Mieheni on selvästi päättänyt erota
Mieheni on ollut tyytymätön kaikkeen (pikkulapsiarkeen) jo pidempään. Hän on ollut äreä eikä muista mitään asioita yms. Nyt hän on kuitenkin mennyt ihan uudelle tasolle eikä edes yritä yhtään. Ei edes kommunikoi perusasioita, kieltäytyy ostamasta minulle ruokaa (ennen ostimme normaalisti yhdessä perheen ruoat yms), kokee jokaisen asian, jonka tekee lastemme kanssa, olevan minulle jokin palvelus yms.
On uhkaillut erolla, on välillä lähtenyt pariksi päiväksi mökille. Mutta viimeiset viikot hän on vain ollut todella ilkeä minulle. Yrittää haastaa riitaa ihan joka asiasta ja provosoida minua. Kun olen vain jaksanut pysyä asiallisena, se harmittaa häntä vielä enemmän. Olen yrittänyt olla hänelle ystävällinen, saamatta sitten mitään vastakaikua. Nyt hän on ruvennut tosissaan järjestelemään tavaroitaan, liekö oikeasti muutto mielessä.
Minäkin olen todella uupunut tähän tilanteeseen, mutta lasten takia haluaisin yrittää. Koen, että miehelläni on jokin nepsy-ongelma tai vastaava, kun hän ei selvästikään pysty ajattelemaan asioita pidemmälle vaan elää vain siinä hetkessä. Eli olen ihan varma, että jos hän lähtisi, hän tulisikin katumapäälle ja siinä vaiheessa olisi sitten vähän myöhäistä kun asunto yms olisi myyty.
Olemme käyneet pariterapiassa harvakseltaan, mutta nyt mies sanoi, ettei enää tule sinnekään. Onko tässä enää mitään tehtävissä?
Kommentit (139)
Mitäs se suvun sekaantuminen siihen auttaisi, pahentaisi vaan asiaa.
Minulla ei valitettavasti ole sisaruksia ja vanhemmilleni olen vähän yrittänyt puhua. Esim. Kun mieheni kielsi minulta kokonaan auton käytön, isäni ei edes viestillä sanonut minulle, että onpa törkeää vaan tarjoutui vaan kuskaamaan minua ja lapsia..
ap
Kuulostaa siltä, että kannattaa ottaa asia puheeksi ihan vakavissaan ja kysyä haluaako mies erota vai mistä on kyse.
Tuollaisessa ilmapiirissä eläminen sairastuttaa niin henkisesti kuin lopulta fyysisestikin. Jos kyse on jostain burnout tyyppisestä/masennuksesta tms. niin patista mies lääkäriin hakemaan sairaslomaa ja keskusteluapua.
Olen yrittänyt kaikin eri tavoin saada miehen lääkäriin selvittämään oireidensa/käytöksensä syytä, mies ei suostu.
ap
Vierailija kirjoitti:
Eikö sun veli voisi käydä juttelemassa ja vähän kovistelemassa sun miehelle järkeä päähän?
Näyttää sille sen paikka tyylisesti? Sun isääkin varmasti kiinnostaisi kuulla että miehes ei toimi kuten miehen pitää toimia perinteisellä tavalla. Itse isänä kävisin puhuttelemassa tyttäreni miestä aika kovaan sävyynkin.
Eihän tuo käy että mies on huono ja ei toimi oikein sua kohtaan.
Tarviit suvun turvaverkon ympärilles.
Ollaan Suomessa sentään, eikä täällä ole kenenkään pakko pysyä avioliitossa eikä mikään kovistelu ja uhkailu sukulaisten toimesta ole toivottavaa, saati sallittavaa. Herää nyt jo!
Erouhkailut kuulostavat siltä, että mies yrittää saada sinut jättämään hänet ettei hänen tarvitse niin sanotusti tehdä päätöstä.
Kyllä ja myös hänen erittäin ilkeä käytöksensä yrittää selvästi ajaa samaa asiaa, että minä lähtisin.
ap
Vierailija kirjoitti:
Olen yrittänyt kaikin eri tavoin saada miehen lääkäriin selvittämään oireidensa/käytöksensä syytä, mies ei suostu.
ap
Anna hänen mennä. Ei ketään voi pakottaa mihinkään. Ja kun sanot että yrität lasten takia niin mieti kuinka paljon hekin joutuu sietämään tässä teidän riitaisassa ja jännittyneessä ilmapiirissä.
Tämä on taas yksi päivän provoista. Loput ap:n viestit sen paljastaa.
Eiköhän tuo suhde ollut tässä, koeta jo ymmärtää että mies haluaa eron ja yrittää sillain että sinä eroaisit hänestä jotta voisi jälkikäteen sanoa että se olit sinä joka jätit hänet ja uikutiuikuti...nimimerkillä kokemusta on. Mies halusi eron joten päätti olla mahdollisimman ilkeä ja tiuski kokoajan.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ja myös hänen erittäin ilkeä käytöksensä yrittää selvästi ajaa samaa asiaa, että minä lähtisin.
ap
Mitä sitten? Sä sallit itsellesi ja lapsillenne tuollaisen käytöksen? En katselisi itse kyllä viikkoakakaan tuollaista menoa.
Kerää lapset ja kamppeet ja lähde tai mies pihalle.
Tuohan on jo ihan törkeää ja väkivaltaa jos esim. kieltää auton käytön.
Ei oo normaalia nyt
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ja myös hänen erittäin ilkeä käytöksensä yrittää selvästi ajaa samaa asiaa, että minä lähtisin.
ap
Anna sen ukon hoitaa eroaminen. Älä sinä tee asian eteen mitään. Koeta kestää eroon asti. Sitten helpottaa.
Onko lapset yhteisiä vai sinun? Vaikea kuvitella, että mies nyt ihan noin käyttäytyisi jos olisi omat lapset kyseessä.
Miksi tämä olisi provo? Yritän kysellä tukea, jos joku olisi vielä saanut avioliittonsa pelastettua vastaavassa tilanteessa.
Mies on myös erittäin ailahtelevainen ja välillä on kuin ei mitään ongelmaa olisikaan ja suunnittelee jotain yhteisiä reissuja keväälle ja sitten taas seuraavana päivänä on kuin eri henkilö. Ja on tosissaan taantunut sille tasolle ettei edes tervehdi tai kerro mihin menee eikä sovi mistään lasten hoitamisista vaan olettaa minun aina hoitavan ja että hän voi mennä ja tulla miten lystää edes ilmoittamatta. Ja sitten taas joinakin päivinä käyttäytyy kuin normaali ihminen.
ap
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tuo suhde ollut tässä, koeta jo ymmärtää että mies haluaa eron ja yrittää sillain että sinä eroaisit hänestä jotta voisi jälkikäteen sanoa että se olit sinä joka jätit hänet ja uikutiuikuti...nimimerkillä kokemusta on. Mies halusi eron joten päätti olla mahdollisimman ilkeä ja tiuski kokoajan.
Tuo on kyllä aivan karmivaa, kun halutaan tehdä toisesta väkisin "se, joka haki eroa". Hokee tuota sitten lapsillekin, että kun äidin takia vanhemmat eivät ole yhdessä. Voi jee.
Pidä miehesi kanssa palaveri. Kysy suoraan, haluaako hän jatkaa perhe-elämää, vai haluaako ulos. Pyydä vastaamaan, ilman kiemuroita. Kun saat vastauksesi, tiedät miten pitää toimia. Miehelläsi ei ole oikeutta uhkailla avioerolla, ellei ole aikeissa toteuttaa sitä. Tuo on henkistä väkivaltaa. Vihellä peli poikki. Lasten takia ei kannata jäädä huonoon parisuhteeseen. Heilläkin on parempi olla, kun kotona on rauhallinen ja tasapainoinen tunnelma.
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei valitettavasti ole sisaruksia ja vanhemmilleni olen vähän yrittänyt puhua. Esim. Kun mieheni kielsi minulta kokonaan auton käytön, isäni ei edes viestillä sanonut minulle, että onpa törkeää vaan tarjoutui vaan kuskaamaan minua ja lapsia..
ap
Järkyttävää henkistä väkivaltaa. Et siis saa käyttää autoa teidän perheen tarpeisiin, esim kauppareissuun, neuvolaan. Aika hirviö