Lue keskustelun säännöt.
Pystyisitkö parisuhteeseen eri kielisen ihmisen kanssa? Entä perheen perustaminen?
20.01.2024 |
Miten kielet valikoituisivat kuka puhuu mitäkin?
Kommentit (93)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ollut japanilainen vaimo jo yli 20 vuotta. Tavattiin Lontoossa, jossa molemmat asuimme ja kommunikointi onnistui englanniksi oikein hyvin. Enemmän kulttuurierot aiheuttivat hämminkiä kuin kieli.
Kun muutettiin Suomeen, vaimo opetteli suomenkielen ja puhuu sitä nykyisin oikein hyvin.
Unohtui, että lapsia ei ole, mutta jos olisi, molemmat puhuisimme lapsille omaa äidinkieltämme, kuten suositus on. Näin ovat tehneet myös kaikki tuntemamme suomalais-japanilaiset pariskunnat Suomessa, joilla on lapsia.
Millaiset kulttuurierot oli eniten ongelma? Kuinka usein käytte japanissa?
Esimerkiksi Suomessa asiat sanotaan suoraan ja Japanissa harrastetaan kaunopuheisuutta, jonka alle totuus helposti hautautuu. Kaiken kaikkiaan japanilaiset ovat kuitenkin aika samanlaisia kuin suomalaiset verrattuna vaikkapa latinoihin.
Vaimo käy Japanissa kesä- ja joululomalla. Minä olen käynyt vain muutaman kerran. Turhaan minä siellä kielitaidottomana istuisin yksin vaimon lapsuudenkodissa, kun vaimo tapaa ystäviään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen miettinyt tätä asiaa, koska koen erään toisen kansallisuuden edustajat todella vetovoimaisiksi. Mulle puhuminen on kuitenkin todella tärkeää tunteiden viestimisessä. Myös huumorini on kielelle ja juuri suomen kielelle perustuvaa. Kielellinen nokkeluus on silmissäni se hurmaavin älykkyyden muoto, ja tämä valitettavasti ei tarkoita mitään Putoksen sananmuunnoksia.
Ihan suomalaistenkin kumppaneiden kanssa on ollut tarpeeksi hankalaa saada toinen ymmärtämään mitä tunnen ja tarkoitan. Jos huumori ei kumppanin kanssa kohtaa, niin ei sekään ole kovin lupaava juttu yhteiselon kannalta. Siinä alkaa hyvin pian pitää joko toista tai itseään vähän yksinkertaisena, jos "yhteistä kieltä" ei huumorin suhteen löydy, ei naureta samoille jutuille. Suhteessa on todella yksinäinen olo, jos juttu jolle joku muu nauraisi vedet silmissä ja tuolilta pudoten ei saa kumppanissa aikaan yhtään mitään.
Tämä meni koko kirjoitus näköjään nyt tuohon huumorinäkökulmaan, mutta kuitenkin. Kaipaan suhteelta ymmärrystä ja sielujen sinfoniaa vähän syvemmällä tasolla. Jollekulle toiselle se rakkauden kieli voi sitten olla fyysisempi tai perustua jollekin muulle kuin puhutuille sanoille. Tästähän on jotain hömppätestejäkin naistenlehtien sivuilla, ja on tuossa ajatuksessa minusta totuuttakin.
Ihan hyvin onnistui englannin kielellä suhteen alussa. Nykyään käytetään jo enimmäkseen Suomen kieltä. Asutaan Suomessa, joten oli ihan luonnollista että vaimo opiskeli mahdollisimman äkkiä Suomen kieltä. Parissa vuodessa kielitaito kehittynyt jo todella hyväksi ja lähes kaikki kommunikointi onnistuu jo Suomen kielellä, niin kotona, arki asioinnissa kuin myös työelämässä. Välillä vaimo joutuu käyttämään joitain sanoja englanniksi jos jokin Suomen kielen sana ei muistu heti mieleen. Eli eipä ole ongelma, jos siitä ei tee itse ongelmaa.
En pystyisi, koska kommunikointi on parisuhteessa niin tärkeää.
Tunnen monia, joilla on ollut erikielinen puoliso ja kaikki ovat eronneet, kun lapset on tehty ja alkuhuuma ohi. Ero tullut n. 7 vuoden sisään.
Varmaan monelle kielimuuri on ollut esteenä, ettei ole tuntenutkaan puolisoaaan tarpeeksi hyvin. Kun todellinen luonne paljastuu, niin ei olla enää yhteensopivia.
En voisi. Minulle on tärkeää, että puolisot puhuvat äidinkielenään samaa kieltä. Sillä vältetään monta riitaa ja erimielisyyttä. Vierasta kieltä voi osata puhua erittäin sujuvasti, mutta hallitseeko puhuja myös ne kielen syvimmät tasot ja sanojen erimerkitykset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En. Kyllä se kieli niin tärkeä pidemmän päälle on.
Miesten ja naisten on riittävän vaikeaa ymmärtää toisiaan muutenkin, joten on hyvä on olemassa edes sama äidinkieli ja samanlainen kulttuuri. Esimerkiksi englannin kielen "I love you" on kovin kevyt tunteiden ilmaus verrattuna suomen kielen "minä rakastan sinua" ilmaukseen, jota ei niin vain heitellä joka puheen väliin. Yhteinen kieli auttaa siinä että kaikkia asioita ei tarvitse selittää juurta jaksaen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt tätä asiaa, koska koen erään toisen kansallisuuden edustajat todella vetovoimaisiksi. Mulle puhuminen on kuitenkin todella tärkeää tunteiden viestimisessä. Myös huumorini on kielelle ja juuri suomen kielelle perustuvaa. Kielellinen nokkeluus on silmissäni se hurmaavin älykkyyden muoto, ja tämä valitettavasti ei tarkoita mitään Putoksen sananmuunnoksia.
Ihan suomalaistenkin kumppaneiden kanssa on ollut tarpeeksi hankalaa saada toinen ymmärtämään mitä tunnen ja tarkoitan. Jos huumori ei kumppanin kanssa kohtaa, niin ei sekään ole kovin lupaava juttu yhteiselon kannalta. Siinä alkaa hyvin pian pitää joko toista tai itseään vähän yksinkertaisena, jos "yhteistä kieltä" ei huumorin suhteen löydy, ei naureta samoille jutuille. Suhteessa on todella yksinäinen olo, jos juttu jolle joku muu nauraisi vedet silmissä ja tuolilta pudoten ei saa kumppanissa aikaan yhtään mitään.
Tämä meni koko kirjoitus näköjään nyt tuo
Itse olen huomannut taas, että sillä huumorilla ei ole mitään tekemistä sen kielen kanssa vaan enemmän sen toisen henkilön persoonan kanssa ja jos puhuu kieltä natiivin tasolla niin kyllä sen huumorikin aukeaa toisella kielellä ihan hyvin. Mulla on ollut hauskoja ja humoristisia hetkiä vaikka minkämaalaisten ystävien kanssa.
Hetken kokeilin heikkoa englantia osaavan thaikun kanssa, mutta eihän siitä olisi mitään tullut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tuohon ap:n kysymykseen voi yleisellä tasolla vastata, kun perheillä on niin erilaisia käytäntöjä riippuen siitä, onko vanhempien kielistä toinen myös ympäristön puhuma kieli, ja miten ympäristö suhtautuu jomman kumman vanhemman puhumaan kieleen. Englantia, ranskaa ja espanjaa eli entisiä siirtomaaherrojen kieliä pidetään Suomessa hienoina ja hyödyllisinä, ja näitä kieliä toisena kielenä puhuvia älykkäinä kosmopoliitteina. Kun taas vaikka arabian tai farsin kieltitaitoa pidetään kielteisenä, heidä kohdallaan kaksikielisyyden koetaan ennustavan kouluvaikeuksia ja sen sellaista. Vaikka oikeasti kaikki mahdolliset kieliyhdistemöt ovat ihmisen aivoille objektiivisesti katsottuna saman arvoisia ja aivojen kehitys saa samat edut kaikista kieliyhdistelmistä. Tärkeintä on, että vanhempi puhuu lapselleen sitä kieltä, jolla kokee itse ilmaisevansa itseään parhaiten ja jossa hänellä on laajin sanavarasto.
Nuorena= Totta kai! Ihminen on rakennettu niin että nuorena, kun on parinmuodostus- ikä päällä niin kaikki käy, kunhan vain hyvältä tuntuu! Silloin ihminen on joustava, ja kaikki tuntuu olevan mahdollista.
Vanhana= No, jaa kuinkahan lienee? On se niin vaivaalloistakin kun ei yhteistä kieltä ole... Vanhana ihminen on jo omiin tapoihinsa kangistunut. Parisuhteessa tärkeintä on vaivattomuus. Voisihan tuo ulkomaalainen mennäkin, jos ei asuisi kovin kaukana...
En ole koskaan ulkomaalaisen kanssa seukannut, mutta erot nuoren ja vanhan ihmisen ajatusmaailmassa tunnistan.
Nuorena ei tehnyt mitään ongelmaa seukata tytön kanssa joka asui viidensadan kilometrin päässä. Junaan vain ja menoksi perjantaina kun pääsin töistä. Ja maanantaina takaisin sorvin ääreen.
Nyt en voisi kuvitellakaan moista. 100 km välimatkaa tuntuisi jo liian suurelta. "mitäpä tuo kannattaa, ihan hyvin pärjää yksinkin! Niin vaivalloista...."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut jo yli viisi vuotta naimisissa mieheni kanssa ja mies on kiinalainen. Keskenämme puhumme kiinaa ja englantia ja jos lapsia siunaantuu joskus niin samat kielet opetamme sillekin. En välitä suomen kielestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Takana 10 vuotta yhteiseloa ja kaksi lasta. Alussa ei ollut yhteistä kieltä ollenkaan. Eihän tämä aina helppoa ole mutta jotenkin nämä vuodet tässä ovat näköjään kuluneet :D
Miten rakastuu ihmiseen, jonka kanssa ei voi kommunikoida yhteisellä kielellä? Miten oppia tuntemaan hänet syvällisellä tasolla? Itselle ei ulkomaalainen kumppani ole ongelma, mutta se että ei olisi yhteistä kieltä olisi kyllä...
Rakastuminenhan ei tapahtu kognitiivisella tai kielellisellä tasolla, feromonit ja sanaton viestintä on rakastumisen tunnemyrskystä vastuussa. Yhteinen kieli on toki sitten jatkossa tärkeä.
puhumme mieheni kanssa asuinmaamme kieltä joka ei ole kummankaan äidinkieli. Molemmat osaa sitä erittäin hyvin ja erinomaisesti ollaan nyt 25 vuotta pärjäilty ja toisiamme aina hyvin ymmärretty. Suomen erotilastoja kun katsoo niin ei se yhteinen kieli ainakaan onnellista suhdetta näytä takaavan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En pystyisi, koska kommunikointi on parisuhteessa niin tärkeää.
Tunnen monia, joilla on ollut erikielinen puoliso ja kaikki ovat eronneet, kun lapset on tehty ja alkuhuuma ohi. Ero tullut n. 7 vuoden sisään.
Varmaan monelle kielimuuri on ollut esteenä, ettei ole tuntenutkaan puolisoaaan tarpeeksi hyvin. Kun todellinen luonne paljastuu, niin ei olla enää yhteensopivia.
Minä taas tunnen monia, joilla on ollut suomenkielinen puoliso ja ero on tullut juurikin lasten ollessa aika pieniä. Kyllä ne on ihan muut asiat kuin kieli, jotka,eroihin yleensä johtaa.
Vierailija kirjoitti:
En pystyisi, koska kommunikointi on parisuhteessa niin tärkeää.
Tunnen monia, joilla on ollut erikielinen puoliso ja kaikki ovat eronneet, kun lapset on tehty ja alkuhuuma ohi. Ero tullut n. 7 vuoden sisään.
Varmaan monelle kielimuuri on ollut esteenä, ettei ole tuntenutkaan puolisoaaan tarpeeksi hyvin. Kun todellinen luonne paljastuu, niin ei olla enää yhteensopivia.
Mä tiedän todella paljon eronneita, joilla yhteinen kieli ollut suomi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Takana 10 vuotta yhteiseloa ja kaksi lasta. Alussa ei ollut yhteistä kieltä ollenkaan. Eihän tämä aina helppoa ole mutta jotenkin nämä vuodet tässä ovat näköjään kuluneet :D
Miten rakastuu ihmiseen, jonka kanssa ei voi kommunikoida yhteisellä kielellä? Miten oppia tuntemaan hänet syvällisellä tasolla? Itselle ei ulkomaalainen kumppani ole ongelma, mutta se että ei olisi yhteistä kieltä olisi kyllä...
Rakastuminenhan ei tapahtu kognitiivisella tai kielellisellä tasolla, feromonit ja sanaton viestintä on rakastumisen tunnemyrskystä vastuussa. Yhteinen kieli on toki sitten jatkossa tärkeä.
puhumme mieheni kanssa asuinmaamme kieltä joka ei ole kummankaan äidinkieli. Molemmat osaa sitä erittäin hyvin ja erinomaisesti ollaan nyt 25 vuotta pärjäilty ja toisiamme aina
Täsmälleen. Jos se yhteinen kieli olisi se ratkaiseva tekijä, niin sana "avioero" olisi sangen tuntematon...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai, jos molemmat osaavat yhteistä kieltä hyvin. Olen ollut vakavissa suhteissa ulkomaalaisten naisten kanssa. Itse puhun täydellistä englantia ja niin puhuivat nämä naisetkin kieltä hyvin sujuvasti, joten eipä tuottanut ongelmia. Jos hankkii lapsia, näissä tilanteissa pitää ehkä karsia yksi jos toinen kieli pois, jos riskinä on muuten aiheuttaa liikaa kielellistä hämmennystä lapselle, mutta esimerkiksi kaksikielisyys on täysin normaalia. Suomessa lapsi tietenkin oppisi suomen, tämä sanomattakin selvää. Jos asuisin muualla, en ole varma, varmaan silloinkin puhuisin näille suomea.
Kannattaa opettaa lapsi kolmikieliseksi, lapsi oppii yllättävän helposti kolmea kieltä ja siitä on paljon hyötyä lapselle vanhempanakin. Kyllä se onnistuu kun olette määrätietoisia ja johdonmukaisia asian suhteen.
Olen eri. Tarkennan, että on syytä olla määrätietoinen ja johdonmukainen sen suhteen, että kumpikin puhuu lapselle omaa äidinkieltään. Äidinkieli on tunnekieli, ja sillä pystyy ilmaisemaan ja välittämään tunteitaan ja ajatuksiaan paljon syvemmin kuin myöhemmin opitulla kielellä, vaikka puhuisi sitä lähes natiivitasoisesti. Lukeminen ja tarinoiden kertominen on myös tärkeää. Lapsi oppii todennäköisesti aika vaivatta vanhempien yhteisen kielen opettamattakin, kun kuulee sitä päivittäin. Tärkeää olisi vastata omalla kielellään, vaikka lapsi juttelisi sillä kolmannella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. Kyllä se kieli niin tärkeä pidemmän päälle on.
Miesten ja naisten on riittävän vaikeaa ymmärtää toisiaan muutenkin, joten on hyvä on olemassa edes sama äidinkieli ja samanlainen kulttuuri. Esimerkiksi englannin kielen "I love you" on kovin kevyt tunteiden ilmaus verrattuna suomen kielen "minä rakastan sinua" ilmaukseen, jota ei niin vain heitellä joka puheen väliin. Yhteinen kieli auttaa siinä että kaikkia asioita ei tarvitse selittää juurta jaksaen.
Totta. "I love you" kääntyisi suomeksi paremmin "tykkään sinusta". Tai jopa "kiitos, oot ihana", tilanteesta riippuen. Kulttuuri on vähän erilainen.
Nro 7 täydentää: Kommenttini siitä, että juuri minä eikä toinen opettelisi toisen äidinkielen perustuu joihinkin henkilökohtaisiin seikkoihin. Jommankumman on toki oltava se toisen kielen opiskeleva osapuoli. Itse opin helposti vieraita kieliä, ja kieli on minulle todella tärkeä seikka elämässä. Minun on vaikeaa jaksaa huonoa suomen kielen ääntämistä ja toistuvia, muuttumattomia kielioppivirheitä - omaan siitä paljon kokemusta muiden kuin parisuhteiden kautta. En yksinkertaisesti luota siihen, että toinen oppisi sen tasoisesti suomea, että suhde toimisi, ja samalla uskon voivani oppia monia kieliä enemmistöä paremmin. Ymmärrän myös, että on kieliä, joiden suhteen en siihen kykenisi.
Kannattaa opettaa lapsi kolmikieliseksi, lapsi oppii yllättävän helposti kolmea kieltä ja siitä on paljon hyötyä lapselle vanhempanakin. Kyllä se onnistuu kun olette määrätietoisia ja johdonmukaisia asian suhteen.