Suomi leikkaa kehitysavusta miljardin
Suomi lopettaa kehitysavun Afganistanissa, Keniassa, Mosambikissa ja Myanmarissa. Sen lisäksi rahaa vähennetään YK-järjestöjen rahoituksesta 160 miljoonaa euroa ja humanitaarisesta avusta 130 miljoonaa euroa.
Kun Sannan villiviisikko oli vielä vallassa, sanottiin ettei näin yksinkertaisesti voi tehdä. On kansainväliset sopimukset, maine ja kunnia pelissä. Omaa maata ei voinut pistää etusijalle. Ei ollut mahdollista, kuten ei rajojen sulkeminenkaan.
Kun PS pääsi valtaan, niin kas kummaa: olihan se mahdollista. Hupsista. En olisi ikänä osannut unelmoidakaan, että Suomi ikinä voisi saada näin hyvän hallituksen mitä nyt on. Jotain ihan uskomatonta. Bensan hinta on laskenut, alkoholipolitiikkaa viedään fiksumpaan suuntaan, Veikkauksen monopoli ollaan hajoittamassa, Ylen leikkauksista puhutaan, nikotiininuuska laillistettiin ja porukka patistetaan ottamaan töitä vastaan, eli lopetetaan verorahoilla lorvailu. Nyt vielä toimimattomasta kehitysavusta nappaistaan miljardi omille kansalaisille, niin ei voi muuta kuin antaa hallitukselle arvosanaksi 9,5. Vielä kun tuloveroon saataisiin reippaammat alennukset ja viinit Alepan hyllyille, niin aletaan olla täydessä kympissä.
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Aiemmin kolmen vuoden aikana annettu ulkomaan kehitysapu vastasi nykyrahaksi laskettuna Neuvostoliitolle 1945 - 1952 maksettuja sotakorvauksia.
Sotakorvauksien maksamista itkettiin Suomessa kymmeniä vuosia. Kehitysavun perään ei ole kukaan itkenyt.
Sotakorvaukset maksettiin työnteolla, säästämällä ja vyötä kiristämällä. Kehitysapu maksetaan ottamalla ulkomaanvelkaa.
Siinä se ero.
Tämä oli oikeasti hyvä uutinen. Loppukin kehitysapu pitää muuttaa vastikkeelliseksi eli pitää pystyä osoittamaan, mitä avulla on saatu aikaan.
Olemme maksaneet miljardeja "kaivoista" ja "koulutuksesta", silti apua saaneissa maissa ei ole tapahtunut merkittävää edistystä. Meidän pitää ymmärtää, ettei kaikkia voi auttaa eivätkä kaikki maat edes halua demokratiaa, tasa-arvoa ja rauhaa.
Suomessa ja Euroopassa vallitsee se harha, että kaikkialla halutaan elää edellämainittujen arvojen mukaisesti. Ei haluta.
Haista paskas ap. Olet kusisen kuvottava trolli.
SUOMI EU OLE EDES KOSKAAN MAKSANUT MILJARDIA
KEHITYSAPUA.
Vuonna 2022 Suomi msksoi kehitysapua, 700 miljoonaa euroa.
Tämä hallitus leikkasi 250 miljoonaa euroa.
Sinä ap halveksit kaikkia palstalaisia, pidät heitä ääliöitä ja
k-vammaisina, kun isket pöytään tuollaisen luvun.
Naurat ivallisesti, ettei palstan hölmöt osaa suhteuttaa lukuja, vaan nielevät kaiken.
Häpen puolestasi, muistutat psykopaatteja.
Suomi tarvitsee itse ne kehitysapurahat. Täällä on ulkkareita työttöminä pilvin pimein. Heitä pitää tukea. Ja eu ja naapuri ovat työntämässä niitä tänne lisää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö ne anneta Ukrainalle?
Toivottavasti
Menevät siis muualle kuin Suomeen.
Vierailija kirjoitti:
Nuo apurahathan menee kyläpäälliköiden taskuun. Oikeasti apua tarvitsevat eivät niitä saa.
Ensin kyllä välistä vetää joku puuhamies. Kuten kävi niiden Kiinasta tilattujen hyönteisverkkojen kanssa, jotka myytiin eteenpäin 80 dollaria kappale.
Vierailija kirjoitti:
Eikö ne anneta Ukrainalle?
Ei enää yhtään rahaa sinne, meillä on täälläkin asiat päin helvettiä. Ei ole oikeasti varaa pitää korruptiovaltiota tekohengityksellä elossa
Suomi on saanut maaimanpankin kehitysapua
vuisina 1945-1975.
Aluksi apu oli ruokaa ja vaatteita.
Myöhemmin tukea ja rahoitusta ympäristön- ja teollisuustuotannon
rakentamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Haista paskas ap. Olet kusisen kuvottava trolli.
SUOMI EU OLE EDES KOSKAAN MAKSANUT MILJARDIA
KEHITYSAPUA.
Vuonna 2022 Suomi msksoi kehitysapua, 700 miljoonaa euroa.
Tämä hallitus leikkasi 250 miljoonaa euroa.
Sinä ap halveksit kaikkia palstalaisia, pidät heitä ääliöitä ja
k-vammaisina, kun isket pöytään tuollaisen luvun.
Naurat ivallisesti, ettei palstan hölmöt osaa suhteuttaa lukuja, vaan nielevät kaiken.
Häpen puolestasi, muistutat psykopaatteja.
https://valtioneuvosto.fi/-/ukrainan-tuki-nosti-suomen-julkisen-kehitys…
Lue ja viisastu
Mulle oli ihan yllätys, että Kenia sai kehitysapua. Tai edes jotakin hallitusten välistä apua. Se on kuitenkin käsittääkseni keskituloinen maa.
Hieno homma, seuraava missio niistää Yleltä tai parempi vaikkapa lopettaa se kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Nyt rahat Suomeen hyvä.
Menee korkoihin
Vierailija kirjoitti:
Suomi on saanut maaimanpankin kehitysapua
vuisina 1945-1975.
Aluksi apu oli ruokaa ja vaatteita.
Myöhemmin tukea ja rahoitusta ympäristön- ja teollisuustuotannon
rakentamiseen.
Näin. Minä muistan tuon ajan. Olin lapsi silloin.
Eihän Suomessa ole ollut tälläistä elintasoa, eikä hyvinvointia,
kuin vasta viimeiset vuosikymmenet.
Muistan senkin, kun suomalaisilla lapsilla oli
Amerikan kummitäti, vielä 1960-luvulla.
He lähettivät suomalaisille kankaita, joista ommella vaatteita.
Saippuaa, suklaata, yöpukunsa, tossuja ja leluja.
USA:ssa oli kampanjoita, joissa kehotettiin lähtemään
paketteja Suomeen, erityisesti lapsille ja koululaisille.
Joka saa itse, osaa myös antaa.
Toivotaan ettei siellä nyt olot huonone niin paljon, että haluavat lähteä liikkeelle. Tosin tunnetusti nuo rahat on suurelta osin menny johonkin Ecuadorin sääasema tyylisiin juttuihin.
Vierailija kirjoitti:
Mulle oli ihan yllätys, että Kenia sai kehitysapua. Tai edes jotakin hallitusten välistä apua. Se on kuitenkin käsittääkseni keskituloinen maa.
Lue enemmän luulet vähemmän.
Keniassa on laajasti kurjuutta ja köyhyyttä, heti kun mennään
suurkaupunkien ulkopuolelle.
Vaikka Kenia on itä-Afrikan suurin talous, se kuuluu silti alhaisen
tulotason maihin. Suurin osa kansasta saa tulonsa maataloudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö ne anneta Ukrainalle?
Ei enää yhtään rahaa sinne, meillä on täälläkin asiat päin helvettiä. Ei ole oikeasti varaa pitää korruptiovaltiota tekohengityksellä elossa
Turhaan luulet että Putputtimen annetaan rauhassa hääriä.
Vierailija kirjoitti:
Mitäh,,,, eikö poppamies ja kyläpäällikkö pysty ostamaan tänä vuonna uutta Mersua, hyi helvata joutuu ajamaan yli vuoden vanhalla autolla. No ensi vuonna sitte.
Uusia aseitakin heidän pitäisi saada.
Vierailija kirjoitti:
Haista paskas ap. Olet kusisen kuvottava trolli.
SUOMI EU OLE EDES KOSKAAN MAKSANUT MILJARDIA
KEHITYSAPUA.
Vuonna 2022 Suomi msksoi kehitysapua, 700 miljoonaa euroa.
Tämä hallitus leikkasi 250 miljoonaa euroa.
Sinä ap halveksit kaikkia palstalaisia, pidät heitä ääliöitä ja
k-vammaisina, kun isket pöytään tuollaisen luvun.
Naurat ivallisesti, ettei palstan hölmöt osaa suhteuttaa lukuja, vaan nielevät kaiken.
Häpen puolestasi, muistutat psykopaatteja.
Tuota ns. kehitysapua eli rahaa on lähetetty vuosikymmenten saatossa kymmeniä miljardeja täältä Suomesta.
Hyvä alku, sillä linjalla vaan lisää päätöksiä!