Mitä tehdä kun inhoaa pojan tyttöystävää?

Vierailija kirjoitti:

Ihan samalla tavalla neuvot kun ystävää joka olisi samassa tilanteessa.

Näin on tehtykin. Mutta ihan hemmetin vaikeaa saada toinen tajuamaan kun eihän hänellä ole normaalimpaakaan ollut ikinä. ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asiahan ei kuulu sinulle mitenkään.

Niin kauan ainakin kuin kotona asutaan voi suojella nuorempia lapsia miltään uskontoon käännyttämisiltä

Poika on täysi-ikäinne eikä hänen asiansa kuulu äidille.

Vierailija kirjoitti:

Emme me hylkää poikaa.

Mutta jos hän tekee tytön vaatimuksien mukaan, niin häntä ei enää kotona näy :(

Kumma että meidän perhe joka otti tytön avosylin tänne, on kamala, mutta heidän perhe ei vaikka kahteen vuoteen eivät ole tavanneet omaa poikaani kun hän on "vääränlainen". Vai muuttumalla on hyväksytty siihen perheeseen ja muutos on tosi suuri ja ovat tekemässä tämän kun ei muuten kelpaa. Kyllä se suututtaa :(

Varmaan juu pitäisi kaikki hyväksyä ja tukea vaan, mutta ihan aina ei voi kun näkee vääryyden mitä tapahtuu.

Sanoit jo aloituksessa että ette halua enää nähdäkään. Ja nyt sama tyyli jatkuu. Ja ei varmasti poikaa kotona näy koska suhtaudutte häneen ja tyttöystäväänsä, ja tyttöystävän perheeseenkin, noin. 

Omassa tapauksessani on sama "hauskuus", eli miehen lapsuusperhe ajattelee että minä en antanut, enkä anna vieläkään, mieheni olla heihin yhteydessä. Mikä ei pidä paikkaansa, päinvastoin olen monesti miehelle sanonut viime vuosinakin että jos yhtään siltä tuntuu niin hänen kannattaa palauttaa välit ja olla taas tekemisissä. Mutta hän ei halua.

Oma ajattelusi vaikuttaa samanlaiselta. "Poika parka ei kykene tekemään omia ratkaisuja ja päätöksiä vaan on täysin tossu. Puoli sukua on jo koittanut puhua järkeä pojalle mutta ei se tule järkiinsä. Tyhmä poika."

Ja sitten kun poika ottaa teihin tuon ajattelunne ja syyttelyidenne takia etäisyyttä sekä siksi että vihaatte hänen tyttöystäväänsä, "poika parka ei saa enää olla tekemisissäkään meidän kanssa"...

Ettekö ymmärrä että poika saa tehdä omat valintansa ja koko ajan vielä puskette häntä itsestänne kauemmas. Miksi hän olisi tekemisissä teidän kanssanne kun pidätte häntä niin luuserina, ei miksikään.

Mun mielestä nuorille on erittäin normaalia joutua suhteessa ongelmiin, koska vielä ei ole mitään vertailu pohjaa omassa elämässään siitä mikä on normaalia ja minusta vanhempien tehtävä on tukea nuorta. Tuki ei ole pelkästään hyväksyntää vaan asioiden tuomista esille, kerrotaan rehellisesti että sinulla on ongelma ja tässä tapauksessa se on tuo suhde, jonkin toisen nuoren kohdalla se voi olla päihteet. Mutta yhtä vahvasti ongelmiin pitäisi suhtautua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asiahan ei kuulu sinulle mitenkään.

Niin kauan ainakin kuin kotona asutaan voi suojella nuorempia lapsia miltään uskontoon käännyttämisiltä

Poika on täysi-ikäinne eikä hänen asiansa kuulu äidille.

 

Ulkopuolisena on kyllä merkillistä ajatella että kun lapsi täyttää 18 mutta asuu kotona, hän voi maagisesti tehdä mitä vaan mutta äidille ei kuulu yhtään mikään. Näinkö todella perheissä toimitaan? 

POIKASI pitää itse elää omaa elämäänsä, ja itse hänen oppia elämältä. Elä sinäkin omaasi   :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Emme me hylkää poikaa.

Mutta jos hän tekee tytön vaatimuksien mukaan, niin häntä ei enää kotona näy :(

Kumma että meidän perhe joka otti tytön avosylin tänne, on kamala, mutta heidän perhe ei vaikka kahteen vuoteen eivät ole tavanneet omaa poikaani kun hän on "vääränlainen". Vai muuttumalla on hyväksytty siihen perheeseen ja muutos on tosi suuri ja ovat tekemässä tämän kun ei muuten kelpaa. Kyllä se suututtaa :(

Varmaan juu pitäisi kaikki hyväksyä ja tukea vaan, mutta ihan aina ei voi kun näkee vääryyden mitä tapahtuu.

Sanoit jo aloituksessa että ette halua enää nähdäkään. Ja nyt sama tyyli jatkuu. Ja ei varmasti poikaa kotona näy koska suhtaudutte häneen ja tyttöystäväänsä, ja tyttöystävän perheeseenkin, noin. 

Omassa tapauksessani on sama "hauskuus", eli miehen lapsuusperhe ajattelee että minä en antanut, enkä

No voi se olla, mutta jos tytön perhe ei ole tavannut poikaa ikinä koska vääräuskoinen, ja meistä tehdään pahoja kun ei haluta tuota painostusta enää niin sitten voi laittaa meidän perheen syyksi kyllä. Asia on tehty selväksi, että painostusta ja uskonnon vaihtoa vain toisia miellyttääkseen ei kuulu tehdä. Tyttö on tästä suuttunut kun ei oltukaan myötämielisiä, ja nyt ei halua edes tulla. Me emme siis varsinaisesti ole kieltäneet yhtään mitään, mutta tämän jälkeen emme kyllä häntä tänne haluakaan.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä nuorille on erittäin normaalia joutua suhteessa ongelmiin, koska vielä ei ole mitään vertailu pohjaa omassa elämässään siitä mikä on normaalia ja minusta vanhempien tehtävä on tukea nuorta. Tuki ei ole pelkästään hyväksyntää vaan asioiden tuomista esille, kerrotaan rehellisesti että sinulla on ongelma ja tässä tapauksessa se on tuo suhde, jonkin toisen nuoren kohdalla se voi olla päihteet. Mutta yhtä vahvasti ongelmiin pitäisi suhtautua.

Juuri näin ajattelen myös! On puhuttu ja puhuttu, miten manipulaatio ei ole oikein eikä tarvitse kääntyä yhtään mihinkään saadakseen hyväksyntää ja rakkautta vaan se pitää tulla ihan omana itsenään. En tiedä mikä tässä on väärin. ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asiahan ei kuulu sinulle mitenkään.

Niin kauan ainakin kuin kotona asutaan voi suojella nuorempia lapsia miltään uskontoon käännyttämisiltä

Poika on täysi-ikäinne eikä hänen asiansa kuulu äidille.

 

Ulkopuolisena on kyllä merkillistä ajatella että kun lapsi täyttää 18 mutta asuu kotona, hän voi maagisesti tehdä mitä vaan mutta äidille ei kuulu yhtään mikään. Näinkö todella perheissä toimitaan? 

Aloittaja on kertonut pojan olevan täysi-ikäinen, voi olla vaikka 26. Ja aloittaja ei ole missään sanonut että poika asuisi yhä kotona.

Poikas varmaan pettänyt ja siks tyttö seonnut.

Muuta asennettasi. Se on pojan oma elämä ja päätös. Tuskin ympärillä olevat läheisesi ovat sinunkaan kaikkiin päätöksiisi kovinkaan tyytyväisiä, mutta tiedätkö mitä. Ne eivät kuulu heille, niin kuin ei kuulu poikasi kumppanin valinta.

Ole aikuinen. Lapsesi ei pitäisi joutua kasvattamaan omaa vanhempaansa, samalla etsien omaa identiteettiään ja kasvaen.

Olet hänen tukenaan ja neuvot, kun hän sitä haluaa ja pyytää. Et kun sinä haluat.

Mielipiteensä voi sanoa ja sen jälkeen vaan tukea ja odottaa että poika tajuaa itse. Jos liikaa puutut menee välit kokonaan poikaan.

Lapset yleensä etsivät vanhempiensa kaltaista kumppania. Tai sitten täysin heidän vastakohtaansa, jos ne vanhemmat ovat hänelle luotaantyöntäviä.

Kumpihan tapaus on tässä kyseessä?

Aika moni täällä antaisi lapsensa vaihtaa uskontoa, tai tehdä mitä vaan ja toteaisi vaan että oma valinta. Tiedä sitten kun tilanne tulisi eteen oikeasti

Mun anoppi on edelleen sitä mieltä, että on oikeutettu tekemään kaikki päätökset 46-vuotiaan poikansa puolesta, koska tietää paremmin. Ihan painajaista.

Päästä ap irti. Mitä enemmän yrität puuttua asiaan, sitä tiiviimmin ajat poikasi tyttöystävän syliin. Jos suhde on yhtä myrskyisä kuin kuvailet, kyllä se loppuu omaan mahdottomuuteensa jossain vaiheessa. Pojan pitää saada nyt tehdä virheitä. Jos on fiksu, osaa seuraavalla kerralla valita toisenlaisen tyttöystävän. Ja muista, hän on valinnut kumppanin itselleen, ei sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Mun anoppi on edelleen sitä mieltä, että on oikeutettu tekemään kaikki päätökset 46-vuotiaan poikansa puolesta, koska tietää paremmin. Ihan painajaista.

 

Päästä ap irti. Mitä enemmän yrität puuttua asiaan, sitä tiiviimmin ajat poikasi tyttöystävän syliin. Jos suhde on yhtä myrskyisä kuin kuvailet, kyllä se loppuu omaan mahdottomuuteensa jossain vaiheessa. Pojan pitää saada nyt tehdä virheitä. Jos on fiksu, osaa seuraavalla kerralla valita toisenlaisen tyttöystävän. Ja muista, hän on valinnut kumppanin itselleen, ei sinulle.

 

 

No on tämäkin totta. Ja olen sanonutkin että mulle ihan sama muutoin, mutta että toi uskonnon vaihto on manipulointia ja painostamista ja se ei kuulu rakkauteen. Ja olen siis ihan tytön suusta kuullut että tämä on PAKKO. Mielestäni äidin tehtävä on ohjata ettei rakkauteen kuulu pakottaminen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et viitsi avata niin en minäkään viitsi mitään vastata :) 

Tässä tapauksessa vaaditaan liittymään uskonyhteisöön ja toimimaan uskonnon vaatimilla tavoilla, muutoin perhe ei ole edes valmis kohtaamaan. Ja poikahan liittyy koska rakkaus. Ja siis muuten poika ei tytölle kelpaa, painostus on kovaa, tämän myönsi.

Koska rakkaus MITÄ? Jos kirjoittaisit suomea kunnolla, niin viitsisin ehkä vastatakin. Eri.

Toivottavasti tekevät avioehdon, jos avioituvat joskus. Sounds like a divorce party before the marriage even started.

Uskonto on hankala aihe. Ei ketään voi pakottaa vaihtamaan uskontoa. Jos joku lähtisi minun vapauttani kahlitsemaan, haistattaisin pitkät peet ja lähtisin helevettiin. Opetan tämän toimintatavan lapsillenikin.

Voit sen verran puuttua, että sanot pojalle, että "sinun ei ole pakko suostua tuollaisiin vaatimuksiin. Sinun pitää pitää kiinni omista arvoistasi. Mitä sanoisin jollekin toiselle, jolta vaaditaan tuollaista? Mietihän itsekin. Älä anna pompottaa itseäsi, se ei ole tervettä tuolta tytöltä. Jos toinen rakastaa toista, se ei alista toista. Nyt se yrittää alistaa sua, tehdä susta vangin"

Voit siis yrittää puhua järkeä ja seuraa pojan tilaa, jutelkaa ihmissuhteista ylipäänsä. Pojalla pitää olla joku jolle avautua. 

Muuten älä puutu siihen, toivo että järki kasvaa päähän. Meillä kävi niin, että tyttö ihastui lukion ekalla poikaan,  joka pompotti tätä. En alun alkaenkaan pitänyt koko pojasta ja mulla on mielestäni hyvät kilikellot ihmisten suhteen. Suhde oli on-off vähän väliä.  Viimeisenä lukiovuotena tyttö sairastui masennukseen ja alkoi viillellä itseään. Minä vein asian tajuttuani tytön lääkäriin ja terapiaan (jonka löytäminen oli vaikeaa, kunnalliselta ei päässyt alle vuodessa ja yksityistä sain hakea, onneksi oli säästössä rahaa). Hain itkuista tyttöä juna-asemalta kun aikoi hypätä junan alle pojan takia. Siitä meni melkein vuosi, ennen kuin tajusi erota pojasta.  Nykyään tyttö voi hyvin, on aloittanut opiskelut ja viiltely on loppunut, on muuttanut vuosi sitten omilleen ja käy usein kotona. Juttelimme tytön kanssa aika paljon siitä, miten antaa itseään kohdella ja että hänen pitäisi laittaa rajat ja miesten ja naisten välisistä suhteista ylipäätään. Myös isänsä on osallistunut keskusteluihin (mun mies onkin järkevä) Tyttö on aina pienestä pitäen ollut vähän ujo ja arka ja tämä oli ensimmäinen poikaystävä....eikä kyse ole siitä, että eikö olisi saanut kotona välittämistä ja rakkautta. 

Mutta vaikka tyttö alkaa olla entinen iloinen itsensä, ei me enää koskaan nukuta öitämme ihan rauhassa kuitenkaan....aina on vähän huoli sydämessä. 

Juttele pojan kanssa kahden kesken ja sano, että sulle voi aina jutella, oli asia mikä tahansa. "Älä anna kohdella itseäsi kuin rukkasta"

Vierailija kirjoitti:

Voit sen verran puuttua, että sanot pojalle, että "sinun ei ole pakko suostua tuollaisiin vaatimuksiin. Sinun pitää pitää kiinni omista arvoistasi. Mitä sanoisin jollekin toiselle, jolta vaaditaan tuollaista? Mietihän itsekin. Älä anna pompottaa itseäsi, se ei ole tervettä tuolta tytöltä. Jos toinen rakastaa toista, se ei alista toista. Nyt se yrittää alistaa sua, tehdä susta vangin"

Voit siis yrittää puhua järkeä ja seuraa pojan tilaa, jutelkaa ihmissuhteista ylipäänsä. Pojalla pitää olla joku jolle avautua. 

Muuten älä puutu siihen, toivo että järki kasvaa päähän. Meillä kävi niin, että tyttö ihastui lukion ekalla poikaan,  joka pompotti tätä. En alun alkaenkaan pitänyt koko pojasta ja mulla on mielestäni hyvät kilikellot ihmisten suhteen. Suhde oli on-off vähän väliä.  Viimeisenä lukiovuotena tyttö sairastui masennukseen ja alkoi viillellä itseään. Minä vein asian tajuttuani tytön lääkäriin

Voimia sinne! Juuri tämä, on annettava tehdä virheet mutta jollain tasolla on pakko myös puuttua kun näkee tietynlaista vääryyttä. Ei kyse ole nyt ettei pidä toisen puolisosta vaan kyse on siitä että näkee että toimii täysin väärin ja kohtuuttomasti.