Lue keskustelun säännöt.
Onko äidillä oikeasti vastuu isyydestäkin?
Usein kun täällä joku kirjoittaa siitä että perhe-elämä tuntuu raskaalta koska mies ei auta, niin vastauksena on, että äiti on antanut miehen pakoilla vastuuta, niin ei se tietenkään auta. Onko oikeasti niin, että lapsia hankkiessa pitää naisen kasvattaa myös aikuinen mies isän rooliin? Miten kukaan uskaltaa hankkia lapsia, kun jopa isän tekemiset ja tekemättä jättämiset on äidin vastuulla? Haluaisin lapsia, mutta tuntuu kohtuuttomalta, että lasten lisäksi pitäisi osata kasvattaa myös aviomiestä, jotta perheestä tulee toimiva yksikkö. Mitä jos en pysty siihen? Tulee ero, ja sekin on sitten minun syytäni, kun en osannut tukea miestä isyydessä?
Kommentit (144)
Minä tulkitsen asiaa hiukan toisin. Jos pari ei ole edes avoliitossa, kun lapsi syntyy, isä ei välttämättä ole kiinnostunut isyyden tunnustamisesta. Eli asiaa jää äidin vastuulle, että tunnustaminen tehdään, nykyisin mielellään dna-testillä mahdollisimman pian lapsen synnyttyä. Olen muuten sitä mieltä, että kaikista syntyvistä lapsista pitäisi ottaa dna-testi, jonka tulos tallennetaan mahdollista myöhempää tarvetta varten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulle ei ainakaan suotu mahdollisuutta olla isä. Lapsi omittiin heti. Anoppi vaati että lapsi on siellä jatkuvasti. Vaimo vaati että minä käyn töissä eikä lasta laiteta ekaan 2 vuoteen päiväkotiin. Aina kun halusin tehdä perheenä asioita niin se tarkoitti että minä jään lapsen kanssa kotiin illaksi ja vaimo lähtee rilluttelemaan. Sitten se ero. En kuulemma tehnyt mitään perheen eteen ja oltiin erkaannuttu toisistamme. No miksiköhän? Olin töissä kuten toivottiin, kun halusin perheaikaa, niin se oli aina ilman vaimoa.
Monista äideistä varmaan tuntuu että se lapsi on täyspäivätyö.. mutta tiedättekö mikä on myös täyspäivätyö? Täyspäivätyö.
Vaimo lähti lapsen kanssa toiselle paikkakunnalle 300km päähän ilman mitään kyselyitä minulta. Onneksi olen nyt saanut yhteyden uudestaan lapseen kun pääsi siihen ikään että pystyy laittamaan yksin bussissa tai junassa matkaan. Moni muu olisi varmasti luovuttanut
Oletko siis neliraajahalvaantunut, vai mikä esti sinua luomasta suhdetta lapseesi, pitämästä vanhempainvapaata, kieltämästä anoppia ottamaan lastasi hoitoon? Miksi sinä istuit ja toljotit, kun muut järjestivät asiat mielensä mukaan?
Aivan, kun ei sinua kiinnostanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On. Minä koen, että mulla on suurin vastuu. Lapsi oli kuitenkin mun kohdussa 9 kk ja sen jälkeen pitkään riippuvainen minusta ruuan kannalta. Totta kai se on mun vastuu huolehtia, että mies ensinnäkin kasvaa isyyteen, koska hänellä ei ole samanlaista sidettä lapseen. Jonkun kun oli käytävä siellä töissä ja koska mies ei voi imettää se 8 tuntia töissä ollut en ollut minä. Kotona mun homma oli kannatella miehen isyyttä, että hän ei koe olevansa ulkopuolinen. Hän saa viettää lapsen kanssa aikaa ja minä hoidan kaiken pakollisen, että heille syntyy side. Minä ehdin 9 kk valmistautua, miehelle se lapsi vaan ilmestyi syliin ja se side pitää luoda kun lapsi on pieni.
Ai täällä on tavallisiakin naisia seassa. Mene äkkiä pois palstalta ennen ku nää myrkyttää sun mielen ja tekee susta miehiä vihaavan uhrin.
Tuo sinun "tavallinen" nainenhan juuri kasvattaa näitä mieslapsia, jotka ei pysty ottamaan vastuuta elämästään. Vaimon pitää kannatella "miehen isyyttä" revityn, vertavuotavan alapäänsä ja rikki imettyjen rintojensa, valvottujen öiden ja vauvanpuklujen keskellä. Naisen pitää kantaa huoli vastasyntyneestä ja vielä kannatella raavaan terveen miehen isyyttä:D Ja kissa kontit. Tuohan pitäisi olla ihan toisin päin, eli miehen pitää tukea kovia kokeneen vaimonsa äityittä. Uusi tilanne tuo on naisellekin, vaikka kuinka sen lapsen olisi kohdussaan kantanut.
Vierailija kirjoitti:
Minä tulkitsen asiaa hiukan toisin. Jos pari ei ole edes avoliitossa, kun lapsi syntyy, isä ei välttämättä ole kiinnostunut isyyden tunnustamisesta. Eli asiaa jää äidin vastuulle, että tunnustaminen tehdään, nykyisin mielellään dna-testillä mahdollisimman pian lapsen synnyttyä. Olen muuten sitä mieltä, että kaikista syntyvistä lapsista pitäisi ottaa dna-testi, jonka tulos tallennetaan mahdollista myöhempää tarvetta varten.
Sulla ei varmaan ole perhettä? Ei naista eikä lasta? Koska oikeassa elämässä tuo menee niin, että ne miehet on kielipitkällään intopiukeana tunnustamassa lapsensa. Katsos nykyään niitä lapsia tehdään tarkoituksella ja toivottuna ja mies kyllä tietää levansa lapsen isä. Vain vauvapalstalla incellit huutaa, että miehet ei halua tunnustaa lapsiaan ja vaativat dna testiä. Eivät vaadi, kun voivat muutenkinnolla varmoja isyydestään. Näin normaali perheissä/parisuhteissa. Erikseen sitten vauvaprovot, wt tai muuten elämänhallinan menettäneet yksilöt.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä suomalaiset miehet kyllä tekevät ihan osansa jollei enemmänkin. Mies käy työssä, kaupassa, on läsnä, tekee ruokaa, pesee pyykkiä, siivoaa. Lisäksi on "miesten työt" eli auton pakkaaminen, tankkaus, huollot, renkaiden vaihdot, kodin remppa ja korjaustyöt ja nämä yleensä tehtävä heti. Jos nainen pikkuisen enemmän ottaa vastuuta esim. lasten vaatteista, koulusta tms. niin onko se liikaa vaadittu? Tai vaihtakaa miestenne kanssa hommia ja ottakaa te vastataksenne miesten työt niin ehkä miehenne sitten lähtee vaateostoksille tai varaavat neuvola-aikaa ja voivat näin olla parempia isiä.
Voihan se olla , että joku yksin asuva mies nuo kaikki tekeekin.
Mulla on mies, mutta siitä huolimatta minä: käyn töissä, kaupassa, olen läsnä, teen ruokaa, pesen pyykkiä, siivoan, lisäksi pakkaan aina auton/asuntovaunun, tankkaan auton, käytän huollossa ja katsastuksessa (miehen mielestä minun hommia) remppaan/tapetoin, mies on apupoikana,.
Mies vaihtaa ne kuuluisat renkaan, mutta sanoo, ettei niihin mene aikaa tuntiakaan. Minä yllä voisin lennosta vaihtaa meihen kanssa hommia :D
Niin joo, eikä mies koskaan käyttänyt lapsia neuvolassa tai ostanut vaatteita (vaikka näköjään olen tehnyt kaikki ne ns miesten työt) tai käynyt vanhempain varteissa koulun juhlissa tai muissakaan jutuissa.
Ehkä jotkut tekee osansa ja jotkut ei ja niitä jotka ei tee osaansa on varmasti paljon enemmän. Toki ollaan jo vanhempia ihmisiä ja toivon, että miehet nykyään on nyt parempia osallisumaan, kuin meidän ikäpolven miehet, mutta ei täällä kukaan naapureidenkaan ukoista mitään kotihommia tee.
Naapuri just sanoi, ettei sen mies ole koskaan siivonnut tai tehnyt ruokaa. Kumpikin on työelämässä olleet ikänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tietenkään, mutta moni kuvittelee olevansa aikuisen ihmisen kasvattaja. Miehelläni on kaksi kohta aikuista lasta, ja edelleen lasten äiti luulee että mieheni on hänen kasvatettavanaan ja holhouksensa alla. Omat lapseni on jo aikuisia eikä kertaakaan ole mieheni tehnyt lastensa kanssa mitään huonosti, vaan on oikein vastuuntuntoinen ja hyvä isä jolla on mahtavat välit lapsiinsa, silti äidin mielestä mies ei tee muuta kuin virheitä, ja häntä pitäisi koko ajan olla hänen ohjaamassa. On mielenvikaista yrittää määritellä toisen vanhemmuus, ne on ne lapset joilla on ainoana se oikeus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle ei ainakaan suotu mahdollisuutta olla isä. Lapsi omittiin heti. Anoppi vaati että lapsi on siellä jatkuvasti. Vaimo vaati että minä käyn töissä eikä lasta laiteta ekaan 2 vuoteen päiväkotiin. Aina kun halusin tehdä perheenä asioita niin se tarkoitti että minä jään lapsen kanssa kotiin illaksi ja vaimo lähtee rilluttelemaan. Sitten se ero. En kuulemma tehnyt mitään perheen eteen ja oltiin erkaannuttu toisistamme. No miksiköhän? Olin töissä kuten toivottiin, kun halusin perheaikaa, niin se oli aina ilman vaimoa.
minä erosin kun lapset oli 2 ja 4 vuotiaat. Kyllä kannatti. Löysin nykyisen vaimoni vuosi eron jälkeen ja meillä ei ole mitään ongelmia millään saralla elämässä. Eksän mielestä olin maailman huonoin mies ja isä, nykyisen mielestä paras.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äitiys on sen verran erikoisominaisuus, että naisen on tehtävä elämässään erilaisia valintoja kuin mies. Kun hän sitä perhetta suunnitelee hänen tulee miettiä miten hän pärjää yksinhuoltajana.
Nainen ei ole mikään lapsen tasolle typisestty viaton uhri vaan ihan toimiva subjekti, joka tekee omia valintoja, päätöksiä ja arvioita omassa elämässään.
Kyllä se siitä sitten muuttuu, kun meillä on niitä lapsia.
Ilmeisesti mies on mielestäsi lapsen tasoinen viaton uhri, joka ei ole toimiva subjekti eikä tee omia valintoja, päätöksiä ja arvoita edes jälkeläistensä hankinnan suhteen?
Eli kannatat miesvauvateoriaa?
Sittenhän meidän pitää vain hakea tälle lain suoja. MIehestä kun ei ole elämään ilman naisen holhousta, ei tekemään päätöksiä, ei solmimaan sopimuksia??? Sinä teet miehestä (itsestäsi?) koiran, joka kulkee pannassa ja jota ei saa pitää irrallaan. Pitäiskö miehet siruttaa ja leikatakin, jos esiintyy häiriökäytöstä?
Onpas tämä keskustelu saanut paljon kommentteja, kiitos kaikille. Pakko todeta, että nyt pelottaa ajatus lasten hankkimisesta vieläkin enemmän. Miten miehet pystyvät käymään edes töissä, jos he eivät ymmärrä vastuualueitaan ja hoida niitä tunnollisesti haasteista huolimatta?
Mulla on hyvä mies ollut jo 7 vuotta ja lasten hankkimisesta on puhuttu, mutta itseä pelottaa vietävästi tuo vastuusta luistelu, mistä niin usein kuulee. Monta kommenttia tänne on tullut siitä että pitää varautua olemaan yh, mutta sehän on itsestään selvää, jos puoliso esimerkiksi menehtyy äkisti. Samoin toivoisin mieheni kykenevän pitämään lapsista huolta yksinkin, jos minulle sattuisi jotain. Mutta väen väkisin en haluaisi yh:ksi ryhtyä, kerta lapset saataisiin suunnitellusti parisuhteeseen, niin mielestäni miehellä on myös vastuu omasta osuudestaan ilman, että häntä pitäisi siihen erikseen pakottaa tai kannustaa.
Täytyy puhua miehen kanssa näistä peloista ennen kuin mennään yhtään pidemmälle suunnittelussa. Aika uskomattomalta kyllä kuulostaa, että monet miehet (ja naisetkin) tässäkin ketjussa tuntuvat olevan sitä mieltä, että yhdessä hankituista lapsista on vain toinen vanhempi oikeasti vastuussa. Miksi hankkia lapsia, jos niiden puolesta ei ole valmis tekemään kaikkeaan?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaa-a. Minä tein lapsen hyvän miehen kanssa, ja hyvin se on hoitanut osansa ja enemmänkin kun itse masennuin.
Ideaali perhe-elämässä: ei tietenkään
Reaalielämässä voi varautua viimeistelemään miehen äidin kasvatustyön tai kasvattamaan miehen isän rooliin.
Mitä nuorempi mies, sen helpompaa se kuulemma on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vauvan syntymän jälkeen meillä kätilö neuvoi kädestä pitäen sekä mua, että miestäni miten vauva pestään, putsataan napa, vaihdetaan vaippa, puetaan jne. Sanottiin suoraan, ettei meillä ole vauvan hoidosta ja käsittelystä kokemusta, että tarvitaan hyvät ohjeet. Koska en itse pystynyt tekemään näitä aluksi itse, niin kätilö teki nämä jutut isän kanssa. Seuraavana päivänä sitten neuvoi mua. Tämä oli hyvä asia. Molemmilla oli samat ohjeet + opastus, niin asia toimi myös kotona.
Mulla on ollut vähän etäinen suhde omaan isääni ja halusin ehdottomasti tytölleni toisin. Halusin, että jos mulle käy jotain, niin isä ja tyttö pärjäävät myös kahdestaan. Kannustin heti alusta lähtien isää viettämään aikaa vauvan kanssa.
Meillä isä oli hoitovapaalla pari kuukautta tytön kanssa, hoiti lääkäri- ja hammaslääkärikäynnit, oli joskus mukana neuvolassa (myös odotusaikana), teki vaunulenkkejä jne. Lapsen kasvaessa on käynyt lapsen kanssa erilaisissa tapahtumissa, puistoissa, uimassa jne. On kuljettanut harrastuksiin (+tehnyt talkootöitä), ollut mukana päiväkodin ja koulun keskusteluissa, neuvonut läksyissä jne. Meillä mies tekee myös kotitöitä eli siivoaa, pyykkää, tekee ruokaa, käydään yhdessä kaupassa. Monia asioita tehdään kyllä myös yhdessä.
Jutelkaa asioista etukäteen. Vauvan synnyttyä jaatte sitten asioita keskenänne tilanteen mukaan ja annat miehelle vastuun tehdä asioita. Voitte esim. sopia, että mies hoitaa pääasiassa vauvan iltapesun, silloin siitä ei tarvitse joka päivä erikseen sopia.
Jos asutte yhdessä, niin mitä miehesi tekee nykyään kotona? Käyttekö yhdessä kaupassa, siivoaako, laittaako ruokaa, peseekö pyykkiä eli tekeekö yleisiä kotitöitä ilman, että pitää sanoa tai pyytää tai haluaako tehdä näitä sun kanssa. Jos tekee, niin todennäköisesti tekee näitä asioita myös vauvan synnyttyä. Jos ei tee, niin tuskin tekee jatkossakaan.
Suomessa lisääntyminen ja puolison valinta on ihan oma ja vapaaehtoinen valinta, siis vielä ihan OMA päätös. Näissä tapauksissa kannattaa katsoa peiliin ja puolisoon päin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on lisääntyminen oma ja vapaaehtoinen valinta. On hyvä pohtia vaihtoehtoja ja haasteita ETUKÄTEEN. Jos tarvitsee tänne kirjoitella aloituksen kaltaisia kysymyksiä, on itsestään selvää ettei aloittajan kannata lisääntyä.
Ei välttämättä. Minusta on yritetty tehdä isää täysin tuttemattomalle henkilölle jonka äidin kanssa en ole koskaan ollut missään tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä koin ydinperhees, että minun piti kannatella miehen isyyttä koko ajan ja tukea. Eron jälkeen sitten mies ei osannut eikä ole ilmeisesti halunnut olla isä. Eipä ole lasten elämässä mukana.
Kyllä. Äidin on tuettava isyyttä ja on huolehdittava miehen kohdalla siitä tästä ja tuosta. Ikinä ei kuule samaa toisinpäin ja mies voi vaikka rikkoa äitiä ja äitiyttä, mutta ketä kiinnostaa? Ei yhtään ketään. Ja kaiken tämän jälkeen vielä syytetään jo väsynyttä ja huonosti voivaa äitiä itseään, ei sitä rikkovaa miestä, jota ei siis koskaan edes vaadittu tukemaan äitiä vaan joka sai jopa rikkoa ja remuta. Aina, aina on vika äidissä ja jopa silloin, kun isä kohtelee kaikkia kaltoin.
Tämän huomasin eron jälkeen kun en saanut miestä tapaamaan lapsiaan.
Minua syyllistettiin ja kerrottiin että lapsilla oikeus isään oli se millainen vaan. Olin ja olen samaa mieltä.
Saimme ulkopuolista apua ja pyysin heitä järjestämään isätapaamiset koska itse en niitä saanut aikaan.
Järjestivät useamman ja yhteenkään ei isä tullut.
Mut hei! Mun vika äitinä kun isä ei saavu paikalle missä mä en edes ole.
Kyllä mun äitinä olisi pitänyt tämäkin osata ratkaista.
Minä erosin vauvan syntymän jälkeen, mies muuttui aivan täysin. Ei osallistunut mitenkään perhe-elämään, mutta eron jälkeen alkoi taistelemaan yksinhuoltajuudesta ja halusi vauvan omaan kotiinsa asumaan. Minulle olisi suonut lapsen tapaamisen kerran kuukadessa ja tietysti valtavat elatusmaksut.Seuraili, soitteli, laittoi kymmeniä viestejä päivittäin,piinasi sukulaisia, kävi oven takana huutelemassa ja ei suostunut minimi elareihin vaan olisi halunnut että maksan kaiken. Kertoi minusta perättömiä juttuja yhteisille tutuille, neuvolaan ja lastenvalvojalle.
Lastenvalvoja antoi hänelle paljon tukea, mm. yhteystietoja minne voi soittaa ja saada tukea, olikohan isät lasten asialla ja miessakit jne muitakin oli. Kyselin olisiko itselleni vastaavia mutta ei ollut. Äidille ei ole.
Lastenvalvoja sanoi että isä käyttäytyy hölmösti ja kiusaa minua, mutta minun pitää tukea isää sillä hän sentään nyt haluaa olla lapsen kanssa joka on oikein hyvä asia.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se usein niin on, että kaikki on naisen ja erityisesti vielä äidin vastuulla. Meilläkin mies sai perseillä niin paljon kuin lystää, mutta minun vika sekin jollain tavoin usein oli. Samoin minulle asetettiin ylitiukat, suorastaan mahdottomat kriteerit, mutta miehelle ei koskaan. Näin toimivat myös alan ammattilaiset eli ihan turha sanoa kuinka isiä muka sorretaan. Se ei pidä paikkaansa. Lähipiirissä sama juttu eli mies voi olla yksi lapsi lisää, mutta äidin vika ja vastuulla on kaikki ja on huono äiti, jos ei jaksa tai suostu hoitamaan ja kantamaan koko revohkaa ja vieläpä täydellisesti.
Jep.
Autoon on pakko saada uudet aluvanteet, mitä kaveritkin nyt sanoo mikäli peltivanteet?
Ja se on suoraan pois vauvalta/lapselta jonka tarpeisiin ei raha enää riitä.
Äidin syy kun vaatii lapselle uutta toppapukua kun vanhakin on vielä melkein uusi. Mitä sitten että on vähän pieni ja nilkat näkyy sekä on ahdas? Tai kengät ovat jääneet pieniksi. Pyörästä puhumattakaan, "Ei kaikilla ole pyörää"
Vierailija kirjoitti:
Itse perustin perheen älykkään, tasa-arvoisen ( no nykyfeministi, eli ei oikeastaan ) ihmisen kanssa. Olin hämmästynyt, kuinka äityis muutti suuhteemme ja hänet.
Sain siis oikeasti taistella vanheimpainvapaistani ja muutenkin oikeudesta lapseen ja kasvatukseen. Hän yritti oikeasti omia koko homman ja kyseenalaistaa näkemykseni.
Käsittääkseni tämä on hyvin yleistä. Vähän ajan päästä sitten riidellään metatöistä, taloudesta ja kasvatusmetodeista, kun toinen myrkyttää sielunsa somessa ja muiden äippäliinien kanssa. Tässä vaaditaan myös meiltä päättäväisyyttä heti syntymän jälkeen, ettei synny vääristynyt perhemalli.
Antakaa naiset meille vastuuta. Kyllä me osataan - ehkä jopa paremmin tukea esim. henkistä ja tasapainoista kasvua. Ihailen jotenkin Liin miestä. Nainen on työnarkkari ja mies hoitaa lapsen ja kodin - näkisin itseni mieleelläni siinä roolissa ( Liin kanssa tietty - setämiesläppä loppuun
Tämä. Voi hyvin olla tilanne että äiti 'kaappaa' lapsen aluksi ja kaikki ratkaisut tulevat totuuksina imettyinä jostain muilta mammoilta. Mikäli isä peesailee tässä tilanteessa hyvää ajatellen, että kun noin varma on asiasta kun asiasta niin antaa tehdä ratkaisun. Äiti päättää siis lapseen liittyvät asiat heti alusta lähtien sulkien miehen ulkokehälle. Sitten kaavaa toistetaan kunnes ihmetellään miksi mies ei osallistu. Äidit mikromanageeraa miesten tekemisiä, kuten miten ruokaa pitää tehdä kunkin ikäiselle lapselle, joten miehen on vaan helpompi joustaa hormonihöyryisen mamman tahdissa ja olla 'tukena' taustalla.
Joo teidänlaisia parisuhteita voi olla, en kiellä. Mutta paljon yleisempää on se, että mies välttelee vastuuta. Kyllä 99% naisista olisi iloisia jos mies ottaisi vastuuta, harva nainen haluaa omia koko homman itselleen, sehän olisi helvetin raskasta yksin hoitaa lapsi.
Lastenhoito ja kotityöt puoliksi, se on naisten unelma, joka liian usein jää vain unelmaksi kun mies välttelee omaa vastuutaan asioista.