Pystyisitkö parisuhteeseen eri kielisen ihmisen kanssa? Entä perheen perustaminen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt tätä asiaa, koska koen erään toisen kansallisuuden edustajat todella vetovoimaisiksi. Mulle puhuminen on kuitenkin todella tärkeää tunteiden viestimisessä. Myös huumorini on kielelle ja juuri suomen kielelle perustuvaa. Kielellinen nokkeluus on silmissäni se hurmaavin älykkyyden muoto, ja tämä valitettavasti ei tarkoita mitään Putoksen sananmuunnoksia.

Ihan suomalaistenkin kumppaneiden kanssa on ollut tarpeeksi hankalaa saada toinen ymmärtämään mitä tunnen ja tarkoitan. Jos huumori ei kumppanin kanssa kohtaa, niin ei sekään ole kovin lupaava juttu yhteiselon kannalta. Siinä alkaa hyvin pian pitää joko toista tai itseään vähän yksinkertaisena, jos "yhteistä kieltä" ei huumorin suhteen löydy, ei naureta samoille jutuille. Suhteessa on todella yksinäinen olo, jos juttu jolle joku muu nauraisi vedet silmissä ja tuolilta pudoten ei saa kumppanissa aikaan yhtään mitään.

Aina ei tarvitse edes sitä yhteistä puhekieltä, jotta hauskaa on silti.

Vierailija kirjoitti:

En pystyisi, koska kommunikointi on parisuhteessa niin tärkeää.

Tunnen monia, joilla on ollut erikielinen puoliso ja kaikki ovat eronneet, kun lapset on tehty ja alkuhuuma ohi. Ero tullut n. 7 vuoden sisään.

Varmaan monelle kielimuuri on ollut esteenä, ettei ole tuntenutkaan puolisoaaan tarpeeksi hyvin. Kun todellinen luonne paljastuu, niin ei olla enää yhteensopivia.

Hei vaan täältä erikielisen puolison puolisolta. Olemme olleet naimisissa jo melko kauan kauemmin kuin tarjoamasi seitsemän vuotta. Myös vieraalla kielellä voi kommunikoida. Kyllä suhde muuhun kaatuu kuin siihen, että puolisoilla on eri äidinkielet.

25 vuotta naimisissa ulkomaalaisen kanssa ja kivasti mennyt. Riidat eivät ole johtuneet kielestä, vaan yleensä mies/ nainen erilaisuudesta. Lapset ovat kaksikielisiä. Minun mielestä aloitus on aika omituinen.

Aika helposti molemmat oppivat toistensa kielen, puhumalla vuoroin kumpaakin, sukuloimalla toistensa sukulaisissa, kuuntelemalla. Kieli on sinänsä hyvin pieni ongelma, sen takia ei kannata jättää hyvää suhdetta kokematta. Elmänkumppani itsessään on tärkeintä.

En ole kokenut mahdottomaksi saati vaikeaksi. 

Yhteinen kielet on ollut alusta asti suomi, koska emme osanneet toistemme muita kieliä suhteemme alussa, ja lapsille puoliso puhuu äidinkieltään. 

Mieheni äidinkieli ei ole suomi, vaikka hän suomea puhuukin ihan natiivin tasoisesti. Mies on siis muuttanut lapsena Suomeen ja kasvanut käytännössä kaksikieliseksi, eli emme varsinaisesti edes ole eri kielisiä.

Silti, miestä välillä turhauttaa kun ei pysty kääntämään jotain oikealla tavalla äidinkielestään suomeen. Tiedätte ilmiön, jossa käännöksessä katoaa se alkuperäiskielen huomattavasti sanoja syvempi merkitys. Useimmiten kotimaansa runoilijoiden ja kirjailijoiden tekstit aiheuttavat tätä turhautuneisuutta  tai sitten erilaiset rakkaudentunnustuksen minulle.

Olenkin nyt alkanut opiskelemaan mieheni äidinkieltä, mutta onhan tässä melkoinen savotta ennen kuin edes auttavalla tasolla ymmärtäisi runoutta ja korulauseita.

Hyvää yhteiseloa jo 25 vuotta ulkomaalaisen puolison kanssa. Asumme englanninkielisessä maassa ja puhumme englantia keskenämme ja lastemme kanssa, vaikkei se ole minun eikä puolisoni äidinkieli. 

Parisuhde ulkomaalaisen kanssa ei lopulta eroa paljoakaan siitä, mitä se olisi suomalaisen kanssa. Ulkomaalaisen kanssa ehkä oppii vielä pitkänkin ajan jälkeen väillä jotain uutta, joten siinä mielessä jopa freesimpää.

Vierailija kirjoitti:

Mieheni äidinkieli ei ole suomi, vaikka hän suomea puhuukin ihan natiivin tasoisesti. Mies on siis muuttanut lapsena Suomeen ja kasvanut käytännössä kaksikieliseksi, eli emme varsinaisesti edes ole eri kielisiä.

Silti, miestä välillä turhauttaa kun ei pysty kääntämään jotain oikealla tavalla äidinkielestään suomeen. Tiedätte ilmiön, jossa käännöksessä katoaa se alkuperäiskielen huomattavasti sanoja syvempi merkitys. Useimmiten kotimaansa runoilijoiden ja kirjailijoiden tekstit aiheuttavat tätä turhautuneisuutta  tai sitten erilaiset rakkaudentunnustuksen minulle.

Olenkin nyt alkanut opiskelemaan mieheni äidinkieltä, mutta onhan tässä melkoinen savotta ennen kuin edes auttavalla tasolla ymmärtäisi runoutta ja korulauseita.

Olen lukenut väitteitäsi monta kertaa etenkin nuorten naisten taholta. Ensinnäkään ulkomaalaiset eivät ikinä puhu suomea natiivin tasoisesti. Keskivertokoulutettu suomalainen tunnistaa noin 60.000 sanaa, kuin se "natiivisti" puhuva ulkomaalainen korkeintaan 20.000 sanaa ja sekin on huima suoritus. Itse puhun ihan hyvää englantia siellä asuttuani ja tunnistan testien mukaan noin 15.000 sanaa.

Kuten entinen lukion äidinkielenopettajani sanoi: "Suurin osa suomenruotsalaisista kirjoittaisi suomenkielisten yo-aineesta improbatturin."

En ole 20 vuoteen ymmärtänyt puolison puhetta mutta mitä väliä kun seksi toimii

Hyvin olen pystynyt jo 30 vuotta olemaan parisuhteessa ruotsinkielisen miehen kanssa :-) 

Molemmat puhuu lapsille omaa kieltään ja yhdessä puhutaan suomea, ruotsia tai molempia (molemmat omaansa). Lapsilta salaisena kielenä saksa, mutta nyt kuopus opettelee sitä koulussa, niin kohta ei ole enää salakieltä. 

olen ollut myös saksankielisen kanssa enkä silloinkaan kokenut mitään kieliongelmaa, ihmeellinen kysymys. Osasin niin hyvin alueen murretta, että ihmiset luulivat minua paikalliseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni äidinkieli ei ole suomi, vaikka hän suomea puhuukin ihan natiivin tasoisesti. Mies on siis muuttanut lapsena Suomeen ja kasvanut käytännössä kaksikieliseksi, eli emme varsinaisesti edes ole eri kielisiä.

Silti, miestä välillä turhauttaa kun ei pysty kääntämään jotain oikealla tavalla äidinkielestään suomeen. Tiedätte ilmiön, jossa käännöksessä katoaa se alkuperäiskielen huomattavasti sanoja syvempi merkitys. Useimmiten kotimaansa runoilijoiden ja kirjailijoiden tekstit aiheuttavat tätä turhautuneisuutta  tai sitten erilaiset rakkaudentunnustuksen minulle.

Olenkin nyt alkanut opiskelemaan mieheni äidinkieltä, mutta onhan tässä melkoinen savotta ennen kuin edes auttavalla tasolla ymmärtäisi runoutta ja korulauseita.

Olen lukenut väitteitäsi monta kertaa etenkin nuorten naisten taholta. Ensinnäkään ulkomaalaiset eivät ikinä puhu suomea natiivin tasoises

Mieheni on muuttanut Suomeen 6-vuotiaana ja aloittanut ekaluokan suoraa suomenkielisten kanssa. Käynyt täysin suomenkielisen lukion kirjoittaen äidinkielestä ja neljästä muusta aineesta L:n ja käynyt yli-opiston ja tekee asiantuntijatyötä suomen kielellä. Kyllä nuo lapsina tänne muuttaneet ulkomaalaislähtöiset ihmiset vaan puhuva sitä suomea useimmiten ihan natiivisti. 

Eikä tarvitse myöskään mitätöidä vetoamalla nuoriin naisiin. Se on väsynyt mitätöintikeino ja absurdi näin nelikymppiselle heitettynä. Mieskin ehtinyt asumaan Suomessa jo reilut 30 vuotta.

Vaimoni on korealainen. Jos tulee ero (ei tule), niin en ottaisi suomalaista naista vaan lähtisin Etelä-Koreaan.

Avokki oli ruåtsista mutta ei se vaa kestäny. Kieli ei ehkä ollu ongelma vaan se että toinen halusi asua irrallaan sivistyksestä ja toinen kierrellä metropoleja.

Ja koska arvaatte väärin niin exä(mies) halus suhata ympäri maailmaa työnsä kanssa ja minä (nainen) asetuin rollon lähelle josta helppo kulkea Lapissa.

Molemmilla nyt omat jutut 15 vuoden jälkeen. Mulla perhe täällä ja hällä perhe oulus ja elämä amerikassa.

Siskoni asuu Amerikassa ja paikallisen miehen kanssa naimisissa.

Heillä on 4 lasta ja siskoni on yrittånyt pitää suomen kieltä yllä ihan sillä, että kotona oli suomalainen au pair, kuunneltiin paljon suomalaisia satukasetteja, kävivät kerran kesässä Suomessa, olivat kerralla 1-2 kk. Äiti on puhunut aina pelkästään suomea.

Ymmärtävät kyllä suomea, mutta alueella ei asu muita suomalaisia, kiinnostus maata kohtaan on pientä. Ovat ns paperisuomalaisia.

Siskoni on asunut niin kauan Amerikassa, hän on niin amerikkalainen jo, he ovat ymmärtäneet toisiaan kaikilla tasoilla alusta asti

Vierailija kirjoitti:

Nro 7 täydentää: Kommenttini siitä, että juuri minä eikä toinen opettelisi toisen äidinkielen perustuu joihinkin henkilökohtaisiin seikkoihin. Jommankumman on toki oltava se toisen kielen opiskeleva osapuoli. Itse opin helposti vieraita kieliä,  ja kieli on minulle todella tärkeä seikka elämässä. Minun on vaikeaa jaksaa huonoa suomen kielen ääntämistä ja toistuvia, muuttumattomia kielioppivirheitä - omaan siitä paljon kokemusta muiden kuin parisuhteiden kautta. En yksinkertaisesti luota siihen, että toinen oppisi sen tasoisesti suomea, että suhde toimisi, ja samalla uskon voivani oppia monia kieliä enemmistöä paremmin. Ymmärrän myös, että on kieliä, joiden suhteen en siihen kykenisi.

 

Itse opin helposti vieraita kieliä, ja kieli on minulle täysin sivuseikka elämässä. Mutta siinä ollaan samaa mieltä, että en huonoa suomea jaksaisi kyllä päivittäin kuunnella enkä jaksaisi sitä hyvää suomea muille opettaa.

Jos toinen osapuoli osaisi englantia niin toki. Myös ruotsin kielinen kumppani käy, vaikka ei osaisi suomea. Oma ruotsi on vähän ruosteessa, mutta hyvät pohjat löytyy joten siitä se kehittyisi. 

En todellakaan. Olen huono kielissä ja tärkeää tulla ymmärretyksi.

En. Lähipiirissä on tosin onnellinen liitto, jossa toinen osapuoli opetteli toisen äidinkielen. Mutta minulle oma äidinkieli on niin tärkeä tapa ilmaista itseäni, etten haluaisi ulkomaankielistä puolisoa.

No ei kai normi kantaväestöpaeisuhteissakaan mitään runonlausuntaa juuri harrasteta tai etenkään, että parisuhteen mies, ei kyllä välttämättä nainenkaan, halua kaikkea ruotia niin syvällisin sanakääntein. Parisuhde yleensä alkaa melko primitiivisestä fyysisestä vetovoimasta, että usein tuollainen sujuva sanailu jää toissijaiseksi. Vaikka olisi ihan samaa äidinkieltä puhuva pariskunta, niin eipä ole ihan tavatonta, että siitä huolimatta kommunikointi takkuaa ja tulee tunne, ettei toinen ymmärrä tai että toista ei kiinnosta. Nuo erot liittyvät mieluummin eri persoonallisuuksiin kuin kielieroihin.

Vierailija kirjoitti:

Jos toinen osapuoli osaisi englantia niin toki. Myös ruotsin kielinen kumppani käy, vaikka ei osaisi suomea. Oma ruotsi on vähän ruosteessa, mutta hyvät pohjat löytyy joten siitä se kehittyisi. 

Minä en haluaisi ruotsinkielistä puolisoa. En haluaisi puhua ruotsia kotona (enkä kyllä muuallakaan, ei ole kaunis kieli)