Suomi leikkaa kehitysavusta miljardin
Suomi lopettaa kehitysavun Afganistanissa, Keniassa, Mosambikissa ja Myanmarissa. Sen lisäksi rahaa vähennetään YK-järjestöjen rahoituksesta 160 miljoonaa euroa ja humanitaarisesta avusta 130 miljoonaa euroa.
Kun Sannan villiviisikko oli vielä vallassa, sanottiin ettei näin yksinkertaisesti voi tehdä. On kansainväliset sopimukset, maine ja kunnia pelissä. Omaa maata ei voinut pistää etusijalle. Ei ollut mahdollista, kuten ei rajojen sulkeminenkaan.
Kun PS pääsi valtaan, niin kas kummaa: olihan se mahdollista. Hupsista. En olisi ikänä osannut unelmoidakaan, että Suomi ikinä voisi saada näin hyvän hallituksen mitä nyt on. Jotain ihan uskomatonta. Bensan hinta on laskenut, alkoholipolitiikkaa viedään fiksumpaan suuntaan, Veikkauksen monopoli ollaan hajoittamassa, Ylen leikkauksista puhutaan, nikotiininuuska laillistettiin ja porukka patistetaan ottamaan töitä vastaan, eli lopetetaan verorahoilla lorvailu. Nyt vielä toimimattomasta kehitysavusta nappaistaan miljardi omille kansalaisille, niin ei voi muuta kuin antaa hallitukselle arvosanaksi 9,5. Vielä kun tuloveroon saataisiin reippaammat alennukset ja viinit Alepan hyllyille, niin aletaan olla täydessä kympissä.
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi on saanut maaimanpankin kehitysapua
vuisina 1945-1975.
Aluksi apu oli ruokaa ja vaatteita.
Myöhemmin tukea ja rahoitusta ympäristön- ja teollisuustuotannon
rakentamiseen.
Näin. Minä muistan tuon ajan. Olin lapsi silloin.Eihän Suomessa ole ollut tälläistä elintasoa, eikä hyvinvointia,
kuin vasta viimeiset vuosikymmenet.
Muistan senkin, kun suomalaisilla lapsilla oli
Amerikan kummitäti, vielä 1960-luvulla.
He lähettivät suomalaisille kankaita, joista ommella vaatteita.
Saippuaa, suklaata, yöpukunsa, tossuja ja leluja.
USA:ssa ol
Höpö, höpö.
Ihan oikea päätös, mutta ei se silti tee tästä hallituksesta millään tasolla hyvää. Bensan hinnan aleneminen on kiva juttu, mutta ei sekään kauheasti lohduta kun idiootit samalla nostavat kilometrikorvausten alarajaa. Luulin persujen olevan tavallisten työssäkäyvien ja myös pienituloisten asialla, mutta ovatkin rolex-persuja. Terv. Entinen persujen äänestäjä
Parempi päätös ku ykskään Marinin hallituksen tekemistä.
Vierailija kirjoitti:
Mulle oli ihan yllätys, että Kenia sai kehitysapua. Tai edes jotakin hallitusten välistä apua. Se on kuitenkin käsittääkseni keskituloinen maa.
Johtuu siitä että Kenia on ottanut vastaan todella isoja määriä toisista maista paenneita ihmisiä ja tämä rasittaa sen maan taloutta.
" Bensan hinnan aleneminen on kiva juttu"
Ja siitäkin alenemisesta 80% johtuu maailmanmarkkinahinnoista. Hallituksen päätösten osuus laskusta on noin 5 senttiä.
Jos Punaisella merellä rytisee yhtään enempää niin öljyn hinta on äkkiä entisissä lukemissa.
Vierailija kirjoitti:
Ihan oikea päätös, mutta ei se silti tee tästä hallituksesta millään tasolla hyvää. Bensan hinnan aleneminen on kiva juttu, mutta ei sekään kauheasti lohduta kun idiootit samalla nostavat kilometrikorvausten alarajaa. Luulin persujen olevan tavallisten työssäkäyvien ja myös pienituloisten asialla, mutta ovatkin rolex-persuja. Terv. Entinen persujen äänestäjä
Kilometrikorvaus on tänä vuonna ruhtinaallinen. 57 snt/km.
"Kun PS pääsi valtaan, niin kas kummaa: olihan se mahdollista. Hupsista"
Tietenkin se on aina ollut mahdollista mutta onko se järkevää onkin sitten eri asia.
Ap sen kiteytti. Halpaa viinaa, halpaa nuuskaa, halpaa bensaa. Kirjojen ja musiikkitapahtumien alvit ylös ja Yleltä resursseja pois, ruoankin alvin nostolla pelotellaan.
Onhan se tavallaan kiva että peräkamarinpoikaakin välillä muistetaan yhteiskuntarauhan nimissä, mutta kyllä tässä työssäkäyvänä veronmaksajana ja kolmen lapsen äitinä vähän korpeaa kun miettii, millaiseen pa*skaläjä-Suomeen nuo lapset kasvavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lue enemmän luulet vähemmän.
Keniassa on laajasti kurjuutta ja köyhyyttä, heti kun mennään
suurkaupunkien ulkopuolelle.
Vaikka Kenia on itä-Afrikan suurin talous, se kuuluu silti alhaisen
tulotason maihin. Suurin osa kansasta saa tulonsa maataloudesta.
Kantsis varmaan sit kenialaisten duunata hommansa siihen malliin, että elintasoa saataisiin nousemaan. Kannetun kaivoveden periaate ei toimi.
Olen oikeasti tyytyväinen hallitukseen. Bensan hinta on vihdoin laskenut. Meidät on verotettu henkihieveriin elättämään etuoikeutettuja rottia ja hyväntekeväisyyttä tehdään velaksi, mikä on täysin järjetöntä toimintaa pieneltä 5 miljoonan ihmisen kansalta. Talous ei vain kestä nykyisenlaisia sosiaalietuuksia ja meidän pitää lopettaa rikkaiden ja avokätisten esittäminen ulkomaille.
Kehitysavun ehdoksi tulee myös kielteisen päätöksen saaneiden tp-hakijoiden palautuksien salliminen.
Vierailija kirjoitti:
Nuo apurahathan menee kyläpäälliköiden taskuun. Oikeasti apua tarvitsevat eivät niitä saa.
Ai että ne kymmenet miljoonat kierukat ovat kyläpäälliköiden taskuissa? Aika isot taskut.
Ymmärrän kyllå että ehkäisy on joillekin vaikea käsite. Harvoin niistä syntymättömistä lapsista ja syntymättä jääneistä sodista ja nälänhädistä uutisoidaan.
Kehitysapu on liittynyt viime vuosina paljolti ilmastonmuutoksen torjumiseen ja mm. puiden istutuksiin.
Paitsi että ai niin, ilmastonmuutoshan oli tarua ja suomalaisille riittävät Suomen puut.
Vierailija kirjoitti:
Kehitysapu on liittynyt viime vuosina paljolti ilmastonmuutoksen torjumiseen ja mm. puiden istutuksiin.
Paitsi että ai niin, ilmastonmuutoshan oli tarua ja suomalaisille riittävät Suomen puut.
Ja Suomen puut pitää kaikki avohakata ja keittää matalan jalostusasteen selluksi ihan vain jotta viherpiipertäjälle tulisi paha mieli. Suomi kuntoon!
Vai että Alepan hyllyille.
Eikös niitä kuitenkaan tule Salen hyllyille.
Vierailija kirjoitti:
No nyt sitten leikataan kehitysavusta mutta katoaako valtion velkaongelma sillä kuten PS on monesti kertonut? No ei. Emme käyutännössä edes huomaa velkaantumisessa mitään muutosta koska ne todelliset menot tulevat ihan muualta.
Klassikko vastaus vasemmalta laidalta. Ensin vastustetaan kiivaasti mitä tahansa leikkausta. Mistään ei saa ottaa, vaikka rahaa ei yksinkertaiseati ole. Sitten kun oikeisto kuitenkin ottaa, niin alkaa se mantra, että se on niiiin pieni summa ettei se mihinkään vaikuta. Vasemmiston mielestä säästökohteen pitäisi yksinään olla aina niin suuri, että se yksi asia ratkaisisi koko velkaongelman kerralla. Ja koska yhtä niin valtavaa kohdetta ei tietenkään ole edes olemassa, niin argumentti on ettei mistään siis saisi leikata. Voi teitä reppanoita.
Verot laskivat? Väärin koska kuntaverot nousivat. Bensan hinta laski? Juu 4 centtiä ja loppu johtui maailmanmarkkinahinnasta. (Ruotsissa laski 40cent). Hallitus haluaa laskea palkkakustannuksia irtisanomisia helpottamalla. Sosiaaliturvaa leikataan ja työnteosta tehdään kannattamatonta pienipalkkaisille ja osa-aikaisille (vähennysoikeuden poisto). Työmatkavähennykset pienenevät...valtio ottaa enemmän velkaa kuin edellinen eikä se johdu edellisen hallituksen toimista. Jokainen hallitus vastaa omista toimistaan. Persut lupasivat siirtää kikymaksut työnantajalle mutta peruivat puheensa ennakkoäänestyksen jo päätyttyä...Mitähän tässä oikeasti on tapahtunut???? Miten omasta mielestänne on mennyt persut?
Hyvä, että leikataan. Siinä ei ole mitään järkeä, että otetaan velkaa, että voitaisiin jakaa kehitysapua.
Onko viisaus vihdoinkin saamassa jalansijaa. Rahaa tulee jakaa hyvin harkitusti ja tulosvastuullisesti. Tarkoitan miten antokohteiden pitää voida näyttää, että rahoilla saadaan hyvää kehitystä aikaan.
No nyt sitten leikataan kehitysavusta mutta katoaako valtion velkaongelma sillä kuten PS on monesti kertonut? No ei. Emme käyutännössä edes huomaa velkaantumisessa mitään muutosta koska ne todelliset menot tulevat ihan muualta.