Mitä sellaisia asioita omana kouluaikanasi opetettiin vielä lapsille, mitä omalle lapsellesi ei opeteta enää koulussa?

Virsiä.

Ai että rakastan laulaa niitä.

Koulussa 1980-90-luvuilla.

Kaunokirjoitus.  Se opetti keskittymään tekemään pikkutarkkaa jälkeä.  Samalla sanat, kieli ja asiat jäivät paremmin mieleen kuin näytölle naputeltaessa.

Nykyään ei kai saa tulla kellekään mieleen koulussa, että on huono lauluääni tai käsiala?  Ei siis opetella kansanlauluja tai kaunokirjoitusta, ettei pahoiteta kenenkään mieltä.  Hyvä juttu sinänsä, mutta siinä menetetään samalla laulut ja huolellinen oppiminen käden ja silmän yhteistyöllä.

Olen -98 syntynyt, ja meille opetettiin vielä kaunoa, mutta itse en sitä opetellut, koska pidin sitä ruman näköisenä. Silloinen kauno oli jo hyvin riisuttua ja pelkistettyä: tavallisia tekstauskirjaimia, jotka yhdisteltiin toisiinsa hännillä. Jouduin kyllä tietty puhutteluihin, kun kirjoitin pelkkää tekstausta, mutta onnistuin silti välttämään koko kaunon, vaikka numerot sillä huononivatkin ja taidettiin jopa luokalle jäämisellä uhkailla. Muistelisin, että kaunon opettaminen alkoi 2. luokalla, ja nelosluokan tietämillä opettajia lakkasi kiinnostamasta, millä tyylillä itse kukin kirjoitti.

Vasta myöhemmin opin, että ei kauno ole rumaa, vaan vain se meille opetettu nykauno, jonka kirjaimet olivat inspiroivia kuin kädenlämpöinen maito. Näin vanhoja kaunokirjoitusesimerkkejä ja tajusin, että meille opetettu versio oli yksinkertaistettu pilalle. Monet kirjaimista eivät edes yhdistyneet toisiinsa nätisti ja varsinkin isot alkukirjaimet olivat ankean koruttomia. Olen melko varma, että omana aikanani opetettiin Toivo Heiskasen tyyppikirjoitusta. ( https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001179487.html ) Jos Heiskanen elää vielä ja lukee tätä palstaa, pahoitteluni verbaalisesta teurastuksesta, mutta ovathan nuo nyt kaukana kunnon kaunosta.

Aloin opiskella yläasteella venäjää, jota kirjoitimme lähes pelkästään kaunolla, ja silloin minulle kehittyi täysin ongelmitta ja itsestään kaunokäsiala, josta oikeasti tykkäsin. Aloin sen pohjalta opetella latinalaisilla aakkosilla kaunoa. Monet suomalaisen kaunon kirjaimeni pohjautuvat kyrillisiin kirjaimiin, koska en ole oppinut suomalaisia vastineita, esimerkiksi n-kirjaimena käytän venäläistä n-kirjainta.

Kaunokirjoitus, Neuvostoliiton ihannnointi, hottentottilaulu.

Vierailija kirjoitti:

Kunnioitus opettajaa ja luokkakavereita kohtaan.  Opettajan tullessa luokkaan nousimme seisomaan, pojat eivät saaneet pitää sisätiloissa hattua, tunnilla häiriköinti sekä kiusanteko kiellettiin ja sitä toteltiin, opetusta kuunneltiin ja opittiin,  välitunnit vietettiin ulkona säällä kuin säällä, opittiin kunnolla kirjoittamaan, lukemaan ja laskemaan.

Tuo lihavoitu kohta on jäänyt aika voimakkaasti itselle mieleen, ja perustason odotukseksi fiksusta käytöksestä. Nuorempi polvi pitää minua täysin nyrjähtäneenä kun en arvosta merimiespipo tai lippalakki päässä kahvilassa, ravintolassa tai toimistossa pyöriviä.Tuntuu vähän samalta kuin jos joku tulisi rempsakkaasti kotiini eteisen mattojen ohi ja ravistelisi vaatteistaan lumet parkettilattialle pitäen sitä täysin normaalina. Norsu posliinikaupassa -meininkiä siis.

Kauniit käytöstavat koulussa, kotona ja kaikkialla, kohteliaisuus ja toisten kunnioitus 😍

364 jatkaa: Minulla ei omia lapsia ole eikä tule olemaan, joten en luonnollisesti voi vertailla, mutta kyllä meillä oli lapsuuskuntani koulussa (2005 eteenpäin?) vielä monia 80- ja 90-luvulta kalskahtavia jäänteitä:

-Tunnin aluksi noustiin seisomaan ja tervehdittiin opettajaa. Englannin tunnilla englanniksi.

-Keskusradiosta tuli (uskonnollinen) aamunavaus joinakin aamuina, lisäksi muutaman kerran vuodessa koko koulu meni jumppasaliin kuuntelemaan niin ikään uskonnollista aamunavausta.

-Tavanomaisella musiikintunnilla saatettiin laulaa virsiä, tosin tällä saattoi olla jotakin tekemistä sen kanssa, että musiikin opettaja oli myös uskonnon opettaja ja hyvin vakaumuksellinen.

-Tämä nyt ei ole varsinainen opetus, mutta kasvisruokapäiviä ei harrastettu, eikä mitään vaihtoehtoja ollut ruokalassa tarjolla, ellei ollut allergiaa, joka esti vakioruoan syömisen. Ruoka oli kuitenkin ihan hyvää, muistan, että meillä oli joulupöydässä joka vuosi jopa graavilohta. 

-Joka liikuntatunnin jälkeen piti ala-asteella käydä suihkussa ja pestä vähintään kainalot, ja opettaja kyttäsi pukuhuoneessa, että näin myös toimit. Sentään opettaja oli samaa sukupuolta kuin me oppilaat.

-Ennen ruokailua seistiin oman pulpetin vieressä kädet ristissä ja luettiin yhteen ääneen ruokarukous: "Siunaa Jeesus ruokamme, ole aina luonamme, aamen."

-Ompelukoneen ajokortti suoritettiin myös, ommeltiin mekko ala-asteella, lapaset kudottiin ja pipo virkattiin. Osan ala-asteesta kaikki kävivät tekstiilityössä ja puukäsityössä, sitten valittiin, kummassa halusi jatkaa.

-Vihkoon kirjoitettiin opettajan saneluita. 

-Oli laulukoe, mutta sitä varten ei opetettu laulamaan. Kukin yritti parastaan ja sai joko haukut tai kehut, itse ne ensimmäiset. Muistan laulaneeni Tuiki tuiki tähtösen, koska en osannut muuta, ja joku laulu piti lurauttaa ulkomuistista. Meillä ei kotona laulettu ikinä, ja vieläkin ihmettelen, niinkö muka muiden kotona sitten laulettiin, vai missä meidän odotettiin oppivan laulamaan. Yksi Leevi and the leavingsin kasetti mulla oli, mutta osasin jo ekaluokkalaisena sentään päätellä, että Unelmia ja toimistohommia ei välttämättä ollut sitä, mitä opettaja halusi kuulla.

-Halusin ekaluokalta lähtien lopettaa uskonnon lukemisen, mutta koulu jarrutteli. Muistan inhonneeni Raamatun kertomuksia, koska meille opetetut tapahtumat pyörivät pitkälti Jeesuksen ympärillä, ja mielestäni Jeesus oli täysin tahraton ja virheetön hahmo epäinhimillisellä ja epäsamaistuttavalla tavalla. (Toki en silloin tiennyt, että mehukkaammat Raamatun kertomukset suodatettiin pois ennen ekaluokkalaisen korville tarjoilemista). Vanhempani ottivat minut ekaluokalla pois kirkosta, mutta et-opetusta ei vain saatu kahteen vuoteen jollakin verukkeella järjestettyä koulun puolesta, vaan jouduin osallistumaan tunnustuksellisen opetukseen muiden mukana, vaikka en ollut kristitty enää. Nykyään tällainen varmaan nostattaisi kohun, joka pääsisi Iltalehteen asti.

Meillä laulettiin usein, ;poijjat kansan urhokkaan ja ;kaunis on kuolla kun joukkosi eessä.. Muita sota lauluja myös, koska sotakorvausten maksu muistissa ja kova puute mm, vaatteista, kengistä, rakennustarvikkeista. Köyhyysavustuspaketteja tuli eteläsuomesta ja kunnalta kengät. Omenoita 2 säkillistä, mutta suurin osa hävisi, koska henkilökunta.. 

Siisteyttä ja hyviä tapoja.

Nykyään ostavat keppihevosensa kaupasta, naurettavaa. 

Kaunokirjoitusta, käytös- ja ruokatapoja, ettei saa puhua toisista syrjivästi.

Välitunneilla leikittiin, laulettiin ja pelattiin.  Osaavatkohan nykyajan lapset ulkoleikkejä ja -pelejä?  Hypättiin narua ja ruutua, oli twisti kuminauhalla, leikittiin peiliä, väriä, hiipijää, kirkonrottaa, kuka pelkää PIIP miestä, polttopalloa ym. ja talvella mm. lumisotaa ja kukkulan kuningasta. Lapset sai olla lapsia vielä rippikouluiässäkin.

Että ketä ei ole sama kuin kuka

Kyllä opetetaan; taiteen klassikoita yläkoulun kuvataiteessa ja käytöstapoja ihan joka tunnilla - eri juttu meneekö oppi perille nykyajan luupäille.

Hiljaa oleminen välillä. Silence is golden. Ettei luokka ole kuin melukylä. Mitä enemmän lapsia voi olla sen meluisampaa.

Ennen kotitaloustunnilla tehtiin ruokia. Nyt rahat riittää näköjään vain sämpylöihin, koulussa on hiivaa ja jauhoja. Niitä paistavat luokassa upouusilla induktioliesillä. Muut ruuat ja leivonnaiset on annettu kotiläksyksi. Huhtikuun loppuun mennessä valmistettava kotona. Ohjeet etsittävä netistä, koska oppikirjaakaan ei ole.

Roomalaisia numeroita

Koulussa sulle opetettiin toi? Ei meillä ainakaan.

Eipä oo kovin vaikea asia, jonka oppi kotona katsomalla vierestä ilman eri opetusta.

Edelliseen tarkennus: Siis lankapuhelimella soittaminen.