjakkaita ja puhutut kielet ovat hyvin hallussa vanhemmilla. Muissa tapauksissa tulee kielipuolia lapsia, jotka eivät osaa yhtäkään kieltä äidinkielen tasoisesti.

Tämä on monissa perheissä kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys.

Vierailija kirjoitti:

No ei kai normi kantaväestöpaeisuhteissakaan mitään runonlausuntaa juuri harrasteta tai etenkään, että parisuhteen mies, ei kyllä välttämättä nainenkaan, halua kaikkea ruotia niin syvällisin sanakääntein. Parisuhde yleensä alkaa melko primitiivisestä fyysisestä vetovoimasta, että usein tuollainen sujuva sanailu jää toissijaiseksi. Vaikka olisi ihan samaa äidinkieltä puhuva pariskunta, niin eipä ole ihan tavatonta, että siitä huolimatta kommunikointi takkuaa ja tulee tunne, ettei toinen ymmärrä tai että toista ei kiinnosta. Nuo erot liittyvät mieluummin eri persoonallisuuksiin kuin kielieroihin.

Alussa tietysti vietit vievät ja feromonipölähdys hurmaa. Mutta sitten kun aletaan laskeutua arkeen, niin alkaa jokaisella varmasti astua esiin se oma tapa vuorovaikuttaa ja tuntea läheisyyttä kumppaniin. Joillakuilla rakkautta osoitetaan silittämällä toisen kalsarit tai remontoimalla keittiö. Jotkut osoittavat sitä fyysisyydellä ja seksillä. Jotkut lahjoilla ja romanttisilla illallisilla. Ja jotkut sanoilla. Jos toinen osoittaa rakkauttaan silittämällä kalsarit ja toinen haluaisi kuulla sanoja, keskustelua, vaikka sitten sitä runonlausuntaa, niin yhteys kärsii. Meitä on moneksi ja on varmasti vaikeaa ajatella asiaa näkökulmasta, joka itselle on vieras.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos toinen osapuoli osaisi englantia niin toki. Myös ruotsin kielinen kumppani käy, vaikka ei osaisi suomea. Oma ruotsi on vähän ruosteessa, mutta hyvät pohjat löytyy joten siitä se kehittyisi. 

Minä en haluaisi ruotsinkielistä puolisoa. En haluaisi puhua ruotsia kotona (enkä kyllä muuallakaan, ei ole kaunis kieli)

Hahaa... vähän hassu kommentti yleistettynä :-) 

Itse olen suomalainen, joka muutti Ruotsiin nuorena, joten puhun nykyään ruotsia ihan sujuvasti. En kyllä edellenkään yhtä kauniisti kuin alkuperäiskansa, mutta onneksi suomenruotsi on kovassa suosiossa Ruotsissa ;-)

Nykyään asun keskieuroopassa, ja täällä monet ihastelee ruotsin kieltä, sanovat että kuulostaa kauniin melodiselta, samoin kuin norja. 

Mutta makuja on monia, ja hyvä näin.

Ha en fin söndag!

Naiset yleensä tahtoo kielitaitoisen miehen.

Muutin ulkomaille 9 v sitten ja tapasin nykyisen paikallisen miesystäväni noin vuotta myöhemmin.



Yhteisenä kielenä meillä on englanti, vaikkei ole kummankaan äidinkieli, eikä paikallinen kieli.



Nykyisin osaan jo paikallistakin, mutta koska englantini on kuitenkin sujuvampaa, niin se on helpompaa minulle pidemmissä keskusteluissa.



Juttelen enimmäkseen englanniksi myös miesystäväni lasten kanssa (nykyään teini-ikäisten/aikuisten). Olisin kyllä mielelläni harjoitellut paikallista kieltä lasten kanssa, mutta sekä isänsä että lapset itse halusivat kehittää lasten englannin taitoja.



Tällaisessa perhe-elämässä on ollut monia mielenkiintoisia piirteitä...



Esim, olen tyytyväinen etten hallinnut kunnolla paikallista kieltä silloin kun lapset olivat teini-iän kriittisimmässä vaiheessa. En pystynyt pahemmin puuttumaan hetkellisiin tunnekuohuihin, joten olin automaattisesti "the good cop" ja välit lapsiin ovat pysyneet hyvinä ;-)



Mitä tulee huumoriin, alkuaikoina lapset vaativat tietää mitä isänsä mielestä hauskaa olin sanonut, kun hän nauroi jutuilleni, muttei välttämättä aina lastensa kaikelle "huumorille" ;-)



Lapset tuntuivat myös olevan innostuneita siitä että äitipuolensa oli ulkomaalainen, halusivat mukaan eri tilaisuuksiin esiteltäväksi.



Toinen lapsista on nykyään englanninkielisessä maassa opiskelemassa, omasta toiveestaan.



Mitä tulee suhteeseen miesystäväni kanssa, niin vieras kieli ei ole koskaan ollut ongelma. Jo tutustumisvaiheessa olin iloisesti yllättynyt siitä että hänen kanssaan voi jutella ihan mistä vaan, yhteiskunnasta, taloudesta, politiikasta, filosofiasta, musiikista jne. Meillä on myös samanlaiset arvot. Ja samanlainen huumori. Hän on ehdottomasti paras mahdollinen kumppani minulle.



Plussana on koko ajan ollut että olemme eri kulttuureista. On edelleen todella mielenkiintoista ja avartavaa tutustua toisen ajattelumaailmaan,  tapakulttuuriin ja tiedon maailmaan.



Uskon että olemme kumpikin saaneet elämäämme paljon hyvää toistemme eri taustoista, kielestä ja kulttuurista. Ja siinä sivussa olen oppinut uuden kielen.

Vierailija kirjoitti:

En pystyisi, koska kommunikointi on parisuhteessa niin tärkeää.

Tunnen monia, joilla on ollut erikielinen puoliso ja kaikki ovat eronneet, kun lapset on tehty ja alkuhuuma ohi. Ero tullut n. 7 vuoden sisään.

Varmaan monelle kielimuuri on ollut esteenä, ettei ole tuntenutkaan puolisoaaan tarpeeksi hyvin. Kun todellinen luonne paljastuu, niin ei olla enää yhteensopivia.

Monet pystyvät kommunikoimaan vieraalla kielellä aivan yhtä hyvin kuin suomeksi jo deittailuvaiheessa, ja uudessa kielessä pystyy parantumaan nopeasti, jos vain haluaa. Joissakin arvioissa on esitetty, että peruskielitaitoon, joka kattaa arkipäivän tilanteet ja yksinkertaiset keskustelut, voi päästä noin 200-600 opiskelutunnin jälkeen. Arviot edistyneen taitotason saavuttamisesta vaihtelevat, mutta useat asiantuntijat ja tutkimukset viittaavat siihen, että noin 6001 200 tuntia systemaattista opiskelua ja käytännön harjoittelua voi olla tarpeen. 1200 tuntia opiskelua tarkoittaa noin 11.5 tuntia kahden vuoden aikana, mikä on täysin saavutettavissa oleva määrä, jos lukee reilun tunnin arkisin ja kolme tuntia lauantaisin ja sunnuntaisin. Lisäksi, kun puhuu paljon sitä vierasta kieltä kumppanin kanssa arjessa, oppii vielä nopeammin.

Enemmän yhteistä ja syvempiä keskusteluja minulla on ollut australialaisen mieheni kanssa kun monen suomalaisen miehen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

En missään nimessä. Olen suomalainen ja suomalaisena haluan pysyä.

Eihän sen suomalaisuuden tarvitse mihinkään kadota, vaikka puhuisi muita kieliä tai asuisi ulkomailla tai olisi muunkielinen puoliso ;-)

Itse puhun suomea, ruotsia, englantia ja ranskaa, ja kävin juuri ennakkoäänestämässä Suomen presidenttivaaleissa täällä ulkomailla. Käy sinäkin ;-)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Takana 10 vuotta yhteiseloa ja kaksi lasta. Alussa ei ollut yhteistä kieltä ollenkaan. Eihän tämä aina helppoa ole mutta jotenkin nämä vuodet tässä ovat näköjään kuluneet :D

 

Miten rakastuu ihmiseen, jonka kanssa ei voi kommunikoida yhteisellä kielellä? Miten oppia tuntemaan hänet syvällisellä tasolla? Itselle ei ulkomaalainen kumppani ole ongelma, mutta se että ei olisi yhteistä kieltä olisi kyllä...

Ihan kuin kaikki yhteistä kieltä puhuvatkaan tuntisivat kumppaninsa syvällisesti. 

Elin parisuhteessa vuosia kaksikielisen miehen kanssa, jonka toinen äidinkieli on suomi. Yhteinen kielemme oli suomi. Hän käytti kuitenkin kieltä usein tavalla, jonka koin loukkaavaksi. Puhui suomea ikään kuin toisella äidinkielellään, joka oli hänelle vahvempi kieli. Ilmaisutyyli oli erilainen. Päädyimme lopulta eroon ja uskon, että nuo kieliasiat olivat osasyynä siihen miksi välillämme oli paljon ristiriitaa. Pääsyy eroon se ei ollut. Saimme myös kaksi lasta, jotka ovat periaatteessa kaksikielisiä. Tällä hetkellä olen yhdessä ulkomaalaisen miehen kanssa. Yhteinen kielemme on pääasiassa englanti, joka ei ole kummankaan äidinkieli. Puhun myös hänen äidinkieltään jonkin verran. Tällä hetkellä en koe kieltä ongelmaksi, mutta voi olla, että se on sitä myöhemmin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En pystyisi, koska kommunikointi on parisuhteessa niin tärkeää.

Tunnen monia, joilla on ollut erikielinen puoliso ja kaikki ovat eronneet, kun lapset on tehty ja alkuhuuma ohi. Ero tullut n. 7 vuoden sisään.

Varmaan monelle kielimuuri on ollut esteenä, ettei ole tuntenutkaan puolisoaaan tarpeeksi hyvin. Kun todellinen luonne paljastuu, niin ei olla enää yhteensopivia.

 

Monet pystyvät kommunikoimaan vieraalla kielellä aivan yhtä hyvin kuin suomeksi jo deittailuvaiheessa, ja uudessa kielessä pystyy parantumaan nopeasti, jos vain haluaa. Joissakin arvioissa on esitetty, että peruskielitaitoon, joka kattaa arkipäivän tilanteet ja yksinkertaiset keskustelut, voi päästä noin 200-600 opiskelutunnin jälkeen. Arviot edistyneen taitotason saavuttamisesta vaihtelevat, mutta useat asiantuntijat ja tutkimukset viittaavat siihen, että noin 6001 200 tuntia systemaatt

Palsta temppuilee ja jätti tuon viivan pois. 600 viiva 1200 tuntia siis. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Takana 10 vuotta yhteiseloa ja kaksi lasta. Alussa ei ollut yhteistä kieltä ollenkaan. Eihän tämä aina helppoa ole mutta jotenkin nämä vuodet tässä ovat näköjään kuluneet :D

 

Miten rakastuu ihmiseen, jonka kanssa ei voi kommunikoida yhteisellä kielellä? Miten oppia tuntemaan hänet syvällisellä tasolla? Itselle ei ulkomaalainen kumppani ole ongelma, mutta se että ei olisi yhteistä kieltä olisi kyllä...

Ihan kuin kaikki yhteistä kieltä puhuvatkaan tuntisivat kumppaninsa syvällisesti. 

Sehän on seksi- ja kämppissuhde. Itselle ei toimi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut japanilainen vaimo jo yli 20 vuotta. Tavattiin Lontoossa, jossa molemmat asuimme ja kommunikointi onnistui englanniksi oikein hyvin. Enemmän kulttuurierot aiheuttivat hämminkiä kuin kieli.

Kun muutettiin Suomeen, vaimo opetteli suomenkielen ja puhuu sitä nykyisin oikein hyvin.

Unohtui, että lapsia ei ole, mutta jos olisi, molemmat puhuisimme lapsille omaa äidinkieltämme, kuten suositus on. Näin ovat tehneet myös kaikki tuntemamme suomalais-japanilaiset pariskunnat Suomessa, joilla on lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut japanilainen vaimo jo yli 20 vuotta. Tavattiin Lontoossa, jossa

Rippuu varmaan monesta asiasta kuinka "tarpeellinen" on opetella puolison äidinkieli. Jos pärjää suvun kanssa vaikka ruotsilla tai englannilla, niin ei luultavasti ole motiivia opetella esim suomea.



Ja monet eivät välttämättä käy useasti kotimaassaan, joten puolison kielen ylläpitokin olisi hankalaa.



Itse muutin ulkomaille 40 v sitten. Myös puolet suvustani asuu ulkomailla, eri maissa, joten suvussani puhutaan useampia kieliä. Suomessa käyn noin kerran vuodessa.



Nykyinen mieheni on käynyt Suomessa 3 kertaa 7n yhteisen vuotemme aikana. Hän osaa jonkun sanan suomea, mutta ne harvat käyntikerrat käännän ihan mielelläni juttelut niiden välillä, joille ei löydy yhteistä kieltä.



Toisaalta vierailen mielelläni Suomessa yksin, koska käyn harvoin ja yksin on helpompi jutella syvällisempiä ja jutella tutuista asioista suvun ja ystävien kanssa.



Ymmärrän paremmin että lapsille opetetaan vanhempiensa äidinkielet, mutta puolisolle se ei minusta ole aina välttämätöntä tai edes tarpeellista.

Rippuu varmaan monesta asiasta kuinka "tarpeellinen" on opetella puolison äidinkieli. Jos pärjää suvun kanssa vaikka ruotsilla tai englannilla, niin ei luultavasti ole motiivia opetella esim suomea.



Ja monet eivät välttämättä käy useasti kotimaassaan, joten puolison kielen ylläpitokin olisi hankalaa.



Itse muutin ulkomaille 40 v sitten. Myös puolet suvustani asuu ulkomailla, eri maissa, joten suvussani puhutaan useampia kieliä. Suomessa käyn noin kerran vuodessa.



Nykyinen mieheni on käynyt Suomessa 3 kertaa 7n yhteisen vuotemme aikana. Hän osaa jonkun sanan suomea, mutta ne harvat käyntikerrat käännän ihan mielelläni juttelut niiden välillä, joille ei löydy yhteistä kieltä.



Toisaalta vierailen mielelläni Suomessa yksin, koska käyn harvoin ja yksin on helpompi jutella syvällisempiä ja jutella tutuista asioista suvun ja ystävien kanssa.



Ymmärrän paremmin että lapsille opetetaan vanhempiensa äidinkielet, mutta puolisolle se ei minusta ole aina välttämätöntä tai edes tarpeellista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni äidinkieli ei ole suomi, vaikka hän suomea puhuukin ihan natiivin tasoisesti. Mies on siis muuttanut lapsena Suomeen ja kasvanut käytännössä kaksikieliseksi, eli emme varsinaisesti edes ole eri kielisiä.

Silti, miestä välillä turhauttaa kun ei pysty kääntämään jotain oikealla tavalla äidinkielestään suomeen. Tiedätte ilmiön, jossa käännöksessä katoaa se alkuperäiskielen huomattavasti sanoja syvempi merkitys. Useimmiten kotimaansa runoilijoiden ja kirjailijoiden tekstit aiheuttavat tätä turhautuneisuutta  tai sitten erilaiset rakkaudentunnustuksen minulle.

Olenkin nyt alkanut opiskelemaan mieheni äidinkieltä, mutta onhan tässä melkoinen savotta ennen kuin edes auttavalla tasolla ymmärtäisi runoutta ja korulauseita.

Olen lukenut väitteitäsi monta kertaa etenkin nuorten naisten taholta. Ensinnäkään ulkomaalaiset eivät ikinä puhu suomea natiivin tasoises

Sanoiko entinen lukion äidinkielenopettajasi vastaavasti, että "Suurin osa suomalaisista kirjoittaa ruotsinkielen yo-aineesta improbatturin." ?



Nyt alkoi kyllä epäilyttämään entisetkin Pisa-tulokset... ;-)