Mistä ammatista olet salaa haaveillut, mutta jäänyt haaveilun tasolle?
Vai oltko niin onnekas, ettei ole mitään, joka on jäänyt kaihertamaan mieleen, että kun olisi uskaltanut jne.
Kommentit (68)
Avaruuslentäjä, tai tarkemmin astronautti. Silloin suomalaisille oli teoreettinen mahdollisuus päästä kosmonautiksi, mutta se edellytti hävittäjälentäjyyttä, ja mun fyysiset mitat esti sen joten en tajunnut tehdä oikeita valintoja silloin 19 ylioppilaana. Sittemmin aukesi tie astronauttihakuihin, mutta olisi pitänyt tajuta hankkia lääkärikoulutus ajoissa, tuli ikä vastaan ( piti olla haun päättyessä alle 50v enkä ehtinyt valmistua, ell koulutus olisi riittänyt, mutta sekin tuli myöhään). Pelkkä DI oikealta alalta ja sopiva työkokemus+tutkijakokemus ei riitä. Jos olisi mennyt eka opiskelemaan lääkäriksi ja sit DI: ksi, niin... no jälkiviisaus on parasta.
Ei se nyt aivan salaiselta haaveelta kuulosta, jos on käynyt pääsykokeissakin.
Videopelialalla pelisuunnittelija. Toisena animaattori/käsikirjoittaja/hahmosuunnittelija animaatiostudiolla.
Nuo olivat niitä toissijaisia haaveammatteja, nyt olen lapsuuden haaveammatissa nro 1 joka oli paljon realistisempi 1990-luvulla pikkupaikkakunnalle syntyneelle tytölle.
Minulla ei lapsena ollut videopelejä intohimoisesti pelaavia kavereita tai lähisukulaisia jotka olisivat tippaakaan ymmärtäneet tai kiinnostuneet peleistä/animaatioista. Haaveilen että olisin kuulunut nörttiporukkaan joka viettäisi yhteisiä peli-iltoja. Toisaalta nyt ei todellakaan ole huono aika etsiä peliseuraa, jotenkin olen vain tottunut pelaamaan yksinpelejä omalla aikataululla ja nyt etenkin kun on pieni lapsi niin huonommin sitä saa aikaa järjestettyä pelisessioihin.
Matkaopas. Nuorena se olisi varmasti ollut aika villiä menoa etelän kansainvälisissä massaturistikohteissa. Nyttemmin vanhana se ei ole enää niin houkutteleva vaihtoehto, kun ei jaksa enää bilettää. Mutta olisihan siellä etelässä kuitenkin vähän lämpimämpää.
Vierailija kirjoitti:
Oikeuslääkäri, ei löytynyt motivaatiota lääkiksen pääsykokeisiin. Nyt en enää edes jaksaisi 6 vuoden opiskelua vaikka jollain konstilla pääsisin sisään.
En halua haihatella mutta 6 vuotta riittää vasta yleislääkäriksi. Tarvitse lähipiirin joka tsemppaa. huipputekijöitä tarvitaan ja se on tahdosta kiinni.

Eikös tuo ole raskaan sarjan asiakaspalvelu ala?
Vierailija kirjoitti:
Palkkamurhaaja.
Koirapalkkamurhaaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeuslääkäri, ei löytynyt motivaatiota lääkiksen pääsykokeisiin. Nyt en enää edes jaksaisi 6 vuoden opiskelua vaikka jollain konstilla pääsisin sisään.
En halua haihatella mutta 6 vuotta riittää vasta yleislääkäriksi. Tarvitse lähipiirin joka tsemppaa. huipputekijöitä tarvitaan ja se on tahdosta kiinni.
Jos erikoistumispaikkoja ei ole maassa paljon eikä omaa verkostoja, joutuu miettimään vakavasti satsaako kaiken yhden kortin varaan ja kuinka kauan on valmis odottamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohjaaja, leikkaaja sekä kuvaaja, ovat listan kärkipäässä. Käsikirjoittaminen myös, mutten ole kirjallisesti niin lahjakas. Todennäköisemmin kuitenkin olisin vahvuusalueellani tuottajana. Kaihertaahan se tavallaan etten aiemmin suunnannut tähän suuntaan.
Mulla nuo samat. Animation teen vielä joskus.
Toimittajakouluun olisin päässyt, mutta tuli muuta. Olen siihen oikeastaan ihan tyytyväinen. Nyt on työllistävä perushomma, alalta josta saa aina työtä (etenkin koulutettuna). Elämä on heitellyt, mutta työ on antanut vakautta.
Ja ehkä teen vielä muutakin noista ensiksi mainituista, eihän sitä ikinä tiedä.
Siinä mielessä samoilla linjoille, että olen tyytyväinen siihen etten päässyt muinoin opiskelemaan musiikkitiedettä vaikka silloin tietenkään ei nähnyt varasijassa positiivisia puolia. Tajusin myöhemmin, että musiikkitiede oli hakuvalintani, koska ajattelin ettei minusta olisi luovaan työhön vaan ennemminkin tutkimaan luovuutta ja taidetta. Todellisuudessa kuitenkin luova tekeminen on unelma, katsomisen ja tarkkailemisen sijaan.
Se, jos mikä on tullut opittua vuosien varrella, että tulevasta ei tiedä vaikka olisi suunnitelmia ja tavoitteita. Kyllä toisinaan turhauttaa, kun mielessään näkee leffan kohtaukset ja kuvakulmat sekä kuulee musanja äänimaailmat yms. ja inspiraatio aiheesta ja juonesta, muttei kuitenkaan ole resursseja toteuttamiseen. Pitäisi aloittaa lyhytelokuvasta, joka on mahdollista toteuttaa pienemmälläkin porukalla, mutta ei - mielessä on sukusaaga-trilogia tai psykologinen trilleri, jonka toteuttaminen nollabudjetilla olisi suht mahdotonta.
Tietenkin visioiden ulos saaminen kirjalliseen muotoon onkin asia erikseen.
Urheilutoimittajan ura aina salaisena haaveena ja haaveeksi tulee jäämään.
T. erikoislääkäri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Matkaopas. Nuorena se olisi varmasti ollut aika villiä menoa etelän kansainvälisissä massaturistikohteissa. Nyttemmin vanhana se ei ole enää niin houkutteleva vaihtoehto, kun ei jaksa enää bilettää. Mutta olisihan siellä etelässä kuitenkin vähän lämpimämpää.
Eikös tuo ole raskaan sarjan asiakaspalvelu ala?
On se varmasti sitäkin, mutta nuorena sitä jaksoi juhlia vapaalla ja olla sitten pirteänä töissä. Enää ei jaksa juhlia tai olla enää kovin pirteänä töissäkään.
Vierailija kirjoitti:
Pornotähti
M40
Tiedätkö kinuskikakun?
Vierailija kirjoitti:
Ei se nyt aivan salaiselta haaveelta kuulosta, jos on käynyt pääsykokeissakin.
Ei tässä taidettu kysellä salaisia haaveita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Matkaopas. Nuorena se olisi varmasti ollut aika villiä menoa etelän kansainvälisissä massaturistikohteissa. Nyttemmin vanhana se ei ole enää niin houkutteleva vaihtoehto, kun ei jaksa enää bilettää. Mutta olisihan siellä etelässä kuitenkin vähän lämpimämpää.
Eikös tuo ole raskaan sarjan asiakaspalvelu ala?
On se varmasti sitäkin, mutta nuorena sitä jaksoi juhlia vapaalla ja olla sitten pirteänä töissä. Enää ei jaksa juhlia tai olla enää kovin pirteänä töissäkään.
Onko toi biletys pakollinen osa ammattia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pornotähti
M40
Tiedätkö kinuskikakun?
En
no se poliitikko/presidenttiehdokas mutta.
-
..no eiköhän ne kaikki ( entiset kepu/entiset smp/entiset sitätätätota..) poliitikot aina oireile?
-
sinäkin. vastaavissa housuissa kun sä olisit..
ja ehkä minäkin?
Vierailija kirjoitti:
Pornotähti
M40
Sama haave mutta silti musta tuli naispappi
Onpa tyhmä aloitus. Jos ihmisellä ois lahjoja, se ois jo siellä.